Hei, harmittaa kovasti. Olimme sopineet anopin kanssa, että hän hoitaisi lastamme yhtenä päivänä, kun mieheni olisi ollut tarkoitus hoitaa työasioita eri paikkakunnalla. Oltiin jo sovittu kyseinen asia, mutta yhtäkkiä lähiaikoina anoppi ilmoittikin menevänsä joihinkin juhliin silloin. Ottaa päähän, että yhtäkkiä jotkut juhlat menivätkin jo tehtyjen sopimusten edelle.
Päätin, ettei enää varmaan jatkossa edes pyydetä häneltä lapsenhoitoapua (tähän mennessäkin oltiin melko harvoin oyydetty apua). Mieheni nimittäin joutuu nyt peruuttamaan menonsa ja anoppi sitten "pääsee" juhliinsa.
Harmittaa, mutta jokainen laittaa asiat itse tärkeysjärjestykseensä. Anopille näköjään juhlat olivat tärkeämmät kuin tehdyt sopimukset. En aina jaksa ymmärtää.
Anoppi perui yhtäkkiä lapsenhoidon
95
164
Vastaukset
- asioita.seurannut
Ei anopin ole pakko olla lapsenlikkana jos hänellä on muuta menoa. Itse en vaivaisi anoppia, etsisin muualta apua lapsenhoitoon. Aivan liikaa vaaditaan isovanhempia lastenhoitajiksi, jokainen hoitakoon oman jälkikasvunsa. Eikä asiasta tarvitse mököttää eikä uhkailla yksinäisellä vanhuudella. Ehkä yksinolo onkin monelle mummolle helpotus ainaisten vaatimusten takia.
- Luottamus.ennen.kaikkea
Ukkina en hyväksy anoppisi menettelyä. Tuollainen on pahimmanlaatuista pettämistä. jatkossakaan ei voi olla varma pitävätkö lupaukset. Jotkut hautajaiset voisivat olla syy muuttaa suunnitelmia mutta eivät jotkut "juhlat", ellei sitten ole jotenkin vastuussa niiden järjestelyistä. Tosin sellaisista pitäisi olla tieto jo ennakolta
- s.o.s_s.o.s
Luottamus.ennen.kaikkea kirjoitti:
Ukkina en hyväksy anoppisi menettelyä. Tuollainen on pahimmanlaatuista pettämistä. jatkossakaan ei voi olla varma pitävätkö lupaukset. Jotkut hautajaiset voisivat olla syy muuttaa suunnitelmia mutta eivät jotkut "juhlat", ellei sitten ole jotenkin vastuussa niiden järjestelyistä. Tosin sellaisista pitäisi olla tieto jo ennakolta
En hyväksy minäkään tälläistä vastuuttomuutta! Isovanhempien ja kaikkien muidenkin lähisukulaisten ja ystävien ehdoton velvollisuus on olla aina käytettävissä lapsenvahteina, kun nuorelle parille tulee esikoisen kanssa jotain lapsenhoito-ongelmia?
- asrdtguiyoiu
Ei ole pakko, mutta nythän asia on sovittu. Jos minulta kysytään heitänkö aamulla lentokentälle ja lupaan niin en voi ilmoittaa ennen lähtöä, että en viitsikään. Eihän minunkaan pakko olisi. Jos anoppi ei halua, anoppi sanoo ei silloin kun asiaa kysytään.
- tökeröä
asrdtguiyoiu kirjoitti:
Ei ole pakko, mutta nythän asia on sovittu. Jos minulta kysytään heitänkö aamulla lentokentälle ja lupaan niin en voi ilmoittaa ennen lähtöä, että en viitsikään. Eihän minunkaan pakko olisi. Jos anoppi ei halua, anoppi sanoo ei silloin kun asiaa kysytään.
Näin juuri. Itse en anoppina kehtaisi mennä mieluummin joihinkin juhliin kuin että poikani joutuisi perumaan TYÖasioita sen vuoksi. Miniänä kyllä sanoisin aika kovasti ja vetoaisin siihen että "sinähän lupasit jo". Tosiaan joku rakkaan ihmisen hautajaiset ehkä voisi mennä edelle muttei oikein mikään muu.
- entäslastenäiti
Tuota, eikö äiti pärjää lastensa kanssa vai miksi anoppia vaivata niin että lasten isän pitää perua työkeikkansa, kun anopilla onkin juhlat ? Ei ole eläissäni käynyt mielessä, etten itse järjestä lasteni hoitoa, jostain muualta kuin mummoilta. Tosin en ole muita tarvinnut, kun työt on järjestetty niin, ettei kummallakin ole viikonloput töitä
- jusipusipoikamiäs
s.o.s_s.o.s kirjoitti:
En hyväksy minäkään tälläistä vastuuttomuutta! Isovanhempien ja kaikkien muidenkin lähisukulaisten ja ystävien ehdoton velvollisuus on olla aina käytettävissä lapsenvahteina, kun nuorelle parille tulee esikoisen kanssa jotain lapsenhoito-ongelmia?
Nii just! Meitil o toisen muxun kakruja vahtaamaan sata kilsaa ja toise satakaksataviiskyt. Joka ilta o oltava tisuris, jos vaik täytyy muxuin kuppilas käyä röökaamas ja ziigaamas jotai pörröpäät tai pyykkilautajäbää. Joo. Ja ai o tarttettais heitettävä toi väliessun-tassun. Muxun kakrun vaippa o vaihettava ja toista syätettävä ja kljunnat kuultava ja si on luettava jotai satui ja vahdittava, ettei vaa... joo. Iha just joo. Ettäkö? H-ai-tai-mais-st jasgaa vaa höpinöines! Me ollaa tehty jo omat utut. Eikä meittiikä kukaa sillo ollu hyysäämäs. Eikä kyl tattettukaa! Iha isse osatti hommat, EI NÄET TOI UUSAVUTTOMUUS HAITANNU!
- harmistunut
Siis jos luit tarkasti, niin kyseessä oli tilanne jossa anoppi oli jo lupautunut aikaisemmin lapsenhoitajaksi. Mutta myöhemmin perui yhtäkkiä lupauksensa.
Anopilla ei tule yksinäinen vanhuus, tottakai saa olla tekemisissä lapsen kanssa-sehän on lapsenkin etu, mutta kun ilmeisesti hoitaminen ei niin kiinnosta, niin en enää pyydä jatkossa hoitamaan.- Tärkeysjärjestys
Asiahan on nyt selvä.
Vastaisuudessa hoidatte lapsenne päivähoidon ilman anoppia.
Järjestely sopinee kaikille. Käytte mummulassa vain kylässä koko perheen voimin, eikä anopin tarvitse enää miettiä menojensa ja lastenhoidon yhteen sovittamista.
Missä on ongelma? - karkkitammi
Anopit ja mummot ovat jo lapsensa kasvattaneet, ei voi vaatia, että olisisivat aina lasten ja miniöiden käytössä. Hoidan itsekin lastenlapsia silloin tällöin mutta ilmoitan heti jos hoito ei jostain syystä käy. Ja voin peruuttaa sovitunkin lapsenhoitokeikan jos itselle tulee muuta menoa ikätovereiden kanssa, enkä tunne huonoa omaatuntoa;)
- Imppuliina
Kun saimme lapsia, päätimme, että heidän hoidollaan ei vaivata ketään ulkopuolisia. Itse en tiedä mitään tylsempää kuin vieraiden lasten vahtiminen enkä tahtonut sitä toisillekaan.Lapsemme olivat päiväkodissa ja meidän omassa hoidossa. Emme siis kahden matkustelleet, mutta parisuhdetta voi hoitaa ihan kotioloissakin.Lomamme olivat peräkkäin hoitoasian takia 12 kesänä. Edelleenkin olemme yhdessä ja mukavaa on.En osaa sanoa, miten suhtadun hoitovuoroihin sitten, kun/jos saan lapsenlapsia.Ei ole itsestään selvää, että syrjäytän omat menoni.
- wannabemummo
Imppuliina kirjoitti:
Kun saimme lapsia, päätimme, että heidän hoidollaan ei vaivata ketään ulkopuolisia. Itse en tiedä mitään tylsempää kuin vieraiden lasten vahtiminen enkä tahtonut sitä toisillekaan.Lapsemme olivat päiväkodissa ja meidän omassa hoidossa. Emme siis kahden matkustelleet, mutta parisuhdetta voi hoitaa ihan kotioloissakin.Lomamme olivat peräkkäin hoitoasian takia 12 kesänä. Edelleenkin olemme yhdessä ja mukavaa on.En osaa sanoa, miten suhtadun hoitovuoroihin sitten, kun/jos saan lapsenlapsia.Ei ole itsestään selvää, että syrjäytän omat menoni.
Kyllä mä ainakin toivon voivani olla kunnon mummo ja läheinen lapsenlapsilleni, jos heitä joskus saan. Haluan olla avuksi aikuisillekin lapsilleni ja takuulla rakastan lapsenlapsiani niin että haluan viettää aikaa ollen myös vastuussa heistä. Mikä voisi olla ihanampaa! Ihmettelen kyllä näitä ihmisiä, joille joku kavereiden kanssa hengaus on iäkkäänäkin niin tärkeää että menee rakkaiden lapsosten edelle. Eihän se tietysti mikään pakko ole ja kaikki ei ole lapsirakkaita, on sairauksia ym. ettei voi hengata lasten kanssa, mutta jos mitään oikeaa estettä ei ole. Kiva lapsellekin kuulla että ei mummo nyt halua olla sinun kanssasi. :(
- reigepartgae
karkkitammi kirjoitti:
Anopit ja mummot ovat jo lapsensa kasvattaneet, ei voi vaatia, että olisisivat aina lasten ja miniöiden käytössä. Hoidan itsekin lastenlapsia silloin tällöin mutta ilmoitan heti jos hoito ei jostain syystä käy. Ja voin peruuttaa sovitunkin lapsenhoitokeikan jos itselle tulee muuta menoa ikätovereiden kanssa, enkä tunne huonoa omaatuntoa;)
Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Omat lapseni alkavat olla teini-iässä enkä ole ikinä ajatellut, että isovanhempien homma on olla ilmaisena hoitoapuna. He tosiaan ovat tehneet jo ajat sitten loppuun tehtävänsä lasten hoitajina / kasvattajina, joten heillä on oikeus omaan elämään. Toki lapseni ovat isovanhempiaan tavanneet säännöllisesti ja usein, mutta nimenomaan isovanhempien ehdoilla on kyläilty.
Mistään ei muuten käynyt selville, missä aloittaja itse oli, kun ei olisi voinut hoitaa lastaan tämän isän työmatkan aikana..? Isäkö hoitaa lapsen muulloinkin, kun nyt tarvittiin tällainen "kyllä minä niin mieleni pahoitin"-draama? - Mummijaonnellinensiitä
wannabemummo kirjoitti:
Kyllä mä ainakin toivon voivani olla kunnon mummo ja läheinen lapsenlapsilleni, jos heitä joskus saan. Haluan olla avuksi aikuisillekin lapsilleni ja takuulla rakastan lapsenlapsiani niin että haluan viettää aikaa ollen myös vastuussa heistä. Mikä voisi olla ihanampaa! Ihmettelen kyllä näitä ihmisiä, joille joku kavereiden kanssa hengaus on iäkkäänäkin niin tärkeää että menee rakkaiden lapsosten edelle. Eihän se tietysti mikään pakko ole ja kaikki ei ole lapsirakkaita, on sairauksia ym. ettei voi hengata lasten kanssa, mutta jos mitään oikeaa estettä ei ole. Kiva lapsellekin kuulla että ei mummo nyt halua olla sinun kanssasi. :(
Ihana ! Itse tuoreena mummina toivon, että SAAN olla lastenlasteni kanssa ja että voin a i n a hoitaa heitä, kun vanhemmat sitä kysyvät. Itse usein ehdotan, että lapsenlapseni saisi tulla meille yökylään. Hän on meille äärettömän rakas ja tärkeä ja mikä on sen ihanampaa, kun olla ja touhuta hänen kanssaan. Kauheaa lukea, miten itsekkäitä nykyajan isovanhemmat ovat. Mutta tuttua. Niin oma äitinikin on. Ei lapsenlapset ole kiinnostaneet kuin puheissa ystäville. Ja jos luette oikein, aloituksessa kerrottiin, että asia oli jo sovittu ja sitten anoppi perui sen. Törkeää. Samoin se, että harvoin on edes kysytty anoppia.
- Iiiiiisoäi
Anoppi ei lupautuessaan ilmeisesti tiennyt tulossa olevista juhlista. Minusta anopillasi oli täysi oikeus kieltäytyä, kun tilanne kerran muuttui. Yhdelläkään isovanhemmalla ei ole minkäänlaista lastenhoitovelvoitetta, mutta on tietysti kiva, kun he lupautuvat hoitamaan lapsia. Tiedän sellaisenkin tapauksen, että lapset käyvät koulua ja asuvat viikot anopilla, vaikka äiti on kotona. Mutta kun täytyy saada kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Ai että onko minulla lastenlapsia. No on, yhdeksän kappaletta, vanhin 11-vuotias. Kauhean usein en ole lapsia hoitanut, mutta olen käytettävissä, jos omilta menoiltani ehdin. Eikä kukaan ole valittanut.
- Itekkinanoppi
Miten voit tietää, ettei hoitaminen kiinnosta? Oletko tietoinen, millaisesta juhlasta anopillasi on kysymys? Kyseessä saattaa olla ainutkertainen tilaisuus, josta pois jääminen sinun lapsesi hoitamisen vuoksi olisi todella suuri uhraus. Isovanhemmat hoitakoot lapsia, jos ehtivät ja haluavat, sinun anoppisi ei tällä kertaa ehtinyt.
- CXXIV
Törkeätä käyttää anoppia tuollaisessa hyväkseen. (Ilmainen lastenvahti?)
Uskoisin, että itse tarjoutuu, kun on tilaisuus.
Ja jaksaa
- 78945621
Mistä juhlasta oli kysymys. Kun ei sitä tiedä niin on vaikea ottaa kantaa. Joskus voi käydä niin että tulee kutsu sellaiseen juhlaan mistä ei voi missään nimessä olla poissa. Jos teidät niin kerrohan. Asioilla tapaa olla monta näkökantaa ja kaikki on yhtä oikeita.
- oppeliini1
Tuo on harmillista kun kukatahaansa viimehetkellä peruu lupauksensa.
No, nyt tiedätte ettei häneen voi luottaa. Seuraavalla kerralla ette edes pyydä häntä apuun.
Jokaisella on oikeus kieltäytyä, mutta se on tehtävä pyytämishetkellä. Anoppisi toimi tässä tapauksessa väärässä järjestyksessä.- pappaisoisä
ei tommoseen kummitukseen voi luottaa.hanki luotettava hoitaja lapselle,ja kummitukselle porttikielto.tai ainakin jos on tulossa sano että on tärkeä meno ettei mokoma kummitus teille änkeä viisaita neuvojaan antamaan,mitkä ei teille käy ollenkaan.
- ajattelennäin
No kun nyt ei sitten tiedä sitä jotain juhlaa niin vähän vaikea ottaa kantaa.
Joskus tulee yhteensattumia, joille ei vaan voi mitään. Vanhan ystävän hautajaiset, luokkakokous jossa näkee kolmekymmentä vuotta sitten ylioppilaaksi päässeitä kavereitaan - nuo nyt ainakin ovat sellaisia juhlia joille olisi vaikea minunkin sanoa ei, silloinkin vaikka olisin jo ehtinyt luvata lapselleni vahtivansa hänen lastansa. Toivottavasti nuorella perheellä on muitakin suunnitelmia lapsenvahdintaan kuin kyseinen anoppi? Nimittäin muilla ihmisillä on oikeasti muuta elämää kuin se teidän lapsi, te taas vanhempina olette nimenomaan viimeisessä vastuussa pienokaisestanne. - mekkk
Tehkää samanlailla eli olette vaikka luvanneet anopille jotai kyytiä tai jotain muuta apua niin perutte sen muutaman kerran niin oppii että jos jotain on sovittu niin se myös pitää.
- Koulutusta
Joo, näinhän me nykyään toimitaan. Koulutusta, koulutusta. Koulutusta tulee lähinnä työpaikoilla. Sitten, kun alkaa kouluttaa omia vanhempiaan tai appivanhempiaan, niin se on lopun alkua. Siitä se yksinäisyys sikiää. Tai ehkä niin on tarkoituskin. Uskoisin, että keskiverto vanhempi oppii kerrasta eikä enää pidä yhteyttä.
- Päivi-mummi
Surullista...miten ihanaa olisikaan, että suhteet toimisivat ja lapsella isovanhempiin olisi hyvä, lämmin suhde. Jokainen tarvitsee joskus jonkinlaista apua. Minä isovanhempana olen onnellinen, että suhde tyttäreeni on lämmin. Saan hoitaa lapsenlastani, antaa pyytetöntä rakkautta ja huolehtia tarvittaessa pikkuisesta. Minullakin on menoja, niistä vain sovitaan sitten! On ihanaa seurata pikkuisen kehitystä, hän osaa sanoa jo myös " mummi ".
- mekkk
Päivi-mummi kirjoitti:
Surullista...miten ihanaa olisikaan, että suhteet toimisivat ja lapsella isovanhempiin olisi hyvä, lämmin suhde. Jokainen tarvitsee joskus jonkinlaista apua. Minä isovanhempana olen onnellinen, että suhde tyttäreeni on lämmin. Saan hoitaa lapsenlastani, antaa pyytetöntä rakkautta ja huolehtia tarvittaessa pikkuisesta. Minullakin on menoja, niistä vain sovitaan sitten! On ihanaa seurata pikkuisen kehitystä, hän osaa sanoa jo myös " mummi ".
Tässä alkuperäisessä oli kysymys siitä että anoppi oli jo lupautunuthoitamaan eli asia oli sovittu ja yleensä kun jotian luvataan niin myös pidetään eikä olla kuin tuuliviiri ja se siitä. Anopin käytös on aika lapsellista jos perutaan sovittuaja asioita,
- Koulutusta
mekkk kirjoitti:
Tässä alkuperäisessä oli kysymys siitä että anoppi oli jo lupautunuthoitamaan eli asia oli sovittu ja yleensä kun jotian luvataan niin myös pidetään eikä olla kuin tuuliviiri ja se siitä. Anopin käytös on aika lapsellista jos perutaan sovittuaja asioita,
Koulutusta yhtäkaikki. Jos minun lapseni alkaisivat kouluttaa minua, niin se olisi kerrasta poikki. Meillä ollaan vielä niin vanhanaikaisia, että vanhempia kunnioitetaan tai jos ei, niin ei tarvitse sitten olla tekemisissäkään. Eli meillä lapset voi kouluttaa vanhempiaan vain kerran. Mutta ei ne meillä semmoiseen ryhtyisikään, koska ne ovat saaneet vanhanaikaisen, arvokonservatiivisen kasvatuksen.
- mekkk
Koulutusta kirjoitti:
Koulutusta yhtäkaikki. Jos minun lapseni alkaisivat kouluttaa minua, niin se olisi kerrasta poikki. Meillä ollaan vielä niin vanhanaikaisia, että vanhempia kunnioitetaan tai jos ei, niin ei tarvitse sitten olla tekemisissäkään. Eli meillä lapset voi kouluttaa vanhempiaan vain kerran. Mutta ei ne meillä semmoiseen ryhtyisikään, koska ne ovat saaneet vanhanaikaisen, arvokonservatiivisen kasvatuksen.
EIvanhempia tarvitse kunnioittaa vaan heidän on ansaittava se. Vanhempienkin on ymmärrettävä että täysi-ikäinen lapsi saa sanoa vastaakin ja oman mielipiteensä ja siitä ei hernettä tarvitse ottaa ja se on sitä aikuisuutta. Jos vanhemmat vaativat lapsiltaan jotain palveluksia niin niitä tehdään jos hyvittaa ja jos ei niin ei .ASian ydin on siinä että jos on sovittu jotain niin siinä myös pysytään ja poislukien työesteen ja muut tärkeät jutut eikä mitkään kissanristiäiset.
- tatjajfa
Koulutusta kirjoitti:
Koulutusta yhtäkaikki. Jos minun lapseni alkaisivat kouluttaa minua, niin se olisi kerrasta poikki. Meillä ollaan vielä niin vanhanaikaisia, että vanhempia kunnioitetaan tai jos ei, niin ei tarvitse sitten olla tekemisissäkään. Eli meillä lapset voi kouluttaa vanhempiaan vain kerran. Mutta ei ne meillä semmoiseen ryhtyisikään, koska ne ovat saaneet vanhanaikaisen, arvokonservatiivisen kasvatuksen.
Sitten saisi olla poikki kyllä. Jos et halua olla lastesi elämässä siksi että he opettavat sinut oikealle tielle kun teet virheen niin itsepähän siitä kärsit, tuskin lapsesi. Sanoisinko että edestäsi löydät vielä... sairaalta tuo sinun asenteesi kuulostaa.
- BUUUUUUUUUU
mekkk kirjoitti:
Tässä alkuperäisessä oli kysymys siitä että anoppi oli jo lupautunuthoitamaan eli asia oli sovittu ja yleensä kun jotian luvataan niin myös pidetään eikä olla kuin tuuliviiri ja se siitä. Anopin käytös on aika lapsellista jos perutaan sovittuaja asioita,
Asioita tulee ja menee ja vaikka olisi sovittu, niin on yksinkertaisesti asioita, jotka muuttavat aikatauluja. Vaikka anoppi lähti "juhlimaan" ei se tarkoita, että muori olisi lähtenyt ryyppäämään. On niillä anopeilla ja appiukoilla varmasti ihan tärkeää menoa, tärkeitä juhlia. Tärkeitä siis heille, mutta kun peruvatkin jo sovittua, niin vittumaiset miniät alkavat kitistä, kun ilmainen lastenhoitaja lähteekin omiin menoihinsa. Mitä nuo nyhveröt osaamattomat nuoret vanhemmat sitten tekisi, jos sattuisi anoppi vaikka kuolla kupsahtaa kesken kaiken?? Sitten se ilmainen lapsenvahti-anoppi vasta vittumaisen tempun teki. Ihan oikeasti te nuoret vanhemmat. Hankkikaa lastenhoito muualta ja toisekseen, mitä tämä äiti tekee? Jos hän on töissä, luulisi että lapsi olisi hoidossa, mutta pitikiö pikkuminiän itsensä päästä vähän bilettämään??
- karkkitammi
Olipas törkeä ehdotus, anoppi- ja mummoikäisiä ei lasten tarvitse "opettaa" ja kouluttaa, esim. luvattu kyyti perutaan. Minä kuljen itse julkisilla ja omalla autolla minne sitten olen menossakin, vielä ei ole 70 vuoden iässä tarvinnut lapsilta kyytiapua pyytää. Aikuiset lapset voisivat itse järjestää lastensa hoidon, ei siihen mummoikäisiä tarvitse sitouttaa, niin ja miksi tämä "harmistunut" ei itse hoitanut lastaan kun miehen menot sotkivat systeemin! Ei lastenhoito saa olla mummojen varassa.
- hernenenä
On se vaan niin nirppanokkaista. Voihan se anoppi olla kauhea ihminen, mutta voihan se olla ihan mukavakin, VAIKKA perui tai joutui perumaan lapsenlapsensa hoitamisen. Omansa anoppi vissiin sentään hoiti? Vaan kokeilitkos pyytää lapsenhoitajaksi miehesi anoppia? Nuorenperheen turvarinkiin pitäisi kuulua muitakin potentiaalisia lastenhoitajia kuin se miehen äiti. Ja kaikesta veemäisestä toki kiiruusti kannattaa kirjoittaa motkotukset vähintään nettiin.
- isoisäpappa
johan on kummitus se sinun vanhempi nainen.itse en ymmärrä kuinka kummitus voi tehdä noin hölmön päätökse.ise heittäisin mokoman kummituksen kaivoon ja ilman tikkaita.viroksi se on kummitus
- BUUUUUUUU
Just niin.. Pikkurouvalla on kyllä aikaa marista täällä.
- dfghj
Onko miehesi lapsen pääasiallinen hoitaja?
- Perutaahäät
Oletko huomannut että anoppisi on IHMINEN , joskus perumme tärkeämpiäkin juttuja . Mikä sinä oletat olevasi kun koet tuon loukkauksena ?
- kaivuri11
Pudota anoppi kaivoon
- kuinmyös
Myös se toinen anoppi joka ei edes alunperin lupautunut lapsenvahdiksi.
- Rinkeli79
Meillä on juuri päinvastainen tapaus. Vanhempani peruvat omia menojaan, jotta pääsevät hoitamaan lapsenlapsiaan. Ei he siitä numeroa tee mutta tutuilta, sisaruksilta ja kyliltä kuulee välillä. Ihmiset varmaan luulee että hyväksi käytetään isovanhempia mutta tosi harvoin pyydetään hoitoapua. Kun ei tiedä minkä menon he taas peruvat. Kun kysyy, että onko teillä menoa niin yleensä vastaus on ei vaikka olisi sovittu jostain ystävien kanssa. Ja kovin usein isovanhemmat itse pyytää lapsenlapsiaan luokseen päiväksi, joskus yökylään. Olen ainut sisaruksista, jolla on lapsia enkä ole varma mitä muut ajattelee. Kyllä ne siskot naamaa vasten sanoo että ymmärtää että isovanhemmat haluaa olla lastenlasten kanssa ja ovat uskovinaan ettei me vaadita hoitoa ja todella harvoin pyydetään. Lapset viihtyy hyvin isovampien kanssa. Asutaankin vain muutaman kilsan päässä toisistamme että varmaan kun lapset on isompia ja itsenäisempiä he käyvät paljonkin mummolassa piipahtamassa.
- isoisäpappa
nyt en jymmärrä.itse olen isoisä ja lapsenlapsi on meillä ollut 8 päivänvanhasta,joka viikonloppu kun se vain on mahdollista.nytki tuli koulusta suoraan meille kun isällä ja äidillä hupimatka.itse en antaisi pois yhtään yhteistä aikaa jonka olen jo 13 vuotta viettää lapsenlapsen kanssa.on ilo ja kunnia kasvaa itsekkin aikuiseksi lapsen lapsen kanssa.yhdessä oppi kalastamaan ja itse laittamaan madonki onkeen kun pappa ei ehtinyt.siivoaa ja laittaa ruokaa papalle ja mummolle.on hienoa katsoa kun pikkutytöstä kasvaa iso nainen
- säälittävä-tapaus
Milloin lapsi on kotona yleensä koko päivää? Arkisin koulussa ja viikonloput mummolassa. Säälin lasta koska vanhemmat ei halua viettää aikaa hänen kanssaan.
- anoppi-myös
Mikäs se sinun menosi oli, kun et lastasi hoitanut?
Eikö omat vanhempasi voi hoitaa lastasi? - ukkoakkapappa
Kysymys kuuluu mikä meno sinulla oli?
Harmittelet että miehesi joutui perumaan menonsa.
Onko taustalla se että, kun miehesi ei päässyt matkoille niin et itse
päässytkään viihteelle?
Onko anoppi automaatio? - Tepunepu
Anoppi ei ole olemassa pelkkää lapsenlikkana olemista varten. Anopit ovat ihmisiä joilla on oma elämänsä siinä missä sinullakin. Olet vissiin omaa etua tavoitteleva kokoomuslainen. Eihän tänäpäivänä mitään muuta ihmiset haluakaan kuin vain ajatella omaa etuaan ja rikastumista. Entäs me Suomen köyhät? Ajatelkaa meitäkin älkääkä pistäkö köyhiä köyhtymään vain entistä enemmän!
- Tepunepu
Ai niin, tulikin tässä vielä mieleen kysyä että ovatko vanhempasi kenties kuolleet ja oletko ainut lapsi ja eikö sinulla ole yhtään auttavaisia ystäviä ollenkaan? Tai mukavaa avuliasta naapuria joka voisi auttaa tarpeen tullen, jos kumppanisi ei kykene lasta vahtimaan? Vai oletko yksinhuoltaja?
- nietosss
Nykyäidit/isät eivät kunnioita enää laisinkaan omia vanhempiaan. Luulevat tietävänsä kaiken omia vanhempiaan paremmin. Marmattavat siitä, että ei ole lapsille hoitajaa, kun pitäisi hoitopaikka järjestää. Ennen oli itsestään selvää, että isovanhemmat hoitivat lapsenlapset. Nykyään vain halutaan erottaa lastenlapset isovanhemmista. Ei se sitten mikään ihmekään ole kun ei hoitajaa löydy, kun on lapsenlapset vieraannutettu isovanhemmista.
- kylonvaikeeta
Pitää niin paikkaansa, että nyky nuoret eivät kunnioita vanhempiaan! Tyttäreni on niin ilkeä ja ylimielinen minua kohtaan. En osaa hänen mielestään tehdä mitään oikein. Jos lähden ystävieni kanssa ulos juhlimaan, hänen mielestään se on hirveä asia että tollanen "mummo" käy ulkona juhlimassa(45v.) Hän on saanut aina kaiken mitä on tarvinnut...tässä kiitos! Kyllä varmaan kelpaan hänen tuleville lapsilleen hoitajaksi, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole ja hän on hyvin mukavuuden haluinen tyyppi. Lastenlapsia odotellessa!
- itseollaankasvatettu
kylonvaikeeta kirjoitti:
Pitää niin paikkaansa, että nyky nuoret eivät kunnioita vanhempiaan! Tyttäreni on niin ilkeä ja ylimielinen minua kohtaan. En osaa hänen mielestään tehdä mitään oikein. Jos lähden ystävieni kanssa ulos juhlimaan, hänen mielestään se on hirveä asia että tollanen "mummo" käy ulkona juhlimassa(45v.) Hän on saanut aina kaiken mitä on tarvinnut...tässä kiitos! Kyllä varmaan kelpaan hänen tuleville lapsilleen hoitajaksi, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole ja hän on hyvin mukavuuden haluinen tyyppi. Lastenlapsia odotellessa!
Kukas ne vanhempiaan kunnoittamattomat lapset on kasvattanut? Me itse. Turha narista, jos kasvatus on mennyt pieleen. Mun mielestä lapset saa ja heidän pitääkin välillä sanoa omat mielipiteensä. Mutta niin, ettei kellekään tule paha mieli. Onhan heillä oikeus mielipiteisiin niinkuin meillä vanhemmillakin.
Mäkin saan joskus arvosteluja omista teoistani ja sanoistani, mutta en loukkaannu niistä enkä koe, ettei mun lapset kunnioita mua. Ihan aiheesta sanovat, asiallisesti. Välillä tulee mietittyä, että mitenkäs he noin ajattelevat ja monesti totean, että oikeassa olivat.
Mulla ei vielä lapsenlapsia ole, toivottavasti joskus on. Olen kyllä omille lapsilleni sanonut, että lapsenne saatte hoitaa itse. Minä autan silloin kun mulle sopii ja näen tarpeelliseksi. Omat lapset olen aikuisiksi kasvattanut ilman ulkopuolista apua. Päätin jo ensimmäisen synnyttyä, etten vaivaa sukulaisia ja isovanhempia lastenhoidolla, saavat olla lasten kanssa niin paljon kuin haluavat, mutta hoitaa ei tarvitse mun menojen vuoksi. Ja päätös piti. - Örrimörkkkkkki
itseollaankasvatettu kirjoitti:
Kukas ne vanhempiaan kunnoittamattomat lapset on kasvattanut? Me itse. Turha narista, jos kasvatus on mennyt pieleen. Mun mielestä lapset saa ja heidän pitääkin välillä sanoa omat mielipiteensä. Mutta niin, ettei kellekään tule paha mieli. Onhan heillä oikeus mielipiteisiin niinkuin meillä vanhemmillakin.
Mäkin saan joskus arvosteluja omista teoistani ja sanoistani, mutta en loukkaannu niistä enkä koe, ettei mun lapset kunnioita mua. Ihan aiheesta sanovat, asiallisesti. Välillä tulee mietittyä, että mitenkäs he noin ajattelevat ja monesti totean, että oikeassa olivat.
Mulla ei vielä lapsenlapsia ole, toivottavasti joskus on. Olen kyllä omille lapsilleni sanonut, että lapsenne saatte hoitaa itse. Minä autan silloin kun mulle sopii ja näen tarpeelliseksi. Omat lapset olen aikuisiksi kasvattanut ilman ulkopuolista apua. Päätin jo ensimmäisen synnyttyä, etten vaivaa sukulaisia ja isovanhempia lastenhoidolla, saavat olla lasten kanssa niin paljon kuin haluavat, mutta hoitaa ei tarvitse mun menojen vuoksi. Ja päätös piti.Minäkään en kunnioita äitiäni. Syy: Kun olin 6-vee, äitini sanoi haluavansa antaa minut pois. Oli henkistä väkivaltaa yms.
- opittutapako
mistä tuo kylmäkiskoisuus johtuu anoppia kohtaan?, joka on useimmin liiankin kiltti..
- tulevaanoppi
Nimenomaan, jokainen laittaa omat asiansa tärkeysjärjestykseen ja sitä järjestystä on muiden syytä kunnioittaa. Ehkä anoppisi sai tiedon juhlista hyvinkin myöhään, halusi tai oli lupautunut menemään sinne jo aikaisemmin tietämättä tarkkaa ajankohtaa.
Sä kuitenkin sait omat asiasi hoidettua joten miehesi vuoro on sitten seuraavalla kerralla hoitaa asiansa. Ja sinä hoidat lapset silloin.
Oikeesti ei isovanhempien velvollisuus ole lapsenlapsia hoitaa. He ovat oman osansa vanhemmuudesta tehneet ja nyt on sun ja miehesi vuoro huolehtia itse omista lapsista. Kai teillä muitakin hoitopaikkoja lapsille on? Onko lapset kotihoidossa vai päiväkodissa? Jos arkena teidän työasiat oli hoidettavissa niin miksi ette vieneet lapsia päiväkotiin?
Valota vähän taustaa niin saat ehkä vähän myötätuntoa. - erkkaalapaseen
Käyttäkää ehkäisyä niin tälläistä ei tarvitse ruotia täällä ja maailmakin pelastuu siinä sivussa.
- Naurattaavain
Ehkäpä anoppi tajusi, että voihan avaaja itse hoitaa lapsensa miehen työreissun ajan? Tuostahan voisi melkein tehdä lastensuojeluilmoituksen, jos tämän uusavuttoman pariskunnan lapsen hoito on VAIN anopin varassa. Missäs ne papat, ukit ja vaarit muuten luuraa?
Eli vastaan kyllä! Anopilla on oikeus perua antamansa lastenhoitolupaus omien menojensa vuoksi, jolloin avaaja voi soittaa vaikka tänne:
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lastenhoito/ - yksanoppivaan
Ei tosiaan voi kommentoida oikein mitenkään kysyjälle kun ei tiedä mikä juhla anopilla oli, ja miksei kysyjä itse hoitanut.
Itse olen joutunut perumaan lasteni kohdalla isojakin asioita joita olen luvannut, ja olen saanut vihat niskaan, mutta kestin sen. Joskus vaan elämässä kaikki ei mene niinkuin sovitaan, pitää löytyä ymmärrystä molemmin puolin.
Kunnioitan toki sellaisia iso-vanhempia jotka hoitavat lapsenlapsiaan nurkumatta. Mutta näen myös elämäntilanteiden erilaisuuden, ihmisten erilaisuuden. kaikkea ei saa, jostain on luovuttava. lapsia kun on erilaisia. Perheet ovat erilaisia. Ihmiset ovat persoonaltaan niin erilaisia ja toiset eivät vain kykene olemaan kenenkään vakituinen hoitaja, sekin on ymmärrettävä eikä tuomittava.
Mutta ihan henk.koht. jos lapseni kanssa olisi sovittu lastenhoito niin enpä sellaista juhlaa osaa keksiä että sen missaisin. Mutta me ollaan niin erilaisia. Jos tuo anoppi ajatteli että lapsenlapset ovat siinä lähellä aina, mutta joku sukukokous tai muu iso juhla ei, paitsi että kyllähän niihin kutsutaan ajoissa eikä viimehetkellä, paitsi jos kutsu on ollut hukassa. - Sanapidetään
Jo on. Eikös se mene niin, jos jotain luvataan se pidetään. Miksei anoppi sanonut juhliinkutsujalle että on jo ehtinyt luvata olla lasten lasten hoitajana. Mitäköhän lapsenlapsesta tuntuu kun oma mummo ei välitä hänestä.
- pirteäteläkeläiset
Odotamme , että vauva hieman vielä kasvaa ja saamme hänet hoitoomme silloin tällöin. Sopii hyvin meille eläkeläisille.
- Nahkaxx
Ei. Anopin lastenhoitokeikan perumisesta on säädetty laki ja se rajoittaa anopin oikeuksia lähtökohtaisesti tällaisessa force majeure -tilanteessa.
- voi_gaamee
Jos anopinretkun luotettavuus on tuolla tasolla, niin teidän pitää siirtyä suullisista kirjallisiin sopimuksiin, joissa on sopimusrikkomuksista määritelty kunnon sanktiot. Illan lastenhoitokeikan perumisesta kun tällää viiden tonnin sakon, niin alkaa anoppikin toimiin sopimusten mukaan. Sikäli kun sekään ei auta, niin viidellä tonnilla sille teitin pilttillenne saa kyllä yhdeksi illaksi viihdetoimikunnan vaihtaan vaippoja.
- Laiskuri
Lapsen äiti on ensisijainen hoitaja. Mikset itse hoitanut, mikä "tärkeä" meno sinulla oli olevinaan. Anoppi on jo lapsenhoitourakkansa tehnyt omien lastensa kanssa.
- ammeebaba
Miksi mies ei voi hoitaa työasioita itsekseen siellä toisella paikkakunnalla, mihin sinua tarvitsee? ja jos ei oikeasti ressu ilman sinua sielä pärjää niin voithan sinä hoitaa lasta sen aikaa vaikka hotellilla...
Riippuu hyvin pitkälti juhlan luonteesta, että kuinka sieltä ilkeää olla poissa, tai käydä siellä juhlissa vaikka sen lapsen kanssa (tuskin on sylivauva?). Anyway jos minulla itsellä on joku päivä lapsi, en oleta että isovanhemmat omia menojaan lapsenhoidon takia jättäisi. Toki sitten on hyvä hyvissä ajoin ilmoittaa jos ei pystykään hoitamaan lapsenlasta, jotta ehtii miettiä toisen hoitopaikan. - Niinminätekisin
Jospa siinä oli anopilla tarkoitus suojella poikaansa haksahtamasta työmatkalla alkoholiin ja huonoihin naisiin ja suojella näin teidän perhettä. Ehkä pojalla on ollut ongelmia tuollaisessa ennenkin,
- siis_kuinka
Tekeekö se ukko kotona etätöitä ja samalla hoitaa lapsia normaalipäivinä, tietääkö työnantaja?
- mammuu
Kysymyshän on varmaan ylipäätään ihmisten luotettavuudesta.
Arvatkaa tekiskö esimiesten/naisten joskus mieli antaa potkut pers....,kun työntekijä
ilmoittaa, että kissa, koira tai marsu on kuollut, eikä voikkaan lähteä hoitamaan
aamu kuudelta liikunta kyvytöntä vanhusta.
Nykyään ei yksinkertaisesti ajatella mihin vaikeuksiin joku voi joutua, jos perutaan
jo sovittu asia.Niin, yt-neuvottelut eivät ole mitkään yt-neuvottelut, vaan potkut perseelle-neuvottelut.
- Maija1Poppp
Riippuu varmaan vähän juhlistakin. Jos sinä olisit lupautunut lapsenvahdiksi ja myöhemmin selviäisikin, että juuri silloin esimerkiksi paras ystäväsi menisi naimisiin, niin eikö vain niin sinäkin valitsisit ne juhlat? Lapsenvahtina voi olla joku muukin, mutta sinun läsnäoloa juhlissa ei voi korvata.
Minusta aika pikkusieluista ajatella, että kun yhden kerran anoppi kieltäytyy, niin et aio ikinä enää pyytää häntä lapsenvahdiksi. Tulee vaan mieleen, että voisiko anopin nihkeys johtua huonosta anoppi-miniä -suhteesta... - Öyewestä
Hei. Mitkä oli nuo anopin juhlat? Perumisen "painavuutta" voidaan sen jälkeen arvioida paaremmin kun tuo ois selvillä.
- BUUUUUUUUUUU
Ei tarvitse anopin tai appi-ukon perustella omia menojaan. He ovat omat kakaransa hoitaneet aikuisiksi, nyt on heidän vuoronsa ottaa rennosti ja ilman pakotteita. Tämän päivän monet anopit ja appi-ukot ovat ovat vielä työelämässä, ja pitäisikö heidän ottaa toinen työ lapsenlapsiensa hoidosta?? Ei pidä. Ehkä surukseen huomaavat, että ovat antaneet niille kakaroillensa vapaan kasvatuksen ja se "hedelmä" näkyy silkkana kakaroiden itsekkyytenä
- Painanvainpään
Sattu appi kerran, lapsenlapsen kuullen lausumahan, ettei häntä ihan kiinnosta kiintyminen ja tapaaminen. Satuin itse seurusteluun hyljätyn kaa. Noo, lapsenlapsi oli kuitenkin sen verran pieni, kuin penet lapset suinkin voivat olla, kun ei osannut pikkuinen puhuakaan. Ilmapiiri oli toki myrkytetty vuosiksi. Jostain syystä erosimme vuosien jälkeen...
- Anoppivaan
Meillä miniä tykkää, että on se mummi miten väsynyt tahansa, niin hoitaa pitää lapsenlapsia. Mummilla ei missään nimessä ole omaa elämää mummi on sitä varten että miniä pääsee aina menemään milloin mihinkin kissanristiäisiin. Miniäni kuvittelee, että mummi on aivan haltioissaan kun saa hoitaa heidät lapsiaan, Kyse ei ole siitä ettenkö rakastaisi lapsenlapsiani mutta olen jo sen verran vanha, että puolessavälissä viikkoa jo pelkkä töihin raahautuminen on saavutus ei enää millään jaksaisi kahta pientä ikiliikkujaa. Kun olen lomalla esim. viikon siitä lomasta menee kaksi, kolme joskus neljäkin päivää kun hoidan lapsenlapsiani ja miniäni pitää "lomaa". Kun elää vanhaksi niin oppii ymmärtämään sen, että jos tässä anoppina hattuilemaan alan miniälleni ja riitaa haastamaan menetän siinä myös poikani ja ne lapsenlapset ja sitähän en missään nimessä halua joten nielen kiukkun ja yritän kestää miniäni oikut.
- mikäontotuus
Minkä takia SINÄ et hoida lapsianne? Jospa anoppi ajatteli, ettei hoitoavun peruminen viime hetkellä niin katastrofi ole kun sinä olet joutavana lapsista huolehtimaan?
Vai kehititkö draaman tyyliin kun sun äiti perui lastenhoitokeikan niin sä et lähde työmatkalle? Kasvahan vielä aikuisemmaksi, niin ymmärrät, että anopillasikin on oma elämä ja hän saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Hän katsoi juhlat tärkeimmiksi kuin lastenhoidon siksi koska tiesi, että sä voit lapsista huolehtia. Oliko totuus tälläinen? - eriävä
Olisit pyytänyt sitten omia vanhempiasi tai jotain muuta sopivaa ihmistä tuttaviesi joukosta katsomaan lastasi. Mielestäni anopilla on oikeus kieltäytyä lasten hoidosta perustelluin syin. Hänelläkin on elämänsä ja omat menonsa, jaksaa taas huolehtia lapsenlapsestaa iloisemmalla mielellä. Mielestäni kyllä lasten vanhempien kuuluisi pitää yhteyttä molempiin isovanhempiin yhtä lailla ja arvostaa heitä, sillätavalla syntyisi molemmin puolinen luottamussuhde ja voitaisiin keskustella asioista ilman syyttelyä ja toisen jättämistä ulkopuolelle lastenlasten hoidosta. Lainaa ne lapset ovat vaan vanhemmilleen ja tuottavat huolta ja iloa samalla heille. Isovanhemmat ottavat varmasti mielellään osaa vanhempien auttamiseen, jos heille suodaan se mahdollisuus.
Saa sen perua sitten, jos menoa. Minun mummoni on siis isän anoppi. Vahemmat eronneet.
- anonyy
Anoppisi ei ole velvollinen hoivailemaan lapsenlapsiaan. Mene hyvä ihminen itseesi ja mieti miten itse suhtautuisit ko. tilanteessa. Älä vihoittele anopille, hänellä on oikeus valita ja hän valitsi näin. Eli on aivan sinun ja miehesi asia miten tilanteen hoidatte. Jos anoppi on ainoa oljenkorsi niin heikosti menee.
- mitäsitse
Kerro jo se oma menosi, mikset itse hoida lapsiasi ? Miehen menosta ja anopista vain.
- vatipäätkö
En kyllä laskenut aikoinaan yhtään lastenhoitoapua tulemaan anopin taholta. Ei kysytty, ei saatu. Eikön tuohonkin olisi löytynyt ratkaisu maksamalla jollekin lastenhoidosta. Ei ne isovanhemmat ole mikään ilmainen taho, jolta voi huutaa lastenhoitoapua.
En kysynyt myöskään omia vanhempiani, äitini oli liian sairas, ja isä aika huonokuuloinen.
Hyvin sain lapset isoiksi, yksinhuoltajanakin. Maksoin avusta luotettavalle ihmiselle, kun sitä tarvitsin. - gubbjävel
Pienet on toisilla murheet,,voi jumalauta mitä vikisijöitä.
- onnellinen_jälkipolvesta
Huomaan olevani tosi onnellinen anoppi ja isoäiti. Minua ei vaadita hoitamaan lapsenlastani, vaan kysytään kauniisti, että sopiiko.
Kun lupaan, niin myös pidän lupaukseni, ellei kyseessä ole todella ns. force major eli ehdottoman voittamaton este.
Miniämme on mukava ihminen ja asumme melko lähellä hänen lapsuuden kotiaan, jonne lapsi on yhtä lailla tervetullut.
Sopikaa hoitotarpeesta ajoissa ja pitäkää sopimuksista kiinni puolin ja toisin. Anopit ja appiukot ovat usein kultaakin kallimpia. Varsinkin tosi tarpeen tullen.
"On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä".
Se koskee sekä molempia appivanhempia että heidän perheellisiä lapsiaan. - tiesitkö123
Ei voi kun ihmetellä, heti ollaan täällä marisemassa jos kaikki ei suju niinkuin itse haluas.Voi voi elämä on vähän luovimista sinne tänne. Kehoittaisin joka tapauksessa puhumaan asioista ne yleensä selviävät. Molemmat osapuolet voivat nukkua yönsä rauhassa.
- omamalkasilmässä
Kyllä te lastenhoitajan olisitte saaneet, jos olisitte halunneet. Tärkeysjärjestys on myös teidän toimissanne.
- niffe
Kuka on sen kakaran äiti ja/tai isä? Hoitakaa lapsenne itse...
- BUUUUUUUUUUU
Tottakai anoppi voi ja saa ja pitääkin laittaa etusijalle omat menonsa, ei teidän. Kun olet kakaroita alkanut pykäämään, niin hoida ne myös. Soita MLL:ään ja tilaa sieltä hoitaja kotiin, jos itse et viitsi kakaroitas hoitaa, mutta se maksaa toisin kun anoppi tekisi ilmaiseksi. Olet lapsekas ipana itsekin, kasva aikuiseksi bimbo
- Joonas1981
Mitä te penikat rähjäätte täällä?
"Hoitakaa lapsenne itse". "En minäkään ole apua saanut".
Kaikki varmasti tarvitsee joskus apua lastenhoitoon, te katkerat jotka ette sitä saa olkaa hiljaa.
Kyllä minun anoppini ja äitini lapsia (3kpl) katsoo, jos haluan lähteä moottoripyöräilemään, ryyppäämään tai kaupunkilomalle Eurooppaan.
Asun itse tosiaan Lapissa, suhteellisen isossa kaupungissa, eikä täällä ole mitään lastenhoitoapua tuntemattomilta-palvelua.
TEILLÄ siellä kehätien sisäpuolella on semmoinen erikoinen tapa olettaa, että kaikki asuu siellä betonihelvetissä samojen palvelujen ääressä.
Kyllä pohjoisessa vedetään yhtä köyttä ja autetaan kun tarvitaan!!!
Sitäpaitsi mitä te vanhukset valitatte, teillä on 1991 asti ollut kunnallinen kotiapu käytössä!! Ei ole ollut tavatonta, että kodinhoitaja on viikottain käynyt perheitä auttamassa. TAitaa olla että palvelu on tänä vuonna otettu taas käyttöön.- BUUUUUUUU
Hyvä että katsoo. Kyllä olen sitä mieltä, että jokainen vanhempi hoitakoon lapsensa itse. Kylälilyreissut silloin tällöin riittäkööt. Tämän päivän vanhemmat on niin uusavuttomia, etteivät osaa kakaroitansa, töitänsä, huusholliansa hoitaa eikä noita hommia järjestellä. Mitä tapahtuu, kun ne omat tai appivanhemmat kuolee tai sairastuu ja ennenkaikkea vanhenee vääjämättä? Ollaan sitten niin peukalo keskellä kämmentä kun olla voi. Itse mekin olemme pentumme hoitaneet ja järjestäneet hoidot jos pakko on ollut mennä johonkin esim. lääkäriin. Hoidettu työmme, huushollimme sun muut asiat penskojen kesken,. Järjestelykyky on tietenkin taito, jota ei enää osata.
- alusten
Hahha. On ainakin minulla asiat reilassa ja viimeisen päälle. Työt, perhe ja raha-asiat kunnossa. Silti vien toisinaan lapset hoitoon hyvällä omalla tunnolla. Jos mummosi ei ole sinua syliin halunnut nii voi harmi. Kyllä minusta on ihan normaalia ottaa ja viedä lapsia hoitoon.
En tiedä teistä etelän hetelmistä, tai minkälaisia suhareita ja sutkipulkkisia siellä on, mutta meilläpäin sanotaan että "SANASTA MIESTÄ JA SARVESTA HÄRKÄÄ" se tarkoittaa että se mikä sovitaan niin se pidetään. Otappa oppia siitä!!!
- enlukenukokoketjua
Eikö miehesi voi hoitaa työasioitaan ja sinä lastanne? Mihin te hoitajaa tarvitte, etkö voi päästää miestäsi yksin töihin?
- Näinvainon
Voi voi, tuosta kirjoituksestasi ei tule selville kuin miehesi työ asia. Mitä itse teet? Olisitko kotona muuten vain? Oletko muutenkin kotona lapsen kanssa vai onko muuten lapsesi tarhassa? Mikset vie sinne jos normaalistikin viet? Kuinka monta päivää ennen anoppisi ilmoitti asiasta ettei pääsekään hoitamaan. Ainahan on muitakin järjestelyitä ihan turha syyttää anoppia mut tällaisella sinun toiminnalla saat välisi anoppiin tulehtumaan, kun syytät vain häntä. Koita hoitaa ihan itse lapsesi hoito asiat äläkä syyttele muita.
- CmRrä
On se anoppi tai kuka vain, niin ikäväähän se on että perutaan mitä on sovittu. Jossitellahan voi aina, jospa hän oli teille luvatessaan unohtanut ne juhlat. Anyhow, ei liene sinun eikä minun eikä kenenkään muun asia arvottaa anoppisi menojen tärkeysjärjestystä. Ensi kerralla pähkäilette uudestaan lapselle hoitajan, ja sille jokin back-uppi myös. Voihan olla että seuraavakin lapsenlikka peruu, joskus jopa ihan hyvästä syystä.
- Mummirakkaudesta
Aika kummallista,että mummi peruu lupaamansa lapsenhoitovuoronsa noin vaan! Minä peruin leikkausaikani,kun olin lupautunut hoitamaan ihanaa pojan tyttöäni,että iskä saa tehdä lopputyötään ja saa paperit ajoissa koulustaan! Enkä tod kertonut sitä pojalleni :) Mikään asia ei kyllä mene ihanan lapsenlapseni edelle!
- Olen_iloinen_hoitaja
Olemme aina mielellämme hoitamassa lapsenlapsia, peruutan tarvittaessa kaikki muut menoni. Nytkin olemme muutaman päivän, tämähän on laatuaikaa jota ei pitkään tule. Lapsenlapset kasvavat niin nopeasti ja sitten ei kukaan enää tarvitse apuamme.
- itsekinäiti
Kyllä vanhuksillakin saa olla omia menoja. Anoppisi on varmasti jo päivätyönsä tehnyt, ja hänellä on lupauksista huolimatta oma elämänsä ja omat menonsa. Jos et itse voi hoitaa lapsiasi, voit etsiä esimerkiksi MLLn lapsenhoitajaa. He ovat nuoria ja vielä työikäisiä, ja taatusti parempaa seuraa myös lapsillesi.
- pidälupaus
Jos lupaa, on paree pitää.
Muustahan ei ole kysymys. Anopin olisi pitänyt lastenhoitokeikkaa sopiessa sanoa, että en halua, kiitos. Mutta sitten kun on luvattu, se päivä on varattu, eikä siihen sitten sovita enää juhlia, eikä muita menoja. Niin se menee. Pitää olla sanansa mittainen.
Ei kenelläkään ole moraalista oikeutta luvata ja sitten tehdä oharit, oli anoppi, miniä, appi, ukki, mamma, vaari tahi presidentti. - hiirikäsi
Höh, ei se ihan noinkaan mene. On tilaisuuksia, jotka tulee vain kerran elämässä. Lapsenlasta voi hoitaa ehkä hiukan useammin....
Minä peruin kummilapsen hoitopäivän, kun sain kutsun juhlatilaisuuteen, jossa minulle annettiin ansiomitali. Olisiko minun pitänyt sellaisesta ainutkertaisesta tilaisuudesta jäädä pois?
Kyllä tässä elämässä täytyy ihmisillä joustovarojakin olla. Sovittuja asioita voidaan peruakin, jos niikseen tulee. Ei kaikki maailmassa ole kiveen kirjoitettua. Lapsen omat vanhemmat on aina ja joka tilanteessa ne lapsen ensisijaiset hoitajat! Jos kukaan ei pysty ottamaan lasta hoitoon, vanhempien on se tehtävä. Vanhempi jääköön sitten vaikka työstään pois, se on hänen asiansa, kun on lapsen maailmaan laittanut. Kellään muulla ei ole velvollisuutta.
Jos joku haluaa sitä velvollisuuttaan jatkaa vielä lastenlastensakin suhteen, niin siitä vaan, mutta ketään muuta isovanhempaa ei pidä syyllistää.
Aloittaja ei ole tänne kirjoittanut, miten kävi ja mistä juhlista ylipäätään oli kyse ja miksei hän itse lasta hoitanut. Ehkä ei saanut tarpeeksi itselleen sopivia vastauksia. - omaaelämää
Voihan sitä ihminen sairastuakin, kuten sinä. Et kuitenkaan mene sairaana töihin.
Anopilla, appiukolla tai isovanhemmilla on omakin elämä, eivät ne ole kenenkään palvelijoita, joiden pitäisi palvella lapsiaan ja lapsenlapsiaan heti kun käsketään. - Sanasta.miestä
Hyvä päätös. Miettiköön anoppikin, miksei hänen apunsa enää kelpaa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227