Olen pahoillani Toimi K. puolesta

Hän on toiminut niin kuin useimmat vanhenevat miehet toimivat. Rehellinen mies, vaikka uskovainen onkin.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ja perushetero.

Äänestä

Mopomies,
Avauksen perusteella olet vanheneva mies, nimimerkin perusteella ajelet pappa-Tunturilla ja yrität säilyttä miehuuttasi haureellisella käytökselläsi. Olet väärässä, sinä ja Kankaanniemi eivät todista vielä mitään. Todellisuudessa useimmat vanhenevat miehet eivät etsiä haureellista elämää, eivätkä lähettele sekstistisiä viestiä seksin toivossa salaten kaiken omilta vaimoiltaan. Kankaanniemi oli nimenomaan epärehellinen ja petti Herraansa, vaimonsa ja äänestäjänsä. Synnin suosimisellaan ja syvälle langenneena hän on mennyt lihan vapauteen eikä elä Hengen vapaudessa, jossa ei olla synnin orjia. Kankaanniemi, kuten muutkin näkyvästi langenneet ja syntiä suosivat ihmiset, tarvitsevat Jeesuksen ristin sovitusta, parannuksen tekoa ja Pyhän Hengen antamaa uudistusta.

Äänestä
  • TOIMI TARVITSEE PILLUA!
    Sen perään hän huutelee ei yläkerran ukkoa.
    Mies on hihhuli kujanjuoksunsa juossut.
    Uudet tuulet puhaltavat Toimin elämässä ja suotakoon se hänelle.

    Äänestä

  • Tismalleen kuten moni vanheneva mies. Vielä virtaa.

    Äänestä

  • Toimilla alkoi mieli hapertua. Joten hän jäi myös sairaslomalle. Niin teki Kanervakin.

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä kaikista politiikoista juuri Toimi K.? Ihan outoa. Onko niin että viestejä saa lähetellä kunhan ei joudu kiinni.

    Äänestä

  • Ovat kaikki samanlaisia sikoja olivatpa naimisissa tai eivät.

    Sairaita.

    Äänestä

  • Kuulostaa ennemminkin irstailijalta.Ne ovat aivan oma alalajinsa vaikkakin yleisin.
    Normi hairahtuja ei ole irstailija mutta tuossa näkyisi olevan oikea irstailija.

    Äänestä

  • havain-noitsija kirjoitti:

    TOIMI TARVITSEE PILLUA!
    Sen perään hän huutelee ei yläkerran ukkoa.
    Mies on hihhuli kujanjuoksunsa juossut.
    Uudet tuulet puhaltavat Toimin elämässä ja suotakoon se hänelle.

    TOINI tarvitsee ravitsevaa nuorta lihaa, siksi vaihtoi puoluettakin. Kyllästyi krissujen kalan tuoksuun ja kaipaa uutta virtaa kovalle ministeriuralleen perssuissa, se hänelle suotakoon...

    Äänestä

  • Terveen merkkihän se on Toimin toiminta. Ennen kaikkea arvostan hänen tapaansa
    esittää asiansa suoraan. Minusta ainakin on erittäin kohteliasta vanhenevia naisia
    kohtaan on kertoa että hän on vieläkin, vaikka heillä jo ikä näkyykin kiinnostunut
    heistä seksuaalisesti. Olen varma että jokainen yli 40 vuotias nainen aamulla herätessään ja katsoessaan peiliin muistaa että minua sentään on vielä lähestytty.
    Sitä paitsi Toimi on varsin komea mies. Tässä kyllä selvästi haisee hupakoiden katkeruus.
    Käy pääpystyssä Toimi eipä tämä niin vakavaa ole!

    Äänestä

Kankaanniemen vaimo voi olla aseksuaali, tarkoittaa sellaista ihmistä jolta on seksuaalinen alue vaurioitunut aivoissa. Kankaanniemi itse pyolestaan on ilmeisesti seksuaaliselta suuntautumiseltaan hetro.

Tämä koko tapaus nimenomaan johtuu aseksuaalien kyvyttömyydestä ymmärtää heteroita .

Kaikki miehet ovat vanhenevia miehiä. Se on fakta. Ei ole mitään näyttöä siitä että hän olisi edes ehdottanut sujupuoliyhdyntää. Yhtä hyvin hän on voinut tarkoittaa turvaseksiä jossa limakalvot eivät kosketa toisiaan. Näillä on lääketieteellisesti suuri ero.

Pysytään asiassa ja annetaan aikuisten ihmisten sopia tällaiset intiimit asiat ihan keskenään.

Äänestä
  • Kukaan ei pakota olemaan naimisissa A_SEKSUAALIN KANSSA.

    Yleensä näillä tämmöisillä pelleillä on ihan hyvät vaimot, elämä ja avioliitot mutta miehet itse ovat setämiehiä joilla pitää aina olla jotain sairasta vispilänkauppaa muualla kuin kotipesässä.Jotkut vain ovat tuollaisia sairaita.Tuonikäisillä miehillä on joku vakvavampi ikään kuuluva syndrooma kun heillä nupissa alkaa heittää tuollaiset ajatukset.Oksettavaa!

    Äänestä

Kankaanniemi ja myös monet meistä olemme unohtaneet tehdä parannusta jo ajatus virheistä, ellemme näin tee niin vanhana alamme toimia raamatun sanan vastaisesti ja saamme hävetä.
Room. 12:2
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Äänestä

Luulisi noinkin komean miehen saavan seksiseuraa seurakunnan naisista enemmän kuin riittävästi. Seksi uskovaisten välillähän ei ole edes syntiä!

Äänestä
  • 1.Korinttolaiskirje:
    6:18 Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. >> Jakeen lisätiedot
    7:2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.

    Ja profeetta Hoosea:
    4:12 Minun kansani kysyy puultansa, ja sen sauva sille vastaa; sillä haureuden henki on eksyttäväinen: haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaansa. >> Jakeen lisätiedot
    5:4 Heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässänsä eivätkä he tunne Herraa.

    Haureus on tulella leikkimistä.

    Äänestä

  • Pidän tästä. Kun paha alkaa tuhota mieltä, se jatkuu rajattomasti ja kun
    ihmisellä on valtaa, hän ei ehkä käytä sitä väärin. Näitä on paljon, mutta sitä ei silti tule hyväksyä.Tyynyn päällä päättämistä.

    Äänestä

En tiennytkään että Kankaanniemi on ortodoksi. Tämä palsta selvitti asian. Ortodokseilla ei ole perisyntiä. Se on hyvä juttu.

Äänestä

Vanhenevilla miehillä eivät yleensä halut katoa mihinkään, kyvyt saattavat heiketä ja kadota, niin sitten ei jää kuin mielikuvat, jotka sitten näyttäytyvät noissa viesteissä - ei vanheneva mies enää haluaisikaan vieraiden naisten näkevän hänen heikentyneitä kykyjään, ei hän enää seksiin suostuisikaan muiden, kuin oman vaimon kanssa - koska vaimo kuitenkin tietää noiden kykyjen heikenneen - silti rakastaa ja hyväksyy asian.
Monet sairaudet ja monet lääkkeet heikentävät seksuaalista kykyä miehillä, ehkäpä Toimi on joutunut sen kokemaan. Sepelvaltimotauti on ehkä yleisin ja myös moni muu sairaus, nukahtamis- ja unilääkkeet ja monet psyykelääkkeet heikentävät seksuaalista kykyä myös.
Jos miehellä ei ole seksuaalisia mielikuvia, sitten mies on todella sairas tai ..

Äänestä

Eturauhassyövän hoito voi viedä kyvyt kokonaan, riippuen mikä hoito on valittu, seksuaaliset halut eivät silti katoa, vaikka kyky katoaa. Ei jää enää muuta kuin mielikuvat ja viestittelyllä halutaan piilottaa, etten oikeasti enää kykene seksiin lainkaan. Ei mies julkisesti halua kerto, ettei kykene enää seksiin, ei edes ystävilleen sitä asiaa kerrota. Jossain vertaisryhmässä saatetaan siitä puhuakin.

Äänestä
  • No mut eikös tällä veitikalla ole oma vaimo?

    Eikö hän voi lähetellä tuhmia viestejä omalle vaimolleen...?

    Äänestä

  • Niinpä. Vaan kun se kielletty hedelmä kiinnostaa enemmän, jos ihminen on itsekäs/narsisti.

    Äänestä

  • josie_ kirjoitti:

    Niinpä. Vaan kun se kielletty hedelmä kiinnostaa enemmän, jos ihminen on itsekäs/narsisti.

    Nimenomaan, tälläkin palstalla on seikkaillut vastaavanlainen mieshenkilö kuin nämä kaksi viestimiestä.Silti haukkuu akkoja "kusettajiksi" ja levittelee henkilötietoja palstalla ja haukkuu kaikkia papistoa myöten.Ei näe itsessään ongelmaa vaikka aika suuria mielenterveysongelmia on.

    Äänestä

Sen enempää nyt Toimin toimiin takertumatta,mielestäni suurin moka tässä nyt oli se, että hän esitti ehdottelunsa kokonaan väärässä kontekstissa.Jos naiset ovat lähestyneet häntä politiikanpuhumismielessä, niin vain täystorvelo mies rupeaa tuolloin puhelemaan seksijuttuja. Ja jos Toimia niin nuo seksijutut kiinnostavat, niin perustaisi puhelimen johon NAISET saavat soittaa.Ja ihan omalla nimellä.Mielenkiintoista olisi tietää kuinkahan moni nainen kovinkin kiihottuisi kun Toimi lukee paperista monotonisella äänellä eroottista tekstiä.Heh.Itse varmaan soittaisin jollekin vähän hemaisevammalle äijälle jos minulla olisi sellaiseen tarve.

Äänestä

Aseksuaaleja on paljon. Alkava Alrshaimerin tauti tuhoaa aivoista seksuaalisuus alueen. Myös jotkut mielenterveys lääkkeet tuhoavat seksuaaliset halut pysyvästi. Kaikilla ei ole täydellistä puolisoa vaan seksuaalinen elämä on haettava avioliiton ulkopuolelta. Aseksuaalista on seksi suorastaan kamalaa. Myös empaattinen kyky katoaa Altshaimerin taudin myötä eikä kykene tajuamaan mitä vastakkaisesta ihmisestä tuntuu esim. siaksi nimittely.

Täältä pastaltakin löytyy näitä seksuaalisesti kylmiä ihmisiä.

Äänestä

Itse kun en ole uskovainen niin kyselen että mitä tuo "haureus" oikein on?

Onko se jonkinlainen petos? Esim. Myy kissan koirana, lupaa ostaa pirheelle ruokaa mutta ostaakin viinaa.

Vai Onko se erotiikkapalveluiden kuten vaikka turvaseksipalveluiden antamista maksua vastaan?

Vai onko se avioiliittoon mennessä virheelisten tietojen antamista. Kertoo vaikka olevansa hetero mutta todellisuudessa on homo/ lesbo tai ei ole ollenkaan suokupuolisesti suuntautunut?

Vai onko se sukupuolitaudin tartuttamusta toiseen? Ei siis suojaudu yhdynnässä ollenkaan sukupuolitaudeilta vaikka ei tiedä toisen terveydentilasta?


Kyllähän haureus on jotain hirveen kauheen kamalaa mutta mitä se oikeasti on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mopomiess kirjoitti:

Hän on toiminut niin kuin useimmat vanhenevat miehet toimivat. Rehellinen mies, vaikka uskovainen onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu