Tässä taas yksi mamuhyysäri vauhdissa

http://blogit.iltalehti.fi/outi-alanko-kahiluoto/2015/05/13/miksi-hallitus-haluaa-sulkeutuvan-suomen/

Onneksi on nyt kolme konservatiivisinta puoluetta vallassa seuraavat neljä vuotta niin tälläiset isänmaanviholliset eivät pääse mellastamaan.
66<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

"Kiintiöpakolaisten määrän Sipilän hallitus pitää ennallaan. Maailmassa on kuitenkin konfliktien seurauksena jo 51 miljoonaa pakolaista, mikä on enemmän kuin koskaan. Suomenkin vastuunottoa olisi kasvatettava sen mukaisesti, sillä Suomen kiintiö on pieni – tällä hetkellä vain 1050. Suomen hallituksen mielestä köyhä etelä saa selvitä ilman meidän apuamme. Myös jo leikatusta kehitysyhteistyötä hallitus aikoo leikata, mikä on yksisilmäistä ja itsekästä politiikkaa: kun kehitysyhteistyöstä leikataan, lisääntyvät erilaiset nälästä ja eriarvoisuudesta johtuvat konfliktit ja pakolaisten määrä kasvaa." Tämähän on täyttä asiaa mitä Alanko-Kahiluoto kirjoitti.

Äänestä
  • Hhehehehee mikään ei muutu vaikka Suomi ottaisi 100x enemmän pakolaisia, onko tämä niin vaikea ymmärtää. Mutta Suomen ongelmat kyllä kasvaisi.

    Äänestä

  • eheheheeee kirjoitti:

    Hhehehehee mikään ei muutu vaikka Suomi ottaisi 100x enemmän pakolaisia, onko tämä niin vaikea ymmärtää. Mutta Suomen ongelmat kyllä kasvaisi.

    Kaikkien niiden pakolaisten, jotka Suomeen tulevat, elämä muuttuu. Ja onhan yksi Suomesta valmistunut somalimaisteri pyrkimässä nyt maansa presidentiksikin.

    Äänestä

  • päinvastoin kirjoitti:

    Kaikkien niiden pakolaisten, jotka Suomeen tulevat, elämä muuttuu. Ja onhan yksi Suomesta valmistunut somalimaisteri pyrkimässä nyt maansa presidentiksikin.

    Myös suomalaisten elämä muuttuu mamujen myötä, eikä ainakaan parempaan suuntaan, kuten vaikkapa rikostilastot osoittavat.

    Äänestä

  • IkäväKyllä kirjoitti:

    Myös suomalaisten elämä muuttuu mamujen myötä, eikä ainakaan parempaan suuntaan, kuten vaikkapa rikostilastot osoittavat.

    Onneksi on myös niitä sisukkaita somaleja jotka valmistuvat Suomessa maisteriksi vaikka ovat 14-vuotiaana maahan tullessaan olleet luku- ja kirjoitustaidottomia.

    Äänestä

  • SomalianSisu kirjoitti:

    Onneksi on myös niitä sisukkaita somaleja jotka valmistuvat Suomessa maisteriksi vaikka ovat 14-vuotiaana maahan tullessaan olleet luku- ja kirjoitustaidottomia.

    Miksi puhut monikossa, kun niitä maisterissomaleja on tähän mennessä valmistunut yksi kappale?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Miksi puhut monikossa, kun niitä maisterissomaleja on tähän mennessä valmistunut yksi kappale?

    sehän on vasta alkua

    Äänestä

  • mutta- kirjoitti:

    sehän on vasta alkua

    Ehkäpä näemme toisen maisteritutkinnon suorittaneen somalin jo "Somalit Suomessa 50 vuotta" -juhlavuoden yhteydessä.

    Äänestä

  • NiinNo kirjoitti:

    Ehkäpä näemme toisen maisteritutkinnon suorittaneen somalin jo "Somalit Suomessa 50 vuotta" -juhlavuoden yhteydessä.

    tuo on pelkkää spekulointia, mutta sellaistahan se nuiva narina tuppaa olemaan.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    tuo on pelkkää spekulointia, mutta sellaistahan se nuiva narina tuppaa olemaan.

    Kun ensimmäisen maisterissomalin syntymiseen meni 25 vuotta, niin tuskin näemme seuraavaa ihan lähivuosina.

    Äänestä

  • NiinNo kirjoitti:

    Kun ensimmäisen maisterissomalin syntymiseen meni 25 vuotta, niin tuskin näemme seuraavaa ihan lähivuosina.

    somaliylioppilaita tulee kuin sieniä sateella, joten tuskin sitä toista maisteria enää kauan tarvitsee odottaa.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    somaliylioppilaita tulee kuin sieniä sateella, joten tuskin sitä toista maisteria enää kauan tarvitsee odottaa.

    Nyt oli puhe oikeasta elämästä, ei muttiksen lapsellisista fantasioista.

    Äänestä

  • Höpsistä kirjoitti:

    Nyt oli puhe oikeasta elämästä, ei muttiksen lapsellisista fantasioista.

    Minähän en muusta kuin todellisesta elämästä koskaan puhukaan. Se pieni ero meillä on.

    Äänestä

  • EläköönSePieniEro kirjoitti:

    Minähän en muusta kuin todellisesta elämästä koskaan puhukaan. Se pieni ero meillä on.

    Sinun höpinöidesi ja todellisen elämän välillä on ei-niin-pieni ero.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Sinun höpinöidesi ja todellisen elämän välillä on ei-niin-pieni ero.

    sinähän et todellisesta elämästä tiedä mitään, koska kurkit yksiösi verhojen raosta uskaltamatta koskaan mennä ulos.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    sinähän et todellisesta elämästä tiedä mitään, koska kurkit yksiösi verhojen raosta uskaltamatta koskaan mennä ulos.

    Siinäpä hyvä kuvaus sinusta itsestäsi.

    Äänestä

  • Koetahan nyt ymmärtää yksinkertainen totuus: Mitä enemmän kehitysmaita tuetaan, sitä enemmän siellä siitetään lisää nälkäisiä suita ruokittaviksi. Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän kehitysavun tarvitsijoita (tai loisia eurooppaan). "Kehitysavulla" kehitämme vain itsellemme ongelmia. Rahat menevät korruptioon ja aseiden ostoon. Aseilla tehdään sitten kansanmurhia.

    Äänestä

  • jdszhgvodshgiohj kirjoitti:

    Koetahan nyt ymmärtää yksinkertainen totuus: Mitä enemmän kehitysmaita tuetaan, sitä enemmän siellä siitetään lisää nälkäisiä suita ruokittaviksi. Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän kehitysavun tarvitsijoita (tai loisia eurooppaan). "Kehitysavulla" kehitämme vain itsellemme ongelmia. Rahat menevät korruptioon ja aseiden ostoon. Aseilla tehdään sitten kansanmurhia.

    Kyllähän minä ymmärrän että sinä olet tosi yksinkertainen.

    Äänestä

  • Lopettaahan se pitää rahan lähetteleminen isomahasille heimopääliköille,kun ne kuitenki häätävä porukkansa tänne elätettäviksi.Lisääntyvät kun kanit vaikka ei tietoakaan millä se liikakansoitus elätetään.

    Eurooppako on nuiden seksihurjastelijoiden jälkeläisten loppusijoituspaikka ?

    Äänestä

  • Mestar1 kirjoitti:

    Kyllähän minä ymmärrän että sinä olet tosi yksinkertainen.

    Sinä et ymmärrä mistään mitään.

    Äänestä

  • SomalianSisu kirjoitti:

    Onneksi on myös niitä sisukkaita somaleja jotka valmistuvat Suomessa maisteriksi vaikka ovat 14-vuotiaana maahan tullessaan olleet luku- ja kirjoitustaidottomia.

    Eli toisin sanoen sai yhteiskunnalta avustukset ja koulutuksen.
    Sitten päätti palata kotimaahansa ja tuskin on veroja Suomeen maksanut.
    Joten me jotka maksoimme hänelle tuon kaiken, niin jäimme tappiolle.

    Äänestä

  • Parasta olisi kun nuo pakolaislaivat u***ettaisiin välimereen niin päästäisiin siitäkin ongelmasta pois.

    Äänestä

  • päinvastoin kirjoitti:

    Kaikkien niiden pakolaisten, jotka Suomeen tulevat, elämä muuttuu. Ja onhan yksi Suomesta valmistunut somalimaisteri pyrkimässä nyt maansa presidentiksikin.

    Muuttuu muuttuu.
    Suomessa on valkoisia naisia joukkoraiskattavaksi,
    somaliassa niitä ei ole.

    Äänestä

  • SomalianSisu kirjoitti:

    Onneksi on myös niitä sisukkaita somaleja jotka valmistuvat Suomessa maisteriksi vaikka ovat 14-vuotiaana maahan tullessaan olleet luku- ja kirjoitustaidottomia.

    Somalian presidentiksi pyrkivä Fadumo Dayib kertoo olevansa ensimmäinen maisterintutkinnon Suomessa suorittanut somalipakolainen. Hänestä uutisoi sivusto Waaga Cusub.

    42-vuotiaan naisen pyrkiminen Somalian presidentiksi on herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla. Fadumo Daiybin mukaan hän on ollut ensimmäinen somali Suomessa myös sairaanhoitajana ja suomalaisessa yliopistossa tohtorintutkinnon suorittamisen aloittaneena.

    Somalian olosuhteista johtuen Fadumo oppi lukemaan ja kirjoittamaan vasta 14-vuotiaana. Hän pääsi aloittamaan koulutuksensa muutenkin myöhässä.

    Suomeen hän päätyi Somalian sisällissodan puhjettua 1990-luvun alussa. Hän joutui pakenemaan kahden nuoremman sisaruksensa kanssa Venäjän kautta Suomeen saakka. Äiti liittyi seuraan myöhemmin. Perhe toivotettiin tervetulleeksi.

    Äänestä

  • Britanniassa 40% 16–24 vuoti­aista musli­mi­nuorista ha­lu­aa sha­rian käyttöön­ot­toa ja 36 % on sitä mieltä, että us­kon­luopio an­sait­­see kuo­le­man­ran­gais­tuk­sen (Daily Telegraph 29.1.2007). Bri­tan­nian mus­li­mi­opis­keli­joista 32% pitää tap­pa­mista isla­min ni­missä oi­keu­tet­tu­na, ja sa­moin kol­man­nes kan­nat­taa maail­manlaa­jui­sen is­la­mi­lai­sen kali­faa­tin pe­rus­ta­mista (Washington Times 19.12.2010).

    Kanadalaisista muslimeista 62% haluaisi sharia-lain Kanadaan; sharian kannattajista 15% haluaisi lain olevan pakollinen kaikille muslimeille (Toronto Sun 1.11.2011).

    Myös Suomen muslimit suhtautuvat suopeasti shariaan. Ihmis­oi­ke­us­­­liiton teke­män selvi­tyk­sen mu­­kaan Suo­­mes­sa us­konto­aan har­­joit­­­ta­vista musli­meis­ta 63% on sha­rian nou­dat­ta­­mi­sen kan­nalla sil­loin, kun se on ris­ti­rii­das­sa Suo­men lain kanssa.

    Äänestä

Missä somali siellä ongelma.

Äänestä
  • Missä rasisti siellä ongelma.

    Äänestä

  • stop-racism kirjoitti:

    Missä rasisti siellä ongelma.

    Somalit kuten muutkin muslimit ovat todella rasisteja, sen huomasin Tukholmassa asuessani.

    Äänestä

  • sanningen.bara kirjoitti:

    Somalit kuten muutkin muslimit ovat todella rasisteja, sen huomasin Tukholmassa asuessani.

    minäkin asuin Tukholmassa, enkä huomannut mitään sellaista.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    minäkin asuin Tukholmassa, enkä huomannut mitään sellaista.

    Ethän sinä mitään huomaa, kun olet sulkeutunut neljän seinän sisälle peläten mielikuvitusolentojesi iskevän hallan tavalla kimppuusi minä hetkenä hyvänsä.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Ethän sinä mitään huomaa, kun olet sulkeutunut neljän seinän sisälle peläten mielikuvitusolentojesi iskevän hallan tavalla kimppuusi minä hetkenä hyvänsä.

    sinä taidat taas projisoida omia pelkojasi muihin. Ja jos halla tarkoittaa Halla-ahoa, niin enhän minä sitä pelkää. Sehän pelkää kaikkea, ja kaikkia.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    sinä taidat taas projisoida omia pelkojasi muihin. Ja jos halla tarkoittaa Halla-ahoa, niin enhän minä sitä pelkää. Sehän pelkää kaikkea, ja kaikkia.

    Ainahan sinä niin teet. Pelkäät jopa kanssakeskustelijoitasi netin anonyymeillä palstoilla.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Ainahan sinä niin teet. Pelkäät jopa kanssakeskustelijoitasi netin anonyymeillä palstoilla.

    Älä naurata.

    Äänestä

Eli missä harras muslimisomali rasisti siellä ongelma!

Äänestä

Miksi ne jotka hyödyttävät ja kasvattavat vähiten yhteistä veropottia, ovat kaikkein innoikkaampia jakamaan suomalaisilta veronmaksajilta kerättyjä varoja muulle maailmalle ja muunmaalaisille. Vihreät ja bolsut ovat juuri tätä porukkaa, ei heillä ole kuin järjettömiä vaatimuksia, mutta ei mitään muuta annettavaa kuin naivit unelmansa ja ainainen rutinansa.

Äänestä

Kovia nuo rotat leviämään ympäri Tellusta....

Äänestä

Ne jotka mamuja tänne haluaa niin ottavat ne omalle vastuulleen ja myös maksavat heidän olemisensa täällä. Pitäisi perustaa veronmaksajista lista jotka puoltavat niitä tänne ja sitten he vaan maksavat niiden olemisen ja kantavat vastuun heidän tekemisistään. Jos tekevät rikoksen niin heidän ns haluaja saa myös siitä tuomion, niin eiköhän kotouttaminen olisi tehokkaampaa ja ei tuhlattaisi yhteiskunnan varoja jne.

Kun tuollainen systeemi otettaisiin käyttöön niin kuinka moni sitten niitä tänne oikeasti haluaa?

Taitaa vaan olla muotia olla niin suvaitsevainen ja tasa-arvon nimissä piipitetään sitä ja tätä espoon westendissa kun oma maha on aina täysi.......

Äänestä

Voiko näin naiivi henkilö ollamukana politiikassa. Aivan uskomatonta.

Äänestä
  • Vihreiden riveissä kaikki on mahdollista.

    Äänestä

  • onhan siellä paljon naiivimpiakin. Esim. Teuvo Hakkarainen.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    onhan siellä paljon naiivimpiakin. Esim. Teuvo Hakkarainen.

    Muttis höpisee taas herra Hakkaraisesta toinen käsi housuissaan.

    Äänestä

  • KappasVain kirjoitti:

    Muttis höpisee taas herra Hakkaraisesta toinen käsi housuissaan.

    ketä kiinnostaa, missä sinä pidät kättäsi kun höpiset hölmöjä?

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    onhan siellä paljon naiivimpiakin. Esim. Teuvo Hakkarainen.

    Teuvo Hakkarainen on hankkinut sahayrityksensä ulkomaankaupalla enemmän ulkomaanvaluuttaa suomeen,kun koko eteläsuomen vihervasemmisto yhteensä.Se mies on tehnyt oikeata työtä.Vihervasmmistolaiset pääasiassa leivästä sitä yhtä,ei mitään ulkomaanvientiin kelpaavaa.

    Mutta naamaansa ne repivät ,niin kun olisivat jotakin hyvääkin aikaan saaneet joskus.
    Tyhjänpäiväistä porukkaa.

    Äänestä

  • todentotta kirjoitti:

    Jussi Halla-aho on joka suhteessa tyhjänpäiväisempi kuin kukaan vihreistä.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    Jussi Halla-aho on joka suhteessa tyhjänpäiväisempi kuin kukaan vihreistä.

    Siksikö se sai enemmän ääniä kuin yksikään virheistä(sic!)?

    Äänestä

  • Aijaa-ha kirjoitti:

    Siksikö se sai enemmän ääniä kuin yksikään virheistä(sic!)?

    se ei ollut edes ehdolla.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    se ei ollut edes ehdolla.

    Eurovaaleissa oli, ja taisi jättää kaikki vihreät jälkeensä.

    Äänestä

Joku hullu höpisee Alanko-Kahiluodosta toinen käsi housuissaan.

Äänestä
  • Tuollaisia viherhörhöjä islamin nuolijoita nyt pitää arvostella sillä se on isänmaallinen teko kaikilta.

    Äänestä

  • kahisevamusu kirjoitti:

    Tuollaisia viherhörhöjä islamin nuolijoita nyt pitää arvostella sillä se on isänmaallinen teko kaikilta.

    sinulla nyt ei ainakaan ole mitään edellytyksiä kenenkään arvosteluun, kaikkein vähitellen Alanko-Kahiluodon tasoisen ajattelijan.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    sinulla nyt ei ainakaan ole mitään edellytyksiä kenenkään arvosteluun, kaikkein vähitellen Alanko-Kahiluodon tasoisen ajattelijan.

    Alanko-Kahiluodolla taitaa olla henkinen kaihi, kun sen harjoittama politiikka on niin poikkeuksellisen näköalatonta.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    Alanko-Kahiluodolla taitaa olla henkinen kaihi, kun sen harjoittama politiikka on niin poikkeuksellisen näköalatonta.

    sinä taisit nyt sekoittaa Alanko-Kahiluodon Jussi Halla-ahoon.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    sinä taisit nyt sekoittaa Alanko-Kahiluodon Jussi Halla-ahoon.

    Sehän on vain sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    sinulla nyt ei ainakaan ole mitään edellytyksiä kenenkään arvosteluun, kaikkein vähitellen Alanko-Kahiluodon tasoisen ajattelijan.

    No sinulla musulmaanien nuoleskelijalla ei ole nyt kompetenssia mihinkään. Olet Suomen vihollinen joka haluaa täyttää maan loisilla.

    Äänestä

Jonkunasteisia rikollisia on omaa kansaa kohtaan nämä yltiö maan mamuttajat.
Toivottavasti joudutte vastuuseen tulevaisuudessa teostanne.Ette ottaneet
huomioon,että tämä Suomi on myös meidän maamme, jotka tätä hulluutta olemme
vastustaneet.

Äänestä

Missä musulimi pyllistelee, siellä tunkkainen pierun haju kuvottaa.

Äänestä

Ei somaleja ei rasismia ei somaleja ei ongelmia .NEROKASTA VAI MITÄ.

Äänestä
  • Vihreät suvakkirasistit haluavat luoda Suomen, jossa homoja pudotellaan katoilta ja naisen raiskaaja on kunniakansalainen. Puolustavat muka suvaitsevaisuutta, mutta se taitaakin koskea vain kantiksia. Mamuloiset voi olla niin ahdasmielisiä ja rajoittuneita kuin huvittaa, se ei näitä vihriäisiä huoleta. Hyi helv.. miten kaksinaamaista politiikkaa.

    Äänestä

  • Anna Utare-Kontula voisi majoittaa luokseen ainakin 100 loisivaa krimimamua.

    Äänestä

  • Anna Utare Kontula vois tuon porukan majoittaa. Googlelta löytyy " LINDAN JA JENNYN TARINA" hakusanalla.

    Somali joukkoraiskaajat!

    Äänestä

Yksi rasti lisää veroilmoitukseen, haluan maksaa pakolaisturismia /en halua. Näin saamme valtavan potin kerättyä viher -vahemmistolta.

Äänestä
  • Miksi tuota ei viellä ole laitettu käytäntöön ? Yksi ruksi veroilmoitukseen ja sillä selviäis maahanmuuton todellinen kannatus.

    Äänestä

Se vaan on tosiasia että islamin uskoiset ei sovi länsimaihin. Heidän tavat ja elämänkatsomus on ihan päinvastainen kun meidän. Halveksivat länsimaista vapautta, varsinkin naisilla. Haaveilevat maamme tuhoamisista heidän sairaan uskontonsa kivikautiseen muottiin. En edes ymmärrä miksi asuvat täällä, en minä ainakaan jossain Somalisssa asuisi, koska elämän katsomukseni on täysin erilainen.

Äänestä
  • Minä taas olen luvannut muuttaa somaliaan, siinä vaiheessa kun sieltä vihervasemmisto lennättää viimisen somalin suomeen.

    Eihän tuosta joukkoraiskaaja populaatiosta muuten eroon pääse.

    Äänestä

Tässäkin olisi taas Viron malli paikallaan. Kun ei ole ylimääräistä rahaa niin ei oteta ollenkaan. Kulttuuririnnot kustannetaan suomalaisten tuomista alkoholiveroista. Nyt vielä puuttuu että kielletään suomessa kaikki hauskanpito, tanssi, laulu, musiikki, alkoholi,avioliiton ulkopuolinen seksi jne koska nehän loukkaavat hartaitamuslimeita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

suomi_suomalaisille kirjoitti:

http://blogit.iltalehti.fi/outi-alanko-kahiluoto/2015/05/13/miksi-hallitus-haluaa-sulkeutuvan-suomen/

Onneksi on nyt kolme konservatiivisinta puoluetta vallassa seuraavat neljä vuotta niin tälläiset isänmaanviholliset eivät pääse mellastamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu