Armollinen helluntaiseurakunta?

armoton

Helluntaiseurakunnat ymmärtävät Toimia: Hän tarvitsee tukea
Tiistai 19.5.2015 klo 16.20
Jumala ei vaadi täydellisyyttä. Tuo teksti pompahtaa ensimmäisenä esiin, kun Jyväskylän helluntaiseurakunnan verkkosivut avautuvat.

Toimi Kankaanniemi tarvitsee nyt tukea eikä tuomiota, katsoo helluntaiseurakunnan johtaja Jyrki Palmi.
Toimi Kankaanniemi tarvitsee nyt tukea eikä tuomiota, katsoo helluntaiseurakunnan johtaja Jyrki Palmi. (PASI LIESIMAA)
Lausetta ei ole sivuille pistetty Toimi Kankaanniemen aiheuttaman seksiviestikohun vuoksi, mutta seurakunnan johtaja Jyrki Palmin mukaan lause sopii hyvin tähänkin tilanteeseen.

-Epäonnistuminen kuuluu ihmisyyteen. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Väärät teot voidaan tuomita ja niistä voidaan moittia, mutta epäonnistunut ihminen ei ansaitse tuomiota vaan tukea. Katuvalle ihmiselle kuuluu armo, muotoilee Palmi.

Jyväskylän seurakunnassa on Palmin mukaan laaja kirjo ihmisiä. Joukossa on paljon eronneita ja parisuhteissaan ongelmiin joutuneita.

-Epäonnistumisen vuoksi ei ketään heitetä joukosta ulos. Kun ihminen on kriisissä, seurakunnan tehtävä on tukea ja auttaa, vakuuttaa Palmi.

Palmi korostaa, että nyt syntynyt kohu ei ole Jyväskylän helluntailaisille sisäinen kysymys. Vaikka Toimi Kankaanniemi on muuttanut Jyväskylään, hän kuuluu edelleen Uuraisten helluntaiseurakuntaan.

Puheet ja teot sopusoinnussa

Jyrki Palmin mukaan Kankaanniemen tekstittely on ilman muuta tuomittavaa. Hän sanoo, että tuollaiset viestit halventavat naisia ja alistavat heidät seksiobjekteiksi.

-Vaikka kohu tuntuu kovalta, on se ihan aiheellinen. Julkisuuden henkilöiltä, jotka toimivat vastuullisissa tehtävissä, vaaditaan enemmän kuin tavallisilta kansalaisilta. Puheiden ja tekojen pitää olla sopusoinnussa, sanoo Palmi ja kohdistaa sanat myös itselleen.

-Kun pastorina opetan muille kristillistä elämäntapaa, pitää minun pystyä myös elämään opetusten mukaan. Jos en pysty, moitteet ja kohut ovat ansaittuja.

Kipeää tekee, mutta parantaa

Teuvo Hakkarainen tuli aikoinaan politiikkaan helluntaiveljenä. Hänen puheensa ja tekonsa eivät aina ole olleet kunniaksi kristillisille arvoille. Nyt kohun silmään on joutunut Hakkaraisen rinnalla kovin puhtoiselta näyttänyt Kankaanniemi.

-Täytyy myöntää, että tällaisten kohujen lukeminen lehdistä tuntuu pahalta. Harmittaa henkilöiden itsensä puolesta, mutta myös seurakuntien maineen puolesta. Ei ole hyvä, että helluntalaisuus yhdistetään tämmöisiin kohuihin, sanoo Palmi.

-Vaikka tämmöinen tekee kipeää, olen iloinen siitä, että meillä on demokratia ja vapaa lehdistö, joka käsittelee avoimesti asioita. Salailun kulttuuri on ohi. Minä toivotan avoimen journalismin lämpimästi tervetulleeksi.

-Totuuden julkitulo on myös parantava prosessi. Raamatunkin mukaan totuus puhdistaa, muistuttaa Palmi.

Uuraisilla yllätyttiin

Uuraisten helluntaiseurakuntalaisille Kankaanniemen seksiviestikohu on ollut järkyttävä yllätys. Pastori Miko Puustelli kommentoi tilannetta varsin niukkasanaisesti.

Google-mainokset
Asuntosijoittajaksi
Uuden YIT Kodin omistajaksi jopa alle 50 000 €:lla. Lue lisää!
yitkoti.fi/sijoitusasunnot
Älä perusta omaa yritystä
Eezyn avulla toimit ilman yrittäjän velvollisuuksia. Helppoa, tutustu!
helpompi-vaihtoehto.eezy.fi
-Meidän periaatteenamme ei ole, että tämmöisten perusteella lähdettäisiin ketään erottamaan. Toimi on tunnustanut syntinsä ja katuu niitä, joten Raamatun mukaan hänelle kuuluu armo.

-Tämän kohun keskellä Toimilla ja hänen perheellään on varmasti kestämistä. Seurakuntana me rukoilemme heidän puolestaan ja toivomme heille voimia. Ulkopuolisia tuomareita tähän kohuun ei enää tarvita, sanoo Puustelli.

25

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sekin vielä kun jää muka sairaslomalle ja yhteiskunta maksanee palkan. Onko hän tullut kipeäksi?. Duunari ei saa helposti sairaslomaa ja pitää olla melkein "pää" kainalossa.

      • arvioniHelluntalaisesta

        Toimi lienee itsemurhavaarassa? Toivottavasti näin ei käy.


      • kysynvaan

        Weha esiittää taas fariseusta.

        Hänhän kävi aikoinaan Thaimaassa tekemässä tenavan thaikkutytölle ja nyt samainen Weha on ensimäisenä heittämässä kiviä.
        Maksaako yhteiskunta tuon "vahingon" lapsilisät?


      • Eivät_Thai-
        kysynvaan kirjoitti:

        Weha esiittää taas fariseusta.

        Hänhän kävi aikoinaan Thaimaassa tekemässä tenavan thaikkutytölle ja nyt samainen Weha on ensimäisenä heittämässä kiviä.
        Maksaako yhteiskunta tuon "vahingon" lapsilisät?

        tytöt ole huonoja. Päinvastoin. Hehät ovat oikein hyviä aviovaimoja. Weha-riepu tosin joutuu duunarin palkallaan elättämään trhai-vaimonsa thaimaalaisen suvun, mutta sehän maksaa vain parisataa euroa kuukaudessa.

        Tuossa edellisessä kommentissa hieman pilkataan myös Wehan lasta. Tuo lapsihan on Jumalan lapsi, ainutlaatuinen yksilö.


      • vaimitä
        kysynvaan kirjoitti:

        Weha esiittää taas fariseusta.

        Hänhän kävi aikoinaan Thaimaassa tekemässä tenavan thaikkutytölle ja nyt samainen Weha on ensimäisenä heittämässä kiviä.
        Maksaako yhteiskunta tuon "vahingon" lapsilisät?

        Eikös se thaihoro ole nykyään wehan vaimo?


    • Helluntailaisillahan

      on tässä oikeaa ymmärrystä: he tuomitsevat synnin ja pahat teot, mutta eivät syntiin/pahoisin tekoihin/mahdollisiin rikoksiin langennutta ja syyllistynyttä ihmistä.

    • Minun asiani ei kuulu palstalle, mutta sanompa vain, että olin sinkku ja sitten naimisissa. Minun asiani ovat siis kunnossa. Jos mahdollista eläkepäivinä sitten lämpöiseen maahan.

      • tekopyhä

        Yritätkö puolustaa lankeemustasi??
        Jos ihmisellä on tuollainen tausta niin eiköhän ole parempi esiintyä suu supussa.

        Sinua ei usko kukaan.


    • Niin, mitä vielä tyttöön ja vaimoon tulee, on kaste pukenut Kristuksen heidän päälleen. Kasteen vesi kun on Jeesuksen verellä punattu (Room.6:3). Vaimokaan ei millään voinut kieltää kasteen lahjaa, koska sehän vain antaa kaiken sen hyvän, jonka Jeesus ristillä teki. Sitä pappi kävi meillä opettamassa.

      • Vastaavat Raamatun kohdat kasteesta on: Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." ja
        Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? ...
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa"


      • yritävielä
        weha kirjoitti:

        Vastaavat Raamatun kohdat kasteesta on: Gal.3:27 "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet." ja
        Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? ...
        5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa"

        Aika kehno yritys puolustella seksiin hairahtunutta.Raamatun mukaan kaste ei poista syntejä, vaan:
        "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon"!!

        Kankaanniemi on tunnustanut ja pyytänyt anteeksi mutta Weha se vain koettaa puolustella tekojaan.


      • wehankaveri
        yritävielä kirjoitti:

        Aika kehno yritys puolustella seksiin hairahtunutta.Raamatun mukaan kaste ei poista syntejä, vaan:
        "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon"!!

        Kankaanniemi on tunnustanut ja pyytänyt anteeksi mutta Weha se vain koettaa puolustella tekojaan.

        Entä se palkallinen sairasloma?


      • Kaste nimenomaan poistaa synnit. Näin opettaa ihan apostolinen uskontunnustus: "uskomme yhden apostolisen seurakunnan...uskomme ruumiin ylösnousemuksen ja uskomme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi"
        Saulille sanottiin näin, kun hän tuli synnin tuntoon: "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä."(apt.22:16). Tämä lukee vielä tuossa vanhassa käännöksessä, joka tosin on jo toivottoman huonoa suomen kieltä. Uskonpuhdistaja oikein opettikin, että kansalle täytyy kääntää ja puhua selvällä kielellä.


      • Tätä uskontunnustusta ei voi lausua uudelleenkastajat tai vanhoillislestadiolaiset puhtaasta omastatunnosta. Teillä molemmilla on uskovien kaste, kun todellisilla luterilaisilla on kaste merkitykseltään uskoontulevien kaste, armonväline. Sana antaa mitä lupaakin kasteessa ja usko omistaa tuon lupauksen. Tässä on kasteen merkitysero kun yö ja päivä.


      • armottomuutta
        weha kirjoitti:

        Tätä uskontunnustusta ei voi lausua uudelleenkastajat tai vanhoillislestadiolaiset puhtaasta omastatunnosta. Teillä molemmilla on uskovien kaste, kun todellisilla luterilaisilla on kaste merkitykseltään uskoontulevien kaste, armonväline. Sana antaa mitä lupaakin kasteessa ja usko omistaa tuon lupauksen. Tässä on kasteen merkitysero kun yö ja päivä.

        Pieni korjaus.
        Luterilaisen kirkon kastehan on USKOON TULEMATTOMIEN kaste, sillä vain harvat ev.lut. kirkon jäsenet ovat uskossa. Sen Wehakin tunnustaa.
        Uskottelu ei ole sama kuin usko!
        Pakollinen vauvakaste on armottomuutta, kun siinä vanhemmat yrittävät omilla teoillaan pelastaa lastaan. Pelastus riippuu toisten ihmisten teoista.


      • yöjapäivä
        armottomuutta kirjoitti:

        Pieni korjaus.
        Luterilaisen kirkon kastehan on USKOON TULEMATTOMIEN kaste, sillä vain harvat ev.lut. kirkon jäsenet ovat uskossa. Sen Wehakin tunnustaa.
        Uskottelu ei ole sama kuin usko!
        Pakollinen vauvakaste on armottomuutta, kun siinä vanhemmat yrittävät omilla teoillaan pelastaa lastaan. Pelastus riippuu toisten ihmisten teoista.

        Tunnetko Weha vielä vetoa thaityttöihin?


    • joo-0

      Miksi puhutte vielä tästä henkilöstä, joka ei ole aito kristitty.

      • Hänellähän

        taannoin oli oikeaa uskonymmärrystä. Tosin hän oli lapsellinen ja huono kirjoittaja, mutta Jumalan valtakunnassa toki on tilaa semmoisillekin. Tuo siis koskee Wehaa.

        Taas Toimi Kankaanniemi ei koskaan ole ollut uskovainen. Tekopyhä vain. Mutta aloituksessa tarkasteltiinkin sitä, että helluntaiseurakunnissakin on oikeanlaista ymmärrystä, koska tuomitaan synti mutta ei tuomita syntistä ihmistä.


      • joo-0
        Hänellähän kirjoitti:

        taannoin oli oikeaa uskonymmärrystä. Tosin hän oli lapsellinen ja huono kirjoittaja, mutta Jumalan valtakunnassa toki on tilaa semmoisillekin. Tuo siis koskee Wehaa.

        Taas Toimi Kankaanniemi ei koskaan ole ollut uskovainen. Tekopyhä vain. Mutta aloituksessa tarkasteltiinkin sitä, että helluntaiseurakunnissakin on oikeanlaista ymmärrystä, koska tuomitaan synti mutta ei tuomita syntistä ihmistä.

        "koska tuomitaan synti mutta ei tuomita syntistä ihmistä."

        Synti on lähtöisin syntisestä ihmisestä, joten sanomassasi ei ole järkeä.


      • Hänellähän kirjoitti:

        taannoin oli oikeaa uskonymmärrystä. Tosin hän oli lapsellinen ja huono kirjoittaja, mutta Jumalan valtakunnassa toki on tilaa semmoisillekin. Tuo siis koskee Wehaa.

        Taas Toimi Kankaanniemi ei koskaan ole ollut uskovainen. Tekopyhä vain. Mutta aloituksessa tarkasteltiinkin sitä, että helluntaiseurakunnissakin on oikeanlaista ymmärrystä, koska tuomitaan synti mutta ei tuomita syntistä ihmistä.

        Näytä se Raamatusta, että minulla on väärä uskonymmärrys. Ei pidä heitellä typeryyksiä huulilta, jos ei ole näyttöä.


      • syntinen
        joo-0 kirjoitti:

        "koska tuomitaan synti mutta ei tuomita syntistä ihmistä."

        Synti on lähtöisin syntisestä ihmisestä, joten sanomassasi ei ole järkeä.

        ###
        Synti on lähtöisin syntisestä ihmisestä, joten sanomassasi ei ole järkeä.
        ###
        Mutta kaikki ihmisethän ovat syntisiä. Mitä sanomista Sinulla on tähän?


      • uskonymmärtämättömyys
        weha kirjoitti:

        Näytä se Raamatusta, että minulla on väärä uskonymmärrys. Ei pidä heitellä typeryyksiä huulilta, jos ei ole näyttöä.

        Wehalle.
        Jeesus sanoi:
        "Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan."

        Uskonymmärryksellä ei pelastuta vaan nöyrtymällä ja uskomalla Herraan Jeesukseen!!!!Tosin lapsellisuus ei ole synti mutta väärän todistuksen antaminen on.


    • Vanhoillislestadiolaisuus on sellaista uskoa ja on sellaisia sääntöjä, joita tiedän, etteivät he voi noudattaa. Ennen esim. erotettiin jos äänesti väärää puoluetta tai omistaa television. Näin ei näytä olevan enää. Tiedän monia vanhoillislestadiolaisia, jotka sanoivat äänestävänsä esim. perusuomalaisia ja tiedän monia jotka katsovat televisiota.

      • Sinulla_on

        jäänyt päälle jonkinlainen kyttäämisvaihde: tutkailet, mitä lähimmäisesi tekevät tai ehkä jättävät tekemättä. Eikö olisi parempi pohdiskella oman sielun tilaa? Missä vietät iäisyytesi?


    • voitätäsokeudenmäärää

      ...sitä pappi kävi meillä opettamassa... voio hyvänen aika eikö sille papille muuta työtä löytyis kuin valehtelminen Jumalan nimissä ihmispoloille joilta ei itseltä ymmärrystä löydy!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      167
      4613
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2532
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      153
      2201
    4. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      4
      1831
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      33
      1348
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1204
    7. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1122
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1111
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1023
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      953
    Aihe