Rumana naisena olemisen positiivinen puoli

Miehet ottavat sinut tosissaan.

Naiset eivät kadehdi, kun eivät pelkää sinun vievän heidän miehensä.

It's a win-win situation!
51611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Totta. Minäkin olisin saanut tehdä sitä mitä eniten maailmassa haluaisin, jos olisin ollut ruma, lihava ja laittautumaton eli saunapuhdas joka paikassa aina ja iankaikkisesti.

Äänestä
  • Minkälaisia asioita saa tehdä vain, jos on ruma, lihava, laittautumaton ja saunapuhdas?

    Äänestä

  • Älä älyä tahallasi väärin. Se, että en ole em. lainen, oli este sille, että en saanut / voinut jatkaa sitä aihetta, jota olisin halunnut. Mustismuija kateudessaan ja kieroudessaan oli este ilman minkäänlaista totuudellista oikeaa syytä ja aihetta.

    Äänestä

Aloittaja on ihan oikeassa. Minä olen joutunut elämäni aikana kokemaan niin paljon kateutta, epäilyjä miesten vokottelusta ja tahallista naislauman ulkopuolelle jättämistä kuin olla ja voi sekä miesten jatkuvaa vonkaamista ja sitten suuttumista, kun eivät saa vastakaikua. Monet itkut on itketty
. Nyt kun lähestyn kuuttakymppiä minulle on auennut täysin uudenlainen maailma. Kateus on kaikonnut. Ihmiset näkevät minut tavallisena harmittomana vanhenevana naisena ja saan vihdoin tuntea olevani osa naisten sosiaalista piiriä. Ensimmäisen kerran elämässäni sukulaisia lukuun ottamatta joku nainen saattaa sanoa, että onpa sinulla kivat vaatteet tai tukkakampaus. Voi kun kivalta se tuntuu. Olen osa joukkoa ja näinhän naiset ovat kautta aikain toisiaan kannustaneet. Miehille en ole enää pyydystettävä saalis vaan osaava asiantuntija tai ainakin mielenkiintoinen juttukaveri. Vanheneminen on kivaa ainakin niin kauan, kun saamme vanheta mieheni kanssa rintarinnan.

Äänestä
  • Tunnen paljon kauniita naisia, joita kukaan ei kadehdi. He ovat mukavia vaatimattomia ihmisiä, jotka eivät käyttäydy vamppimaisesti tai yliseksuaalisesti. Itselläni rumana naisena on monta kaunotarta ystävänä. Myöskään sukulaisnaisista kaunottaret eivät ole millään lailla jääneet naisporukoista ulos, päin vastoin. Joidenkin miesten ikävän suhtautumisen kauniisiin naisiin sen sijaan kyllä olen huomannut.

    Eli sinua ei ole hyljeksitty naisporukoissa kauneuden takia vaan jonkin ihan muun asian. Esimerkiksi hienosteleva tai seksikäs pukeutumistyyli tai vahva meikki voi olla sellainen joka saa toiset naiset karsastamaan, koska he luulevat sinua leuhkaksi. Kieltämättä itselläkin tulee sellainen ennakkoluulo sliipatuista ihmisistä.

    Äänestä

  • minä taas ku jo menen 160 kymppiä ni ei kun poliisit on perässä. ei tieto miehiä vai naisia. tässä sitä taas ollaan. ulkonäöstä ei oo kohta tietoa.

    Äänestä

  • PäivystäväRumilusnainen kirjoitti:

    Tunnen paljon kauniita naisia, joita kukaan ei kadehdi. He ovat mukavia vaatimattomia ihmisiä, jotka eivät käyttäydy vamppimaisesti tai yliseksuaalisesti. Itselläni rumana naisena on monta kaunotarta ystävänä. Myöskään sukulaisnaisista kaunottaret eivät ole millään lailla jääneet naisporukoista ulos, päin vastoin. Joidenkin miesten ikävän suhtautumisen kauniisiin naisiin sen sijaan kyllä olen huomannut.

    Eli sinua ei ole hyljeksitty naisporukoissa kauneuden takia vaan jonkin ihan muun asian. Esimerkiksi hienosteleva tai seksikäs pukeutumistyyli tai vahva meikki voi olla sellainen joka saa toiset naiset karsastamaan, koska he luulevat sinua leuhkaksi. Kieltämättä itselläkin tulee sellainen ennakkoluulo sliipatuista ihmisistä.

    En sanonut, ettei minulla ole ollut ystäviä ja kerroin myös sukulaisten antaneen aina normaalia tunnustusta. Olen aina kokenut olevani hyväksytty ja pidetty läheisteni keskuudessa. Meikkiä olen käyttänyt aina minimaalisen vähän. Ensimmäisen meikkivoiteenikin ostin vasta yli neljäkymmentä vuotiaana. Luomiväriä en ole käyttänyt koskaan. En ole pukeutunut seksikkäästi vaan pikemminkin klassisesti. Juhlissa en todellakaan ole yrittänyt liehitellä miehiä vaan vältellyt tilanteita, joissa niin voitaisiin tulkita minun käyttäytyvän, koska ihan riittävästi on ollut kiusallisia tilanteita miesten vonkaamisista.
    Olen analysoinut sisareni kanssa näitä elämän kommervenkkeja, ja hän sanoi mielestäni osavan tulkinnan omasta käyttäytymisestään jotakin hänen mielestään kaunista työkaveriaan kohtaan. Hän kertoi, että vaikka työkaveri on mukava, hän ei sano mitään kehuvaa hänelle, koska hän olettaa tämän tietävän muutenkin olevansa hyvännäköinen. Lisäksi häntä ärsyttää, kun miespuolinen esimies kohtelee tätä nuorempaa naista eri tavalla kuin muita työntekijöitä. Tässäkin tapauksessa kaunista naista kohdeltiin yhteisössään eri tavalla kuin toisia, eikä se suinkaan ollut tälle naiselle mieluista.

    Äänestä

  • No en kyllä kommentoi naispuolisten ystävieni vaatteita ym, koska puhumme ihan muuta, ja koska en oikeasti semmoisia edes huomaa. Minusta on hyvin outoa, jos oletat muiden naisten kehuvan ulkonäköäsi. Erityisesti työpaikalla sellainen olisi melko omituista käytöstä, riippumatta sukupuolesta.

    Esimerkissäsi ei ollut mitään sellaista, että naiset kohtelisivat kaunista naista huonommin kuin rumaa. Eipä minunkaan kampaustani töissä kehuta. :)

    Äänestä

  • No, kyllähän jotkut kommentoi muiden ulkonäköä työpaikallakin. Kerran yksi poika sanoi minulle ihan noin vain aamulla vastaan tullessa spontaanisti, että olen "pelottavan näköinen nainen". Se poika oli tällainen möläyttelijä muutenkin, ja tosiaan aamuisin pelästyn itsekin omaa peilikuvaa. Mutta menihän se päivä tietenkin siitä pilalle. Ja 19-vuotiaana kun en innostunut mammojen mulle innokkaasti suosittelemasta noin kolmikymppisestä, viime vuosikymmenen tyyliin viiksekkäästä varastomiehestä, niin ne vähän muka nokkelasti kiertokautta kommentoivat mun ulkonäöstä, sillä ajatuksella, että ei kannattaisi olla noin nirso, kun on tuon näköinen. Vaikka ei se nyt sen miehen ulkonäöstä ollut kiinni, vaan siitä, että pidin sitä ikivanhana pappana, olin pikkutyttö, ja muutenkin olin siellä vain tekemässä töitä.

    Äänestä

  • Minä olen lähes ikäisesi. Miltä oikein näytät, jos miehet eivät ole sinusta enää kiinnostuneita? Minun perässäni juoksevat nuoretkin miehet yhävain. Ja naisia on ystävissä vaikka kuinka, aina ollut. Oletan, että et liene kovin mukava...

    Äänestä

  • PäivystäväRumilusnainen kirjoitti:

    No, kyllähän jotkut kommentoi muiden ulkonäköä työpaikallakin. Kerran yksi poika sanoi minulle ihan noin vain aamulla vastaan tullessa spontaanisti, että olen "pelottavan näköinen nainen". Se poika oli tällainen möläyttelijä muutenkin, ja tosiaan aamuisin pelästyn itsekin omaa peilikuvaa. Mutta menihän se päivä tietenkin siitä pilalle. Ja 19-vuotiaana kun en innostunut mammojen mulle innokkaasti suosittelemasta noin kolmikymppisestä, viime vuosikymmenen tyyliin viiksekkäästä varastomiehestä, niin ne vähän muka nokkelasti kiertokautta kommentoivat mun ulkonäöstä, sillä ajatuksella, että ei kannattaisi olla noin nirso, kun on tuon näköinen. Vaikka ei se nyt sen miehen ulkonäöstä ollut kiinni, vaan siitä, että pidin sitä ikivanhana pappana, olin pikkutyttö, ja muutenkin olin siellä vain tekemässä töitä.

    Tuollaiset kommentit ovat NIIN tyypillisiä suomalaisten keskuudessa. Miehet voivat täällä huudella mitä vain naisille. Suomi on puustalaskeutumisen myöhäismaa, todella. Häpeäisin silmät päästäni jos oma poikani vastaavia kommentoisi. Onneksi ei niin tee, onkin elänyt osan varhaisvuosistaan muussa maassa, jossa naisille ei kukaan täysissä järjissään oleva poika tai mies negatiiviseen sävyyn kommentoinut.

    Äänestä

LOL!

Äänestä

Toisaalta rumaa naista ei niin kuunnella kuin kauniimpaa. On helpompi sivuuttaa ruma nainen. Tällainen ruma joutuu kiinnittämään huomiota sitten eri asioilla, pitää puhua kovempaa, mielenkiintoisemmin, sanoa moneen kertaan että mies edes huomaa. Sama pätee kyllä joihinkin naisiinkin, kyllä naisetkin huomaavat kauniin naisen paremmin kuin ruman.

Kyllä niitä negapuolia ehkä enemmän kuitenkin on. Yksi on se inhottava säälivä katse, jota yleensä muilta naisilta saa. Jos vaikka puhuu jollekin miehelle ihan niitä näitä ja frouva pyyhkäisee paikalle, ilmeensä kertoo että mitä sä säälittävä rumilus luulet, ei mun mies halua sinua kun hänellä on minut. Kuulostaa varmaan liioittelulta, ehkä toivottavasti onkin, mutta tällainen tunne usein jää.

Ja olisihan se tietty joskus kiva saada jotain ihailua tai edes pientä flirttiä osakseen.

Äänestä

Ois kiva tiettää minkä näköinen aloittaja oikeasti on, tuskin edes olet NIIN Ruma, suurin osa ihmisistä ihan tavallisia. Harvoin tulee vastaan ihminen ulkona josta ajattelee mielessä " hui, miten ruma"

Äänestä
  • Kyllä niitäkin tulee vastaan. Usko tai älä.

    Äänestä

  • Eräs ihminen minut nähdessään sanoi seuraavaa "Miltä planeetalta sinä olet?".

    Toinen " Kuka TOI on? Hirveän näköinen!".

    Kolmas (insert pelästynyt katse) " (Suu auki) ööää ( suu kiinni) sun ei kannattais leikata tukkaa noin lyhyeksi.."

    Neljäs " Oletko sinä tyttö vai poika?"

    Viides " SEN kyllä NÄKEE että SINÄ et miestä etsi..."

    Kuudes " Hyi vittu sun kasvoja"

    Jatkanko? Ehkä ei kannata kuitenkaan...Olet varmaan pumpulissa kasvatettu rikkaiden lellivauva.

    Äänestä

Mä luulin aiemmin olleeni todella ruma ämmä, jota kukaan ei huomannut. Oli silloin jonkin asteisia mielenterveysongelmia. Näin jälkikäteen olen tajunnut että sain todellisuudessa aika paljon huomiota, ja musta on heitetty vaikka minkälaisia villejä juoruja liikkeelle. En tainnutkaan olla niin ruma ja huomaamaton. Nyt ihmettelen ja hämmästelen miten en ole huomannut tuolloin sumuisina vuosina tuota kaikkea. Nytkin tuota huomiota ja suosiota riittää.

Äänestä

Ei miehet kuuntele rumankaan naisen juttuja, hakevat vaan kuuntelijaa omille jutuilleen, kun eivät kehtaa kauniita naisia lähestyä. Ruma nainen mieletään yhdeksi miehistä, jotkut miehet pitävät mielessään rumaa naista ehkä lesbona eli jätkänä, jolle voi kertoa juttujaan. Naiset ei todellakaan pidä rumaa naista kilpailijana vaan saattavat pyytää rumempaa naista kaveriksi vaikka baariin, ett näyttäisivät itse paremman näköisiltä miesten silmissä kun heitä kahta vertaillaan toisiinsa eli käy parempi flaksi miesten kanssa. Eivätkä naiset pelkää ett ruma nainen veisi heiltä miehen, kuka täyspäinen mies ruman huolis kun on paremman näköisiä naisia maailma täys. Oikeasti rumaa naista karsastetaan, miehet ja naiset inhoavat yhtä paljon rumaa naista. Naiset eivät huoli rumaa naista ystäväkseen ja miehet kohtelevat kuin ilmaa tai sitten näyttävät ilmein kuinka heitä inhottaa olla samassa paikassa ruman naisen kanssa ja jos hyvin käy, niin jossain paikassa miehet ja naiset porukalla naureskelevat ruman naisen ulkonäölle ja tekevät pilkkaa hänestä.

Äänestä
  • Juuri näin. Toduudenmukaisin kommentti Suomi24:llä pitkiin aikoihin.

    Äänestä

  • Kyllä. Voin allekirjoittaa tämän. Ruma nainen ei saa oikein olla mitenkään päin. Ei saisi yhtään surkutella itseään eikä olla vaatimaton, muttei saa olla iloinen ja itsevarmakaan koska silloin on olevinaan. Seinään pitäisi sulautua. Ja kun rumatkin miehet puhuvat naisista, ei silloin rumia tarkoiteta. Esim naisille ei lelpaa= kauniille naisille ei kelpaa.

    Äänestä

  • Näinhän se on. Myös monet työpaikat saa unohtaa, jos on epämiellyttävän näköinen. Kadulla kävelykin on muiden ihmisten häirintää. Kyllä kai rumia miehiäkin sorretaan komeisiin verrattuna, mutta ruma nainen ei ole oikein ihminenkään.

    Onhan niitä kauneudessa huonoja puolia kuten kohteleminen lihanpalana, mutta kyllä rumana kohtelu särkee sydämen miltei joka päivä. Tuskin aloittaja on oikeasti ruma, taitaa olla vain tavallisen näköinen.

    Moni on sentään nuorena hetken nätti ja saa nauttia siitä, mutta rumana teininä ja parikymppisenä elämä on todella karua. Keski-iässä vähän helpottaa kun muutkin rupsahtavat ja muutenkin toiset asiat on tapetilla.

    Äänestä

  • Erittäin totta, kauniita kohdellaan hyvin 90% ajasta (liitoittelematta), tavikset saa olla rauhassa mutta rumat eivät. Jos joku on todella epäviehättävä fyysisesti, etenkin jos henkilö sattuu olemaan nainen, on heidän elonsa täynnä surua, murhetta, syrjintää, negatiivisuutta, ylittämättömiä esteitä, epävarmuutta ja nenän edestä sulkeutunteita ovia. Se syö itsetuntoa ettei tunne itseään kauniiksi ja muiden ihmisten kohtelu, ilkät kommentit ja vihaiset katseet vain lisäävät sitä tuskaa mitä ruma nainen kantaa sisällään. Se on todella inhottavaa enkä toivoisi sellaista edes pahimmalle vihamiehellenikään. Olet miesten mielestä jokin sukupuoleton olio, et nainen eikä ihmiset kohtele sinua kaltaisenaan vaan kuin olisit jokin avaruusolio. Se on todella turhauttavaa, ei sellaiset ihmiset ymmärrä jotka eivät ole sitä itse kokeneet. Parisuhteen, ystävien ja työn löytäminen on kiven alla, kaikki tässä elämässä on taistelua ja työn ja tuskan takana, aina ei sekään tehoa ja usein on niin että ruma nainen jää nuolemaan näppejään kun kauniille kaikki asiat tulee kuin tarjottimella. Se on sellainen maailma missä rumat naiset elää että ei sitä ne ymmärrä ne jotka ovat vähintäänkin tavallisia, ns. normaaleja.

    Äänestä

  • Totta, jos nainen on syntynyt rumaksi tulee hänen elämänsä olemaan jatkuvaa kivikkoista rämpimistä ja tuskaa. Häntä syrjivät sekä miehet että naiset, hän ei löydä paikkansa, hän ei löydä ystäviä, häen ei löydä poikaystävää, hänet heitetään työpaikoilta pois. Itse olen menettänyt suurimman osan työpaikoistani rumuuteni takia. Asiaa ei tietenkään sanota suoraan, mutta annetaan epäsuoraa vihjettä siitä että en ulkonäköni puolestä täytä tehtävänantoa.

    Olen kuulemma vanhan näköinen (Olen 25-vuotias), elähtänyt, lyhyt, tummatukkainen (vvalea nainen miellyttää miestä aina enemmän kuin tumma). Kärsivän näköinen. Kaunnit naiset säälivät ja katsovat nenänvarttaan pitkin. Miehet kysyvät että olenko minä mes vai nainen. Pikkulapset sanovat että olen lihava lehmä. Pikkulasten ja humalaisten suusta tulevat totuudet.

    Totta tuokin että ruman on ihan turhaa asiaa selittää kauniille tai edes niille "taviksille". Ruman naisen kohtelu on niin karua ja jäätävää ettei edes ruma mies voi asiaa ymmärtää. Tietysti voisin pariutua ruman miehen kanssa, mutta koska jälkeläisistämme tulisi rumia, niin kiitos ei- jätän väliin.

    Joskus joku ruma nainen piti blogia netissä. Joku Helen of atn "Ruman naisen päiväkirja". Samaistuin niin täysin, että itkin blogia lukiessani. Ihan kuin kohtelu omassa elämässäni.

    Myöskin oma äitini on kertonut minun olevan "ruma, tyhmä, pieni pömppänä ja likainen valehteleva HUORA".

    Jos OMA äiti sanoo tuon, niin voit olla satavarma rumuudestasi. Usein äidithän edes kaunistelevat totuutta. Oma rumuuteni on sitä luokkaa ettei edes äitini pysty teeskentelemään vuokseni.

    Minusta kasvoi erittäin epäluuloinen, sisäänpäinkääntynyt erakko joka ei lapsia eikä miestä koskaan tule haluamaan.

    Viimeksi muuten menetin työni, kun sain kuulla olevani lihava, ruma kovannäköinen ÄMMÄ.

    Äänestä

  • Nimimerkille MurheenMurtama.. Onpas tosi ikävää ja surullista, että olet saanut tuollaista :(

    Omat vanhemmat ovat lapsen tärkeimmät ja rakkaimmat ihmiset. Heidän kauttaan lapsi rakentaa myös oman minäkuvansa. Jos oma äiti on pitänyt sinua rumana ja vastenmielisenä ja muutenkin haukkunut sinua, niin tämä omakuva on rakentunut sinuun todella syvälle. Äitisi käytös on viestittänyt sinulle, että et ole rakkauden arvoinen. Et ole saanut äidiltäsi rakkaudellista syliä, huomiota, kannustusta ja tärkeitä eväitä oman minäkuvasi rakentumiseen. Olet joutunut jo lapsena selviytymään ilman aikuisen tukea ja apua.

    Sinun lapsuutesi ollut rankka ja niin oli minunkin. Minun äitini ei haukkunut minua, mutta en myöskään saanut vanhemmilta fyysisesti ja henkisesti niitä eväitä, joilla rakennetaan terve minäkuva.

    Lapsuuteni takia minulla on ollut suuria vaikeuksia luottaa, että kukaan voisi minut hyväksyä ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Vanhempien kautta rakentunut vääristynyt minäkuva on ollut syvällä. Vaikka sain positiivista palautetta ulkoisesta olemuksesta, niin en sitä uskonut.. kaiken hyvän takana täytyi olla vastapuolella joku tarve hyväksikäyttää minua. Oli vaikea uskoa mitään hyvää itsestään, kun elämän tärkeimmät ihmiset eivät olleet nähneet minua kauniina, riittävänä ja rakkauden arvoisena.

    Suhteita minulla oli, mutta ketään en kyennyt rakastamaan, enkä päästämään lähelle. Kävin läpi pitkän masennuskauden ja mietin elämäni päättämistä. Raskaat kriisit johtivat kuitenkin uuden valon löytymiseen ja aloin vapautua lapsuuden kuormasta.

    Tapasin nykyisen mieheni 31 vuotiaana. Hänen kanssaan olen ollut 8 vuotta. Suhteen eka vuosi oli vaikea, koska kamppailin koko ajan ristiriitaisten tunteiden kanssa. Kaipasin rakkautta enemmän kuin mitään muuta, mutta en tuntenut olevani rakkauden arvoinen, joten yritin sabotoida ja tuhota tämänkin suhteen todistaakseni tuon alitajuisen kuvan todeksi, joka oli minuun niin syvälle rakennettu.

    Ensimmäisen vuoden aikana itkin joka kerta milloin mitäkin.. olin äärettömän haavoittuva.. niin paljon kaikkea pyrki pintaan. Tämä uusi rakkaus nosti pintaa kaiken menneisyyden kivun ja tuskan. Pelkäsin, että minut taas hylätään. Pelkäsin, että tuhoan tämänkin suhteen, koska en osaa luottaa ja päästää lähelle. Kävimme miehen kanssa läpi näitä asioita. Onneksi minulla oli paljon psykologista ymmärrystä kaikesta siitä mitä minussa tapahtui ja onneksi mieheni oli äärettömän ymmärtäväinen minua kohtaan.

    Näihin vuosiin mahtuu paljon monenlaisia kriisejä. Minä olen varmaan sata kertaa uhannut muuttaa pois. Riidat ovat edustaneet minulle äärimmäistä uhkaa ja olen ollut varma, että minut hylätään. Olemme paljon puhuneet. Vuosi vuodelta draama on vähentynyt ja viime vuosina meillä on mennyt todella hyvin, mutta vieläkin koen toisinaan vaikeita olotiloja.

    Yhteenvetona näin lopuksi totean, että omanarvontuntoni on parantunut rajusti, näen itseni paljon myönteisemmin sekä henkisesti että fyysisesti. Onko rumasta ankanpojasta tullut joutsen vai olenko vain nähnyt itseni väärin? Kun katson peiliin, niin en vieläkään osaa täysin nähdä oikein.. ihminen, jonka mieleen on rakennettu kuva, että hän on ruma, niin hän voi pitää itseään rumana vaikka ei olisikaan. Mieheni sanoo, että olen erittäin kaunis (pitkät tummat hiukset, korkeat poskipäät, avoimet silmät, hyvä iho ja suorat hampaat). Tottakai se minusta tuntuu kivalta, mutta en osaa kokea sitä niin..

    Oman rankan menneisyyden takia näen ihmiset eritavalla kuin ulkoisen kuoren kautta. Minulle ulkoinen kuori ihmisissä ei enää merkitse mitään. Minä pidän kauniina niitä ihmisiä, jotka ovat olleet rakastavia ja auttavaisia minulle kun minulla on vaikeaa. Se mitä ihminen sisältä on, on se kaikkein arvokkain asia.

    Ihminen, joka on onnellinen ja kotona kehossaan, on aina kaunis! Olen tavannut "rumia", jotka pitävät itsestään ja niin silloin myös muutkin tekevät. Minusta meidän minä kuva ja omanarvontunto rakentuu vanhempiemme kautta. Ihminen voi kokea itsensä kauniiksi ja riittäväksi ulkoisesta olemuksesta riippumatta, jos omat vanhemmat ovat kohdelleet häntä lapsena rakastavasti.

    Äänestä

Ruma nainen on hyvä jos pistää muovipussin päähän.

Näin on nännit.

Äänestä
  • Minulle on ihan suoraan sanottu että näytän ihan mummolta (olin silloin 13v) ja että minun olisi parempi ampua itseäni päähän. Niin kuvottavalta näytän.

    Äänestä

  • Ovelias kirjoitti:

    Minulle on ihan suoraan sanottu että näytän ihan mummolta (olin silloin 13v) ja että minun olisi parempi ampua itseäni päähän. Niin kuvottavalta näytän.

    Herranjumala miten ilkeitä ihmiset voivat olla :( Ei kannata ottaa tuollaisia kommentteja itseensä, se kertoo enemmän heistä kuin sinusta että he kohtelevat sinua noin, pitää olla sairas päästään jos sanoo toiselle tuolla tavalla, etenkään jos siihen ei ole mitään syytä. Olen saanut myös ilkeitä kommentteja ulkonäöstäni, ihmiset ovat sekä kehuneet maasta taivaisiin että haukkuneet lyttyyn. En osaa sanoa että mihin kategoriaan sijoitun mitä tulee ulkonäkööni. Parempi etten mieti koko asiaa, se on turhaa kun ei siihen oikein voi itse vaikuttaa, ei se murehtimalla paremmaksi tule. Sitäpaitsi kauneus on katoavaista.

    Äänestä

  • Ovelias kirjoitti:

    Minulle on ihan suoraan sanottu että näytän ihan mummolta (olin silloin 13v) ja että minun olisi parempi ampua itseäni päähän. Niin kuvottavalta näytän.

    Mulle sanottiin tai toivottiin ett olisin jäänyt kaatuvan puun alle. Kai jotkut ajattelevat ettei rumilla naisilla ole tunteita, pelkästään näteillä, he kun ovat niin herkän näköisiä.
    Kerran, kun kerroin parille kurssikaverille, ett miten eräs vanhempi nainen oli luullut mua nuoremmaksi ulkonäön perusteella. Niin nämä kaks katsoivat mua vähän vinosti ja tokaisivat etten todellakaan näytä ikäistäni nuoremmalta. Ja harjoittelupaikassa missä olimme, yks naispuolinen esimies tuli tarjoamaan töitä ja hoki ett yhdelle tai kahdelle olis töitä. Meitä oli kolme ja ne kaks muuta oli nuorempia ja nättejä. Toinen niistä kahdesta otti tarjouksen vastaan. Mä kysyin vähän myöhemmin samalta esimieheltä, ett vieläkö tarjous on voimassa, teki aika selväksi sen ettei mulle paikkaa löydy. Oli käyttäytynyt töykeästi ja vähätellen mua kohtaan jo aiemmin. Sanoi ett pitäis mennä liittimiä irroittelemaan ja piti taukoa ja katsoi vinosti ja jatkoi, ett jos se onnistuu. Sen sattui kuulemaan sellanen henkilö, jonka kanssa olin aiemmin käynyt tekemässä sitä hommaa, se katsoi vähän hölmistyneenä vieressä ja ihmetteli,esimiehen mentyä, sen juttuja. Kai mä oon vissiin rumuuden lisäksi vielä idiootin näköinen, luullaan ettei musta ole mihinkään. Se naispuolinen esimies oli aika kärkäs tuomitsemaan mut pelkän ulkonäön puolesta tumpeloksi, ei se mun työhistoriasta mitään tiennyt tai koulutuksistakaan. Väitti ett se juottamistyö mitä mulle oli annettu tehtäväksi, oli jo myöhässä. Kysyinkin naiselta, joka oli tarvikkeet siihen työhön tuonut, ett oliko asia niin, hän sanoi ettei se ollut niin. Mä suivaannuin sen esimiehen syytöksistä niin, ett mä tein heti pääsin takas siihen juotospaikalle, urakalla niitä juotostöitä. Se joka ne haki sitten oli muuten aika ihmeissään, kun olin tehnyt hommat loppuun ja ylimääräisiäkin. Vähän outoa hommaa pistää harjoittelijaa tekemään työtä, joka oli esimiehen mielestä jo myöhässä. Mikä lie asennevamma silläkin esimiehenä olevalla naisella oli jo valmiiksi, ei siellä naamalla töitä tehty vaan käsillä. Varmasti olisin tehnyt yhtä hyvin työni kuin muutkin, ehkä jopa paremmin ;)

    Äänestä

  • Kaikkeakuullut kirjoitti:

    Mulle sanottiin tai toivottiin ett olisin jäänyt kaatuvan puun alle. Kai jotkut ajattelevat ettei rumilla naisilla ole tunteita, pelkästään näteillä, he kun ovat niin herkän näköisiä.
    Kerran, kun kerroin parille kurssikaverille, ett miten eräs vanhempi nainen oli luullut mua nuoremmaksi ulkonäön perusteella. Niin nämä kaks katsoivat mua vähän vinosti ja tokaisivat etten todellakaan näytä ikäistäni nuoremmalta. Ja harjoittelupaikassa missä olimme, yks naispuolinen esimies tuli tarjoamaan töitä ja hoki ett yhdelle tai kahdelle olis töitä. Meitä oli kolme ja ne kaks muuta oli nuorempia ja nättejä. Toinen niistä kahdesta otti tarjouksen vastaan. Mä kysyin vähän myöhemmin samalta esimieheltä, ett vieläkö tarjous on voimassa, teki aika selväksi sen ettei mulle paikkaa löydy. Oli käyttäytynyt töykeästi ja vähätellen mua kohtaan jo aiemmin. Sanoi ett pitäis mennä liittimiä irroittelemaan ja piti taukoa ja katsoi vinosti ja jatkoi, ett jos se onnistuu. Sen sattui kuulemaan sellanen henkilö, jonka kanssa olin aiemmin käynyt tekemässä sitä hommaa, se katsoi vähän hölmistyneenä vieressä ja ihmetteli,esimiehen mentyä, sen juttuja. Kai mä oon vissiin rumuuden lisäksi vielä idiootin näköinen, luullaan ettei musta ole mihinkään. Se naispuolinen esimies oli aika kärkäs tuomitsemaan mut pelkän ulkonäön puolesta tumpeloksi, ei se mun työhistoriasta mitään tiennyt tai koulutuksistakaan. Väitti ett se juottamistyö mitä mulle oli annettu tehtäväksi, oli jo myöhässä. Kysyinkin naiselta, joka oli tarvikkeet siihen työhön tuonut, ett oliko asia niin, hän sanoi ettei se ollut niin. Mä suivaannuin sen esimiehen syytöksistä niin, ett mä tein heti pääsin takas siihen juotospaikalle, urakalla niitä juotostöitä. Se joka ne haki sitten oli muuten aika ihmeissään, kun olin tehnyt hommat loppuun ja ylimääräisiäkin. Vähän outoa hommaa pistää harjoittelijaa tekemään työtä, joka oli esimiehen mielestä jo myöhässä. Mikä lie asennevamma silläkin esimiehenä olevalla naisella oli jo valmiiksi, ei siellä naamalla töitä tehty vaan käsillä. Varmasti olisin tehnyt yhtä hyvin työni kuin muutkin, ehkä jopa paremmin ;)

    Ei naiset vihaa toisia naisia ulkonäön takia paitsi yhden syyn takia eli jos toinen on paljon kauniimpi. Tää on fakta ei se sun esimies tai nainenhan hän oli? sua minkään ulkonäön takia vihannut ellet sitten ollut kauniimpi ja nuorempi?

    Oikeasti naiset ei vihaa rumuuden takia muita naisia vaan KUNEUDEN takia ja tää on nähty liian monta kertaaa. Rumia naisia ihan tosi säälitään, ne saattaa jäädä vaille huomiota tms. mutta ei niitä ainakaan toiset naiset vihaa ulkonäön takia vaan joku luonteessa korkeintaan voi aiheuttaa sen, että vihataan.

    Äänestä

  • höpsistäh kirjoitti:

    Ei naiset vihaa toisia naisia ulkonäön takia paitsi yhden syyn takia eli jos toinen on paljon kauniimpi. Tää on fakta ei se sun esimies tai nainenhan hän oli? sua minkään ulkonäön takia vihannut ellet sitten ollut kauniimpi ja nuorempi?

    Oikeasti naiset ei vihaa rumuuden takia muita naisia vaan KUNEUDEN takia ja tää on nähty liian monta kertaaa. Rumia naisia ihan tosi säälitään, ne saattaa jäädä vaille huomiota tms. mutta ei niitä ainakaan toiset naiset vihaa ulkonäön takia vaan joku luonteessa korkeintaan voi aiheuttaa sen, että vihataan.

    Tämä on 100% faktaa! On tullut huomannut niin monet kerrat että se on ihan selvä objektiivinen fakta, ei mielipide. Naiset ovat susi toiselle naiselle, niin kuuluu sanontakin ja paikkansahan se pitää. Naiset inhoavat toisia naisia jotka ovat kauniimpia ja nuorempia kuin he itse ovat. Naiset eivät koskaan vihaa rumia naisia, korkeintään säälivät ja siksi kohtelevat heitä mukavammin kuin niitä kauniimpia, niinhän tuolla edellä jo todettiinkin.

    Äänestä

  • Niin ja mieluummin naiset lähtevätkin esim. viihteelle itseään hieman tai jopa paljonkin rumemman naisen kanssa koska harva jos kukaan nainen nyt ihan tosissaan mensisi itseään kauniimman kanssa minnekään etenkin jos on nuori ja etsii vielä kumppania. Jokainen nainen tietää, että itseään kauniimman kanssa jää aina toiseksi ja kauniimman varjoon joten eihän naiset nyt sentään ihan tyhmiä ole, että varta vasten hakeutuisivat vain kauniiden ystäviksi koska se ei todellakaan tuo paremmin miestä vaan päinvastoin miehet ei huomaa kauniin vieressä sitä vähemmän kaunista. Joten naiset näkevät järkevämmäksi olla pikemminkin erossa kauniista jos mahdollista.

    Äänestä

Aina ei omasta mielestään ruma nainen ole oikeasti ruma.

Äänestä
  • No ei kai kukaan pelkästään omasta päästään sellaista keksi. Kyllä se tulee ympäristön kommenteista ja teoista tietoon. Itse voi sitten katsoa peiliin ja todeta, että kyllä, näin se on.

    Äänestä

  • Totta. Harvemmin kukaan rumaksi kaunotarta haukkuu. Minua ollaan haukuttu rumaksi ja tottahan se on! Objektiivisesti katsottuna olen helvetin elähtäneen näköinen parikymppinen. Elinkaareni on ulkonäkö takia ollut täyttä paskaa ja tässä kypsässä 27-vuoden iässä siitä onkin jo jäänyt jälkiä. En osaa enää hymyillä. Pelkään ja varon ihmisiä.

    Olen saanut osakseni niin paljon pilkkaa ja vähättelyä ja myös vihaakin, että tiedän ettei minunlaisen kannata muita ihmisiä häiritä eikä lähestyä.

    Parempi erakoitua ja sulkeutua kodin rauhaan ja etsiä joku etätyö, jossa ei muita ulkonäöllään häiritse.

    Äänestä

Kun "kauneus on katsojan silmässä" niin myös rumuus on. Se ei tee minusta rumaa jos joku näkee vain rumuutta ympärillään. Ts. rumuus on silloin katsojan pään sisässä, ei minussa.

Äänestä
  • Mutta rumuus ja kauneus on pitkälti objektiivista, ei ole sattumaa että tietyt ihmiset luokitellaan kauniiksi toisten ihmisten toimesta ja vastaava pätee myös rumuuteen. Esimerkiksi kenenkään en ole koskaan kuullut sanovan Susan Boylea kauniiksi mutta Halle Berrya suurin osa ihmisistä pitää viehättävänä. Miksi? Koska hän on sitä, yksinkertaista. Ihmiset näkevät sen mikä on totta, ei kuviteltua tai illuusiota. Vaikka kaunista ihmistä ei kukaan sanoisi kauniiksi, heidän objektiivinen ulkonäöllinen tasonsa ei muutu miksikään ja vaikka rumaa naista kehuisi miljoona ihmistä, se nainen olisi silti ruma. Kauneus on subjektiivista vain tiettyyn pisteeseen asti. On kiistämätön fakta että on ihmisiä jotka ovat keskimääräistä viehättävämpiä kuin toiset.

    Äänestä

  • Kyllähän biologit ovat todenneet että sen kauneuden kultaisen leikkauksen mukaiset kasvonpiirteet omaavia pidetään lisääntymiskykyisimpinä ja viehättävimpinä. Heillä on valtaväestöön nähden parhaimmat geenit ja parempi fitness.
    Susan Boylesta tuskin mitään kaunotarta saa tekemälläkään. Hale Berryn kasvot ja kroppa puolestaan noudattavat ihan kirurgienkin mukaan kultaista leikkausta erittäin pitkälle.

    Kauneus on empiirisesti, lääketieteellisesti todistettavissa oleva määre ja FAKTA.
    Mikäli kasvosi ja kroppasi eivät noudata tuota leikkausta/ ovat kaukana siitä- Olet todennäköisesti RUMA ihminen.

    Äänestä

  • Kauneus on muutakin kuin kasvojen symmetrisyys tai täydellinen vartalo. Sen ymmärtäminen tosin vaatii toisenlaista tietoa ja käsitystä elämästä kuin pintakiito ja -liito.

    Äänestä

  • Repikääsiitä kirjoitti:

    Kauneus on muutakin kuin kasvojen symmetrisyys tai täydellinen vartalo. Sen ymmärtäminen tosin vaatii toisenlaista tietoa ja käsitystä elämästä kuin pintakiito ja -liito.

    Niin puhut siis sisäisestä kauneudesta, mutta nyt oli kyse ulkoisesta viehättävyydestä. On tiettyjä asioita jotka tekevät ihmisistä viehättäviä, toki poikkeuksiakin löytyy mutta puhunkin asiasta keskimäärin.

    Äänestä

  • Kiinnitä ulkoiseen vähemmän huomiota, kasvat sinäkin sisäisesti enemmän. Viehättävyys on vaarallinen valhe, se voi kätkeä ruman ja sairaan sisuksen.

    Äänestä

  • Jotensesiitä kirjoitti:

    Kiinnitä ulkoiseen vähemmän huomiota, kasvat sinäkin sisäisesti enemmän. Viehättävyys on vaarallinen valhe, se voi kätkeä ruman ja sairaan sisuksen.

    Eli kaunis on automaattisesti ruma sisältä? Olen kyllä eri mieltä, olen toki tavannut sellaisia muutamia mutta noin keskimäärin kauniit ihmiset ovat mukavampia koska ovat itsevarmempia ja tyytyväisiä omaa elämäänsä.

    Etenkin rumilla naisilla tuppaa olemaan taipumus olla erittäin vihamielisiä ja katkeria. En yleistä että kaikkien rumien naisten kohdalla asia on näin mutta ne jotka olen tavannut ovat olleet erittäin epämiellyttäviä.

    Ja miksi on niin että aina kun on puhe ulkoisesta kauneudesta, laitetaan sellainen vastakkain asettelu ulkoa kaunis-ruma sisältä vs. Ruma ulkoa-kaunis sisältä? Miksi kaunis ihminen ei voi olla myös kaunis sisältä? Tai ruma ihminen ruma myös sisältäpäin?

    Ihmiset ajattelevat että jos joku on ulkoisesti todella epäviehättävä täytyy heidän automaattisesti olla viehättäviä sisältä mutta eihän asia välttämättä ole niin. Ei ulkoinen rumuus tee ihmisestä automaattisesti sisäisesti kaunista.

    Tuo on ajatus johon rumat ihmiset yleensä takertuvat. Sitäpaitsi nyt oli kyse ulkoisesta viehättävyydestä, joten tottakai minä annoin siitä rehellisen mielipiteeni.

    Kyllä minä kohtelen ihmisiä tasa-arvoisesti ulkonäöstä riippumatta, mutta jos joku on luonteeltaan inhottava, silloin en anna armoa sellaiselle henkilölle vaan sanon suorat sanat.

    Mielestäni sisäinen kauneus on tärkeämpää mutta etenkin seurustelukumppania valitessa ulkonäön merkitystä ei voi vähätellä mitenkään, se olisi vale sanoa ettei sillä ole väliä.

    Mikään missi ei tarvitse olla, mutta kyllä jokseenkin silmää miellyttävä olisi hyvä olla koska sitä naamaa voi joutua katselemaan monta vuotta.

    Äänestä

  • No ei kyllä ole mitään syy-yhteyttä ihmisen ulkonäön ja luonteen välillä. Kivoja ihmisiä on kauniissa ja rumissa, samoin ikäviä.

    Jos luulet, että inhottaville ihmisille kannattaa "sanoa suorat sanat", niin sinulla on kivikkoinen tie edessä elämässä.

    Äänestä

  • PäivystäväRumilusnainen kirjoitti:

    No ei kyllä ole mitään syy-yhteyttä ihmisen ulkonäön ja luonteen välillä. Kivoja ihmisiä on kauniissa ja rumissa, samoin ikäviä.

    Jos luulet, että inhottaville ihmisille kannattaa "sanoa suorat sanat", niin sinulla on kivikkoinen tie edessä elämässä.

    Ymmärsit viestini pointin täysin väärin, hädintuskin edes luit sitä kokonaan ja ajatuksella.


    Sitähän minä viestissäni alleviivasin että ei ihmisen luonteella ja ulkonäöllä ole syy-yhteyttä mutta OMIEN kokemusteni perusteella useimmat rumemman puoleisista naisista ovat olleet hieman epäystävällisempiä ja yrmeämpiä kuin ne kauniimmat naiset mutta tätä en yleistä yleiseksi totuudeksi, osaan erottaa subjektin ja objektin toisistaan.

    Tämä on vain oma kokemukseni heistä, jollakin toisella henkilöllä voi olla täysin päinvastaisia kokemuksia.

    Puhuin ilkeistä ihmisistä jotka ovat epäystävällisiä toisille tai jotka loukkaavat toista ihmistä sanoillaan ja ovat verbaalisesti aggressiivisia ja hyökkääviä. Jos joku aukoo päätään, silloin annan samalla mitalla takaisin puolustaakseni itseäni mutta muutoin ei ole tarvetta käyttäytyä tuolla tavalla.

    Älä käännä ja väännä sanomisiani vaan uudelleen lue viestini ja tällä kertaa ihan ajatuksen kanssa. Yritä myös olla hyppäämättä johtopäätöksiin. Maltti on valttia.

    Äänestä

  • " Eli kaunis on automaattisesti ruma sisältä? " Älä ymmärrä tahallasi väärin. Vai etkö ymmärrä lainkaan?

    Äänestä

Ruma nainen antaa kiihkeämmän kyydin kuin nukkekaunotar, joka on monesti frigidi.

Äänestä
  • Ruma nainen kelpaa vaan raakaan panoon tavismiehelle. Kenenkään rakkauden kohteeksi hän ei kelpaa eikä edes hellään toista kunnioittavaan seksiin. Rumaa naista saa pamputtaa kuin banjoa koska hän on niin rumaa paskajätettä että hänellä ei ole ihmisarvoa. Jos ruma nainen seurustelee, on hän vain miehen spermaämpäri.

    Rumaa naista saa panna rajusti perseeseen, vittuun laueta suuhun ja kroppaan ja vielä lyödä lytkiä päälle.

    Äänestä

  • Sanoo hän joka ei saa edes rumaa koska oma rumuus paistaa joka sanasta.

    Äänestä

  • Minä itse olen ruma nainen.

    Äänestä

Onko totta, että ruma nainen kelpaisi miehelle seksiin? En usko!

Kyllä miehet ovat sen verran kranttuja tuon asian suhteen, että valitsevat kyllä tarkoin keneen peniksensä laittavat. Eiväthän he voisi edes kehuskella kavereille jälkikäteen et tulipa taas viikonloppuna saatua tällästä ja sellasta...

Äänestä

Ei se nyt niinkään ole. Iskuyrityksiä tulee meille rumillekin paljon, tosin ei koskaan kiinnostavilta miehiltä vaan vain idiooteilta. Kiinnostavat miehet suorastaan juoksevat karkuun, jos heidän kanssaan yrittää edes jutella.

Äänestä
  • Mikä on kiinnostava mies? Eikö se ole pitkälti subjektiivista kenet kokee kiinnostavana? Ja mitä olen huomannut niin yleensä kauniit naiset viehättävät paljon kaikenlaista kulkijaa lähelleen, yleensä etenkin kaikenmaailman playerit ja kummajaiset lähestyvät heitä joilla ei välttämättä ole hyvä asiat mielessä. Kaikenlaisia obsessoivia häiriköitä takertuu näihin viehättäviin naisiin. Olen huomannut myös miten siinä on huomattavan paljon eri variaatioita mitä tulee näihin heidän ihailijoihinsa, siellä on kaikenlaista aina keski-ikäisistä äijistä teinipoikiin. Skaala on laaja ja toki kauniilla naisilla on ottajia mistä valita. Mutta mitä rumempi nainen, sitä suppeampi se miesvalikoima valitettavasti on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ou_Nou_Nau kirjoitti:

Miehet ottavat sinut tosissaan.

Naiset eivät kadehdi, kun eivät pelkää sinun vievän heidän miehensä.

It's a win-win situation!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu