Onko "auervaara" ytmi?

Onko.vai.ei.ole

Mitä mieltä olet, onko Kari ytmi?

"Auervaara" napsii naisen toisensa perään
– Huijatut kertovat tarinansa

Viisi naista kertoi Ylelle, kuinka he kaikki tulivat saman miehen huijaamiksi. Karilla on ollut noin kymmenen vuoden aikana ainakin 12 eri naisystävää. Usein naisystäviä on ollut yhtä aikaa kaksi tai kolmekin. Kari on myös uhkaillut ja vainonnut kumppaneitaan.


Kari pystyi ylläpitämään useita rinnakkaiselämiä. Hän hurmasi naisia ja huijasi heitä. Naiset kertovat kuinka Kari vei rahat, itsetunnon ja turvallisuuden tunteen. Noin kymmenen vuoden ajalta on tullut ilmi 12 huijattua naista muun muassa Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Naisille Kari pystyi valehtelemaan lastensa määrän, taloudellisen tilanteensa, työpaikkansa ja jopa silmiensä värin.

Karin jäätyä kiinni kaksois- tai kolmoiselämästään hän on usein alkanut piinata ja vainota entisiä naisystäviään.

Itseään ja lapsiaan puolustavien naisten rooliksi on jäänyt usein katkeran ex-naisen rooli. Usein supliikki herrasmies on pystynyt kääntämään viranomaisten päät omaksi hyväkseen.

Kyseinen tapaus ei ole ainutlaatuinen. Tämän päivän auervaara voi piinata naista monin keinoin.

Viisi Karin entistä naisystävää kertoi tarinansa Ylelle. Heistä jokainen on luullut ihastuneensa elämänsä mieheen ja jokainen heistä on myös pettynyt siihen, miten asiat menivätkään.

Anne: Nopea kihlautuminen, avioliitto ja perhehelvetti

Kari oli komea, fiksu ja käyttäytyi arvokkaasti. Me kihlauduimme nopeasti ja löimme lukkoon hääpäivän. Häitä juhlittaessa odotin jo lasta.

Kari antoi itsestään ulospäin hyvän vaikutelman. Hän halusi kodin varustelun olevan hyvä ja kulkuneuvojen olevan uusia ja kiiltäviä.

Menot olivat minun maksettavanani. Kari ylläpiti elintasoaan avullani, ja minä suostuin ottamaan kulutusluottoja erilaisia hankintoja varten. Kari ei itse voinut ottaa lainaa, sillä hänen luottotietonsa olivat menneet. Asia ei minua häirinnyt, koska tausta oli inhimillinen: Kari oli ollut takaajana lähisukulaisen yrityksen lainoille, mutta yritys meni konkurssiin.

Kun lainoja oli jo paljon, kielsin häntä ottamasta enempää. Hän väärensi allekirjoitukseni lainapaperiin.

Lapsia syntyi vuoden välein ja Kari oli yhä enemmän poissa kotoa. Työmatkat ja ystävien kanssa tehtävät reissut lisääntyivät. Ravintola-illat venyivät seuraavalle päivälle.

Minun epäilykseni alkoivat herätä, kun Kari kertoi työnantajan järjestävän koulutuspäivän pyhäpäivänä. Kari vannoi Raamattuun vedoten, ettei ikinä pettäisi. Karilla oli kuitenkin toinen nainen.

Siitä alkoi täydellinen alamäki. Avioliitto oli koetuksella pettämisen vuoksi, minun ja lasten talous oli tiukoilla. Samalla kun mies osti uusia aurinkolaseja itselleen, minä palautin tyhjiä pulloja kauppaan, jotta saisin ostettua lapsille maitoa.

Näihin aikoihin ensimmäiset minun nimissäni otetut lainat olivat käsiteltävänä oikeudessa. Ulosottomies kävi oven takana soittamassa ovikelloa, minä istuin lasten kanssa keittiön lattialla ja pyysin lapsia olemaan hiljaa.

Kari piti moottoripyörän laukkuja koko ajan pakattuna, hän voisi lähteä heti kun halusi, jättää perheensä taakseen. Ilmapiiri muuttui uhkaavaksi.

Pelkäsin omasta ja lasten puolesta. Muutimme lasten kanssa nukkumaan samaan huoneeseen, jotta heillä olisi turvallisempaa.

Kari halusi hallita elämääni ja otti minulta puhelimen pois. Kun Kari lähti kotoa, hän otti yhden lapsista mukaansa, koska tiesi etten lähtisi yhteisestä kodista ilman kaikkia lapsia.

Lopulta Kriisikeskuksen ja muutaman läheisen ihmisen avulla sain koottua rohkeutta ja päätin lähteä liitosta. Poliisi turvasi minun ja lasten lähdön yhteisestä kodista.

Muutosta alkoi vielä suurempi piina. Alkoi puheluiden ja viestien tulva, joiden sisältönä olivat uhkaukset, lupaukset, valheet, rakkauden tunnustukset ja epätoivo.

Meillä oli jopa vartija yhden yön, koska mieheltä tuli niin levottomia viestejä ja pelkäsin paljon. Se oli niihin aikoihin ainut yö vuosiin, kun nukuin hyvin.

Tilanne paheni avioeron jälkeen. Pelkäsin lasten turvallisuuden puolesta.

Tekstiviestien määrä oli järkyttävä. Viestejä tuli kymmeniä päivittäin ja puhelin soi pahimmillaan tauotta. Puheluita tuli häneltä, hänen uudelta naiseltaan, hänen asianajajaltaan. Kymmenen vuotta olen pelännyt viestin merkkiääntä, outoja puhelinnumeroita, viesteihin piilotettuja uhkauksia.

Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin Kari pystyy sekoittamaan minun ja lasten elämän viesteillä, puheluilla ja uhkauksilla sekä käräjöinnillä. Kari hurmasi käytöksellään muun muassa sosiaalityöntekijät. Supliikki mies pystyi puhumaan kaikki puolelleen ja minun roolikseni jäi usein katkera ex-vaimo.

Kristiina: Tekstiviestin merkkiääni sai aikaan fyysisen pahan olon

Ihmettelin Karin ristiriitaisia kertomuksia muun muassa lapsista. Myös hänen raha-asiansa kummastuttivat ja rahankäyttö oli löyhää.

Ystäväni ilmoitti, että Kari oli vastannut hänen deitti-ilmoitukseensa Suomi24:ssä. Miehen mukaan tämä oli vain ajatustenvaihtoa, ei hän ollut etsimässä treffiseuraa."

http://yle.fi/uutiset/auervaar

4

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko.vai.ei.ole

      Tulin raskaaksi, Kari painosti minut aborttiin.

      Vuoden kuluttua Kari houkutteli minut ostamaan rantatontin. Ostimme sen yhdessä. Jokin oli saanut minut epäilemään miehen raha-asioita ja tontin kaupantekotilaisuudessa vaadin kauppahinnan puoliksi ja eri laskuille. Myöhemmin kävi ilmi, että Kari haki lainaa vasta 3 päivää kaupanteon jälkeen.

      Karilta jäi myös maksamatta useita tonttiin liittyviä maksuja. Hänelle oli mennyt monta karhukirjettä. Asia tuli ilmi, kun minä sain ulosottoviranomaisilta kirjeen, jossa ilmoitettiin että maksuja peritään minun veronpalautuksestani.

      Hän myös lainaili rahaa milloin milläkin verukkeella: pankkikortti lähetetty väärään osoitteeseen, pankki kiinni jne.

      Myöhemmin meille syntyi lapsi. Kari ei osallistunut millään tavoin lapsen hoitoon.

      Hän lähti usein selittämättömille reissuilleen, työmatkalle tai siivoamaan tai maksamaan laskuja toiseen kaupunkiin.

      Päivää ennen yhteisen lapsemme ristiäisiä Kari lähetti sähköpostia, että hänellä onkin useampia lapsia. Ilmeisesti hän pelkäsi, että joku ristiäisvieraista möläyttäisi asiasta minulle. Silloin aloin harkita eroa.

      Riitelimme paljon. Miehellä oli aina kassi pakattuna, että pääsisi häipymään, jos asiat eivät menisi hänen mielensä mukaan. Yritin erota lukuisia kertoja, hän uhkaili itsemurhalla ja sai minun pääni kääntymään.

      Sattumalta sain tietää, että mies ei ollutkaan tavannut lapsiaan niillä reissuilla, jonne minua ei otettu mukaan. Samalla sain myös tietää, että Kari liikkui toisen naisen kanssa. Kävi ilmi, että tämä nainen oli kaverini kaveri.

      Tein eroa. Kari laittoi minulle 50–70 tekstiviestiä päivässä. Niissä oli itsemurhauhkailuja, vuoroin haukkumista ja vuoroin kehumista, rakastamista sekä uhkailuja lapsen yksinhuoltajuuden hakemisesta. Viestin merkkiääni oli pakko laittaa äänettömälle, koska sen äänen kuuleminen sai aikaan fyysisen pahan olon.

      Yritin myydä tonttia, Kari teki kaikkensa vaikeuttaakseen sitä.

      Maija: Valheita valheiden perään

      Kari valehteli tutustumisemme alussa kaiken: lapsuutensa, välinsä vanhempiinsa, nuoruutensa, koulutuksensa, ammattinsa, lastensa lukumäärän, edellisten suhteiden keston, niiden loppumisajankohdan ja erojen syyt.

      Pikkuhiljaa selvisi, että hän oli käyttänyt rahaa täysin vastuuttomasti. Hän oli ottanut vippejä, luottoja ja lainoja. Hän mustamaalasi edelliset kumppaninsa ja teki itsestään uhrin, jota kohdellaan väärin.

      Kaikki Karin valheet alkoivat pikkuhiljaa selvitä minulle. Hänellä oli aina selitys kaikelle, lähinnä sellainen, jonka tiesi vetoavan minun säälintunteeseeni tai sitten hän syytti muita ihmisiä valheistaan. Mitään vastuuta hän ei itse ottanut tai koskaan rehellisesti myöntänyt olevansa itse vastuussa teoistaan. Minusta tuntui, että Kari tosiaan omassa mielessään uskoi itsekin kaikkiin uusiin valheisiinsa, joilla selitteli entisiä.

      Lopulta valheet ja se, että kaikki oli hänen mielestään aina muiden syytä, alkoivat olla liikaa. Menin kriisikeskukseen keskustelemaan ja kerroin ensimmäistä kertaa jollekin ääneen koko tarinan. Silloin aloin itsekin myöntää ja tajuta mihin olin joutunut ja päätin että on päästävä pois.

      Olin ajatellut aiemmin, ettei tuollaisia ja noin käyttäytyviä ihmisiä ole kuin kamalissa elokuvissa. Kriisikeskuksella tunnistivat tilanteen ja selittivät sen minulle ja suosittelivat tilanteesta pois lähtemistä.

      Kun kerroin Karille, että en aio jatkaa hänen kanssaan ja yhteinen talo pitää myydä, alkoi, jos mahdollista, vieläkin kauheammat ajat. Kari yritti vaikeuttaa talon myyntiä ja kiusata minua kaikin tavoin. Yritin puhua järkeä, että hänenkin kannaltaan olisi hyvä myydä talo, jotta hän saisi rahaa velkoihinsa. Kun velat olisi hoidettu, hänellä olisi varaa nähdä lapsiaan useammin.

      Jouduimme olemaan viikonloput lasteni kanssa vanhempieni luona, koska Kari uhkaili muun muassa järjestävänsä ryyppyjuhlia ja tuovansa naisia taloon. Enkä halunnut lasteni joutuvan edes näkemään häntä enää. Toinen lapsistani kuuli myös kuinka hän uhkaili minua fyysisellä väkivallalla ja oli tietysti peloissaan.

      Lopulta uhkasin Karia lähestymiskiellolla ja hän jätti minut rauhaan, todennäköisesti siksi, että silloin oli selvityksessä yhden lapsensa tapaamisoikeudet. Ehkä hän ajatteli, ettei se tekisi hyvää sille prosessille.

      Minna: Valehteli silmien värinkin

      Ensimmäinen valhe, minkä Kari minulle kertoi, oli silmien väri. Ihailin hänen ruskeita silmiään ja sitähän ne eivät todellakaan olleet, vaan piilolinsseillä värjätyt.

      Seuraavana päivänä tapasimme uudelleen. Olin niin varma, että elämäni mies on nyt tässä, että esittelin jopa omat lapseni hänelle.

      Lähdettyään samaisena iltana luotani, Kari soitti hieman hädissään ja takellellen, että hänen pitäisi kertoa minulle jotakin. Kari kertoi, että hänellä onkin useampia lapsia kuin mitä hän aikaisemmin oli minulle kertonut.

      Ihmettelin tätä ja Kari sanoi, ettei uskaltanut heti kertoa, etten olisi säikähtänyt. Hän kertoi, että lapset ovat hänellä harvoin pitkän väl

      • Onko.vai.ei.ole

        Ihmettelin tätä ja Kari sanoi, ettei uskaltanut heti kertoa, etten olisi säikähtänyt. Hän kertoi, että lapset ovat hänellä harvoin pitkän välimatkan vuoksi.

        Asumaan hän tuli luokseni melkein saman tien. Asumismenoihin hän ei osallistunut, joskus kävi ruokakaupassa, mutta senkin puolen huolehdin aika pitkälle minä.

        Eräänä iltana talvella huomasin, että olin saanut viestiä Facebookin kautta. Kirjoittaja oli Karin yksi entisistä puolisoista. Hän kertoi asioita, jotka saivat sydämeni pomppaamaan kurkkuun. Minun rakastamani mieskö oli valehdellut siis minulle ja monelle muullekin aikaisemmalle naisystävälleen useista, useista asioista, joita ei monella edes mielessä kävisi valehdella?

        Sain tietää esimerkiksi, että Karilla oli lapsia kahden naisen kanssa.

        Jouduin tivaamaan asiaa tiukasti Karilta. Jälleen kerran miehen vastaus oli, että olisin pitänyt häntä jonkin sortin häntäheikkinä, jos minulle olisi selvinnyt, että hänellä on lapsia kahden eri naisen kanssa.

        Karin kertomat asiat paljastuivat täydeksi hölynpölyksi ja valheeksi. Yritin luottaa, mutta se ei enää ollut helppoa. Koko ajan jäyti pieni epäilys joka asiassa. Niinpä huhtikuussa päätin tehdä lopullisen eron.

        Sain myös kuulla eromme jälkeen, että Kari oli meidän yhdessäoloaikanamme hakenut seuraa tositarkoituksella.

        Tyyne: Tuntui etten pääse eroon hänestä

        Tapasimme Karin kanssa, kun hän oli juuri lähdössä ulkomaanmatkalle. Hän kertoi lähtevänsä sinne miespuolisen kaverinsa kanssa.

        Kari kertoi olevansa juuri eronnut avopuolisostaan. Eron hän kertoi olevan vaikea, koska nainen ahdistelee häntä koko ajan. Mies kertoi, että hänellä on kolme lasta. Kun lapsia "löytyi" enemmän, hän kivenkovaa väitti, että muistan vain itse asian väärin.

        Kun olimme seurustelleet kymmenen kuukautta, sain tietää, että Kari oli ollut ulkomaanreissulla entisen puolisonsa kanssa eivätkä he olleet vielä eronneet.

        Kun asia selvisi, Kari sai raivokohtauksen ja asian käsittely loppui lyhyeen. Hän halusi käydä kirkon parisuhdeneuvojalla, jossa käytiinkin pari kertaa.

        Sain tietää, että Karilla oli useita naisia yhtä aikaa seurustelumme aikaan. Kun seurustelu loppui, mies ahdisteli, uhkaili, välillä kosi ja teki aivan älyttömiä asioita. Alkuun olin tyttökaverini luona, ettei hän tavoita minua kotoa.

        Jouduin vaihtamaan puhelinnumeroa, että hän lakkaisi ahdistelemasta. Loppujen lopuksi jouduin käymään kriisikeskuksella, kun tuntui, etten pääse hänestä eroon.

        Joensuun kriisikeskuksen toiminnanjohtaja Kimmo Räty: Huijari on supliikkimies

        Narsistisuuden piirteitä on vaikea tunnistaa. Kun puolisot tulevat Kriisikeskukselle paritapaamiseen, piirteiden tunnistaminen on hankalaa, ainakin lyhyessä ajassa.

        Usein narsistin kanssa keskusteltaessa tulee sellainen olo, että juttelee täydellisen ihmisen kanssa. Sellainen keskustelu ei johda mihinkään, koska narsisti ei näe, mitä hyötyä keskustelusta on hänelle."


    • Tässä yksi oikea esimerkki todella huonosta "persoonasta", tämä jannu kyllä on jo vielä pahempaa.........

    • Tottakai on, jos kerran ytm = mies joka saa helposti naisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2660
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1586
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1384
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1174
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1150
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      994
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      942
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      941
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      216
      899
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      108
      830
    Aihe