Impivaaralaisuus-käsitteestä on tehty poliittinen lyömäase jota RKP:n äänestyksessä hävinneet ja hallituksesta pudonneet viljelevät mielellään persuista.
Kaikki näköjään kelpaa välineeksi persujen ja uuden hallituksen perustajapuolueita mollatessa ja niitten törkeään propagointiin. Jopa kansalliskirjailijan kuuluisimman teoksen kansallismaisema muutetaan irvikuvakseen, jotta saataisiin mätkiä sillä RKP:n mielestä heille "pahaa persua".
Impivaaralaisuus lyömäaseena
19
<50
Vastaukset
- impivaaralle
On ihan aiheellista viitata "impivaaralaisuuteen" ainakin tämän palstan persujen kirjoituksia lukiessa. He maailailevat sellaista Suomea, jota ei ole olemassakaan; "kansallistunnossaan" ja "isänmaallisuudessaan" he vaativat Suomea yksikieliseksi ja puhuvat "suomalaisesta identiteetistä", ja vielä yleistävät nämä ajatukset koskemaan kaikkia suomalaisia. Tähän voisi todeta, että "juna meni ajat sitten". Olemme vuodessa 2015, emme 1900-luvun alun kielitaistelussa . Tämä meidän Suomemme on aika kaukana "impivaarasta", ja siksi näihin tämän palstan tiettyjen persujen kirjoituksiin on täysin mahdotonta yhtyä, ja näiden kirjoitusten sisällön ymmärtäminenkin tuottaa ainakin minulle vaikeuksia (- moni kirjoittaja ei näytä edes ymmärtävän sitä perusasetelmaa, että Suomessa on käytännössä aina ollut vähintään kaksi kieliryhmää, ruotsi ja suomi, ja näiden lisäksi myös aikoinaan vahvasti saksa ja venäjä).
- MinäImpivaaralainen
Onneksi Suomi on vielä sotilaallisesti Impivaaralais-liittoutumaton. liittoutumattomuuspolitiikalla Suomi saa myös venäläisten luottamuksen jota RKP:läinen sotahullu Carl Haglund on yrittänyt saada huononpaan suuntaan.
Hyvä Suomi, hyvä Impivaara ja hautautukoon RKP:läiset omaan kuoppaansa!
Kyllä impivaaraa eli bembölefaran edustaa ärkkoopee joka toteuttaa 1700 luvun kielipolitiikkaa ja 1800 luvun rotuoppeja 2010 luvun euroopassa ! Saisko niistä matkailuvetonaulan "levande historia ännu idag"
- Peruskansalainen
Totta tämän päivän Impivaaralaisuutta on vetäytyä kaksikieliseksi.
Torjua venäläiset ja Eurooppalaiset.
Ainoastaa Pohjoismainen yhteistyö ja ruotsinkieli.
Persut korostavat laajaa kielitaitoa. - jfiejijbisjib
Peruskansalainen kirjoitti:
Totta tämän päivän Impivaaralaisuutta on vetäytyä kaksikieliseksi.
Torjua venäläiset ja Eurooppalaiset.
Ainoastaa Pohjoismainen yhteistyö ja ruotsinkieli.
Persut korostavat laajaa kielitaitoa."Persut korostavat laajaa kielitaitoa."
Juuri tuota palstahäirikkösvekko, läski työeläkeläinen ei tajua. Kun Ahvenanmaalta poistettiin pakkosuomi perusteena maakunnan kielivarannon monipuolistaminen, niin saman täytyy päteä mannermaalla myös pakkoruotsin suhteen. Eihän se läski työeläkeläinen äitinsä peräkammarissa olisikaan, jos tämän tajuaisi.
- jifjdijbiwsb
Se on vaan yksi Riihimäen läski työeläkeläinen, joka vinkuu äitinsä peräkammarista tuota mielisairasta paskaansa. Luultavasti ne ovat äitinsä asenteita, jotka on siirretty liian ankaralla kasvatuksella jälkikasvulle.
Eihän se hulle edes ole itse ruotsinkielinen, vaan kuvittelee ilmeisesti olevansa jokin Paavo Lipponen. Joka kerta kun se hokee jotain impivaaralaisuudesta, fennoista, persuista tms. kertokaa sille totuus hänestä itsestään. Kyllä se lopulta tajuaa.- iloinen.laulu
hulle bulle julle, fallarallaraa! Smaka är min bulle, trallalallalaa. Sannfinnarna är dumme, dilledalledaa, deras huvud har värkad på gumme, hahhahahhahaa.
- HaistakaaPaskaaSvedarit
Yhdessä asiassa otamme takapakkia ja annamme muille liikaa etumatkaa, ja se liittyy pakkoruotsittamiseen joka hidastaa tärkeimpien kielten opiskelua.
Kansallisuuttamme pitäisi vaalia ja jättää ruotsittajat nuuskimaan omia persvakojaan.- ruikutuspois
Takapakkia tulee siitä, jos menemme heikoimpien oppilaiden ehdoilla. Heikoimmille oppilaille voi tuottaa vaikeuksia opiskella useampaa kieltä, mutta tavallinen keskitason oppilas oppii useampaa kieltä ilman ongelmia, etenkin jos kielten opiskelu aloitetaan riittävän aikaisin. Ruotsin poisto pakollisena aineena voi olla hyvä idea, vaikea sanoa, mutta se ei lisäisi muiden kielten opiskelua, koska kielten opiskelun vähäisyys ei liity millään lailla pakkoruotsiin. Kielten opiskelu on ajautumassa valitettavasti yhä vähäisempiin vieraisiin kieliin, ja samanaikaisesti voi huomata, kuinka suomalainen, nuorikin, vaikka hän ei opiskelisi kuin kahta kieltä, puhuu usein vain "tankeroenglantia". Koko asenne kieliin on saatava muuttumaan samalle tasolle kuin se oli joskus 20 v. taakepäin, jolloin kaikki opiskelivat ilamn ongelmia 4 kieltä. Nyt asenteena on ruikutus- ja ruotsin syyttäminen omasta oppimattomuudesta.
- fjdijibawb
ruikutuspois kirjoitti:
Takapakkia tulee siitä, jos menemme heikoimpien oppilaiden ehdoilla. Heikoimmille oppilaille voi tuottaa vaikeuksia opiskella useampaa kieltä, mutta tavallinen keskitason oppilas oppii useampaa kieltä ilman ongelmia, etenkin jos kielten opiskelu aloitetaan riittävän aikaisin. Ruotsin poisto pakollisena aineena voi olla hyvä idea, vaikea sanoa, mutta se ei lisäisi muiden kielten opiskelua, koska kielten opiskelun vähäisyys ei liity millään lailla pakkoruotsiin. Kielten opiskelu on ajautumassa valitettavasti yhä vähäisempiin vieraisiin kieliin, ja samanaikaisesti voi huomata, kuinka suomalainen, nuorikin, vaikka hän ei opiskelisi kuin kahta kieltä, puhuu usein vain "tankeroenglantia". Koko asenne kieliin on saatava muuttumaan samalle tasolle kuin se oli joskus 20 v. taakepäin, jolloin kaikki opiskelivat ilamn ongelmia 4 kieltä. Nyt asenteena on ruikutus- ja ruotsin syyttäminen omasta oppimattomuudesta.
Mitä sä taas vingut paskaasi, läski työeläkeläinen. Ahvenanmaalta poistettiin pakkosuomi. Syy: kielivarannon monipuolistaminen.
20 vuotta sitten oli aivan erilainen maailma. Oletko jämähtänyt vanhaan aikaan kuten äitisi peräkammariisi, läski työeläkeläinen. - suosittelen_
fjdijibawb kirjoitti:
Mitä sä taas vingut paskaasi, läski työeläkeläinen. Ahvenanmaalta poistettiin pakkosuomi. Syy: kielivarannon monipuolistaminen.
20 vuotta sitten oli aivan erilainen maailma. Oletko jämähtänyt vanhaan aikaan kuten äitisi peräkammariisi, läski työeläkeläinen.Maailma oli monella tapaa erilainen 20 vuotta sitten, siitä olen samaa mieltä. Kieltenopiskeluun liittyvät lainalaisuudet taas ovat ja pysyvät. Vai mitä mieltä olet vaikkapa Stubbista, menetyneestä ja fiksusta poliitikostamme.? Olen samaa ikäluokkaa, ja kyllä se kieltenopiskelu vain kannattaa. Suosittelen sullekin, koskaan ei ole liian myöhäsitä!
- ilmanimpeä
http://www.anttipesonen.fi/2015/05/miksi-suomi-ripustautuu-menneisyyden.html
Nyt Suomi on poliittisen eliitin toimin laitettu Euroopan unionin pakkopaitaan. On luovuttu valtiollisesta itsenäisyydestä – on siis alistettu lainsäädäntö, tuomioistuimet ja ulkopolitiikka EU:lle. On luovuttu omasta rahasta ja sen myötä itsenäisestä talouspolitiikasta. Yhteiskuntapolitiikan suunta ei ole omissa käsissä. Tästä suomalaiset maksavat yli tuhat miljoonaa euroa vuodessa EU:lle. Todelliset kustannukset hyvinvointiyhteiskunnan tuhoamisesta ja kansallisomaisuuden ryöstöstä ovat moninkertaiset.
EU on eurooppalainen ruutitynnyri. Sen politiikka näyttää pehmeältä, mutta tulokset - eriarvoisuus ja köyhyys – ovat tappavia. Käsillä olevia ongelmia ovat eriarvoisuuden lisäksi muiden muassa yhtiövallan yliote kansanvallasta ja kestämätön luontosuhde. Näissä asioissa EU on ongelma, ei ratkaisu. EU on suurten jäsenmaiden – nykyisin lähinnä Saksan – ja suuryritysten ohjaama harvainvalta. Sen kulissit ovat komeat, mutta elinvoima heikko.
___________
siinä on todellinen vaara - jbisjijbiwjbiw
suosittelen_ kirjoitti:
Maailma oli monella tapaa erilainen 20 vuotta sitten, siitä olen samaa mieltä. Kieltenopiskeluun liittyvät lainalaisuudet taas ovat ja pysyvät. Vai mitä mieltä olet vaikkapa Stubbista, menetyneestä ja fiksusta poliitikostamme.? Olen samaa ikäluokkaa, ja kyllä se kieltenopiskelu vain kannattaa. Suosittelen sullekin, koskaan ei ole liian myöhäsitä!
Taas vinguit paskaasi. Elinkeinoelämän keskusliitto kannattaa pakkoruotsista luopumista. Sinä voit tunkea fysiikan lainalaisuuksien mukaan paskan välillä pöntölle, läski työeläkeläinen.
Stubb on tyhmä. Päässyt älylleen aivan liian vaativiin asemiin isänsä avulla ja muilla suhteilla. - samaamieltäjuu
jbisjijbiwjbiw kirjoitti:
Taas vinguit paskaasi. Elinkeinoelämän keskusliitto kannattaa pakkoruotsista luopumista. Sinä voit tunkea fysiikan lainalaisuuksien mukaan paskan välillä pöntölle, läski työeläkeläinen.
Stubb on tyhmä. Päässyt älylleen aivan liian vaativiin asemiin isänsä avulla ja muilla suhteilla.Niin, samaa mieltä tästäkin, erittäin tyhmästä ihmisestä täytyy olla kyse: puhuu neljää viittä kieltä, on koulutukseltaa FT, on ulkoministeri (kohtapuoliin) ja kaiken lisäksi erittäin pidetty poliitikko niin Suomessa kuin EU:ssakin - korostan, siis TODELLA tyhmästä ihmisestä täytyy olla kyse!
- jibdjijbiwjb
samaamieltäjuu kirjoitti:
Niin, samaa mieltä tästäkin, erittäin tyhmästä ihmisestä täytyy olla kyse: puhuu neljää viittä kieltä, on koulutukseltaa FT, on ulkoministeri (kohtapuoliin) ja kaiken lisäksi erittäin pidetty poliitikko niin Suomessa kuin EU:ssakin - korostan, siis TODELLA tyhmästä ihmisestä täytyy olla kyse!
Opiskellut ulkomailla, jossa saa tutkinnon rahalla, läski työeläkeläinen! Ei nämä idiootit rehellisessä kilpailussa pärjää. Haglundilla melkein sama homma jo lukiosta lähtien.
- ymmärrän
jibdjijbiwjb kirjoitti:
Opiskellut ulkomailla, jossa saa tutkinnon rahalla, läski työeläkeläinen! Ei nämä idiootit rehellisessä kilpailussa pärjää. Haglundilla melkein sama homma jo lukiosta lähtien.
Kys. koulusta ei saa tutkintoja rahalla. Mutta mistä sinä nettifenno voisit tällaisia asioita tietää, ymmärrän sinua siis tässäkin asiassa.
- jfijibjwijbiw
ymmärrän kirjoitti:
Kys. koulusta ei saa tutkintoja rahalla. Mutta mistä sinä nettifenno voisit tällaisia asioita tietää, ymmärrän sinua siis tässäkin asiassa.
Oletko sinä harhoissasi yrittänyt jo ostaa tutkinnon kyseisestä koulusta, läski työeläkeläinen, ja tullut muka torjutuksi!!! Nyt nappia äkkiä naamaan siellä äitisi peräkammarissa.
- Peruskansalainen
Ahvenanmaa on irroitettava Suomesta! Eihän siellä edes puhuta suomea!!!
- treffitoppi
Todellinen impivaara on kuitenkin ruotsinkielisten maailmassa.
Tässä mielenkiintoinen esimerkki: http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewtopic.php?f=13&t=2435
"Työryhmän loppuraportissa korostetaan englantia tiedeyhteisön kielenä ja esitetään muutoksia ruotsinkieliseen koulutustarjontaan. ”Korkeakoululaitoksen kansainvälistymisen jatkuessa lienee vastedes entistä vaikeampaa nähdä kovin hyviä perusteluita sille, että kokonaisia yliopistoja ja niiden sisäisiä yksiköitä erotetaan hallinnollisesti toimintakielen nojalla – oli toimintakieli sitten suomi tai ruotsi.”
Niinpä ryhmä ehdottaa Helsingin yliopiston social- och kommunalhögskolanin yhdistämistä osaksi valtiotieteellistä tiedekuntaa. Lisäksi ryhmä katsoo, että
Turussa TY:n ja Åbo Akademin erillisiä saman alan laitoksia ja oppiaineista tulisi sitoa yhteen.
Työryhmän loppuraportti ei ollut yksimielinen — Åbo Akademi jätti siihen eriävän mielipiteensä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096746Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884381L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453699TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133100Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281698- 661108
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551083- 91079
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991074Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j471039