Etyj: Ukrainassa vangitut myöntävät kuuluvansa Venäjän armeijaan
Asiasta kertoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj.
- Molemmat yksilöt väittävät kuuluvansa Venäjän federaation armeijan yksikköön. He sanovat olleensa tiedustelutehtävällä. He olivat aseistautuneita, mutta heillä ei ollut hyökkäysmäärääystä, Etyj sanoi lausunnossaan.
Järjestön edustajat ovat haastatelleet kaksikkoa sairaalassa. Sotilaat jäivät viikonloppuna vangiksi Itä-Ukrainassa.
Ukrainan hallitus on jo aiemmin väittänyt, että miehet kuuluvat spetsnaz-erikoisjoukkoihin.
Venäjä on toistuvasti kiistänyt, että sen sotilaita olisi Ukrainassa.
Lähde: AFP

Vastaukset 28
Vanhimmat
Asiasta kertoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj.
nyt on itä trollit ja itä kiinni. Etyj sai nyt todisteet.
Jess jess jess, trollitiltulle luu kurkkuun :D
miten itä trolli tähän aikoo itkeä??
Waldorf Putler jäi rysänopäältä kiinni
Putin on kiistänyt venäläissotilaiden olon Ukrainassa.
Kiinnijääneet sanovat toista.
Kumpi valehtelee ?
Hyvä kysymys. Mutta miten ongelman korjaa Verkkomedia. Syyttääkö Putkonen ETYJiä kiduttamisesta ja valehtelusta vai vaikeneeko hän asiasta kokonaan? Vai toteaako hän olleensa koko ajan sitä mieltä, että Venäjän kuuluukin olla Ukrainassa. Ehkäpä huominen näyttää, miten hän vastaa. Vastaus, jos sellainen tulee, on taatusti hyvää viihdettä.
Jäämme suuren jännityksen vallassa odottamaan kuinka Putkomedia ratkaisee tämänkin kimurantin ongelman Putinin pussiin.
Etyj palkasti joten itä trollit on kusessa valehtelun kanssa. Onneksi puolueeton etyj teki sen
Trollit ei vielä saanut ohjeita. Edes Venäjän diplomaatti Kiovassa eivät tiedä mitä sanoa, ei kuta käynyt sotilaiden luona. Äiti venäjä ei tunnista omia sotilaita.
lisää pakotteita kehiin heti
Ulkomaat 21.5.2015 klo 20:11 | päivitetty 21.5.2015 klo 21:19
Etyj: Ukrainassa pidätetyt venäläiset myöntävät olevansa Venäjän sotilaita
Etyjin tarkkailijat keskustelivat kahden pidätetyn miehen kanssa sotilassairaalassa Kiovassa. Etyjin mukaan miehet kertoivat olleensa Ukrainassa suorittamassa tiedustelutehtävää, kun joutuivat tulituksen kohteeksi ja Ukrainan armeijan vangitsemiksi. Venäjä kiistää joukkojensa läsnäolon Ukrainassa.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj kertoo kahden Ukrainassa pidätetyn venäläismiehen myöntävän, että he ovat Venäjän asevoimien jäseniä. Etyjin tarkkailijat tapasivat miehet ukrainalaisessa sotilassairaalassa Kiovassa ja keskustelivat näiden kanssa ilman ukrainalaisten viranomaisten läsnäoloa.
Etyj paljasti
Natoon
tiedustella seuraavaa hyökkäystä varten.
Kun taitavasti piestään ja vesikidutetaan saadaan ihminen tunnustamaan mitä tahansa, tämäkin mahdollisuus on täällä tarkoin unohdettu.
Mutta kaipa nämä kaksi olivat Venäläisiä vapaaehtoisia, mitä kummallista siinä on?
Onhan Ukrainan armeijan riveissä Natseista USA:n sotilaisiin asti...ja mikä on CIA:n rooli Ukrainan hallintoon?
Miettikää sitä.
Ei ETYJ ole puolueeton, eihän se ota kantaa ollenkaan Ukrainan armeijan tekemisiin ja niihin keitä rikollisia riveissä taistelee?
kylläpäs itä trollia harmittaa kun r..ät jäi kiinni. Etyj puolueettomana totesi suoraan että kiinnijääneet kuuluu r..än armeijaan.
Jos ETYJ on puolueeton, sitä ei kyllä huomaa ainakaan Suomen mediassa.
Tilanne on selvä, kun osapuolet ovat Venäjä ja vastapuolina EU ja USA on jopa päivänselvää miten asiat nähdään ja tiedotetaan.
kylläpäs harmittaa. No itä hyökkääjänä ja kriisin aloittajana on vastuussa kaikesta. Ukraina Lähentyy Länttä ja vahvistaa puolustustaan. Aikaa menee mutta uskon että ukraina saa vallatut alueet takaisin ja kriisi päättyy.
Etyj: Ukrainassa pidätetyt venäläiset myöntävät olevansa Venäjän sotilaita
Etyjin tarkkailijat keskustelivat kahden pidätetyn miehen kanssa sotilassairaalassa Kiovassa. Etyjin mukaan miehet kertoivat olleensa Ukrainassa suorittamassa tiedustelutehtävää,
Tämä 'tiedustelutehtävä' on nyt sitten kuinka vaan haluaa uskoa....kuinka 'tieto' on irrotettu kaksikosta?
Mitä erikoista tässä nyt muuten on, Venäjä on rikollishallintoa vastaan, joka armotta teloo Itä Ukrainalaisia siviilejä ja mieluusti tappaisivat kaikki.
Kysymys on nyt siitä ettei Itä Ukraina tunnusta laitonta hallitusta ja Venäjä tukee sitä mm. vapaaehtoisilla sotilailla.
itä trollit siis myöntää ja kiistää samalla että r..ät on siellä. Kumpi se nyt on. Erikoisjoukkojen miehiä ei sinne eksy sattumalta. tai sitten koulutus on todella paskaa. ukot on itse myöntäneet kuuluvansa erikoisjoukkohin ja tiedustelutehtävissä otettu kiinni. Itä trollien olisi helpompaa myöntää että r..än on sekaantunut asioihin.
"Tämä 'tiedustelutehtävä' on nyt sitten kuinka vaan haluaa uskoa....kuinka 'tieto' on irrotettu kaksikosta?"
Se on irroitettu kuulustelemalla! Ja myöntänet, että sellaista kuulustelua ei olekaan, jonka arvoa sinä et kieltäisi!
"Mitä erikoista tässä nyt muuten on, Venäjä on rikollishallintoa vastaan, joka armotta teloo Itä Ukrainalaisia siviilejä ja mieluusti tappaisivat kaikki."
Siinä on erikoista se, että Kiovan hallitus EI OLE rikollishallinto vaan vaalilla valittu. Ja ne vaalit olivat monta vertaa rehellisemmät kuin Krimillä pidetyt!
Lisäksi tuo sinun väittämäsi vaikuttaa sikäli oudolta, että juuri nyt kapinalliset aloittavat uutta hyökkäystä eikä päinvastoin!
"Tämä 'tiedustelutehtävä' on nyt sitten kuinka vaan haluaa uskoa....kuinka 'tieto' on irrotettu kaksikosta?
Mitä erikoista tässä nyt muuten on, Venäjä on rikollishallintoa vastaan, joka armotta teloo Itä Ukrainalaisia siviilejä ja mieluusti tappaisivat kaikki.
"Kysymys on nyt siitä ettei Itä Ukraina tunnusta laitonta hallitusta ja Venäjä tukee sitä mm. vapaaehtoisilla sotilailla."
Jos Venäjä ei tunnusta niin oikeuttaako se sitä ylläpitämään sisällissotaa?
Onko oikein, että Venäjä kieltää osallistuvansa ja SAMALLA toimittaa aseita ja "vapaaehtoisia" kapinallisille. Heti kun etninen venäläinen jää kiinni niin hänet kielletään! Ja jos hän kaatuu omaisia vainotaan siitä, että kaatumispaikkaa ei saa kertoa!
Kysymys on nyt siitä ettei Itä Ukraina tunnusta laitonta hallitusta ja Venäjä tukee sitä mm. vapaaehtoisilla sotilailla.
Tunnettu ETYJ-agentti Ilkka Kanerva on kiduttanut raukkoja lukemalla näille ääneen tekstiviestejään. Kai sitä nyt vähemmästäkin tunnustaa mitä vaan. Oikeastihan kyse on harmittomista turisteista, joilla nyt vain oli pieni värikuula-ammuskelu menossa siellä pusikossa, josta fasistihirviöt heidät julmasti raastoivat.
Erinomaista että etyj totesi että ne on r..n armeijan miehiä. Nyt pakotteita kunnola lisää niin että tuntuu idässä.
Natoon
Natoon heti
Etyj: Ukrainassa vangitut myöntävät kuuluvansa Venäjän armeijaan
Asiasta kertoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj.