Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mieheni valehtele

Kyllästynyt-vaimo

tosiaan olemme olleet avioliitossa kohta 3 vuotta , mieheni jää aika ajoin valheista kiinni, on edellisissään suhteissa pettänyt ja valehdellut. Valehtelusta jäi vasta kiinni "ei tää mikään tärkeä oo' mieheni autosta löysin sen samaisen lapun 1500€ lasku uistin kelasta. Suutuin hiiteen asti, joku uistin menee perheen edelle.. Tuollakin rahalla oisi voi tehdä hyödyllisempää. Noh.. Ostaja tuli katsoon ruohon leikkuria, eivät kuulemma päässeet kauppoihin. Sain netistä tarkistettua asian ilmoitus oli hävinnyt. Ei kuulemma päästy sopuun hinnasta vaikka myikin sen ja valehteli minulle, laskuja pimittää minulta jättää kertomatta. alkanut myymään omia tavaroita. Rahoja vain ei näy meidän taloudessa.

Olen asiasta keskustellut mieheni kans olen kertonut kyllästyneeni valehteluun , niihin pieniinkin.
Ei yhtään tiedä enään mikä miehen suusta tuleva puhe on totta ja mikä ei.
Kerroin hakevani eroa kun en jaksa enään luottamusta alkaa rakentaan uudelleen. On niitä luotettavampia miehiäkin tarjolla.
Kalliiksihan tuo ero tulee mutta rehellisyys taitaa maksaa sen verran.

Teenköhän oikein? Vai liian hätiköidyn päätöksen?
Miksi mies valehtelee?

Apuja ja neuvoja kaivattisiin..

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voinyyh

      Pieni valhe iso sielu

    • terhonfrouva

      Aloita jo valehtelu sinäkin,älä puhu mitään totta. huomaiskohan miehes. laita vaan ero vireille.Ei se miehes pysyvästi opi rehelliseksi.valitettava totuus.

    • Naurattaavain

      Toki voit miestäsi kantapään kautta kouluttaa. Ala valehdella itsekin ihan vain huviksesi. Yritä myös järjestää niin, että jäät valheistasi kiinni ja sanot perusteluiksi, että luulit että tämä on tyyli teidän parisuhteessanne, kun mieskin sitä niin paljon harrastaa.

      Muuten olen sitä mieltä, että mikään ei ole niin turhaa avioliitossa, kuin tapella RAHASTA!
      Ala muuten laittaa sitä rahaa jemmaan sukanvarteen, niin että kun ero tulee on helpompi lähteä elämään omilleen.

    • Valettataas

      Sama tilanne . Mikä v... että ei voi kertoa totuutta . Turhistakin asioista pitää valehdella.

    • Kyllästynyt vaimo,

      Uskon, että olet kyllästynyt tilanteeseen. Luottamus on niin perustava asia parisuhteelle, että jos se kärsii, on melkoisen vaikeaa elää yhdessä.

      Viestiäsi lukiessa minulle tuli mieleen, että ovatko miehesi raha-asiat kunnossa? Jos hän myy tavaroita, ostaako hän rahoilla jotain uutta vai häviävätkö rahat vain jonnekin?

      On vaikea sanoa tarkemmin, mutta viestisi perusteella minulle tuli mieleen, että kuluuko miehelläsi rahaa johonkin nimeämättömään asiaan, esimerkiksi pelaamiseen. Peliriippuvuus (ja siihen usein liittyvät velat) myös selittäisivät miehesi käytöstä.

      Minulle tuli mieleen, että asian voisi yrittää nostaa rauhallisesti pöydälle. Ei riidellen tai syyttäen, koska ne eivät todennäköisesti vie tilannetta eteenpäin, vaan kysyen. Että miksi miehesi myy tavaroita, mihin hän tarvitsee rahaa, pelaako hän tai onko hän velkaantunut. Sen myötä kun tilanne hiukan selviäisi, voi sitten alkaa miettiä mitä olisi järkevintä tehdä.

      Toivottavasti kaikki järjestyy.

      Vilppu H.
      pappi

    • tulimieleen

      menisikö elatusmaksuihin rahaa... ;)

    • Stellaria

      Kova kovaa vastaan. Sanot selväsanaisesti ja rauhallisesti, että teillä on nyt vakava ongelma. Kysyt, mitä mies meinaa asialle tehdä ja ilmoitat, mitä sinä teet, jos ei suunta muutu. Jos luottamus menee, mitä jää jäljelle? Mitä on kumppanuus, jos ei vaikeitakin asioita voi jakaa puolison kanssa? Tunteeko edes puolisoaan? Joko on rehellinen tai sitten ei, niin pienissä kuin isoissa asioissa.

      Kuitenkaan en ole ikinä ymmärtänyt samalla mitalla takaisin maksamista. Miksi alentua käyttäytymään tavalla, jota ei itsekään hyväksy? Pahimmassa tapauksessa mies voi tulkita, että kaikki on ok, kun molemmat jatkavat valehteluaan, että niinkin voi toimia. Tai sitten asiat kärjistyvät nokitteluksi ja vastakkainasetteluksi, josta kumpikaan ei suostu perääntymään ja hakemaan ratkaisua - oli se sitten sopu tai ero. Helpommalla pääsee ja vähemmän energiaansa tuhlaa, kun selvästi asettaa omat ehtonsa eikä ala näytellä tai näpäytellä.

    • valeli

      Sama täällä mieheni valehtelee, en luota enää häneen missään asiassa. Luottamus menny lopullisesti. Menetetty luottamus rikkoo avioliiton lopullisesti.

    • Kiltti-mies-

      Ai uistin kela 1500 euroa. Olen kalastanut 35 vuotta ja tiedän ettei mikään kela maksa niin paljoa. Varmaan ryypännty ne rahat

    • TätiLiila

      Peliriippuvutta? Salailu ja valheet viittavat siihen. Suojaa oma ja lastenne tulevaisus ja täytä eropaperit pöydälle valmiiiksi. Jjos mies ei puhu, niin kirje postiin. Varaudu siihen, etä kertoo vain kaunistellun osatotuuden. Tiliotteet pöytään ja totuus esiin. Edes paloina. Työssäni törmään usein peliriipppuvuuden ongelmiin.... oireet kovin samantyyppisiä. Voimia.

    • SalamiesX-76

      Laitetaan nyt vielä yksi näkökulma asiaan mieheltä. Olen joskus itse syyllistynyt hieman aloittajan miehen kaltaiseen käytökseen. Siis hankkinut kieltämättä kalliita harrastusvälineitä vaimolta salaa ja myös myynyt joitain tavaroita omien hankintojeni rahoittamiseksi. No miksi siis tein sen?
      Suurin syy oli varmaan se että emme ole juuri koskaan pystyneet avoimesti keskustelemaan rahankäytöstä. Vaimollani on aina ollut tyyli jossa hän huomauttelee ja päivittelee tekemieni hankintojen kalleutta vaikka niihin on hyvin ollut varaa ja hän on itse tehnyt ihan vastaavia ostoksia omien mielihalujensa mukaan. Oltiin siis tilanteessa jossa joka kerta kun olin vaikka pitkän säästämisen jälkeen saanut vihdoin hankittua jotain itselleni mieluista, vaimo vei siitä puolet siitä saamisen ilosta pois tekemällä aina kauhean numeron asiasta ja hankinnan hinnasta (ja tarpeettomuudesta). Vähitellen sitten ajauduin salailemaan hankintojani ja rahoittamaan usein harrastusvälineiden hankintaa enemmän vanhojen myynnillä jotta ostot eivät olisi taloudessamme näkyneet. Kurjaahan se on tämä salailu mutta rauha pysyy paremmin maassa.
      Ja mainittakoon vielä että en ole koskaan sanallakaan moittinut yhtään vaimoni vaate-, sisustus tms. hankintaa vaikka niillekin on hintaa tullut. Päinvastoin olen niitä yrittänyt kehua ja kertoa miten mukava on että hän saa itselleen jotain mukavaa. Mutta vaikka olemme asiasta monta kertaa puhuneet, hän ei vain pysty tai osaa suhtautua minun hankintoihini samalla tavalla.

    • itsekinihmettelen

      Valehtelu on väärin ja se tuhoaa luottamuksen liitossa. Nuo teidän rahajutut tuntuu aika pieniltä, mutta valehtelu todellakin älyttömissä, pienissäkin asioissa syö luottamusta. Lisäksi valehtelijalla täytyy olla jotenkin heikko itsetunto ettei kestä toisen ihmisen kiukkua siitä, että on tehnyt jotain väärin. Valehtelu helposti myös kasvaa ja kasvaa, jos sitä jatkaa. Onko valehteluun kykenevällä ihmisellä minkäänlaista empatiakykyä, kykyä miettiä mitä valehtelu toiselle ihmiselle tekee?

      • SalamiesX-76

        "Lisäksi valehtelijalla täytyy olla jotenkin heikko itsetunto ettei kestä toisen ihmisen kiukkua siitä, että on tehnyt jotain väärin."

        Välillä se valaehtelu tuleekin juuri siitä että saa kiukkua niskaansa vaikka ei ole oikeasti mitään väärää tehnyt. Kun riittävän monta kertaa saa kuulla asiasta jonka pitäisi olla ihan normaalia, helpoin tie on vain pitää se toinen tietämättömänä. Ei hyvä ratkaisu mutta kuitenkin parempi kuin saada haukut syyttä.


      • pakkolähteä

        Pitää toinen tietämättömänä on myös eri asia kuin päin naamaa valehtelu. Älä selittele valehtelijan käyttäytymistä. Ja kyllä tietämättömänä pitäminenkin on tietynasteista valehtelua. Ja olet tietyllä tavoin oikeassa, että se johtaa ikävään käyttäytymiseen siinä toisessa, jolle valehdellaan. Itse olen havainnut, että en voi jatkaa avioliittoani sillä olen liitossa tullut sellaiseksi ihmiseksi, jollainen en halua olla. Olen muuttunut toista kohtaan epäileväksi (koska valehtelee), enkä halua muuttua enempää pahempaan suuntaan. Haluan vielä uskoa muihin ihmisiin.


      • SalamiesX-76
        pakkolähteä kirjoitti:

        Pitää toinen tietämättömänä on myös eri asia kuin päin naamaa valehtelu. Älä selittele valehtelijan käyttäytymistä. Ja kyllä tietämättömänä pitäminenkin on tietynasteista valehtelua. Ja olet tietyllä tavoin oikeassa, että se johtaa ikävään käyttäytymiseen siinä toisessa, jolle valehdellaan. Itse olen havainnut, että en voi jatkaa avioliittoani sillä olen liitossa tullut sellaiseksi ihmiseksi, jollainen en halua olla. Olen muuttunut toista kohtaan epäileväksi (koska valehtelee), enkä halua muuttua enempää pahempaan suuntaan. Haluan vielä uskoa muihin ihmisiin.

        "Pitää toinen tietämättömänä on myös eri asia kuin päin naamaa valehtelu. Älä selittele valehtelijan käyttäytymistä."

        En minä selittele vaan pohdin mahdollisia syitä. Eivät asiat ratkea silläkään että vain leimataan toinen pahaksi ja kelvottomaksi. Jos halutaan asioissa oikeita rakentavia ratkaisuja, pitää myös nähdä kaikki asiaan vaikuttavat seikat vaikka ne eivät käytöstä hyväksyttäväksi sinällään tekisikään.

        "Ja kyllä tietämättömänä pitäminenkin on tietynasteista valehtelua"

        Toki, en muuta väitäkään.

        "Ja olet tietyllä tavoin oikeassa, että se johtaa ikävään käyttäytymiseen siinä toisessa, jolle valehdellaan."

        Riippuu aina tilanteesta, kumpi on ollut ensin, ikävä käytös vai valehtelu. Kuten omassa esimerkissäni koitin valottaa, välillä valehtelu on myös seuraus ikävästä käytöksestä, ei toisin päin.


      • pakkolähteä

        En avaa tilannetta tänne enempää. Mutta kyllä kesksutelujen ja asioiden selvittelyjen, jotka jatkuneet pitkään jälkeen valehtelu on mielestäni valehtelijan luonteessa. Sitä paitsi ei se oikeuta valehtelua.
        Itsekin niin paljon pahaa oloa tunteena ja paljon yrittäneenä voisin sanoa niinkuin tuolla ylempänä oli, että voisin valehdella takaisin tai jopa pettää miestäni, nämä voisin siis tehdä hänen takiaan ja näyttääkseni hänelle. Mutta, mutta en tee sitä itseni takia, sillä jos pettäisin jotakuta niin en voisi antaa sitä itselleni anteeksi. En voisi elää enää itseni kanssa. Että tästä löytyy helppo uunotettava, hyvä parisuhdeihminen.


      • SalamiesX-76
        pakkolähteä kirjoitti:

        En avaa tilannetta tänne enempää. Mutta kyllä kesksutelujen ja asioiden selvittelyjen, jotka jatkuneet pitkään jälkeen valehtelu on mielestäni valehtelijan luonteessa. Sitä paitsi ei se oikeuta valehtelua.
        Itsekin niin paljon pahaa oloa tunteena ja paljon yrittäneenä voisin sanoa niinkuin tuolla ylempänä oli, että voisin valehdella takaisin tai jopa pettää miestäni, nämä voisin siis tehdä hänen takiaan ja näyttääkseni hänelle. Mutta, mutta en tee sitä itseni takia, sillä jos pettäisin jotakuta niin en voisi antaa sitä itselleni anteeksi. En voisi elää enää itseni kanssa. Että tästä löytyy helppo uunotettava, hyvä parisuhdeihminen.

        "Mutta kyllä kesksutelujen ja asioiden selvittelyjen, jotka jatkuneet pitkään jälkeen valehtelu on mielestäni valehtelijan luonteessa. Sitä paitsi ei se oikeuta valehtelua."

        Valehtelu voi olla myös ihmisen luonteenpiirre ja se on silloin hyvin ikävä sellainen. Ja jos se teidän suhteessanne on näin, on varmasti parempi että lähdette omiin suuntiinne ennen kuin mitään pahempaa tapahtuu.
        Mutta haluaisin silti jatkaa vielä tästä valehtelun monista puolista kärjistetyn esimerkin avulla. Eli jos ajattelemme että jossain suhteessa vaikka mies on sairaalloisen mustasukkainen ja se aiheuttaa parisuhteessa paljon ongelmia, lienee melko ymmärrettävää jos nainen valehtelee joistain sinällään ihan viattomista menoistaan välttääkseen konflikteja. Ja harva pitää tällöin valehtelua muuna kuin raegointina jo valmiiksi huonoon tilanteeseen jossa se mustasukkainen osapuoli on se varsinaisen ongelman aiheuttaja.


      • pakkolähteä

        Ymmärrän pointtisi SalamiesX-76, mutta kuvaamassasi tapauksessa asiasta tunnutaan vaikenevan. Tietyllä tapaa tuossa kuvaamassasi tilanteessa valehtelu ei tunnu niin pahalta. Mutta tuossakin tilanteessa asia jää ratkomatta ja kumpikin sysäävät vastuun tapahtumista toiselle. Minun mielestäni tuossa sinun kuvaamassasi tilanteessa pitäisi keskustella tuosta toisen ihmisen mustasukkaisuudesta ja hakea siihen apua. Tilanetta voisi koittaa siinä avata tuota kautta ja toista tukien. Ja kun toinen pääsisi mustasukkaisuudesta niin toisen ei tarvitse valehdella. Toisaalta, jos tuollaisesta sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ei pääse irti niin ehkä silloin kannattaa myös erota, sillä parisuhde, jossa toinen on mustasukkainen ja toinen joutuu valehtelemaan tämän vuoksi ei ole terve. Eli palataa alkuun: ei ole oikein olla liian mustasukkainen (jos tähän ei ole erityista syytä) eikä ole oikein valehdella.


    • mekkk

      Omat tienaamansa rahat saa käytää miten huvittaa kun pakolliset menot on maksettu ja siihen ei puolisolla ole mitään sanomista . Itse ostin kevällä prätkän kun vanha meni lunastukseen ja se siitä kun omiani käytän mutta silti maksoin meille etelänmmatkan keväällä kun reisuuun halusin.

      • kerropase

        Mielestäni ap:n pääpointti ei ollut rahan käytössä. Raha on typerä syy riidellä ja helposti ratkaistavissa. Mutta muuttuuko valehteleva ihminen koskaan?


    • vastuuta

      Ei kannata enää pähkäillä,vaan toimia.Laita ero vireille,miehesi valehtelu ei varmasti lopu ,sen tyyppiset ihmiset eivät muuta tapojaan,tulet paljon kokemaan pettymyksiä jos jatkat hänen kanssaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe