Oletko koskaan miettinyt

Yksinaineen ei huolen haivaa.

Tuo on minun kohtaloni. Ei ole syytä epäillä muuta koska naiset ei ole koskaan olleet minusta kiinnostuneita. Onhan tuo aika surullista kun ei ole ketään kuka välittää.

Naisille tuo kohtalo on vain valintakysymys.

Jooh, aivan odotettavissa oleva tulevaisuus. Sillä erolla vaan, että olen suunnitellut päättäväni päiväni itse siinä vaiheessa kun näyttää siltä, ettei omin voimin enää pärjää. Jos nyt ei eutanasiaa laillisteta ennen sitä. Soylent Greenin tavoin.

Hesarissa oli tänään juttu "Ei heilaa helluntaina, eikä milloinkaan". Siinä puhuttiin yksinäisyydestä ja muutama lause joka osui ja upposi.

"Yksinäisissä on hänen mukaansa kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka yrittävät vielä päästä pois yksinäisyydestään ja niitä, jotka ovat antaneet periksi.
Periksi antaneet ovat olleet yksin lapsesta saakka. He ovat rakentaneet ympärilleen suojamuurin, jotta eivät enää tulisi torjutuiksi eivätkä loukatuiksi.
Moni korvaa ihmissuhteet alkoholilla, ruualla, televisiolla ja internetillä.
"Jos yksinäisyydestä tulee osa identiteettiä, tilanne on vakava", Junttila sanoo."

Alkoholia en juurikaan käytä enkä syö ruokaa paljoa yli tarvisemani, mutta muuten osui kohdalleen. Itse kuulun noihin jotka ovat antaneet periksi. Yksin olen ollut melkein aina, teininäkin aika meni tietokoneen ääressä istuessa omassa huoneessani ja viimeiset 24 vuotta konkreettisestikin yksin asuessa. En silti tunne itseäni koskaan yksinäiseksi, vaan viihdyn omissa oloissani. Monesti on tullut mietittyä, että osaisiko sitä enää asuakkaan toisen kanssa samoissa nurkissa vaan kävisikö se pian sietämättömäksi.

Mutta siitä halusta saada joku kainaloonsa ei silti pääse kokonaan eroon. Osaan laskea suurinpiirtein senkin kuinka monta kertaa olen saanut edes halauksen elämäni aikana ( 7 kertaa jokunen yo- tai rippijuhlissa tms.).

Surullistahan tuo on...Kohtaloaan ei voi ennustaa.
Vaikka olisit perheellinen, niin saatat päätyä aivoinfarktin jälkeen vuosiks sängylle puhekyvyttömänä puoliks halvaantuneena ihmisten käänneltäväksi ja paskotettavaksi..

Kieltämättä on käynyt mielessä. Aika kauan saisin raatona varmaan nytkin maata ennen kuin huomattaisiin, saati sitten vanhana kun äitikään ei enää soita. Yksinäinen kuolema sinänsä on samantekevää, son löytäjien ongelma millainen löyhkä leviää, mutta sitä edeltävistä vuosista tulee varmasti vaikeita. Vanhustenhoidon tila on nytkin aika huono ja tulevaisuudessa tuskin paranee. Laitospaikkoja ei ole, kotihoidosta on turha edes haaveilla. Päivä päivältä elämästä tulee hankalampaa kun toimintakyky heikkenee. Oma avuttomuus hävettää ja turhauttaa.

Ei saatana. Pitää varmaan juhlistaa sitten eläkkeelle pääsyä hypyllä kerrostalon katolta.

Minulla on ristiriitainen suhtautuminen tähän.

Toisaalta punaisen pillerin jälkeen tiedän miten toivotonta on olla joku muu kuin YTM joka saa lähes aina naisilta inhimillisen kohtelun.

Tällöin hypergaminen kulttuuri ennemmin tai myöhemmin syrjäyttää sinut ja raatosi tullaan löytämään tuosta tilasta.

Toisaalta, joskin on ollut aikoja että olen kärsinyt yksinäisyydestä, on myös ollut aikoja kun olen hakeutunut yksinoloon. Olen ambivalentti ja paradoksaalinen luonne sikäli.

Olen jotenkin alkanut asennoitua tuohon sankarikuolemana. Hitaana, mutta varmana: linja on pidetty loppuun asti, ja kaaduttu ollaan suoriltaan ja saappaat jalassa, ei kontaten aisurina, kuin läähättävä ja häntäänsä vispaava puudeli.

Tietysti, onnekas käänne voi odottaa, jolloin sankari nukkuu elämästä kyllänsä saaneena, siirtyen toiseen maailmaan, kuolinvuoteellaan nuorehko ja siveä vaimo, lapset ja vielä lapsienkin lapset, joiden suru ja kaipuu on loputon.

Muita vaihtoehtoja ei ole.

Sama se on minne sitä kuolee. Omaan kotiin on kiva kuolla!

Minusta olisi yhteiskunnan velvollisuus järjestää sairaaloihin semmoisia huoneita että sinne kun kävelee niin pääsisi helposti hyvillä fiiliksillä pois. Ensin huoneeseen laskettaisiin vaikka ilokaasua jotain rauhoittavaa ja sitten kun on ihan fiiliksissä mutta tunnoton voisi tulla tappoaineen vuoro ja siitä punkka jatkaisi matkaa tehokkaaseen krematorioon niin että maallinen maja siististi ja kenellellekään isompaa vaivaa aiheuttamatta poistuisi. Tuollainen mahdollistaisi sen lähdön niin että sen voisi tehdä hallitusti ilman huonoa omaatuntoa.

Pullo viinaa ja purkki unilääkettä niin ei herää enää koskaan. No en aio tehdä sellaista koskaan, olen sitten vaan yksin koko elämäni. Auton alle voi jäädä tai puu voi kaatia päälle yhtäkkiä. Moni nainen kuollut jännämiehen puukottamana eikä ne naiset ehtineet tajuta mitä tapahtui, sinänsä ihan turha kuolema naisille koska olisivat voineet valita kunnollisen miehen. Naiset ei tiedä yksinäisyydestä mitään koska saisivat kyllä seuraa jos haluaisivat.