MIKSI MINUN PITÄISI HYVÄKSYÄ SOMALIT?

Miksi ?Kuka kertoisi?
484352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 484

Vanhimmat

Koska heitä on niin paljon. Kun tänä vuonna länsimaat ottavat tietyn verran vastaan, niin ensi vuonna heitä on paljon enemmän pyrkimässä, koska syntyvyyttä ei ole säännöstelty.. siksi!

Äänestä
  • 4.6.2015 18:20

    Lukekaapa Suomimedian kirjoituksia maahanmuutosta ja kaikesta siitä, mistä yleensä vaietaan.

    En tiedä onko kaikki siellä 100% totta, mutta paljon sellaista asiaa kuitenkin, joka suoraan sanoen veetuttaa ja suututtaa. Varsinkin, kun suurimpia syyllisiä on oman maan hyysärit, jotka opettavat esim somaleille ettei todellakaan rahan eteen tarvitse tehdä muuta kuin vaatia lisää.

    Esim siellä oli juttu somalimiehestä, jolle oli maksusitoumus hammaslääkäriin ja hän vaati kultaisia paikkoja, koska heillä paikat pitää olla kullasta. Hammaslääkäri kieltäytyi ja sanoi, että sitä ei sitoumus kata. Meni jonkin aikaa ja mies tuli takaisin 8500 euron maksusitoumuksen kanssa.

    Sen tiedän, että ajokortteja maksetaan, autokoulut (tulkkeineen) maksetaan, autot, bensat, vakuutukset ja korjaukset maksetaan. Huonekalut, vuokrat, kodinkoneet, elektroniikkaa maksetaan samoin harrastuksia ja harrastusvälineitä...

    ON SE HEMMETIN KIVA OLLA VERONSA MAKSAVA YKSINHUOLTAJA, JOKA EI MITÄÄN TUKIA SAA, HUONEKALUT OSTETAN KÄYTETTYINÄ, VAATTEITA KIRPPARILTA, HARRASTUKSIIN EI OIKEIN RAHAT RIITÄ!!!!

    LAPSEN KOULUKIRJOJAKIN HANKIN LAINARAHOILLA.. JA JOS JOTAIN EXTRAA HALUAA PITÄÄ SÄÄSTÄÄ

    Kyllä ihmetyttää miten perse edellä puuhun näitä asioita täällä Suomessa hoidetaan. Oman maan ihmiset jää jalkoihin, kun halutaan hyysätä näitä yhteiskunnalle täysin hyödyttömiä loisia
    Vastaa
    Ilmianna
    Jaa
    4 Vastausta

    ennustelija

    4.6.2015 20:06
    Uusi

    Näin on asiat kun kirjoitit. Muslimiuskoisét ei tee töitä vääräuskoisille ja miksi tehdä kun saa joka kuukausi hakea harkinnavaraista tukea jota me suomalaiset emme saa. Asuvat täällä Lahdessa hienoimmissa uusissa kerrostaloissa jossa vuokrat 700-1000e jne.....
    Ilmianna
    Jaa

    idiekmsmsmsdgagty

    5.6.2015 04:41
    Uusi

    Jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja kansa nousee kapinaan. Ruotsissa tämä nähdään jo aiemmin kuin Suomessa.
    Ilmianna
    Jaa

    jjjköm

    5.6.2015 09:13
    Uusi

    somaliakka osti 1000 euron silmälasit

    somaliakoilla on runsaasti kultaisia kaulukoruja

    helsingissä asunto maksaa n 200 000 - 400 000 euroa

    somalit saa ne ilmaiseksi ja kaupunki maksaa myös yhtiövastikkeen, 700 - 1300 euroa/kk

    jne loputtomaksi
    Ilmianna
    Jaa

    Tawja-Ewa-Päiwi

    5.6.2015 10:32
    Uusi

    He ovat sen ansainneet.Kateelliset HILJAA.
    Ilmianna
    Jaa
    Vastaa alkuperäiseen viestiin

    Suomalainen jää sossussa kakkoseksi

    5000 merkkiä jäljellä
    Nimimerkki*

    Keskustelu24 Yhteiskunta Maahanmuutto Suomalainen jää sossussa kakkoseksi

    Takaisin ylös
    Keskustele
    Luetuimpia

    tarvitsemme maahanmuuttoa ja työvoimaa, 29

    Laattavalmistaja Pukkila lopettaa tuotannon Suomessa, yli 60 työntekijää irtisanotaan Turun tuotantolaitoksen tontti myydään. Tulevaisuudessa laattoja valmistetaan Portugalissa. Valio irtisanoo puolet Tampereen meijeriltään Torstai 4.6.2015 klo 14.23 Valio irtisanoo 76 työntekijää Tampereen meijeristä. Valio irtisanoo 76 työntekijää Tampereen meijeristä keskiviikkona päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena. Tehtaalla on töissä yhteensä 160 ihmistä. Stockmann on saanut päätökseen yt-neuvottelut, joiden seurauksena yhtiö vähentää tukitoiminnoista sata työpaikkaa. Irtisanottavien määrä on 56 työntekijää. Muut vähennykset tehdään muun muassa määräaikaisten työsuhteiden päättymisen kautta. Yt-neuvottelujen piirissä oli 1 100 ihmistä tukitoiminnoissa. Neuvottelut eivät koskeneet tavaratalojen myyntihenkilöstöä. Nokian kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää noin 50-100 henkilötyövuotta. Säästötavoite on 2-4 miljoonaa euroa vuodessa. Työttömyysaste jatkaa kipuamistaan: Työttömiä jo 280 000 Talous 27.5.2015 9:38 Juhani Saarinen Helsingin Sanomat Suomessa oli h

  • sinä postaat tämän ylipitkän kopion tänne kahdesti, vaikka kukaan ei jaksa sitä lukea ensimmäistäkään kertaa?

    Äänestä

  • Miksihän kirjoitti:

    sinä postaat tämän ylipitkän kopion tänne kahdesti, vaikka kukaan ei jaksa sitä lukea ensimmäistäkään kertaa?

    Miksi ei jaksa lukea? Onko mielipide niin tiukassa ettei se kestä kritiikkiä? Vaan sepä tässä maailmassa on vikana, ihmisillä on vahvat mielipiteet mutta erittäin vähän taustatietoa.

    Äänestä

  • rotu-realisti kirjoitti:

    4.6.2015 18:20

    sinun jutuillasi ei ole mitään tekemistä realismin kanssa. Rasismi ei ole realismia, se on asennevamma.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinun höpinäsi ovat pelkkää hörhöhumanist1n harhaista hölinää

    Älä turhaan lausu humanist1n, sinun Jumalasi nimeä.

    Äänestä

  • 1.käsky kirjoitti:

    Älä turhaan lausu humanist1n, sinun Jumalasi nimeä.

    Humanist1:n harhat ovat taas pahentuneet:
    "Jumaluuskompleksi on mielentila, jossa henkilö uskoo, että hänellä on yliluonnollisia voimia tai jumalallisia kykyjä. Tällainen henkilö usein uskoo olevansa yhteiskunnan sääntöjen yläpuolella ja ansaitsevansa erikoista huomiota."

    Äänestä

  • Jjahas kirjoitti:

    Humanist1 saa ainakin erikoista huomiota sinulta. En tiedä ansaitseeko.

    Äänestä

  • Jjahas kirjoitti:

    Humanist1:n harhat ovat taas pahentuneet:
    "Jumaluuskompleksi on mielentila, jossa henkilö uskoo, että hänellä on yliluonnollisia voimia tai jumalallisia kykyjä. Tällainen henkilö usein uskoo olevansa yhteiskunnan sääntöjen yläpuolella ja ansaitsevansa erikoista huomiota."

    Mutta toisaalta, ethän sinä useimmiten tiedä edes sitä, kuka itse olet. Tahaton näppiksen rämpyttäminen lienee siis osa tautiasi, ja sinänsä hyvin valitettava oire.

    Äänestä

  • sivupersoona2 kirjoitti:

    Nyt humanist1 pisti papukaijavaihteen päälle.

    Äänestä

  • Jjahas kirjoitti:

    Nyt humanist1 pisti papukaijavaihteen päälle.

    sitä ei edelleenkään ole nähnyt, mutta vajakkipapukaija lörpöttelee siitä koko ajan.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    sitä ei edelleenkään ole nähnyt, mutta vajakkipapukaija lörpöttelee siitä koko ajan.

    Sinä, vajakkipapukaija ja humanist1 olette kaikki saman harhaisen höpisijän sivupersoonia.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinä, vajakkipapukaija ja humanist1 olette kaikki saman harhaisen höpisijän sivupersoonia.

    minulla ei ole mitään sivupersoonia. Se voi toki ulkopuolisen silmiin näyttää siltä, koska sinä niin mielelläsi lainaat nimimerkkiäni, vaikkei se sinulle oikein sovikaan. Eikä humanist1 edelleenkään esiinny tässä ketjussa. Vajakkipapukaija olet sinä, joskin taidat käyttää nimimerkkiäsi vain rasismipalstalla. Taisit rekisteröidäkin sen.

    harhaiset höpinät ovat hompanssien hommaa (sic!) Siis niitten hommaforumilla notkuvien kädellisten, jotka etäisesti muistuttavat ihmistä, järki ja tunteet vain puuttuvat.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että nk. hompanssit ovat humanist1:n pipin pään tuottama projektio hänestä itsestään.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    minulla ei ole mitään sivupersoonia. Se voi toki ulkopuolisen silmiin näyttää siltä, koska sinä niin mielelläsi lainaat nimimerkkiäni, vaikkei se sinulle oikein sovikaan. Eikä humanist1 edelleenkään esiinny tässä ketjussa. Vajakkipapukaija olet sinä, joskin taidat käyttää nimimerkkiäsi vain rasismipalstalla. Taisit rekisteröidäkin sen.

    Sinullahan ei muuta olekaan kuin sivupersoonia.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinullahan ei muuta olekaan kuin sivupersoonia.

    sinulla ei ole varaa sanoa noin kenellekään, muruseni.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    sinulla ei ole varaa sanoa noin kenellekään, muruseni.

    Kaikilla, joille olet tyrkyttänyt sivupersooniasi, on varaa sanoa sinulle niin.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Kaikilla, joille olet tyrkyttänyt sivupersooniasi, on varaa sanoa sinulle niin.

    en voi tyrkyttää sivupersoonia kenellekään, koska minulla ei ole semmoisia, höpönassu.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    en voi tyrkyttää sivupersoonia kenellekään, koska minulla ei ole semmoisia, höpönassu.

    Sinulla niitä sivupersoonia riittää joka käänteeseen, ja vaikka muille jaettavaksi.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Sinulla niitä sivupersoonia riittää joka käänteeseen, ja vaikka muille jaettavaksi.

    Miksi toistat itseäsi?

    Äänestä

  • dementiakovaivaa kirjoitti:

    Miksi toistat itseäsi?

    Sitä sinun pitää kysyä itseltäsi.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Sitä sinun pitää kysyä itseltäsi.

    Minähän en.

    Äänestä

  • Palstatila ei riitä, kun lehtien on pakko puida Keskisen perheasioita ja Nykäsen vaivoja ja exien sairasteluita, unohtamatta tietenkään kaikkia muita tärkeitä julkkishenkilöitä, joiden täytyy ehdottomasti olla esillä.
    Ja tämä kaikki siitä huolimatta, että viikottain ilmestyy juorupaketti nimeltään seiska.Näin hämätään lukijat siihen uskomattoman ruusuiseen hyvinvointiin, joka täytyy tietysti olla kaikilla, jollei ole, niin se on hankittava vaikka pikavipeillä.
    Todellisista kaikkia koskevista asioista ei kirjoitella, ne pidetään sisäpiirin tiedossa.

    Äänestä

  • Kyllä totanoin Somalit ja muut pakolaiset pitää hyväksyä siksi että sinä olet sitoutunut niitä tänne ottamaan ja pitämään niistä huolta.

    Olet sitoutunut joko äänestämällä taikka jättämällä äänestämättä.

    Suomi on sitoutunut ottamaan pakolaisia ja pitämään niistä huolta. Sinulla on ollut viimeiset 20 vuotta aikaa vaikuttaa asiaan. Et ole näin tehnyt, ainakaan kovin tehokkaasti.

    Et voi siis syyttää siitä ketään muuta kuin itseäsi, Suomessa on pakolaisia koska suomalaiset ovat näin äänestäneet ja osa näistä on Somaleja. Voit kiukutella näillä palstoilla vaikka lopun ikäsi, mutta jos oikeasti haluat vaikuttaa asiaan niin sinulle on annettu siihen valta. Äänestyslipuke.

    Minua suunnattomasti ärsyttää suomalaiset vajakit jotka eivät ymmärrä syy-seuraus suhdetta, vaan syyttävät kaikesta aina muita. Todellinen syypäät nykyiseen tilanteeseen: suomalaiset.

    Pakolaiset ovat kuin lapsia. Sinä olet sitoutunut ottamaan nämä lapset huostaan. On ollut alusta asti täysin sinun ja muiden suomalaisten vastuulla pitää näistä lapsista huolta, kuten olette luvanneet. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

    Te ette ole laittaneet tikkua ristiin näiden pakolaisten hyväksi. Sekin vähä mitä muut ovat tehneet, on tehty väärin tai muuten huonosti. Näille lapsille olisi pitänyt antaa todelliset mahdollisuudet opiskeluun, työhön, edes urheiluun.

    Tiedämme, että kun somalit aikoinaan alkoivat pelaamaan jalkapalloa yleisillä kentillä, skinit masinoivat väkivaltaisia hyökkäyksiä heitä kohtaan ja pakottivat pallon pelaamisen loppumaan. Kansa katsoi sormien läpi ja antoi hiljaisen hyväksynnän. Ne vähät jotka ovat onnistuneet opiskelemaan itselleen ammatin ja vielä niistä ne harvat jotka ovat pääseet töihin, joutuvat edelleen viharikosten kohteeksi koska "vievät" suomalaisten työpaikat.

    On aivan selvä, että jos pakolaisia ajateltaisiin lapsina (joita he tietyssä mielessä ovat), suomalaisia ajateltaisiin huoltajina, niin tässähän huoltajat syyttävät lapsia siitä että ovat menestyneet huonosti koulussa, eivät pääse työhön, ajautuvat rikoksen tielle. Vain todella sairas narsisti voi ajatella näin.

    Somalien ja muiden pakolaisten tilanne Suomessa tänäpäivänä ei voi olla kenenkään muun kuin suomalaisten itsensä syytä. Tämänkin tapauksen tekijät ovat joko syntyneet Suomessa, taikka tulleet Suomeen lapsina. Se on ollut aina suomalaisten velvollisuus pitää heistä huolta, kasvattaa heidät kuten on luvattu.

    Mutta minkä teet, suomalaiset ovat nykyaikana omahyväisiä narsistipaskoja, jotka laittavat aina kaiken muiden syyksi, ovat välinpitämättömiä ja valittavat asioista vaikka eivät edes äänestä. Pilalle hemmoteltuja kakaroita, sanon minä. Yhyy, pakolaiset saa kaikkea ja minä en saa edes ryypätä jokapäivä. Sääliksi käy.

    Äänestä

Kysy ennemmin kuka tätä maata oikein johtaa! EU vai joku muu.

Äänestä
  • PUTIN!

    Äänestä

Ei sinun tarvitse, ainakaan Suomessa olevia.

Äänestä

Nyt kannattaa herätä viimeistään, kun jopa pravda (hesari) kirjoittaa että maailma islamisoituu. Nyt pitää saada aikaiseksi joku apuraha millä saadaan nämä kultamunat ja kaapuakat pois suomesta. Minä en ainankaan halua jättää lapsille perinnöksi mitään muslimivaltiota.

Äänestä
  • Onko hs viimein avannut edes islamisaatioasiassa silmänsä? Nyt kaikki syyttämään hs:ia vihakirjoittelusta.

    Äänestä

Mamu rikastuttaa kulttuuria. Maksa nyt vaan kiltisti veroa, että Mamu saa osansa hyvinvoinnista. Siksi ovat täällä.

Äänestä

  • mitähuttua kirjoitti:

    MV-lehti!!!???!!! :D

    Hörhöhumanist1lla oli taas tärkeää asiaa...

    Äänestä

  • ahahaha kirjoitti:

    Hörhöhumanist1lla oli taas tärkeää asiaa...

    On syytä tuoda esiin jos korissa on mätä omena. MV-lehti on sellainen.

    Äänestä

  • Realist1 kirjoitti:

    Luuletko että ihmiset ovat yhtä yksinkertaisia kuin sinä eivätkä osaa katsoa linkistä millaiselle sivulle ovat menossa?

    Äänestä

  • jaahasss kirjoitti:

    Joka kerta kun klikkaat MV-lehden sivua muuan rikollinen veropakolainen saa lisää rahaa. Valitettavasti monet ihmiset ovat niin yksinkertaisia että klikkaavat sellaistakin linkkiä jossa lukee mv-lehti.

    Kaikki näkevät, että linkissä lukee "mvlehti". Tarvitseeko sinun aina alkaa toistelemaan tuota nimeä kuin joku vammainen papukaija?

    Äänestä

  • Nomutta- kirjoitti:

    Kaikki näkevät, että linkissä lukee "mvlehti". Tarvitseeko sinun aina alkaa toistelemaan tuota nimeä kuin joku vammainen papukaija?

    kuka vammainen papukaija postailee mv-lehden roskaa tänne?

    Äänestä

JA VITTU ! TÄSSÄ MAKSAN VEROJA JO PALKASTA TOISTAKYMMENTÄ TUHATTA VUODESSA JA NYT SEN LISÄKSI PITÄISI PERINTÖÄ JAKAA. SIITÄ KERRAN VEROTETUSTA OMAISUUDESTA PITÄÄ SIIS TAAS ALKAA MAKSAMAAN UUDESTAAN VEROA VITTU NÄILLE SOSIAALITANTOILLE JOTTA MAAHAN VOIDAAN TUODA LISÄÄ ELÄTTEJÄ JA ENTISILLE PITÄÄ SAADA UUDET IPHÖYNIT JA LASTENVAUNUT, TOTTAKAI MYÖS MAAN KALLEIMMAT VUOKRATKIN PITÄÄ MAKSAA NIIN JA BRITANNIAN JÄSENMAKSUT YM "SOLIDAARISUUDET" YMPÄRI MAAILMAA ! NIIN NYT SITTEN KESKITULOINEN DUUNARI MAKSAA TÄLTÄ VUODELTA VEROJA N 20 000€ PELKÄSTÄÄN PALKASTA JA VANHEMPIEN KOVALLA TYÖLLÄ HANKKIMASTA OMAISUUDESTA JOSTA (VIELÄ KERRAN) ON SIIS VEROT JO AINAKIN KERTAALLEEN MAKSETTU !. TÄMÄN PÄÄLLE SITTEN KAIKKI LUKEMATTOMAT KIINTEISTÖ, POLTTOAINEN YMYMYM VEROT JOTKA KAIKKINEENSA ON MAAILMANENNÄTYS LUOKKAA. VEROIHIN SIIS MENEE TÄMÄN VUODEN PALKASTA VÄHINTÄÄN 60-70€... EI HELVETTI, NYT SAA RIITTÄÄ. JOS TULEE YKSIKIN KOROTUS MIHINKÄÄN VEROIHIN VIELÄ NIIN TÄSSÄ ON PAKKO LOPETTAA TYÖT KOKONAAN JA SIIRTYÄ SAAMAPUOLELLE. VITUNKO JÄRKEÄ TÄSSÄ VIELÄ ON ENÄÄ RAATAA KUN KONEISTO NÄEMMÄ TULEE JA VIE LOPULTA KAIKEN. JA MUKA "OMAISUUDENSUOJA" SALLIKAA MINUN NAURAA ! MITÄÄN OMAISUUDENSUOJAA EI OLE, VAAN KAIKESTA MITÄ SATTUU SAAMAAN "OMISTUKSEENSA" ALKAA VÄLITTÖMÄSTI RAJU KUPPAUS PAREMPAAN KÄYTTÖÖN. V-..TTU VIELÄ KERRAN !

Äänestä
  • SIIS VEROIHIN MENEE PALKASTA VÄHINTÄÄN 60-70%...

    Äänestä

  • Tun...tu, olet ihan oikeassa! Olen minäkin ihmetellyt sitä kuinka paljon me joudumme maksamaan erilaisia veroja ja veronluonteisia maksuja. Auton vuosittainen vero piti olla vain väliaikainen vero, mutta pysyvä vero siitäkin tuli nyt tällaista veroa vain laajennetaan. Korotetaan kiinteistöveroja. Ajatelkaa miten moni pienituloisen on säästänyt ja ostanut oman kodin, josta hänelle nyt määräillään mielin määrin lisää veroa. Toinen pienipalkkainen on käyttänyt rahansa muutoin kuin säästäen ja saa nyt yhteiskunnalta asumistukea! Edelliset eduskunnat ovat hyväksyneet velaksi elämisen. Jotkut ovat hyötyneet mutta kaikki joudumme nyt maksamaan. Alkaa olla mitta täynnä!

    Äänestä

  • TUN..TTU kirjoitti:

    SIIS VEROIHIN MENEE PALKASTA VÄHINTÄÄN 60-70%...

    Ala sairsteleen, saat rahat takaisin halpoina sairaalamaksuina.

    Äänestä

Somput on kivoi. Anna ny lisää rahaa äläkä huura. Ei vaa. Kallista lystiä on noita rikollisia täällä hyysätä. Somput ei oo kivoi.

Äänestä
  • Olemme samaa lajia, kaikk'ha myö ollah homo sappareit

    Äänestä

  • susustako kirjoitti:

    Olemme samaa lajia, kaikk'ha myö ollah homo sappareit

    Mää en ainakaan ole homo. Ett kaara ittelles vaa!

    Äänestä

  • Ei_homo kirjoitti:

    Mää en ainakaan ole homo. Ett kaara ittelles vaa!

    sinäkin Homo sapiens.

    Äänestä

Ketkä tässä tyhmiä on? No suomalaiset äänestäjät, eli kun yli 80% suomalaisista äänestystuloksen perusteella haluaa amppusopinoita tänne niin minkäs voit. On joko lähdettävä tai kärsittävä.

Äänestä

EIVÄT HEKÄÄN HYVÄKSY MEITÄ. PÄIVÄT PITKÄT NOTKUVAT JA TERRORISOIVAT OHIKULIJOITA.
HE VARASTAVAT, VALEHTELEVAT, RAISKAAVAT, KIELTÄYTYVÄT MYÖNTÄMÄSTÄ OLEVANSA ALITUISEN ONGELMANA TÄÄLLÄ
Suloissa suomesamnne.

Äänestä
  • Suurempi ongelma suomessa on juuri finnish defense league joka on tehnyt jo kaksi terrorismi iskua suomalaisia kohti ja lukuisia väkivaltarikoksia.

    Äänestä

  • hhghjkk kirjoitti:

    Suurempi ongelma suomessa on juuri finnish defense league joka on tehnyt jo kaksi terrorismi iskua suomalaisia kohti ja lukuisia väkivaltarikoksia.

    Vai sellaisia satuja näit tällä kertaa villeissä vilkeunissasi.

    Äänestä

  • Aha_ kirjoitti:

    Vai sellaisia satuja näit tällä kertaa villeissä vilkeunissasi.

    FDL on tuhottava tai se kasvaa kuin lapamato.

    Äänestä

  • Realist1 kirjoitti:

    FDL on tuhottava tai se kasvaa kuin lapamato.

    Humanist1:n persoona hajoaa nopeammin kuin sieniä syntyy sateella.

    Äänestä

  • Hehehheee kirjoitti:

    Humanist1:n persoona hajoaa nopeammin kuin sieniä syntyy sateella.

    Sinun harhasi eivät nyt tähän liity oikein mitenkään, kultaseni.

    Äänestä

  • Ilmeisesti itse notkut assalla, kun näet heitä usein.

    Äänestä

  • Älä huuda hullu tyttö, älä mieletön melua.

    Äänestä

Koska olet henkilökohtaisesti vastuussa kolonialismista.

Äänestä

Miksi minun pitäisi hyväksyä sinut stop-somal, vaikka haluaisin sinun painuvan vittuun suloisesta Suomesta, joka ei tarvitse rasisteja pilaamaan ilmapiiriä.
En halua hyysätä enää teikäläisiä.

Äänestä
  • Jos asiasta tehtäisiin kansanäänestys, niin luulenpa, että somput ja sinä painuisitte rajojen ulkopuolelle!

    Äänestä

  • Ottaako hyysäriä hengenpäälle vai mistä moinen riehuminen? Oliko kalja Alexxxsta loppu vai jäikö sossun maksusiitomuslappu tulematta?

    Äänestä

  • Niin sory EN ASU SUOMESSA VAAN ESPANJASSA.Tämä on somalivapaa kaupunki !

    Äänestä

  • Stop-somal kirjoitti:

    Niin sory EN ASU SUOMESSA VAAN ESPANJASSA.Tämä on somalivapaa kaupunki !

    Elikkä olet ite mulatti toisessa maassa mikä ei ole synnyinmaasi.
    Näin kantasuomalisena vituttaa joka somali ja kaltaisesi joka luulee olevansa niin suomalainen vaikka asuu ulkomailla, eli on ite mulatti siellä asuville ihmisille.

    Äänestä

  • Stop-somal kirjoitti:

    Niin sory EN ASU SUOMESSA VAAN ESPANJASSA.Tämä on somalivapaa kaupunki !

    samantekevää missä asut. Joka paikassa olet älyvapaa rasistisika.

    Äänestä

  • TosinOn kirjoitti:

    samantekevää missä asut. Joka paikassa olet älyvapaa rasistisika.

    On samantekevää mitä sanot, kun kaikki tietävät, että se on pelkkää humamuttisneidin mielenterveysongelmaista mutinaa.

    Äänestä

  • SenSijaan kirjoitti:

    Puhuvatko kaikki sivupersoonasi itsestään toisessa persoonassa?

    Äänestä

  • kysymys- kirjoitti:

    Sitä voit kysyä ihan itseltäsi.

    Äänestä

  • No- kirjoitti:

    Sitä voit kysyä ihan itseltäsi.

    mutta se taisi olla se vaikeampi kysymys. Minulta sitä ei voi kysyä. Minulla ei ole mitään sivupersoonia, enkä koskaan ole kirjoittanut itsestäni toisessa persoonassa.

    Äänestä

  • kysyinsinulta kirjoitti:

    mutta se taisi olla se vaikeampi kysymys. Minulta sitä ei voi kysyä. Minulla ei ole mitään sivupersoonia, enkä koskaan ole kirjoittanut itsestäni toisessa persoonassa.

    Sinullahan ei muuta olekaan kuin sivupersoonia, ja puhut itsestäsi tauotta toisessa persoonassa.

    Äänestä

  • Tosin- kirjoitti:

    Jankunjankunvänkävänk. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • pyh- kirjoitti:

    Copypaste taas. Kirjoitustaidottomuus paistaa läpi papukaijamaisesta trollaamisestasi.

    Äänestä

  • höh- kirjoitti:

    Copypaste taas. Kirjoitustaidottomuus paistaa läpi papukaijamaisesta trollaamisestasi.

    Heh, sinä vajakkipapukaija taidat nyt taas projisoida itseäsi mestariisi humanist1in. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Vajakkipapukaija humanist1:lla jäi tapansa mukaan levy päälle.

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    humanistia ei ole tässäkään ketjussa nähty, ainoastaan hänen profeettansa vajakkipapukaija, joka kertoo jälleen näyistään.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    humanistia ei ole tässäkään ketjussa nähty, ainoastaan hänen profeettansa vajakkipapukaija, joka kertoo jälleen näyistään.

    Kaikki tietävät, että sinä olet se nisti joka myös humanist1na esiintyy.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Kaikki tietävät, että sinä olet se nisti joka myös humanist1na esiintyy.

    kaikki tietävät, että sinulla ei ole muuta annettavaa tälle palstalle kuin jäkättää yhdestä kirjoittajasta joka pani sinulle kuukausia sitten jauhot suuhun.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    kaikki tietävät, että sinulla ei ole muuta annettavaa tälle palstalle kuin jäkättää yhdestä kirjoittajasta joka pani sinulle kuukausia sitten jauhot suuhun.

    Kaikki tietävät, että sinulla ei ole muuta annettavaa tälle palstalle kuin itsesi kehuminen toisessa persoonassa ja muiden syyttäminen omista virheistäsi.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Kaikki tietävät, että sinulla ei ole muuta annettavaa tälle palstalle kuin itsesi kehuminen toisessa persoonassa ja muiden syyttäminen omista virheistäsi.

    vain sinä syytät muita siitä mitä itse teet. Virheiksi niitä tosin ei voi kutsua, koska ne ovat tahallisia.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    vain sinä syytät muita siitä mitä itse teet. Virheiksi niitä tosin ei voi kutsua, koska ne ovat tahallisia.

    Siinä humamuttisneiti taas lempipuuhansa parissa, eli projisoimassa itseään muihin.

    Äänestä

  • Kappasvain kirjoitti:

    Humamuttisneiti? Onko se joku uusi sivupersoonasi?

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Humamuttisneiti? Onko se joku uusi sivupersoonasi?

    Sinähän se olet.

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    Sinähän se olet.

    Ai minä olen uusi sivupersoonasi? Kaikkea sinä keksitkin.

    Äänestä

  • sivupersoona2 kirjoitti:

    Ai minä olen uusi sivupersoonasi? Kaikkea sinä keksitkin.

    Lukutaitosi on edelleen poikkeuksellisen alhainen. Lieneekö tuo kyvyttömyys normaaliin järjenkäyttöön osa taudinkuvaasi?

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    Sinähän se olet.

    Minäkö? Höh. Mutta toisaalta, ethän sinä useimmiten tiedä edes sitä, kuka itse olet. Tahaton näppiksen rämpyttäminen lienee siis osa tautiasi, ja sinänsä hyvin valitettava oire.

    Äänestä

  • sivupersoona3 kirjoitti:

    Kaikki tietävät, mikset osaa kirjoittaa viestejäsi ilman muiden palstalaisten apua.

    Äänestä

  • SenSijaan kirjoitti:

    Kaikki tietävät, mikset osaa kirjoittaa viestejäsi ilman muiden palstalaisten apua.

    Miksi minun pitäisi hyväksyä sinut. Ei missään nimessä pidäkään.

    Painu vittuun täältä.

    Äänestä

  • sivupersoona4 kirjoitti:

    Jos minä lähden täältä pois, niin keneltä sinä sitten voisit kopioida viestejä kun sinulle tulee tarve ilmaista itseäsi viestillä, jossa on enemmän kuin kolme sanaa?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Jos minä lähden täältä pois, niin keneltä sinä sitten voisit kopioida viestejä kun sinulle tulee tarve ilmaista itseäsi viestillä, jossa on enemmän kuin kolme sanaa?

    Vedä vittu päähäsi.

    Äänestä

  • 3sanaa kirjoitti:

    Vedä vittu päähäsi.

    Vaikka vaihtelet koko ajan nimimerkkiäsi ja jopa sukupuoltasi, tulee sinulta, humanist1, aina yhtä ala-arvoista kuonaa.

    Äänestä

  • Jostain_syystä kirjoitti:

    Vaikka vaihtelet koko ajan nimimerkkiäsi ja jopa sukupuoltasi, tulee sinulta, humanist1, aina yhtä ala-arvoista kuonaa.

    Miten niin vaihtelen sukupuoltani? Ja miten jaksat siitä humanistista aina höpöttää?

    Äänestä

  • wtf- kirjoitti:

    Miten niin vaihtelen sukupuoltani? Ja miten jaksat siitä humanistista aina höpöttää?

    Siten, että välillä olet humanist1 tai joku muu niistä sivupersoonistasi, jonka kerrot olevan miesten mies, ja joskus esiinnyt naisena - ainakin silloin kun sivupersoonasi Layla ottaa ohjat.

    Äänestä

  • No- kirjoitti:

    Siten, että välillä olet humanist1 tai joku muu niistä sivupersoonistasi, jonka kerrot olevan miesten mies, ja joskus esiinnyt naisena - ainakin silloin kun sivupersoonasi Layla ottaa ohjat.

    mitään sivupersoonaa nimeltä Layla ei ole. Layla Hirvisaari katosi sen jälkeen kun James Hirvisaari putosi eduskunnasta. Layla Hirvisaari muistetaan siitä, että hän sanoi joskus, ettei nimi miestä (tai naista) pahenna jos ei mies (tai James) nimeä.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    mitään sivupersoonaa nimeltä Layla ei ole. Layla Hirvisaari katosi sen jälkeen kun James Hirvisaari putosi eduskunnasta. Layla Hirvisaari muistetaan siitä, että hän sanoi joskus, ettei nimi miestä (tai naista) pahenna jos ei mies (tai James) nimeä.

    Layla on/oli yksi niistä lukemattomista sivupersoonistasi. Se, jota leikkiessäsi pukeudut kuulemma kukkamekkoon ja korsettiin.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Layla on/oli yksi niistä lukemattomista sivupersoonistasi. Se, jota leikkiessäsi pukeudut kuulemma kukkamekkoon ja korsettiin.

    et siis ole kiinnostunut tietämään, kuka tai mikä Layla oli. Mieluummin pukeudut kukkamekkoon ja korsettiin.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    et siis ole kiinnostunut tietämään, kuka tai mikä Layla oli. Mieluummin pukeudut kukkamekkoon ja korsettiin.

    Jokainen tätä palstaa lukeva tietää jo, että sinä olet mm. Layla.

    Äänestä

"Miksi minun pitäisi hyväksyä somalit?"
Ei missään nimessä pidäkään

Äänestä
  • Ei pidä. Miksi minun pitäisi hyväksyä sinut. Ei missään nimessä pidäkään.
    Painu vittuun täältä.

    Äänestä

  • Onko hörhöt pois jälleen huomenna vapaapäivä sossun pikkiin kun on aikaa yöllä kirjoitella kaljapäissään tarinoita.....?

    Äänestä

  • Stop-somall kirjoitti:

    Onko hörhöt pois jälleen huomenna vapaapäivä sossun pikkiin kun on aikaa yöllä kirjoitella kaljapäissään tarinoita.....?

    Mitä jos menisit siitä kasvattamaan munakarvoja.

    Äänestä

Koska he ovat ahkeria ja sisukkaita. Ajattele vaikkapa sitäkin Fadumoa, joka Suomeen tullessaan oli 14-vuotias, luku- ja kirjoitustaidoton, ja nyt valmistunut maisteriksi.

Äänestä
  • Somalian presidentiksi pyrkivä Fadumo Dayib kertoo olevansa ensimmäinen maisterintutkinnon Suomessa suorittanut somalipakolainen. Hänestä uutisoi sivusto Waaga Cusub.

    42-vuotiaan naisen pyrkiminen Somalian presidentiksi on herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla. Fadumo Daiybin mukaan hän on ollut ensimmäinen somali Suomessa myös sairaanhoitajana ja suomalaisessa yliopistossa tohtorintutkinnon suorittamisen aloittaneena.

    Somalian olosuhteista johtuen Fadumo oppi lukemaan ja kirjoittamaan vasta 14-vuotiaana. Hän pääsi aloittamaan koulutuksensa muutenkin myöhässä.

    Suomeen hän päätyi Somalian sisällissodan puhjettua 1990-luvun alussa. Hän joutui pakenemaan kahden nuoremman sisaruksensa kanssa Venäjän kautta Suomeen saakka. Äiti liittyi seuraan myöhemmin. Perhe toivotettiin tervetulleeksi

    Äänestä

  • Yksittäistapaus! Ei ole muiden sompukoiden ansiota, jos yksi on kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä.

    Äänestä

  • summaSummarum kirjoitti:

    Somalian presidentiksi pyrkivä Fadumo Dayib kertoo olevansa ensimmäinen maisterintutkinnon Suomessa suorittanut somalipakolainen. Hänestä uutisoi sivusto Waaga Cusub.

    42-vuotiaan naisen pyrkiminen Somalian presidentiksi on herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla. Fadumo Daiybin mukaan hän on ollut ensimmäinen somali Suomessa myös sairaanhoitajana ja suomalaisessa yliopistossa tohtorintutkinnon suorittamisen aloittaneena.

    Somalian olosuhteista johtuen Fadumo oppi lukemaan ja kirjoittamaan vasta 14-vuotiaana. Hän pääsi aloittamaan koulutuksensa muutenkin myöhässä.

    Suomeen hän päätyi Somalian sisällissodan puhjettua 1990-luvun alussa. Hän joutui pakenemaan kahden nuoremman sisaruksensa kanssa Venäjän kautta Suomeen saakka. Äiti liittyi seuraan myöhemmin. Perhe toivotettiin tervetulleeksi

    Joo ja onhan niitä " koneinsinöörejäkin" Suomessa sieltä somaliasta ainakin 3 miljoonaa annamun nauraaaaaaaaaaa.koneinsinööri hahahhaaaaaaaaaa

    Äänestä

  • Kakkahattusetä kirjoitti:

    Yksittäistapaus! Ei ole muiden sompukoiden ansiota, jos yksi on kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä.

    Hyvä nimimerkki sinulla. Hattusi altakaan ei muuta löydy kuin kakkaa. Yhdessä asiassa olet kuitenkin oikeassa: On täysin tämän yhden eteenpäinpyrkivän somalin omaa ansiota, että hän on eteenpäinpyrkivä. (Samalla tavoin kuin on sen raiskaajasomalin syytä, että hän on raiskaaja. Ei sekään ole somaliyhteisön syy, saati maahanmuuttopolitiikan.) Ja tietenkin Fadumo on yksittäistapaus, koska hän on ensimmäinen. Ainakin toistaiseksi. Mutta heitä tulee vielä lisää, sanokaa minun sanoneen.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Eikä siihen mennyt kuin 25 vuotta. Kenties näemme seuraavan maisterissomalin jo "somalit Suomessa 50 vuotta" -juhlavuoden yhteydessä. Ikävä kyllä sitä ennen saamme lukea satojen raiskaajasomalien edesottamuksista. Mutta sehän ei hyysärejä hetkauta. Pääasia, että saa mokuttaa - ainakin juhlapuheissa.

    Äänestä

  • Paskasakkia ovat ne jotka muita haukkuvat. Fadumo nyt ainakaan ei ole. Nostan hänelle hattua.

    Äänestä

  • Kakkahattusetä kirjoitti:

    Yksittäistapaus! Ei ole muiden sompukoiden ansiota, jos yksi on kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä.

    Olet oikeassa. Myös maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat yksittäistapauksia eikä pidä yleistää kaikkien muiden maahanmuuttajien vastuulle.

    Äänestä

  • rasistitrikollisiamyös kirjoitti:

    Olet oikeassa. Myös maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat yksittäistapauksia eikä pidä yleistää kaikkien muiden maahanmuuttajien vastuulle.

    Näitä yksittäistapauksia sattuu erityisesti tiettyjen mamuryhmien jäsenille varsin paljon.

    Äänestä

  • KummaKyllä kirjoitti:

    Näitä yksittäistapauksia sattuu erityisesti tiettyjen mamuryhmien jäsenille varsin paljon.

    Ei niitä tohtoreita nyt vielä ole kuin tämä yksi, mutta ylioppilaita on varmaan jo paljonkin.

    Äänestä

  • NiinNo kirjoitti:

    Rikollisia somaleja on enemmän kuin tarpeeksi.

    Äänestä

  • SitäVastoin kirjoitti:

    Rikollisia somaleja on enemmän kuin tarpeeksi.

    Onneksi niitä ylioppilaita on vielä enemmän.

    Äänestä

  • Realist1 kirjoitti:

    Onneksi niitä ylioppilaita on vielä enemmän.

    Ikävä kyllä rikolliset somalit vievät voiton tässä asiassa.

    Äänestä

  • Nope_ kirjoitti:

    mikä se asia on? "Maahanmuuttokriitikoitten" mielenkiinto?

    Äänestä

  • mutta- kirjoitti:

    Mikset ikinä kykene seuraamaan ketjua, on jo helpompi kysymys.

    Äänestä

  • Kakkahattusetä kirjoitti:

    Yksittäistapaus! Ei ole muiden sompukoiden ansiota, jos yksi on kunnianhimoinen ja eteenpäin pyrkivä.

    On niissä kirjailijoitakin..

    Äänestä

  • nomutta- kirjoitti:

    Mikset ikinä kykene seuraamaan ketjua, on jo helpompi kysymys.

    Onko persoonallisuutesi jälleen kerran hukkunut Suomi24:n syövereihin?

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Onko persoonallisuutesi jälleen kerran hukkunut Suomi24:n syövereihin?

    Näköjään persoonallisuutesi, kuten myös kirjoitustaitosu, on jälleen kerran hukkunut Suomi24:n syövereihin.

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Paraskin puhuja! Mikä on "kirjoitustaitosu"? :D

    Äänestä

  • NiinNo kirjoitti:

    Ei niitä tohtoreita nyt vielä ole kuin tämä yksi, mutta ylioppilaita on varmaan jo paljonkin.

    Juu kaksi tai kolme.

    Äänestä

  • however kirjoitti:

    Juu kaksi tai kolme.

    Sinähän ne kaikki tunnet! :D

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Sinähän ne kaikki tunnet! :D

    Onko humamuttisneiti vähän kateellinen?

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    Onko humamuttisneiti vähän kateellinen?

    sinä olet. Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Äänestä

  • Ainahan kirjoitti:

    sinä olet. Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Nyt humamuttisneiti alkoi lähettelemään viestejä itselleen.

    Äänestä

  • Kappasvain kirjoitti:

    Nyt humamuttisneiti alkoi lähettelemään viestejä itselleen.

    Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Äänestä

  • hohhohhoijakkaa kirjoitti:

    Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Humanist1 ei näemmä enää muuta osaa kuin toistella tätä samaa lausetta päivästä toiseen.

    Äänestä

  • hehhehheijakkaa kirjoitti:

    Humanist1 ei näemmä enää muuta osaa kuin toistella tätä samaa lausetta päivästä toiseen.

    Humanist1 ei edelleenkään ole osallistunut koko ketjuun. Mutta sinä höpiset hänestä yhä. Taidat olla todella kovan luokan fani.

    Äänestä

  • hmmmmm kirjoitti:

    Humanist1 ei edelleenkään ole osallistunut koko ketjuun. Mutta sinä höpiset hänestä yhä. Taidat olla todella kovan luokan fani.

    Sehän spämmää trollauksiaan tänne jatkuvasti milloin milläkin sivupersoonalla.

    Äänestä

  • mmmmmmmh kirjoitti:

    Nyt sinulla on taas sivupersoonat sekaisin. Et puhu humanistista, vaan hompansseista. Siis niistä hommaforumilla notkuvista kädellisistä, jotka etäisesti muistuttavat ihmistä, järki ja tunteet vain puuttuvat.

    Äänestä

  • Realist1 kirjoitti:

    Onneksi niitä ylioppilaita on vielä enemmän.

    Ongelma on ,kun Somalit ei elätä itseään. Meidän kukkarolla ne väijyy elantoaan. Kyllä noihin kyllästyy väkisinkin ,kun näkee miten saamattomia nuo on . Lisääntymään pystyvät aivan vastuuttomasti ,vaikka eivät elätä edes itseään . Eivät ymmärrä edes hävetä omaa saamattomuuttaan .

    Äänestä

  • menköötsomaliaan kirjoitti:

    Ongelma on ,kun Somalit ei elätä itseään. Meidän kukkarolla ne väijyy elantoaan. Kyllä noihin kyllästyy väkisinkin ,kun näkee miten saamattomia nuo on . Lisääntymään pystyvät aivan vastuuttomasti ,vaikka eivät elätä edes itseään . Eivät ymmärrä edes hävetä omaa saamattomuuttaan .

    Sekin ongelma on ajan mittaan parantunut, kun työnantajat eivät enää ole niin rasisteja.

    Äänestä

  • menkööttöihin kirjoitti:

    Sekin ongelma on ajan mittaan parantunut, kun työnantajat eivät enää ole niin rasisteja.

    Somalien massatyöttömyys johtuu nykyään vain somaleista itsestään.

    Äänestä

  • 3virkettä kirjoitti:

    Nyt sinulla on taas sivupersoonat sekaisin. Et puhu humanistista, vaan hompansseista. Siis niistä hommaforumilla notkuvista kädellisistä, jotka etäisesti muistuttavat ihmistä, järki ja tunteet vain puuttuvat.

    Kuvailit nyt ihan vain itseäsi.

    Äänestä

  • niinpä- kirjoitti:

    Somalien massatyöttömyys johtuu nykyään vain somaleista itsestään.

    Höpö höpö. Älä lässytä.

    Äänestä

  • näinpä- kirjoitti:

    Höpö höpö. Älä lässytä.

    Mistä sitten johtuu, että somaleista vain 13% on töissä, vaikka työntantajat eivät sinunkaan mielestäsi ole enää rasistisia, ja monet heistä jopa aktiivisesti rekrytoivat maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä?

    Äänestä

  • no-mutta kirjoitti:

    mistä olet tuon prosenttiluvun tempaissut?

    Äänestä

  • 13- kirjoitti:

    mistä olet tuon prosenttiluvun tempaissut?

    Helsingin Sanomien artikkelista.

    Äänestä

  • no-mutta kirjoitti:

    Helsingin Sanomien artikkelista.

    Linkki.

    Äänestä

Koska olemme ihmisiä.

Äänestä
  • Mitä somalitko ihmisiä MITÄÄÄÄÄÄ

    Äänestä

  • Stop-somal kirjoitti:

    Mitä somalitko ihmisiä MITÄÄÄÄÄÄ

    Nimenomaan.

    Äänestä

  • Stop-somal kirjoitti:

    Mitä somalitko ihmisiä MITÄÄÄÄÄÄ

    onneksi noi moccakikkelit ovat nykyään pääkaupunkiseudun ongelma. IHAN OIKEIN TEILLE!

    Äänestä

  • eronmaksaja kirjoitti:

    onneksi noi moccakikkelit ovat nykyään pääkaupunkiseudun ongelma. IHAN OIKEIN TEILLE!

    Mikä ongelma? Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • juhlamokkakikkeli kirjoitti:

    Muttisneidillä on jäänyt levy pahasti jumiin.

    Äänestä

  • hehhehhee kirjoitti:

    Muttisneiti? Onko se joku uusi sivupersoonasi?

    Äänestä

  • juhlamokkakikkeli kirjoitti:

    Muttisneiti? Onko se joku uusi sivupersoonasi?

    Menisitkö etsimään persoonallisuutesi rippeitä jonnekin muualle, kiitos.

    Äänestä

  • Pyyntö kirjoitti:

    Jaahas, panit taas papukaijavaihteen päälle.

    Äänestä

  • Pyyntö kirjoitti:

    Menisitkö etsimään persoonallisuutesi rippeitä jonnekin muualle, kiitos.

    Eipä ihme että sinut tunnetaan vajakkipapukaijana: panit taas papukaijavaihteen päälle.

    Äänestä

  • juhlamokkakikkeli kirjoitti:

    Eipä ihme että sinut tunnetaan vajakkipapukaijana: panit taas papukaijavaihteen päälle.

    Vajakkipapukaija on sinun ohellasi yksi niistä humanist1:n lukemattomista sivupersoonista

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Vajakkipapukaija on sinun ohellasi yksi niistä humanist1:n lukemattomista sivupersoonista

    minulla ei ole yhtään sivupersoonaa, eikä humanistillakaan. Sinulla taas ei muuta olekaan. Vajakkipapukaija on sivupersoonasi rasismipalstalla. Täällä sinut tunnetaan muttaneitinä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    minulla ei ole yhtään sivupersoonaa, eikä humanistillakaan. Sinulla taas ei muuta olekaan. Vajakkipapukaija on sivupersoonasi rasismipalstalla. Täällä sinut tunnetaan muttaneitinä.

    Sinulla niitä sivupersoonia riittää vaikka muille jaettavaksi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinulla niitä sivupersoonia riittää vaikka muille jaettavaksi.

    toistat itseäsi kuin rikkinäinen levysoitin.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    toistat itseäsi kuin rikkinäinen levysoitin.

    Se on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Se on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi.

    pukeudut kuulemma kukkamekkoon ja korsettiin.

    Äänestä

  • Sinä kirjoitti:

    pukeudut kuulemma kukkamekkoon ja korsettiin.

    Vai sellaiset leikit sillä humanist1lla on.

    Äänestä

siksi että he raiskajat meidän tyttöja, miksi ei kuka vastustaa?
jos meikäläiset olisi raiskanut heidän tytön, olisi he niin hilja kuin ME?
Paskan marjat, joka kaikki vitriniit olisi rikottu ja mielenosoitukset pitkin maata,
mikä ME kansa oletaan?

Äänestä

somalit ovat kivoja.

Äänestä
  • Kemalitkin ovat kivoja

    Äänestä

  • Somalit ei oo kivoja.

    Äänestä

  • eimunmielestä kirjoitti:

    Somalit ei oo kivoja.

    On ne. Sinä et vain tunne yhtään.

    Äänestä

Oletko asunut vuosaaressa?

Äänestä
  • Amal Osbinladen voi painua hevonvithuun ja ottaa sukunsa mukaan ..Kukan ei kukaan jää kaipaamaan

    Äänestä

”No ei ne ihan laudaturin paperit olleet, mutta läpi meni ja se on tärkeintä”, sanoo Vaskivuoren lukion tuore ylioppilas Abshir Musse (19).

Mussen haastattelu tehdään kerrostalon pihalla Vantaan Myyrmäessä, koska kotona käy hulina. Perhe pakkaa mökkireissua varten, suku on tulossa sinne juhlimaan.

Luvassa on kuulemma rentoa yhdessäoloa ja syömistä.

Musse on pitkä ja hyväkuntoisen näköinen nuorimies.

Päällä on äidin valitsema puku ja valkoisuutta hohtava lakki.

Aikuisuus on edessä ja unelmat vielä jäsentymättömiä.

Tulevana kesänä on luvassa töitä rakennusalalla ja pääsykoekirjojen pänttäystä.

”Haen yliopistoon farmaseutiksi, mutta lääkärin ammatti olisi haaveena. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Äänestä
  • Musse kehuu vuolaasti suomalaista koululaitosta. Hänen mukaansa opetus on erinomaista ja tarjoaa tasapuoliset mahdollisuudet kaikille nuorille.

    ”Meillä oli lukiossa vahva yhteishenki. Oppilaat ja opettajat olivat kivoja, hyvät muistot jäivät”, hän summaa kouluvuosiaan.

    Kysymys rasismista saa somalitaustaisen maahanmuuttajaperheen pojan mietteliääksi.

    ”En kokenut koulussa koskaan rasismia, siitä olen kyllä iloinen. Asiat ovat siltä osin Suomessa paremmin kuin aiemmin, mutta aina on parantamisen varaa”, sanoo Vantaalla syntynyt Musse.

    Vantaan Uomarinteen koululla järjestetään sunnuntaina somalitaustaisten valmistuneiden juhla, johon aikoo ottaa osaa parikymmentä nuorta.

    ”Mielestämme tiedotusvälineissä on usein negatiivisia uutisia maahanmuuttajista, olisi mukavaa että kaikki suomalaiset näkisivät meidän tekevän myös hyviä asioita. Eivät kaikki ole samanlaisia. Siksi halusimme järjestää juhlat ja näyttää myös tätä puolta”, hän kertoo.

    Äänestä

  • Oliko Tapanilan joukkoraiskaus ja sadat vastaavanlaiset rikokset sopiva hinta yhdestä ylioppilassomalista?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Oliko Tapanilan joukkoraiskaus ja sadat vastaavanlaiset rikokset sopiva hinta yhdestä ylioppilassomalista?

    Miten niin yhdestä? Yksi maisteri heidän joukostaan tosin vasta löytyy, tässäkin ketjussa mainittu Fadumo, mutta eiköhän noita pian tule kuin sieniä sateella.

    Äänestä

  • äläsekoile kirjoitti:

    Miten niin yhdestä? Yksi maisteri heidän joukostaan tosin vasta löytyy, tässäkin ketjussa mainittu Fadumo, mutta eiköhän noita pian tule kuin sieniä sateella.

    Ehkäpä Suomi saa seuraavan somalimaisterinsa jo sitten, kun he ovat asuneet tässä maassa 50 vuotta.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Tuskin siihen muutamaa vuotta kauempaa menee.

    Äänestä

  • tässäjatkoa kirjoitti:

    Musse kehuu vuolaasti suomalaista koululaitosta. Hänen mukaansa opetus on erinomaista ja tarjoaa tasapuoliset mahdollisuudet kaikille nuorille.

    ”Meillä oli lukiossa vahva yhteishenki. Oppilaat ja opettajat olivat kivoja, hyvät muistot jäivät”, hän summaa kouluvuosiaan.

    Kysymys rasismista saa somalitaustaisen maahanmuuttajaperheen pojan mietteliääksi.

    ”En kokenut koulussa koskaan rasismia, siitä olen kyllä iloinen. Asiat ovat siltä osin Suomessa paremmin kuin aiemmin, mutta aina on parantamisen varaa”, sanoo Vantaalla syntynyt Musse.

    Vantaan Uomarinteen koululla järjestetään sunnuntaina somalitaustaisten valmistuneiden juhla, johon aikoo ottaa osaa parikymmentä nuorta.

    ”Mielestämme tiedotusvälineissä on usein negatiivisia uutisia maahanmuuttajista, olisi mukavaa että kaikki suomalaiset näkisivät meidän tekevän myös hyviä asioita. Eivät kaikki ole samanlaisia. Siksi halusimme järjestää juhlat ja näyttää myös tätä puolta”, hän kertoo.

    Ei kukaan väitä että ihan joka ikinen muslimipakolainen olisi ongelma mutta jos sadasta viisi onyhteiskuntakelpoisia niin se paljon lämmiitä. Ja kun mitään muutosta ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa on hinta todella kova mitä tästä auttamisesta maksetaan. Eikä se ole edes pelkästään raha vaan nämä väkivaltarikokset jotka törkeydessään ovat huippuluokkaa. Eli yksinkertaisesti muslimipakolaiset kulttuureineen eivät yksinkertaisesti vaan sopeudu länsimaiseen yhteiskuntaan. Enkä minä ainankaan omassa kotimaassani rupea todellakaan tanssimaan jonkun tännesopeutumattoman väkivaltauskonnon mukaan.

    Äänestä

  • Tapahtui lauantaina 30.05.2015 Turussa Kärsämäentien Prismassa. Olin vaimon kanssa normiostoksilla. Ulkoiluvälineosastolla oli Somaliperhe myyjän kanssa polkupyöräostoksilla. Jopoa katsoivat. Herralla oli tumma puku ja valkoinen kauluspaita solmioineen. Lapset siististi ja tyylillä puettuja. Oli mukava nähdä Suomeen niin hyvin sopeutunut ja selvästi menestynyt mamuperhe.

    MUTTA....poislähtiessä tämä perhe sitten talutti pyörän ulos infon kautta sosiaaliviraston maksusitoumuksella. Oli pakko seurata. Parkkipaikalla uusi Jopo nostettiin n. 2010 vuoden Volkswagen Touraniin (7-paikkaiseen) ja eikun menoksi.

    Tuntui että veronmaksajaa pantiin tuossa kuvainnollisesti perseeseen niin että tuntuu.

    Äänestä

  • Mamullemullemullemulle kirjoitti:

    Tapahtui lauantaina 30.05.2015 Turussa Kärsämäentien Prismassa. Olin vaimon kanssa normiostoksilla. Ulkoiluvälineosastolla oli Somaliperhe myyjän kanssa polkupyöräostoksilla. Jopoa katsoivat. Herralla oli tumma puku ja valkoinen kauluspaita solmioineen. Lapset siististi ja tyylillä puettuja. Oli mukava nähdä Suomeen niin hyvin sopeutunut ja selvästi menestynyt mamuperhe.

    MUTTA....poislähtiessä tämä perhe sitten talutti pyörän ulos infon kautta sosiaaliviraston maksusitoumuksella. Oli pakko seurata. Parkkipaikalla uusi Jopo nostettiin n. 2010 vuoden Volkswagen Touraniin (7-paikkaiseen) ja eikun menoksi.

    Tuntui että veronmaksajaa pantiin tuossa kuvainnollisesti perseeseen niin että tuntuu.

    Vai sellaisia juoruja olet kylillä kuullut. Oletko sinä se paljonpuhuttu vajakki Varsinais-Suomesta? Eikös Turku siellä ole?

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Vai sellaisia juoruja olet kylillä kuullut. Oletko sinä se paljonpuhuttu vajakki Varsinais-Suomesta? Eikös Turku siellä ole?

    missä somali siellä ongelma missä somaliperhe siellä megamega ongelma.

    Äänestä

  • stop-somal kirjoitti:

    missä somali siellä ongelma missä somaliperhe siellä megamega ongelma.

    Paras somali karkoitus sivistyksestä on sulkea niiltä taikaseinän käyttöoikeus.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Vai sellaisia juoruja olet kylillä kuullut. Oletko sinä se paljonpuhuttu vajakki Varsinais-Suomesta? Eikös Turku siellä ole?

    Menisitkö etsimään persoonallisuutesi rippeitä muualle, kiitos.

    Äänestä

  • Pyyntö kirjoitti:

    Menisitkö etsimään persoonallisuutesi rippeitä muualle, kiitos.

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa :D

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa :D

    Kalikka kalahti humanist1n hullusti hekottavaan sivupersoonaan niin kovaa, että sen piti mennä älähtelemään jopa toisiin ketjuihin.

    Äänestä

  • niinpä- kirjoitti:

    Kalikka kalahti humanist1n hullusti hekottavaan sivupersoonaan niin kovaa, että sen piti mennä älähtelemään jopa toisiin ketjuihin.

    sinuunhan se kalahti. Kaipa sinä sitten olet se humanist1n hullusti hekottava sivupersoona.

    Äänestä

  • No-mutta kirjoitti:

    Humanist1 on jälleen kerran uponnut harhojensa syövereihin, kun väittää muita itsekseen.

    Äänestä

  • Jjahas kirjoitti:

    Humanist1 on jälleen kerran uponnut harhojensa syövereihin, kun väittää muita itsekseen.

    Oletpa nolo. Onneksi myötähäpeään ei kuole.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Oletpa nolo. Onneksi myötähäpeään ei kuole.

    Ainoa nolo täällä olet sinä. Muut kärsivät kovasta myötähäpeästä aina, kun sinä heilutat sanansäilääsi.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Vai sellaisia juoruja olet kylillä kuullut. Oletko sinä se paljonpuhuttu vajakki Varsinais-Suomesta? Eikös Turku siellä ole?

    Näköhavainto ei ole juoru :-) Oikein arvattu - Turku on Varsinais-Suomessa.

    Äänestä

  • Onnea1statuksestasi kirjoitti:

    Näköhavainto ei ole juoru :-) Oikein arvattu - Turku on Varsinais-Suomessa.

    Tiedä häntä, kuulostaa niin Pia Kauman jutuilta. Sehän oli kans kuullut kylillä jänniä juoruja somaleiden kalliista lastenvaunuista joita sossu niille kustantaa.

    Äänestä

  • hava1nto kirjoitti:

    Tiedä häntä, kuulostaa niin Pia Kauman jutuilta. Sehän oli kans kuullut kylillä jänniä juoruja somaleiden kalliista lastenvaunuista joita sossu niille kustantaa.

    Somalien saamat vastikkeettomat ja kalliit sossuavustukset ovat kiistatonta ja hyvin dokumentoitua todellisuutta.

    Äänestä

  • tosin kirjoitti:

    Suomessa on laki mihin sosiaaliavustusta saa myöntää. Jos lakia on rikottu ja Somali saisi lainvastaisesti avustusta, pitää asiasta tehdä rikoisilmoitus.
    Itse en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta.
    Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • ihmisyyskunniaan kirjoitti:

    Somaleille ja eräille muille maahanmuuttajaryhmille annetaan varsin paljon sosiaalietuuksia. Tämä on todettu ihan virallisissa raporteissa. Somalikiimainen nyyhkytyksesi ei tilannetta muuksi muuta.

    Äänestä

  • Missä somali siellä ongelma missä useampi somali siellä megaongelma missä lauma somaleja siellä megamega katastroofi.

    Äänestä

  • tosin kirjoitti:

    Somalien saamat vastikkeettomat ja kalliit sossuavustukset ovat kiistatonta ja hyvin dokumentoitua todellisuutta.

    No eivät tosiaan ole :D

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    No eivät tosiaan ole :D

    Kyllä tosiaan ovat :P

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Kyllä tosiaan ovat :P

    No ei tuo nimimerkki oikein vakuuta. Ei sinua naurata. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    No ei tuo nimimerkki oikein vakuuta. Ei sinua naurata. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Ja sinunko vakuuttaa? :DDD

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Ja sinunko vakuuttaa? :DDD

    Kyllä. Katsos minulla on aina hauskaa kun sinä yrität viuhtoa sanansäiläsi kanssa - ja aina menee ohi.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Kyllä. Katsos minulla on aina hauskaa kun sinä yrität viuhtoa sanansäiläsi kanssa - ja aina menee ohi.

    Sen sijaan muita vaivaa aina säälinsekainen myötähäpeä, kun sinä kirjoittelet täällä näitä Napoleon-kompleksin värittämiä viestejäsi, joista suuri(n) osa on kopioitu muilta palstalaisilta.

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Sen sijaan muita vaivaa aina säälinsekainen myötähäpeä, kun sinä kirjoittelet täällä näitä Napoleon-kompleksin värittämiä viestejäsi, joista suuri(n) osa on kopioitu muilta palstalaisilta.

    nythän sinä puhut taas itsestäsi toisessa persoonassa

    Äänestä

  • mutta- kirjoitti:

    nythän sinä puhut taas itsestäsi toisessa persoonassa

    Sinähän niin teet, kun olet tuollainen hörhöhumanist1 Varsinais-Suomesta.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Ehkäpä Suomi saa seuraavan somalimaisterinsa jo sitten, kun he ovat asuneet tässä maassa 50 vuotta.

    eiköhän olisi parempi ottaa valmiiksi koulutettuja tänne jos kerran tarvitaan...

    Äänestä

  • Nope_ kirjoitti:

    Sinähän niin teet, kun olet tuollainen hörhöhumanist1 Varsinais-Suomesta.

    Onko persoonallisuutesi jälleen kerran hukkunut Varsinais-Suomi24:n syövereihin?

    MV? Onko persoonallisuutesi jälleen kerran hukkunut Varsinais-Suomi24:n syövereihin?

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Onko persoonallisuutesi jälleen kerran hukkunut Varsinais-Suomi24:n syövereihin?

    Ilmeisesti sinun on, kun et osaa edes viestejäsi kirjoittaa ilman muiden apua.

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Ilmeisesti sinun on, kun et osaa edes viestejäsi kirjoittaa ilman muiden apua.

    Vai sellainen ongelma sinulla nyt on. Siihen tuo nimimerkki kyllä viittaakin: et sitäkään keksinyt ilman minun apuani.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Vai sellainen ongelma sinulla nyt on. Siihen tuo nimimerkki kyllä viittaakin: et sitäkään keksinyt ilman minun apuani.

    Nyt humanist1n sivupersoona kirjoittelee taas viestejä itselleen.

    Äänestä

  • jjahas kirjoitti:

    Nyt humanist1n sivupersoona kirjoittelee taas viestejä itselleen.

    Nytkö kuvittelet olevasi humanist1n sivupersoona. Kas kun et Einsteinin.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Nytkö kuvittelet olevasi humanist1n sivupersoona. Kas kun et Einsteinin.

    Humanist1 on varsinainen Ajatusten Tonava. Kas kun ei vertaa itseään jumalaan. :DD

    Äänestä

  • hahahaaa kirjoitti:

    Humanist1 on varsinainen Ajatusten Tonava. Kas kun ei vertaa itseään jumalaan. :DD

    Sinuun verrattuna hän tosiaan on Jumala.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Sinuun verrattuna hän tosiaan on Jumala.

    Humanist1 puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, ja kehuu itseään kuin joku Kim Jong-un. Narsismiako?

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Humanist1 puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, ja kehuu itseään kuin joku Kim Jong-un. Narsismiako?

    Humanist1 on Jumala. Hänestä puhutaan aina, vaikka kukaan ei ole häntä nähnyt.

    Äänestä

  • ilmeisesti kirjoitti:

    Humanist1 on Jumala. Hänestä puhutaan aina, vaikka kukaan ei ole häntä nähnyt.

    Oletko taas hukannut persoonasi Suomi24:n syövereihin?

    Äänestä

  • Aijaa_ kirjoitti:

    Oletko taas hukannut persoonasi Suomi24:n syövereihin?

    Taasko esität kysymyksiä itsellesi?

    Äänestä

  • ihmisyyskunniaan kirjoitti:

    Suomessa on laki mihin sosiaaliavustusta saa myöntää. Jos lakia on rikottu ja Somali saisi lainvastaisesti avustusta, pitää asiasta tehdä rikoisilmoitus.
    Itse en ole kuullut yhdestäkään tapauksesta.
    Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Niihin avustuksiin liittyy ns. harkinnanvaraisuus se pitää sisällään vaikka minkälaista rahanjakoa.

    Äänestä

  • minunkinrahoja kirjoitti:

    Niihin avustuksiin liittyy ns. harkinnanvaraisuus se pitää sisällään vaikka minkälaista rahanjakoa.

    se harkinnanvaraisuus ei liity mitenkään hakijan ihonväriin, toisin kuin ns. "maahanmuuttokriittisyys".

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Maahanmuuttokriittisyys liittyy älykkyyteen, jota ei sinulta löydy.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Maahanmuuttokriittisyys liittyy älykkyyteen, jota ei sinulta löydy.

    "maahanmuuttokriittisyys" liittyy sellaisiin kansanedustajiin kuin Olli Immonen, joilta älykkyyttä löytyy vielä vähemmän. Immonen päivitti tiistaina Facebook-sivuilleen kuvan, jossa hän on muun muassa Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Eugen Schaumanin haudalla. Järjestöt olivat muistamassa päivää, jolloin Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin.

    Sisäministeriön mukaan Vastarintaliike on vallankumouksellinen ja luonteeltaan militantti liike, jonka tavoitteena on kansallissosialistisen valtion luominen epädemokraattisin keinoin.

    Maahanmuuttovastaisella Hommaforum-keskustelupalstalla Immonen puolusti yhteiskuvaa sillä, ettei hän tuntenut kaikkia siihen osallistuneita. Yhdessä kommenteistaan Immonen huomauttaa, että rikoksesta tuomittuja henkilöitä on myös eduskunnassa.

    maahanmuuttokriittisyyttä löytyy niiltä, joilla älyä ei ole.

    Äänestä

  • AikuistenOikeasti kirjoitti:

    Olli Immonen on suorastaan nero sinuun verrattuna. Aiheeseen liittyen, jos aiot tuomita tämän perusteella Olli Immosen, sinulla riittää tuomittavaa myös lempipuolueidesi edustajien toiminnassa, ellei sitten kyse ole teikäläisille niin tyypillisestä kaksinaismoralistisesta, yksipuolisesta hyökkäyksestä eri mieltä olevia kohtaan.

    Nimittäin kun Ruotsissa väkivaltaisuudestaan tunnetun äärivasemmistolaisen Revolutionära Fronten -terroristijärjestön jäsenten koteihin suoritettiin kotietsintöjä ja sen jäseniä pidätettiin, Suomessa järjestöä kohtaan osoitti tukensa muuan Dan Koivulaakso, jota olet kehunut ylitsevuotavasti.

    Koivulaakso jakoi mm. terroristijärjestön Facebook-sivulla ollutta propagandaa, kuten pahoinpitelyvideoita, joissa tunkeudutaan yöllä kirveen kanssa lapsiperheen kotiin ja hakataan porukalla yksin kadulla kulkevia ihmisiä.

    Vain kaltaisesi idiootti suhtautuu kriitittömästi jopa maahanmuuton negatiivisiin lieveilmiöihin, kuten Tapanilan joukkoraiskauksen kaltaisiin rikoksiin.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olli Immonen on suorastaan nero sinuun verrattuna. Aiheeseen liittyen, jos aiot tuomita tämän perusteella Olli Immosen, sinulla riittää tuomittavaa myös lempipuolueidesi edustajien toiminnassa, ellei sitten kyse ole teikäläisille niin tyypillisestä kaksinaismoralistisesta, yksipuolisesta hyökkäyksestä eri mieltä olevia kohtaan.

    Nimittäin kun Ruotsissa väkivaltaisuudestaan tunnetun äärivasemmistolaisen Revolutionära Fronten -terroristijärjestön jäsenten koteihin suoritettiin kotietsintöjä ja sen jäseniä pidätettiin, Suomessa järjestöä kohtaan osoitti tukensa muuan Dan Koivulaakso, jota olet kehunut ylitsevuotavasti.

    Koivulaakso jakoi mm. terroristijärjestön Facebook-sivulla ollutta propagandaa, kuten pahoinpitelyvideoita, joissa tunkeudutaan yöllä kirveen kanssa lapsiperheen kotiin ja hakataan porukalla yksin kadulla kulkevia ihmisiä.

    en ole koskaan kehunut Dan Koivulaaksoa. Olen vain todennut, että hänen yhdessä Brunilan ja Anderssonin kanssa kirjoittamansa teos Äärioikeisto Suomessa on pätevä opus. Siinä väitettiin että SVL koostuu väkivaltaisista paukapäistä, ja nämä tulivat Jyväskylään näyttämään, että niin koostuukin.

    Olet ylistänyt häntä useita kertoja loistavaksi tietokirjailijaksi ja kehunut tuota 2010-luvun Pirkkalan monistetta joka käänteessä. Uskot sokeasti kaikkeen, mitä Koivulaakso sanoo, kun olet niin tyhmä.

    https://www.youtube.com/watch?v=okF9t9mOBKY

    kaikki muutkin uskovat, että SVL on tyhmien ja väkivaltaisten natsien porukka. Se nimittäin on juuri sitä. Ja siinä olet oikeassa, että Äärioikeisto Suomessa on loistava tietokirja.

    SVL:n natsit ei paljon eroa Koivulaakson ja kumppanien huume-, ryöstö- ja väkivaltarikoksista tuomituista "portsareista". Eikä kukaan muu pidä äärivasemmiston poliittista pamflettia tietokirjana kuin täydellinen idiootti muttaneiti.

    sitä pitää tietokirjana esim. kaikki kirjakauppiaat ja kirjastot.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    sitä pitää tietokirjana esim. kaikki kirjakauppiaat ja kirjastot.

    Se on pelkkä vasemmistolainen poliittinen pamfletti, kuten Turun Sanomissa todettiin.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Se on pelkkä vasemmistolainen poliittinen pamfletti, kuten Turun Sanomissa todettiin.

    Turun Sanomissa todettiin, että loppupuolella kirjaa on poliittisen pamfletin piirteitä. Toisaalta poliittiset pamfletitkin luokitellaan tietokirjoiksi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Turun Sanomissa todettiin, että loppupuolella kirjaa on poliittisen pamfletin piirteitä. Toisaalta poliittiset pamfletitkin luokitellaan tietokirjoiksi.

    Turun Sanomissa sanottiin koko kirjan olevan poliittinen pamfletti. Vain täydellinen idiootti kutsuu poliittista propagandaa "loistavaksi tietokirjaksi".

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Turun Sanomissa sanottiin koko kirjan olevan poliittinen pamfletti. Vain täydellinen idiootti kutsuu poliittista propagandaa "loistavaksi tietokirjaksi".

    näyttää siltä että et ole lukenut kyseistä kirjaa etkä siitä tehtyjä arvostelujakaan. Nehän oli kaikki myönteisiä, paitsi se mikä oli Sarastus-verkkolehdessä. Mutta sen kirjoittajalla Timo Hännikäisellä nyt olikin tunnetusti ketunhäntä kainalossa.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    näyttää siltä että et ole lukenut kyseistä kirjaa etkä siitä tehtyjä arvostelujakaan. Nehän oli kaikki myönteisiä, paitsi se mikä oli Sarastus-verkkolehdessä. Mutta sen kirjoittajalla Timo Hännikäisellä nyt olikin tunnetusti ketunhäntä kainalossa.

    Olet lukenut kirjan jo aikoja sitten ja todennut sen pelkäksi propagandapamfletiksi, kuten totesi myös mm. Turun Sanomat.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olet lukenut kirjan jo aikoja sitten ja todennut sen pelkäksi propagandapamfletiksi, kuten totesi myös mm. Turun Sanomat.

    Turun Sanomissa ei sanottu niin, eli molemmat arvaukseni osuivat oikeaan: et ole lukenut kirjaa etkä arvosteluja. Miten sinä ehtisitkään mitään lukea, kun kaikki aikasi menee netissä trollatessa.

    Äänestä

  • tosin kirjoitti:

    Somaleille ja eräille muille maahanmuuttajaryhmille annetaan varsin paljon sosiaalietuuksia. Tämä on todettu ihan virallisissa raporteissa. Somalikiimainen nyyhkytyksesi ei tilannetta muuksi muuta.

    On se vaan jännä juttu..
    Kanta suomalaisista avustusta tarvitsevista vain alkoholistit saavat sossusta rahaa..
    Somalit näyttävät elävän "hulppeata" elämää sossun rahoilla.
    Ei tarvi ihmetellä kun rahat loppuu sossun yms..luukuilta.
    Muutenkin huono taloustilanne.
    säästetään ja säästetään.
    Mutta säästökohteet on väärät.
    Kummallista että näitä mamuja halutaan hyysätä ja ottaa aina vaan lisää. Siihen löytyy rahaa.
    Pitäiskö leikata kehitysapua kun kohtahan ne on kaikki täällä..?
    Ei vaan ole oikeasti mahdollista ihan rajottomasti ottaa näitä mamuja tänne. Joku Stoppi tälle nyt oikeasti. Järjen käyttö sallittu tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Turun Sanomissa ei sanottu niin, eli molemmat arvaukseni osuivat oikeaan: et ole lukenut kirjaa etkä arvosteluja. Miten sinä ehtisitkään mitään lukea, kun kaikki aikasi menee netissä trollatessa.

    Turun Sanomissa sanottiin, että kirjaa voi pitää sen yksipuolisuuden suhteen poliittisena pamflettina.

    Äänestä

  • Todellisuus_ kirjoitti:

    Turun Sanomissa sanottiin, että kirjaa voi pitää sen yksipuolisuuden suhteen poliittisena pamflettina.

    Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • kirjoitaparempikirja kirjoitti:

    Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Taas hörhö nisti spämmää päättömästi muilta kopioimiaan viestejä joka paikkaan.

    Äänestä

  • Kappas- kirjoitti:

    Taas hörhö nisti spämmää päättömästi muilta kopioimiaan viestejä joka paikkaan.

    Taisi osua kun noin kiukuttelet. :D

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Taisi osua kun noin kiukuttelet. :D

    No kerro sitten, miksi ihmeessä joku kadehtisi äärivasemmistolaista propagandateosta?

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    No kerro sitten, miksi ihmeessä joku kadehtisi äärivasemmistolaista propagandateosta?

    No esim. sinä kadehdit, koska sinä et pysty sellaistakaan kirjoittamaan.

    Äänestä

  • AikuistenOikeasti kirjoitti:

    "maahanmuuttokriittisyys" liittyy sellaisiin kansanedustajiin kuin Olli Immonen, joilta älykkyyttä löytyy vielä vähemmän. Immonen päivitti tiistaina Facebook-sivuilleen kuvan, jossa hän on muun muassa Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Eugen Schaumanin haudalla. Järjestöt olivat muistamassa päivää, jolloin Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin.

    Sisäministeriön mukaan Vastarintaliike on vallankumouksellinen ja luonteeltaan militantti liike, jonka tavoitteena on kansallissosialistisen valtion luominen epädemokraattisin keinoin.

    Maahanmuuttovastaisella Hommaforum-keskustelupalstalla Immonen puolusti yhteiskuvaa sillä, ettei hän tuntenut kaikkia siihen osallistuneita. Yhdessä kommenteistaan Immonen huomauttaa, että rikoksesta tuomittuja henkilöitä on myös eduskunnassa.

    Soini erottaa Immosen perussuomalaisista. Kansanedustajanahan se pysyisi seuraaviin vaaleihin asti, mutta putoaisi sitten, kuten Hirvisaarellekin kävi.

    Äänestä

  • vastau5 kirjoitti:

    No esim. sinä kadehdit, koska sinä et pysty sellaistakaan kirjoittamaan.

    Miksi ihmeessä edes haluaisin kirjoittaa äärivasemmistolaisen propagandapamfletin?

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    Miksi ihmeessä edes haluaisin kirjoittaa äärivasemmistolaisen propagandapamfletin?

    et pystyisi kirjoittamaan äärioikeistolaistakaan propagandapamflettia, ainoastaan parin rivin tokaisuja keskustelupalstoille.

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Oliko Tapanilan joukkoraiskaus ja sadat vastaavanlaiset rikokset sopiva hinta yhdestä ylioppilassomalista?

    Yksittäistapaus! Ei ole muiden somalien vika se mitä ne Tapanilan törpöt tekivät.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    et pystyisi kirjoittamaan äärioikeistolaistakaan propagandapamflettia, ainoastaan parin rivin tokaisuja keskustelupalstoille.

    Kirjoitan sentään omat viestini itse. Sinä et kykene edes siihen.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Kirjoitan sentään omat viestini itse. Sinä et kykene edes siihen.

    sinun pitäisi vaihtaa nikkiä, tuo minulta pöllimäsi ei oikein pue sinua.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    sinun pitäisi vaihtaa nikkiä, tuo minulta pöllimäsi ei oikein pue sinua.

    Olet vain kateellinen siitä, ettet itse kykene kirjoittamaan edes nimimerkkejäsi, vaan joudut pöllimään ne minulta.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olet vain kateellinen siitä, ettet itse kykene kirjoittamaan edes nimimerkkejäsi, vaan joudut pöllimään ne minulta.

    en ole pöllinyt sinulta mitään. Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    en ole pöllinyt sinulta mitään. Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Pöllit yhä useammin muilta palstalaisilta sekä nimimerkit että viestien sisällön.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Pöllit yhä useammin muilta palstalaisilta sekä nimimerkit että viestien sisällön.

    kerrot taas vain itsestäsi, ja käytät toista persoonaa vain, koska et ole suomen kielen alkeiskurssilla vielä läpäissyt pronominitestiä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    kerrot taas vain itsestäsi, ja käytät toista persoonaa vain, koska et ole suomen kielen alkeiskurssilla vielä läpäissyt pronominitestiä.

    Vai siitä johtuu kyvyttömyytesi ymmärtää edes yksinkertaisinta viestiä.

    Äänestä

  • Jjahas kirjoitti:

    Vai siitä johtuu kyvyttömyytesi ymmärtää edes yksinkertaisinta viestiä.

    Taasko projisoit itseäsi älykkäämpiin keskustelijoihin?

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Taasko projisoit itseäsi älykkäämpiin keskustelijoihin?

    Se on mahdotonta, kun tässä ketjussa ei sellaisia ole.

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    Se on mahdotonta, kun tässä ketjussa ei sellaisia ole.

    Johan vitsin murjaisit!

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Johan vitsin murjaisit!

    Ja se vitsi olet sinä!

    Äänestä

  • hihihih kirjoitti:

    Ja se vitsi olet sinä!

    Taas toistelet itseäsi.

    Äänestä

  • dementiakovaivaa kirjoitti:

    Taas toistelet itseäsi.

    Niinhän sinä teet päivästä toiseen.

    Äänestä

Miksi äitisi pitäisi hyväksyä äpärälapsensa?

Äänestä

Niiden naikkoset ovat yksinhuoltaja-ilotyttöjä, jotka saavat pennun joka vuosi meidän masettavaksi ja ylläpidettäväksi.

Äänestä

Niiden kaapuakat ovat hartaita muslimeita joilta on niiden omasta tahdosta leikattu käytännössä katsoen koko pillu pois ja ne haluavat toimia yhtenä niiden kultamuna äijän kakarantekokoneena omasta tahdosta jne. Myös joulupukki on totta ja islam rauhanuskonto.

Äänestä

Puukolla avaraksi viilletty synnytyselin mahdollistaa mahdollisimman nopean tavan lisääntyä. Kun pentu on puklahtanut ulos, niin saman tien uusi siitoslasti sisään muhimaan.

Äänestä

Mutta kuka saatanan sairas panee avohaavaa, ai niin somali muslimi tietenkin.

Äänestä
  • Nimimerkki SomalitOnSairaita on siis se paljonpuhuttu muttis.

    Äänestä

  • hahahahaa- kirjoitti:

    Nimimerkki SomalitOnSairaita on siis se paljonpuhuttu muttis.

    Ei täällä onneksi mitään muuta muttista ole kuin sinä

    Äänestä

Sehän kuuluu kulttuuriin ja uskontoon. Ja mitä noilta jotka ovat juuri vasta laskeutuneet puusta voi odottaakkaan.

Äänestä
  • Onko edes laskeutuneet kaikki puusta.niitä kutsutaan puska............onhan niissäkin varmaan hyviä, mut vähän

    Äänestä

Olen tänään sitten Bror-Erik.

Äänestä
  • Onpa sinun persoonasi sitten tosiaan hukassa ja hajallaan,

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Onpa sinun persoonasi sitten tosiaan hukassa ja hajallaan,

    Kumman meistä?

    Äänestä

  • Humanisti-Bror-Erik kirjoitti:

    Kumman meistä?

    Kappas vaan, palstan vakiotrolli on kehitellyt uuden sivupersoonan. Kuten tavallista, siinäkään ei ole mitään omaperäistä, onpahan vain pöllitty kaksi nimimerkkiä kerralla.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Kappas vaan, palstan vakiotrolli on kehitellyt uuden sivupersoonan. Kuten tavallista, siinäkään ei ole mitään omaperäistä, onpahan vain pöllitty kaksi nimimerkkiä kerralla.

    Kappas vaan, palstan vakiotrolli humanist1:n sivupersoona projisoimassa itseään muihin.

    Mitä tarkoittaa PÖLLITTY?

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Kappas vaan, palstan vakiotrolli humanist1:n sivupersoona projisoimassa itseään muihin.

    Sinä olet se vakiotrolli, vaikka jostain syystä projisoit itseäsi humanistiin. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Sinä olet se vakiotrolli, vaikka jostain syystä projisoit itseäsi humanistiin. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Miksi puhut itsestäsi kolmannessa persoonassa, nisti? Onko persoonallisuutesi jälleen kerran pirstaloitunut pitkin Suomi24:n palstoja?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Miksi puhut itsestäsi kolmannessa persoonassa, nisti? Onko persoonallisuutesi jälleen kerran pirstaloitunut pitkin Suomi24:n palstoja?

    Niinhän sinulle taisi käydä, ja tapasi mukaan projisoit sitä muihin keskustelijoihin. Sellaista se on, kun ei itse aiheesta ole mitään sanottavaa ja vituttaa kun jollain humanistilla on.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Niinhän sinulle taisi käydä, ja tapasi mukaan projisoit sitä muihin keskustelijoihin. Sellaista se on, kun ei itse aiheesta ole mitään sanottavaa ja vituttaa kun jollain humanistilla on.

    Miten tuokin töräytyksesi muka liittyi tähän aiheeseen, nisti?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Miten tuokin töräytyksesi muka liittyi tähän aiheeseen, nisti?

    yhtä paljon kuin sinun kommenttisi, ellei enemmänkin.

    Äänestä

Ei sinun toki tarvitsekaan, kunhan pidät mölyt mahassasi etkä huutele somaleille hävyttömyyksiä.

Äänestä

Älä huutele somaleille toi oli tosi hyvä vitsi vai mitä, pienimuna paskarassissiti ma pani sun siskot.

Äänestä
  • Ikävä kyllä somaleille huutelevat pienimuna paskarasistit eivät ole mikään vitsi.

    Äänestä

  • hmmmmmmm kirjoitti:

    Ikävä kyllä somaleille huutelevat pienimuna paskarasistit eivät ole mikään vitsi.

    No niin, nyt meidän pitää antaa anteeksi kaikki somalien rikokset alkaen Tapanilan joukkoraiskauksesta ja päättyen Abdiqadir Osman Husseiniin, kun joku on joskus puhunut ikävästi somaleille kadulla.

    Äänestä

  • mmmmmmh kirjoitti:

    No niin, nyt meidän pitää antaa anteeksi kaikki somalien rikokset alkaen Tapanilan joukkoraiskauksesta ja päättyen Abdiqadir Osman Husseiniin, kun joku on joskus puhunut ikävästi somaleille kadulla.

    Epäilin joskus "maahanmuuttokriitikoitten" logiikkaa, ja nyt sen sai nähdä: sitä ei ole. MOT.

    Äänestä

  • Loogikk0 kirjoitti:

    Epäilin joskus "maahanmuuttokriitikoitten" logiikkaa, ja nyt sen sai nähdä: sitä ei ole. MOT.

    Ethän sinä edes tajua, mitä sana "logiikka" tarkoittaa.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    Älähän viitsi projisoida itseäsi muihin kirjoittajiin. Jos sinä et ymmärrä, mitä logiikka on, ei se sitä tarkoita ettei muut ymmärtäisi.

    Äänestä

Olen seurannut viereisessä talossa, kun Somali muutti siihen asumaan. Vuosi per.lapsi on tullut .Tämä mies kulkee kuin juhliin olisi menossa hienosti puettuna joka päivä ja asuu tilavasti, päivisin se työntelee lastenvaunuja. Kyllä se vähän v....ttaa, kun katselee nuoren miehen ja oman raihnaisen elämän erilaisuutta. Hänen tulonsa on paljon suuremmat ajattelen, vaikka tein rakennuksilla vuosikymmeniä raskasta työtä .

Äänestä
  • Mitä sä täällä vingut muuta somaliaan ja kerro rajalla että sua vainottiin Suomessa Kristillisen uskon ja AY-taustasi takia niin paratiisi aukeea .Paikalliset Kelan nutturapäät kilpailevat kuka voisi kantaa merenranta asuuntoosi enemmän rahaa ja muita hyödykkeitä.Sinun ei tarvise tehdä siellä päivääkään töitä kuhan välillä vingut RASISMISTA ITSEÄSI KOHTAAN paikallisessa Yle.ssä ne Hesarissa.Pankki/luottokortissasi on luonnollisesti elinikäinen rajaton luotto.

    Äänestä

Miksi minun pitäisi hyväksyä teistä ketään, olette te sitten mistä päin tahansa?

Äänestä

Siksi pitää hyväksyä koska he ovat myös suomalaisia eli tasaveroisia kansalaisia
typerimmänkin tosisuomalaisen kanssa :) Eiks je pöljä?

Äänestä
  • Olenpa taitava trolli .Sain TAAS muutaman väähtöpään mukaan provooni.HYVÄ MINÄ..

    Äänestä

Ei niitä pidä kenenkään hyväksyä niillä on ihan oma maa siellä afrikassa. Siellä saavat raiskata pahoinpidella ketä tahansa mutta ei täällä suomessa. Meillä ei ole mitään velvoitetta elättää niitä ikuisesti täällä Ei ole kulttuuri eikä uskonto ongelmaa. Minun puolesta voivat käydä ikusta sisällissotaansa ihan kuinka kauan kun huvittaa.

Äänestä
  • mihin sinun pitäisi muuttaa? Ehkä Venäjälle?

    Äänestä

  • Sinähän voisit muuttaa näiden muslimipakolais ystäviesi kanssa johonkin itä-suomen kuolevaan kylään saisit elää kahden rikkaan kulttuurin kanssa, kansallismieliset stalinistit toisella puolella ja terroristi muslimit toisella. Ei voisi parempaa paikkaa olla enää solidaarisella suvaitsevaisella ihmisellä.

    Äänestä

  • UnelmaElää kirjoitti:

    Sinähän voisit muuttaa näiden muslimipakolais ystäviesi kanssa johonkin itä-suomen kuolevaan kylään saisit elää kahden rikkaan kulttuurin kanssa, kansallismieliset stalinistit toisella puolella ja terroristi muslimit toisella. Ei voisi parempaa paikkaa olla enää solidaarisella suvaitsevaisella ihmisellä.

    Miksi minä muuttaisin mihinkään? Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • MVl.WTF kirjoitti:

    Miksi minä muuttaisin mihinkään? Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Heh, humanist1:n sivupersoona on taas ihan sekaisin. Nytkin se on spämmännyt tuota samaa, muilta kopioimaansa hokemaa joka paikkaan.

    Äänestä

  • Hehhehhee kirjoitti:

    Heh, humanist1:n sivupersoona on taas ihan sekaisin. Nytkin se on spämmännyt tuota samaa, muilta kopioimaansa hokemaa joka paikkaan.

    Kylläpä sinua vituttaa kun jollain humanistilla on sanottavaa ja kyky sanoa se, ja sinulla ei kumpaakaan.

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Kylläpä sinua vituttaa kun jollain humanistilla on sanottavaa ja kyky sanoa se, ja sinulla ei kumpaakaan.

    Jos asia olisi noin, niin miksi se nisti sitten koko ajan kopioi minua ja muita eikä itse saa aikaan kuin parin sanan tuhnuja?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Jos asia olisi noin, niin miksi se nisti sitten koko ajan kopioi minua ja muita eikä itse saa aikaan kuin parin sanan tuhnuja?

    miten tämäkään töräys taas liittyi ketjun tai edes koko palstan aiheeseen, se on vaikeampi kysymys

    Äänestä

  • mutta- kirjoitti:

    miten tämäkään töräys taas liittyi ketjun tai edes koko palstan aiheeseen, se on vaikeampi kysymys

    yhtä paljon kuin sinun töräyksesi.

    Äänestä

  • No_ihan kirjoitti:

    yhtä paljon kuin sinun töräyksesi.

    Taasko sinun pitää apinoida viisaampiasi? Etkö tosiaan osaa yhtään viestiä kirjoittaa ilman muiden mallia?

    Äänestä

Eli kun en halua muslimisomaleita tänne raiskaamaan ja pahoinpitelemään suomalaisia, elämään toimeentulotuilla, levittämään ahdasmielistä uskontoaan ja kulttuuriaan tänne. Eiköhän nyt tehdä kuitenkin niin että sinä muutat sinne somaliaan, näiden muslimipakolais ystäviesi kanssa.

Äänestä

Miksi ihmeessä suomalaisten pitää muuttaa suomesta, jos ei halua asua afrikanmannejen kanssa. Eiköhän se nyt vielä mene niin että pakolaisina tänne tulleet joko sopeutuvat suomalaiseen yhteikuntaan tai lähtevät pois eikä toisinpäin. Ei suomalaisten todellakaan tarvitse alkaa mukautumaan muslimipakolaisten uskontoon tai kulttuuriin koska pakolaisethan ovat vaan käymässä täällä. Ai niin niillähän on se ikunen sisällissota mihin nämä elintasopakolaiset parta-ankkurilapset eivät halua osallistua.

Äänestä
  • Yksintulleet alaikäiset ovat erityisen haavoittuvainen ryhmä turvapaikanhakijoiden joukossa. Suomeen ilman huoltajaansa saapuneiden turvapaikanhakijalasten määrä on viime vuosina vaihdellut alle sadasta noin 700 lapseen vuodessa.

    Eniten lapsia saapuu väkivaltaisista konflikteista kärsivistä maista kuten
    Irakista, Somaliasta, Afganistanista ja Kongosta. Monet ovat kokeneet aseellisia hyökkäyksiä ja taisteluita, he ovat vaihtaneet asuinpaikkaa useaan kertaan, usein perheenjäseniä on kuollut tai kadonnut.

    Lapsi voi olla vaarassa häneen itseensä tai perheeseensä kohdistuvan vainon vuoksi. Vanhemmat tai muut huoltajat voivat myös lähettää lapsensa pois turvatakseen tälle paremman elämän. Toisinaan lapsi pakenee oman perheensä tai sukunsa häneen kohdistamaa uhkaa, kuten pakkoavioliittoa, kunniaväkivaltaa tai silpomista.

    Olipa syy kotimaasta lähtöön mikä tahansa, ilman huoltajaa tulleella turvapaikanhakijalapsella on yleensä ollut hyvin vähän vaikutusvaltaa omaan haavoittuvaan asemaansa.

    Lapsia kuuluu suojella paitsi pakolaisina, myös ensisijaisesti lapsina. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus valtioiden antamaan erityiseen suojeluun ja tukeen. Sama periaate on kirjattu useisiin EU:n asiakirjoihin.

    Mikäli lapselle myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella, hänellä on oikeus hakea oleskelulupaa Suomeen vanhemmilleen ja alaikäisille naimattomille sisaruksilleen. Yksintullut lapsi voi saada myös kielteisen päätöksen tai hänet voidaan palauttaa Dublin-asetuksen mukaisesti toiseen EU-maahan. Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan Suomeen yksin tulleiden alaikäisten perheenjäsenille myönnettiin vuosina 2000–2009 yhteensä alle tuhat oleskelulupaa.

    Jos ilman huoltajaa tullut ehtii täyttää 18 vuotta perheenyhdistämishakemuksen käsittelyn aikana, perheenjäsenille ei myönnetä oleskelulupaa. Poikkeuksena on tilanne, jossa hakemuksen käsittely on merkittävästi viivästynyt hakijasta tai perheenkokoajasta riippumattomasta syystä ja hakija on myötävaikuttanut asian selvittämiseen. Säännös on hyvin tulkinnanvarainen ja voi johtaa siihen, että oikeus perhe-elämään ei toteudu hitaan päätöksenteon takia.

    Perheenyhdistämishakemusten käsittely on hidasta. Perheenjäsenet joutuvat matkustamaan kuulemisiin ja DNA-testeihin Suomen lähetystöihin, mikä voi vaatia pitkiä matkoja vaarallisissa olosuhteissa. Hakemuksen käsittelyn aikana perheenjäsenet voivat olla vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi tai jopa tapetuiksi.

    Lapsen oikeuksien yleissopimus
    Annika Parsons: Lapsen edun toteutuminen turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuuteun julkaisu 2010

    Äänestä

Ei täällä mitään hyväksyä tarvitsekaan. En minäkään hyväksy ketään tai mitään.

Äänestä

Tää saitti on varsinanen " päiväkotilasten " temmellykenttä. Mukaanlukien hehee ja humanisti ja mitä niitä kakaroita onkaan......

Äänestä
  • humanisti ei ole kirjoittanut tähänkään ketjuun riviäkään.

    Äänestä

  • Ja kerrohan mistä tiedät? Styylaatko nistin kanssa vai oletteko muuten bestiksiä?

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    humanisti ei ole kirjoittanut tähänkään ketjuun riviäkään.

    Siinähän sinä nisti taas olet. Mikä siinä on, ettet itseäsi tunnista? Onko persoonallisuutesi jälleen kerran hukkunut Suomi24:n syövereihin?

    Äänestä

  • Tosin-kerro-meille kirjoitti:

    Ja kerrohan mistä tiedät? Styylaatko nistin kanssa vai oletteko muuten bestiksiä?

    sehän on helppo nähdä: tässä ketjussa ei ole yhtäkään jonka nimimerkki olisi humanisti.

    Äänestä

  • NoMutta- kirjoitti:

    Vaikka vaihtelet koko ajan nimimerkkiäsi ja jopa sukupuoltasi, niin kaikki tietävät, että sinä olet se nimimerkillä humanist1 esiintynyt vajakki, kun suollat aina täsmälleen samanlaista ala-arvoista kuonaa.

    Äänestä

  • KatsosKun kirjoitti:

    Vaikka vaihtelet koko ajan nimimerkkiäsi ja jopa sukupuoltasi, niin kaikki tietävät, että sinä olet se nimimerkillä humanist1 esiintynyt vajakki, kun suollat aina täsmälleen samanlaista ala-arvoista kuonaa.

    mistä keksit että vaihtelen koko ajan sukupuoltani? :D Onko sinulla paljonkin vastaavanlaisia harhoja? :D

    Ja muuten: mahdanko sittenkään vaihdella nimimerkkiäni niin usein kuin sinä?

    Äänestä

  • mutta- kirjoitti:

    mistä keksit että vaihtelen koko ajan sukupuoltani? :D Onko sinulla paljonkin vastaavanlaisia harhoja? :D

    Ja muuten: mahdanko sittenkään vaihdella nimimerkkiäni niin usein kuin sinä?

    Sinähän olet välillä esiintynyt naisena. Ainakin silloin kun sivupersoonasi Layla on ottanut ohjat.

    Äänestä

  • nomutta- kirjoitti:

    Sinähän olet välillä esiintynyt naisena. Ainakin silloin kun sivupersoonasi Layla on ottanut ohjat.

    Ei minulla mitään sivupersoonia ole. Täällä oli kyllä joskus joku nimimerkki Layla Hirvisaari, joka lohkaisi James Hirvisaaresta seuraavasti: "Ei nimi miestä (tai naista) pahenna, jos ei mies (tai James) nimeä." Kyseinen nimimerkki katosi kuitenkin täältä kun James Hirvisaari putosi eduskunnasta. Ehkä se oli sen verran kiltti, ettei halunnut lyödä lyötyä.

    Äänestä

  • Changes11 kirjoitti:

    Sinullahan niitä sivupersoonia riittää vaikka muille jaettavaksi. Siksi keskustelu kanssasi on sama, kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia; se kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäessään parvensa (tai sinun tapauksessa sivupersooniesi) luo asiasta kertomaan.

    Tuokin on jo vanha vitsi. Eikö sinulla tai sivupersooniesi paskovalla puluparvella tosiaan ole mitään uutta sanottavaa?

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Tuokin on jo vanha vitsi. Eikö sinulla tai sivupersooniesi paskovalla puluparvella tosiaan ole mitään uutta sanottavaa?

    Sinä tosiaan olet jo vanha ja kulunut vitsi.

    Äänestä

  • Tottatosiaan kirjoitti:

    Sinä tosiaan olet jo vanha ja kulunut vitsi.

    Taasko kirjoitat itsestäsi toisessa persoonassa?

    Äänestä

  • hehehe kirjoitti:

    Taasko kirjoitat itsestäsi toisessa persoonassa?

    Ainahan sinä niin teet.

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Ainahan sinä niin teet.

    oliko sinulla jotain sanottavaa, on jo vaikeampi kysymys.

    Äänestä

  • Minulla ei ole mitään näitä suklaapoikia vastaan, jos tekevät työtä, eivätkä ryöstele kadulla. Usein kuitenkin
    Suomen valtio silittää näiden nuohoojien päitä.

    Äänestä

  • Realisti-Seppo kirjoitti:

    Minulla ei ole mitään näitä suklaapoikia vastaan, jos tekevät työtä, eivätkä ryöstele kadulla. Usein kuitenkin
    Suomen valtio silittää näiden nuohoojien päitä.

    sinulla nyt ei ole mitään tekemistä realismin kanssa. Rasismi ei ole realismia, se on pelkkä asennevamma.

    Äänestä

  • nomutta- kirjoitti:

    Sinähän olet välillä esiintynyt naisena. Ainakin silloin kun sivupersoonasi Layla on ottanut ohjat.

    Luetko edes sinulle kirjoitettuja kommentteja? Kysyt samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen, tässäkin ketjussa kahdesti. Ryyppäisit vähemmän niin muistaisit enemmän.

    Äänestä

  • sivupersoonasi kirjoitti:

    Luetko edes sinulle kirjoitettuja kommentteja? Kysyt samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen, tässäkin ketjussa kahdesti. Ryyppäisit vähemmän niin muistaisit enemmän.

    Nimimerkin jatkuva vaihtelu ei auta sinua kätkemään todellista persoonaasi, kun suollat koko ajan täsmälleen samanlaista kuonaa.

    Äänestä

Miksi ei?

Äänestä

Päiväkotiosasto 6

Äänestä
  • Eihän tällaiselle aloitteelle ole mitään käyttöä. Jos se olisi edes paperilla, sillä voisi ehkä pyyhkiä perseensä.

    Äänestä

  • pyh- kirjoitti:

    Eihän tällaiselle aloitteelle ole mitään käyttöä. Jos se olisi edes paperilla, sillä voisi ehkä pyyhkiä perseensä.

    no todellisuudessa sinulekkaan ei ole mitään käyttöä

    Äänestä

  • olet-turhake kirjoitti:

    no todellisuudessa sinulekkaan ei ole mitään käyttöä

    sinulla nyt ei ole varaa sanoa moista kenellekään.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    sinulla nyt ei ole varaa sanoa moista kenellekään.

    Kaikilla on varaa sanoa sinulle, muttaneiti, niin

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    Kaikilla on varaa sanoa sinulle, muttaneiti, niin

    ainoa oikea muttaneiti olet sinä.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    Kaikilla on varaa sanoa sinulle, muttaneiti, niin

    sinähän se muttaneiti olet. Sinua ruvettiin kutsumaan muttaneidiksi, että sinä et sekoittuisi nimimerkkiin "mutta". Sinähän lainaat sitäkin nimimerkkiä yhtä usein kuin äitisi juhannustansseissa käyttämää kolttua.

    Kas, olet sitten rekisteröinytkin jo itsellesi sen muttaneiti-nimimerkin. Tosin laiskuuttasi lyhennät sen "mutta-"

    Sinun elämälläsi ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin tällasten umpihullujen trollausten suoltaminen päivästä toiseen, kellon ympäri.

    Äänestä

  • SyystäTaiToisesta kirjoitti:

    Sinun elämälläsi ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin tällasten umpihullujen trollausten suoltaminen päivästä toiseen, kellon ympäri.

    jostain syystä puhut taas itsestäsi toisessa persoonassa. Joko olet rekisteröinyt kaikki käyttämäni nimimerkit? :D

    Äänestä

  • Tosin- kirjoitti:

    jostain syystä puhut taas itsestäsi toisessa persoonassa. Joko olet rekisteröinyt kaikki käyttämäni nimimerkit? :D

    Jos höpinöitäsi on uskominen, niin kaikki maailman nikit kuuluvat sinulle, joten tuskinpa kukaan edes jaksaisi yrittää rekisteröidä niitä kaikkia.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Jos höpinöitäsi on uskominen, niin kaikki maailman nikit kuuluvat sinulle, joten tuskinpa kukaan edes jaksaisi yrittää rekisteröidä niitä kaikkia.

    joku tekee niin koko ajan.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    joku tekee niin koko ajan.

    Sinut tunnetaan vainoharhaisuudesta.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Sinut tunnetaan vainoharhaisuudesta.

    en ole lainkaan vainoharhainen. Parin päivän sisällä on muutama ennen käyttämäni nimimerkki rekisteröity, eikä yhtäkään niistä kukaan täällä silti käytä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    en ole lainkaan vainoharhainen. Parin päivän sisällä on muutama ennen käyttämäni nimimerkki rekisteröity, eikä yhtäkään niistä kukaan täällä silti käytä.

    Sinulla ei muuta olekaan kuin vainoharhoja. En yhtään ihmettele, jos jotkut 'nikkisi' on rekisteröity, kun sinulla on niitä sivupersoonia ja nikkejä niin paljon, vaikka muille jaettavaksi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinulla ei muuta olekaan kuin vainoharhoja. En yhtään ihmettele, jos jotkut 'nikkisi' on rekisteröity, kun sinulla on niitä sivupersoonia ja nikkejä niin paljon, vaikka muille jaettavaksi.

    sinäkin olet huomannut, että nimimerkit Realisti, Realist1, Rationalisti, hehehe ja Tosin on kaikki rekisteröity lyhyen ajan sisällä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    sinäkin olet huomannut, että nimimerkit Realisti, Realist1, Rationalisti, hehehe ja Tosin on kaikki rekisteröity lyhyen ajan sisällä.

    Olen huomannut, että sinulla niitä sivupersoonia riittää loputtomiin.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olen huomannut, että sinulla niitä sivupersoonia riittää loputtomiin.

    Niin sinullakin, joten mitä kitiset?

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olen huomannut, että sinulla niitä sivupersoonia riittää loputtomiin.

    Niin sinullakin.

    Äänestä

  • Täällä on turha esiintyä vakituisella nimimerkillä, kun humanist1 sivupersoonineen alkaa lainailemaan sitä heti, kun osuu silmiinsä.

    Äänestä

  • itse.asiassa- kirjoitti:

    Täällä on turha esiintyä vakituisella nimimerkillä, kun humanist1 sivupersoonineen alkaa lainailemaan sitä heti, kun osuu silmiinsä.

    vain sinä teet sitä, tässäkin ketjussa.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    vain sinä teet sitä, tässäkin ketjussa.

    Ei täällä kukaan muu nikkejä varasta kuin sinä, eli humanist1 aka muttaneiti.

    Äänestä

  • Sinäpäs kirjoitti:

    Ei täällä kukaan muu nikkejä varasta kuin sinä, eli humanist1 aka muttaneiti.

    humanistilla ja muttaneidillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Muttaneiti on sinun rekisteröity tavaramerkkisi, kun taas humanist1 on se kauan kaivattu järjen ääni tällä palstalla. Se mies, jota kohtaan tunnet pelonsekaista kunnioitusta. Sinulla on vain hassu tapa ilmaista sitä: puhut hänen selkänsä takana hänestä paskaa. Tuskinpa sillä humanistiin on mitään vaikutusta, mutta sinut se touhu saa näyttämään pikkuisen säälittävältä.

    Sinä, humanist1 ja muttaneiti olette kaikki yhden ja saman harhaisen höpisijän sivupersoonia. Sen tietää jokainen tätä palstaa lukeva, koska sinulla on sellainen pikku ongelma, että vaikka vaihtelet koko ajan persoonallisuuttasi, niin sinulta tulee nimimerkistä riippumatta aina täsmälleen samanlaista ala-arvoista kuonaa.

    puhut jälleen itsestäsi toisessa persoonassa, sillä sinä olet muttaneiti ja sen kaikki sivupersoonat. Ainahan ne ovat humanistin kimpussa, ja siitähän sinut tunnistaakin. Kateus paistaa läpi jokaisesta itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Sinä, humanist1 ja muttaneiti olette kaikki yhden ja saman harhaisen höpisijän sivupersoonia. Sen tietää jokainen tätä palstaa lukeva, koska sinulla on sellainen pikku ongelma, että vaikka vaihtelet koko ajan persoonallisuuttasi, niin sinulta tulee nimimerkistä riippumatta aina täsmälleen samanlaista ala-arvoista kuonaa.

    Ei ole sinusta humanistiksi. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • sivupersoona3 kirjoitti:

    Ei ole sinusta humanistiksi. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Ethän sinä mikään humanisti ole, pelkkä hörhö nisti vain.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Ethän sinä mikään humanisti ole, pelkkä hörhö nisti vain.

    Voi harhaista trolli parkaa. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • sivupersoona4 kirjoitti:

    Voi harhaista trolli parkaa. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Mistä kateudesta palstan hullu höpisijä nyt vouhottaa? Entä mikset kirjoita itse niitä viestejä, joita tänne lähetät?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Mistä kateudesta palstan hullu höpisijä nyt vouhottaa? Entä mikset kirjoita itse niitä viestejä, joita tänne lähetät?

    Todellisuudessa sinä taidat nyt taas projisoida itseäsi mestariisi humanist1in. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • älävouhota kirjoitti:

    Todellisuudessa sinä taidat nyt taas projisoida itseäsi mestariisi humanist1in. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Vai sellaisesta hörhöhumanist1 tällä kertaa haaveilee... :P

    Äänestä

  • aha- kirjoitti:

    Minä en haaveile mistään. Eikä humanistikaan. Hän on tämän palstan jumala, ja sinä vajakkipapukaija olet hänen profeettansa.

    Äänestä

  • haha- kirjoitti:

    Humanist1n hullunkuriset haavekuvitelmat menevät aina vain villimmiksi.

    Äänestä

  • aha- kirjoitti:

    Humanist1n hullunkuriset haavekuvitelmat menevät aina vain villimmiksi.

    niistä ei ole mitään tietoa, kun humanist1a ei täällä enää näy, ainoastaan hänen profeettansa lukemattomine sivupersoonineen.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    niistä ei ole mitään tietoa, kun humanist1a ei täällä enää näy, ainoastaan hänen profeettansa lukemattomine sivupersoonineen.

    Kaikki tietävät, että vaikka vaihtelet koko ajan nimimerkkiäsi, niin sinä olet se vajakki, joka humanist1nakin esiintyy.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Kaikki tietävät, että vaikka vaihtelet koko ajan nimimerkkiäsi, niin sinä olet se vajakki, joka humanist1nakin esiintyy.

    sinä olet vajakki, ja humanist1 sinuun verrattuna nero. Et ole ainoa täällä joka häntä kaipaa.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    sinä olet vajakki, ja humanist1 sinuun verrattuna nero. Et ole ainoa täällä joka häntä kaipaa.

    Ei kukaan sinua täällä kaipaa. Sinua yritetään vain rohkaista esiintymään oikealla nimimerkilläsi ja lopettamaan toisten nikkien ja viestien papukaijamaisen kopioimisen.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Ei kukaan sinua täällä kaipaa. Sinua yritetään vain rohkaista esiintymään oikealla nimimerkilläsi ja lopettamaan toisten nikkien ja viestien papukaijamaisen kopioimisen.

    sinulla on hassu tapa kirjoittaa viestejä itsellesi.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    sinulla on hassu tapa kirjoittaa viestejä itsellesi.

    Sinun tapasi se on.

    Äänestä

miksi kitiset somaleista, kun suurin osa maahanmuuttajista on virolaisia ja venäläisiä?

Äänestä

en ymmärrä, miksi minun pitäisi hyväksyä sinun ahdasmieliset käsityksesi somaleista. Ei ole mitään varsinaista syytä.

Äänestä
  • Ajelin juhannuksen aikaan tuolla pohjoisempana ja totesin, että kyllä siellä'olisi hyviä tontin paikkoja somaleille ja muille pakolaisille. Kirves ja saha käteen vain ja siitä tulevaisuutta rakentamaan. Miksi kaikki joutilaat pitää sijoittaa suuriin kaupunkeihin, jossa sitten vaikeudet tiivistyvät. Kun annettaisiin tontti ja välineet, silloin nähtäisiin kuka on todella tosissaan hakemassa turvaa ja rakentamassa tulevaisuuttaan uudessa maassa, eikä halua elää muiden siivellä Jyvät erottuisivat akanoista ja laiskat pötkisivät pois maasta.

    Äänestä

  • hav2 kirjoitti:

    Ajelin juhannuksen aikaan tuolla pohjoisempana ja totesin, että kyllä siellä'olisi hyviä tontin paikkoja somaleille ja muille pakolaisille. Kirves ja saha käteen vain ja siitä tulevaisuutta rakentamaan. Miksi kaikki joutilaat pitää sijoittaa suuriin kaupunkeihin, jossa sitten vaikeudet tiivistyvät. Kun annettaisiin tontti ja välineet, silloin nähtäisiin kuka on todella tosissaan hakemassa turvaa ja rakentamassa tulevaisuuttaan uudessa maassa, eikä halua elää muiden siivellä Jyvät erottuisivat akanoista ja laiskat pötkisivät pois maasta.

    maahanmuuttajat muuttavat suuriin kaupunkeihin, koska niissä on mahdollisuus työllistyä

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    maahanmuuttajat muuttavat suuriin kaupunkeihin, koska niissä on mahdollisuus työllistyä

    No mutta mikseivät ne työllisty niissäkään?

    Äänestä

  • Hav 2 kirjoitus sisältää kaiken oleellisen. Eli ei ole mitään syytä hyväksyä nykyistä tilannetta.

    Äänestä

  • hehhehhee kirjoitti:

    No mutta mikseivät ne työllisty niissäkään?

    kyllähän he työllistyvät, minkä sinäkin huomaisit, jos uskaltaisit poistua pienestä paskaisesta yksiöstäsi Lieksan pohjoisrajalla.

    Äänestä

  • NoMutta- kirjoitti:

    kyllähän he työllistyvät, minkä sinäkin huomaisit, jos uskaltaisit poistua pienestä paskaisesta yksiöstäsi Lieksan pohjoisrajalla.

    Jos keskittyisit tuollaisen matalaotsaisen trollaamisen sijaan faktuaalisen tiedon hankkimiseen, tietäisit maahanmuuttajien työttömyyden olevan huomattavan korkea.

    Äänestä

  • MuttaNo- kirjoitti:

    Jos keskittyisit tuollaisen matalaotsaisen trollaamisen sijaan faktuaalisen tiedon hankkimiseen, tietäisit maahanmuuttajien työttömyyden olevan huomattavan korkea.

    on hyvin huvittavaa, kun sinä kitiset matalaotsaisesta trollaamisesta.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    on hyvin huvittavaa, kun sinä kitiset matalaotsaisesta trollaamisesta.

    Samat vanhat trollauksesi, joita spämmäät päivästä toiseen kaikkialle, eivät huvita enää ketään. Ne ovat lähinnä ikävystyttäviä.

    Äänestä

  • SenSijaan kirjoitti:

    Samat vanhat trollauksesi, joita spämmäät päivästä toiseen kaikkialle, eivät huvita enää ketään. Ne ovat lähinnä ikävystyttäviä.

    on hämmästyttävää että vieläkin jaksat kirjoittaa itsestäsi toisessa persoonassa ja kuvitella että se naurattaa muitakin kuin sinua ja äitiäsi.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    on hämmästyttävää että vieläkin jaksat kirjoittaa itsestäsi toisessa persoonassa ja kuvitella että se naurattaa muitakin kuin sinua ja äitiäsi.

    Ketään ei hämmästytä se, ettet osaa kirjoittaa viestejäsi tai edes nimimerkkejäsi itse ilman muiden palstalaisten apua.

    Äänestä

  • Sensijaan kirjoitti:

    Ketään ei hämmästytä se, ettet osaa kirjoittaa viestejäsi tai edes nimimerkkejäsi itse ilman muiden palstalaisten apua.

    kukaan muu kuin sinä ei sellaista ole koskaan minusta kuvitellut.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    kukaan muu kuin sinä ei sellaista ole koskaan minusta kuvitellut.

    Ei tosiasioita tarvitse kuvitella.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Ei tosiasioita tarvitse kuvitella.

    sinun uskottavuuttasi vähän syö se että käytät nytkin nimimerkkiäni.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    sinun uskottavuuttasi vähän syö se että käytät nytkin nimimerkkiäni.

    Jos höpinöitäsi on uskominen, niin sellaista nimimerkkiä ei olekaan, mikä ei kuuluisi sinulle.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    Jos höpinöitäsi on uskominen, niin sellaista nimimerkkiä ei olekaan, mikä ei kuuluisi sinulle.

    sinä taidat nyt taas projisoida itseäsi mestariisi humanist1in. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    sinä taidat nyt taas projisoida itseäsi mestariisi humanist1in. Kateus paistaa läpi itkuisesta kommentistasi.

    Omakehu paljastaa armotta idiootin, kuten nytkin.

    No, tässä tapauksessa se on kyllä varmaan ihan ymmärrettävää, sillä kukapa muukaan humanist1a kehuisi, jos ei humanist1 itse.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Omakehu paljastaa armotta idiootin, kuten nytkin.

    No, tässä tapauksessa se on kyllä varmaan ihan ymmärrettävää, sillä kukapa muukaan humanist1a kehuisi, jos ei humanist1 itse.

    ilmankos monet pitävät Halla-ahoa idioottina.

    Äänestä

  • No- kirjoitti:

    ilmankos monet pitävät Halla-ahoa idioottina.

    Uutta tietoa, että humanist1:n sivupersoona pitää itseään Halla-ahona. Tämä kyllä selittää sen, miksi tuo itserakas inisijä kirjoittaa tänne Halla-ahosta seksuaalisia juttuja ilmeisen kiimaisessa mielentilassa...

    Äänestä

  • Aha- kirjoitti:

    Et nyt ihan ymmärtänyt pointtia. Halla-aho on itserakas paskiainen, minkä kaikki paitsi häneen kritiikittömästi suhtautuvat hompanssit kyllä tietävät.

    Äänestä

  • haha- kirjoitti:

    Et nyt ihan ymmärtänyt pointtia. Halla-aho on itserakas paskiainen, minkä kaikki paitsi häneen kritiikittömästi suhtautuvat hompanssit kyllä tietävät.

    Mutta ethän sinä ikinä tiedä mistään mitään. Siksi töräytteletkin vain tuollaisia tunkkaisia aivopieruja.

    Äänestä

  • Aha- kirjoitti:

    Mutta ethän sinä ikinä tiedä mistään mitään. Siksi töräytteletkin vain tuollaisia tunkkaisia aivopieruja.

    minähän tiedän halla-ahosta kaiken. Muistaakseni sinäkin joskus kokosit yhteen kaikki osuvimmat laukaukseni siitä.

    Äänestä

  • No-mutta kirjoitti:

    minähän tiedän halla-ahosta kaiken. Muistaakseni sinäkin joskus kokosit yhteen kaikki osuvimmat laukaukseni siitä.

    Kyse ei ole Halla-ahosta, vaan pipin pääsi kehittelemästä olkiukosta.

    Äänestä

  • Katsos_kun kirjoitti:

    Kyse ei ole Halla-ahosta, vaan pipin pääsi kehittelemästä olkiukosta.

    No voihan Halla-ahoa (sitä hanuristia) tosiaan sanoa myös olkiukoksi. Ennen sen hatun alla oli aivot, nyt pelkkiä olkia.

    Äänestä

  • hmmmmmmmmm kirjoitti:

    No voihan Halla-ahoa (sitä hanuristia) tosiaan sanoa myös olkiukoksi. Ennen sen hatun alla oli aivot, nyt pelkkiä olkia.

    Kaikenlaisia harhanäkyjä se häiriintynyt mielesi tuottaakin.

    Äänestä

  • mmmmmmmh kirjoitti:

    Kaikenlaisia harhanäkyjä se häiriintynyt mielesi tuottaakin.

    senhän tietää kaikki, että Harha-aho vaihtoi järkensä Gates of Vienaan.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    senhän tietää kaikki, että Harha-aho vaihtoi järkensä Gates of Vienaan.

    Kaikki tietää, että sinä et voi vaihtaa järkeäsi mihinkään, kun sinulla ei sellaista alunperin ollutkaan.

    Äänestä

Sen sijaan että hallitukset myötäilevät muukalaisvihamielisiä mielipiteitä, heidän täytyy osoittaa todellista johtajuutta ja selittää äänestäjille, miksi meillä on moraalinen velvollisuus auttaa. Näin kirjoittaa rauhannobelisti, presidentti Martti Ahtisaari The Elders -verkkosivuston mielipidekirjoituksessaan.

-Joka vuosi kansainvälisenä pakolaispäivänä tunnen erityistä sympatiaa niitä miljoonia ihmisiä kohtaan, joiden on pakko paeta kodeistaan. Heidän ahdinkonsa tuntuu voimakkaasti, koska minä ja perheeni jaamme heidän kohtalonsa, Viipurista evakkoon vuonna 1939 lähtenyt Ahtisaari kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että Syyrian kriisin vuoksi maailmassa on pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

.
.
-Maailman rikkaimmat maat voivat, ja niiden pitäisi tehdä enemmän. Kuitenkin näemme, että Euroopan unionin vauraimmat maat sulkevat rajojaan ja kinastelevat siitä, kuinka monta pakolaista voivat hyväksyä, Ahtisaari kirjoittaa.

Hän moittii Euroopan unionia siitä, ettei se ole reagoinut pakolaisongelmaan riittävän tehokkaasti. Hän muistuttaa, että pelkästään tänä vuonna Pohjois-Afrikasta on tillut yli 100 000 pakolaista.

Äänestä

Kukaan ei näköjään pysty antamaan yhtään hyvää syytä miksi sinun pitäisi hyväksyä somalit. Joten vastaus kysymykseesi on, EI MINKÄÄN TAKIA.

Äänestä
  • kukaan ei ole myöskään pystynyt antamaan yhtään hyvää syytä sillekään, miksi sinun ei pitäisi hyväksyä somaleita. Joten hyväksy ihmeessä heidät, silloin kestät paremmin itseäsikin.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    kukaan ei ole myöskään pystynyt antamaan yhtään hyvää syytä sillekään, miksi sinun ei pitäisi hyväksyä somaleita. Joten hyväksy ihmeessä heidät, silloin kestät paremmin itseäsikin.

    Et näköjään seuraa aikaasi kovinkaan tarkasti.

    Toinen vaihtoehto olisi ollut, että älyllinen kapasiteettisi ei yllä edes keskivertoiselle tasolle, mutta herrasmiehenä lopullisen valinnan jätän sinulle.

    Äänestä

  • jotain.rajaa.sentään kirjoitti:

    Et näköjään seuraa aikaasi kovinkaan tarkasti.

    Toinen vaihtoehto olisi ollut, että älyllinen kapasiteettisi ei yllä edes keskivertoiselle tasolle, mutta herrasmiehenä lopullisen valinnan jätän sinulle.

    molemmat villit arvauksesi menivät metsään, mutta sehän ei ole uutinen kenellekään. Se taas on uutinen, että muttaneiti kuvittelee olevansa herrasmies.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    molemmat villit arvauksesi menivät metsään, mutta sehän ei ole uutinen kenellekään. Se taas on uutinen, että muttaneiti kuvittelee olevansa herrasmies.

    Eihän se mikään uutinen ole, että sinulla, muttis, on suuret (harha)luulot itsestäsi.

    Äänestä

  • Niin-no kirjoitti:

    Eihän se mikään uutinen ole, että sinulla, muttis, on suuret (harha)luulot itsestäsi.

    olisi ehkä mukavaa jos tässäkin ketjussa vähitellen ruvettaisiin keskustelemaan itse asiasta eikä sinun luuloistasi.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    olisi ehkä mukavaa jos tässäkin ketjussa vähitellen ruvettaisiin keskustelemaan itse asiasta eikä sinun luuloistasi.

    Samaan aikaan kun muut yrittävät keskustella maahanmuutosta, humanist1 sivupersoonineen spämmää muilta kopioituja viestejä päättömästi joka paikkaan tai töräyttää parin sanan aivopieruja, jotka eivät liity mihinkään.

    Äänestä

  • NiinNo kirjoitti:

    Samaan aikaan kun muut yrittävät keskustella maahanmuutosta, humanist1 sivupersoonineen spämmää muilta kopioituja viestejä päättömästi joka paikkaan tai töräyttää parin sanan aivopieruja, jotka eivät liity mihinkään.

    kerrot nyt itsestäsi, et humanistin toiminnasta.

    Äänestä

  • NiinNo kirjoitti:

    Samaan aikaan kun muut yrittävät keskustella maahanmuutosta, humanist1 sivupersoonineen spämmää muilta kopioituja viestejä päättömästi joka paikkaan tai töräyttää parin sanan aivopieruja, jotka eivät liity mihinkään.

    ei se aivopieru siitä parane, että sitä venyttää. Jos et usko, kurkkaa vaikka Skriptaa.

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    ei se aivopieru siitä parane, että sitä venyttää. Jos et usko, kurkkaa vaikka Skriptaa.

    Miksi sitten venytät väsyneitä viestejäsi joka ketjuun, vaikka ne eivät liity aiheeseen millään tavalla?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Miksi sitten venytät väsyneitä viestejäsi joka ketjuun, vaikka ne eivät liity aiheeseen millään tavalla?

    Skripta liittyy kyllä maahanmuuttoon, onhan se ns. "maahanmuuttokriitikoittein" raamattu ja hommaforum katekismus

    tuota sinun kannattaisi kysyä Halla-aholta.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Skripta liittyy kyllä maahanmuuttoon, onhan se ns. "maahanmuuttokriitikoittein" raamattu ja hommaforum katekismus

    Scriptasta ja hommaforumista löytyy paljon asiallista maahanmuuttoon liittyvää tietoa. Sekös palstan Mobutu Sese Sekoa ärsyttää. :DD

    Äänestä

  • Toisaalta kirjoitti:

    tuota sinun kannattaisi kysyä Halla-aholta.

    Näitkö taas märkiä unia ihastuksestasi Halla-ahosta?

    Äänestä

  • NoMutta- kirjoitti:

    Näitkö taas märkiä unia ihastuksestasi Halla-ahosta?

    sinä näet märkiä unia ihastuksestasi humanist1sta. Kiima paistaa läpi lapsellisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    sinä näet märkiä unia ihastuksestasi humanist1sta. Kiima paistaa läpi lapsellisesta kommentistasi.

    Kuka kumma siitä limaisesta vanhasta pedofiilistä näkisi unia, saati sitten märkiä unia? Kyllä tuo on taaskin vain omaa säälittävää harhakuvitelmaasi.

    Äänestä

  • Hyh- kirjoitti:

    Joskus luulin että Halla-ahon blogikirjoitus, jossa hän toivoi vihreiden naisten raiskaamista, oli tyhmyyden huippu, mutta olin kerrankin väärässä.

    Äänestä

  • NoMutta- kirjoitti:

    Näitkö taas märkiä unia ihastuksestasi Halla-ahosta?

    Kuka kumma siitä limaisesta vanhasta pedofiilistä näkisi unia, saati sitten märkiä unia? Kyllä tuo on taaskin vain omaa säälittävää harhakuvitelmaasi. Vaikka sinua Jussin punaiset posket kiihottavatkin, kaikki eivät sinun tapaasi näe märkiä unia joissa Jussi ottaa poskeen.

    Et sinä ole Jussi, vaan insesti-humanist1 Varsinais-Suomesta, ja aivosi ovat varsinaisesti suolesta.

    Äänestä

  • Höpsistä kirjoitti:

    Et sinä ole Jussi, vaan insesti-humanist1 Varsinais-Suomesta, ja aivosi ovat varsinaisesti suolesta.

    Kyllä sinulle on ennenkin sanottu, etteivät huonot vitsisi siitä parane, että toistelet niitä niin kuin mikäkin vajakkipapukaija.

    Äänestä

  • OhByTheWay kirjoitti:

    Kyllä sinulle on ennenkin sanottu, etteivät huonot vitsisi siitä parane, että toistelet niitä niin kuin mikäkin vajakkipapukaija.

    Miksi sitten toistelet ikivanhoja, väsyneitä trollauksiasi joka ketjussa?

    Äänestä

  • NoMutta- kirjoitti:

    Miksi sitten toistelet ikivanhoja, väsyneitä trollauksiasi joka ketjussa?

    miten voisin toistella sellaista mitä en ole koskaan tehnytkään?

    Äänestä

  • nomutta- kirjoitti:

    miten voisin toistella sellaista mitä en ole koskaan tehnytkään?

    Sinähän teet sellaista joka käänteessä.

    Äänestä

  • nomutta- kirjoitti:

    Sinähän teet sellaista joka käänteessä.

    jos et kykene todistamaan väitettäsi, se on vain tyhjää leukojen louskutusta

    Äänestä

  • mutta-mutta kirjoitti:

    jos et kykene todistamaan väitettäsi, se on vain tyhjää leukojen louskutusta

    Minun ei tarvitse todistaa mitään. Jokainen löytää todisteita lukemalla typeriä trollauksiasi.

    Äänestä

Jokainen ulkomaalaistaustainen rikokseen syyllistyvä tulisi lähettää samantien takaisin kotiinsa.

Äänestä

ei tarvitse hyväksyä millään muotoa itse en hyväksy koska ne on yhteis kunnan hyväksi käyttäjiä kaikki saa niin kuin manulle ilallinen. ja viellä uskonnon varjolla täytyy sanoa että ei tästä hyvää seuraa pitkällä juoksulla koska oman maan ihmiset painaa perse verellä töitä jolla sitä on ja muutenkin asiat on perseelään mutta eihän somaleista saa puhua paskaa ne saa stressin siitä tulee yhteis kunnalle menoja kun ne menee sosuun rutiseen

Äänestä
  • älä kitise

    Äänestä

Mikä ettei? Samanlaisia ihmisiä kuin mekin.

Äänestä

Eikö somput vois lähettää Iraniin,kun siellä patistetaan naisia tekemään paljon
lapsia.Naiset säästyisivät liialta tekemiseltä,jos sinne lähetettäs kaikki somalit
pohjoismaista.Pääsisivät Allahin lasten joukkoon ja kotiutuminen olisi helpompaa.

Äänestä

Vastatkoot maat,jotka aikanaan käyttivät Afrikkalaisia siirtomaita hyväkseen,
nykyisistä seurauksista.Syytön Suomi on nykyisyyteen.Tarvitsemme ylivelkaantuneena itsekkin apua,pitääksemme omista köyhistä huolta.Jouduttuamme
EU politiikan johdosta nykyiseen tilanteeseen.
Ei meidän tarvitse hyväksyä somaleita,jotka eivät vaivaudu rakentamaan ja puolustamaan omaa kotimaataan Afrikassa,vaan terveet miehet raukkamaisesti
luikkivat pakoon toisten elätettäväksi.Eivät ole säälin tarpeessa.

Äänestä
  • YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n arvion mukaan noin puolet pakolaisista, turvapaikanhakijoista, maan sisäisistä pakolaisista, kansalaisuudettomista ja
    paluumuuttajista on naisia. Teollisuusmaihin tulevista turvapaikanhakijoista miehet ovat kuitenkin enemmistö.

    Noin kolme neljäsosaa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on miehiä. Monissa lähtömaissa naisen yhteiskunnallinen asema on heikko. Poikien ja
    miesten uskotaan selviytyvän matkasta paremmin ja pärjäävän kohdemaassa naisia paremmin. Pakenemisen taustalla voi olla myös se, että miehet ja nuoret pojat ovat vaarassa tulla pakkovärvätyiksi aseellisiin ryhmittymiin.

    Tällä hetkellä pakolaisuutta eniten aiheuttavat aseelliset selkkaukset ovat pitkittyneitä ja monimutkaisia konflikteja, joissa siviilit ovat usein väkivaltaisuuksien kohteina. Konfliktin osapuolina voi olla useita maan sisäisiä ryhmittymiä, kansainvälisiä joukkoja sekä yksityissektorin turvallisuusyhtiöitä. Niihin liittyy usein ääriryhmien erottelematonta väkivaltaa, kuten itsemurhaiskuja. Kriisien seurauksista kärsivät eniten siviilit, mikä lisää pakolaisuutta. Perinteinen ajatus isänmaan puolustamisesta soveltuu huonosti tämän hetken sotiin ja konflikteihin.

    Pakolaisuuden taustalla on vaino, joka kohdistuu poliittiseen mielipiteeseen, uskontoon, alkuperään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.
    Vainoaja ei aina ole valtio, vaan se voi olla myös yksityinen taho tai organisaatio, jota vastaan henkilö ei saa suojelua kotimaansa viranomaisilta.

    Lisätietoja konflikteista:
    International Crisis Group

    Äänestä

sehän on vain oma ongelmasi, jos et hyväksy. Se tekee asemasi vähän säälittäväksi, mutta eipä sillä sen kummempaa vaikutusta ole oikein mihinkään.

Äänestä

hekin hyväksyvät sinut.

Äänestä
  • Ja he tulevat osoittamaan hyväksyntänsä joukkoraiskaamalla sinut pusikossa.

    Äänestä

  • Niin- kirjoitti:

    Ja he tulevat osoittamaan hyväksyntänsä joukkoraiskaamalla sinut pusikossa.

    Jos tuo oli vitsi, niin olipa huono.

    Äänestä

  • Pöh- kirjoitti:

    Jos tuo oli vitsi, niin olipa huono.

    Sinä olet huono vitsi.

    Äänestä

  • Huh- kirjoitti:

    Sinä olet huono vitsi.

    Niin olet.

    Äänestä

  • Hyh- kirjoitti:

    Niin olet.

    Taas puhut itsestäsi toisessa persoonassa.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Et sitten alkeellisintakaan vitsiä saa väännettyä ilman minun apuani.

    Äänestä

  • Pyh- kirjoitti:

    Et sitten alkeellisintakaan vitsiä saa väännettyä ilman minun apuani.

    Ei sinulta saa minkäänlaista apua edes pyydettäessä, kun et osaa kuin kopioida minun ja muiden viestejä sekä töräytellä toinen toistaan tunkkaisempia aivopieruja.

    Äänestä

  • Heh- kirjoitti:

    Ei sinulta saa minkäänlaista apua edes pyydettäessä, kun et osaa kuin kopioida minun ja muiden viestejä sekä töräytellä toinen toistaan tunkkaisempia aivopieruja.

    luulin että Halla-ahon blogikirjoitus, jossa hän toivoi vihreiden naisten raiskaamista, oli tyhmyyden huippu, mutta olin kerrankin väärässä.

    Äänestä

  • Pitkään kirjoitti:

    luulin että Halla-ahon blogikirjoitus, jossa hän toivoi vihreiden naisten raiskaamista, oli tyhmyyden huippu, mutta olin kerrankin väärässä.

    Teikäläiset tuovat Suomeen tuhansittain maahanmuuttajia sellaisista maista, joista tänne tulevat tekevät jopa kymmeniä kertoja enemmän raiskauksia kuin suomalaiset. Kun nämä katukuvaa värittämään tuodut "rikastuttajat" sitten raiskaavat, on vain ja ainoastaan oikein, että sinä ja kumppanisi valikoidutte heidän uhreikseen.

    Äänestä

  • Niin- kirjoitti:

    Ja he tulevat osoittamaan hyväksyntänsä joukkoraiskaamalla sinut pusikossa.

    Mitä ihmettelemistä tässä on? Näinhän on jo tapahtunut. Ja jatkoa seuraa nyt kun tietävät, että siitä ei rankaista.

    Äänestä

  • Joo_o kirjoitti:

    Teikäläiset tuovat Suomeen tuhansittain maahanmuuttajia sellaisista maista, joista tänne tulevat tekevät jopa kymmeniä kertoja enemmän raiskauksia kuin suomalaiset. Kun nämä katukuvaa värittämään tuodut "rikastuttajat" sitten raiskaavat, on vain ja ainoastaan oikein, että sinä ja kumppanisi valikoidutte heidän uhreikseen.

    minä en ole tuonut Suomeen ketään.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    minä en ole tuonut Suomeen ketään.

    Puhut aktiivisesti sellaisen maahanmuuttopolitiikan puolesta, joka lisää merkittävästi raiskauksia. Ei sillä, että sinunlaisesi mielenterveysongelmainen mitättömyys voisi vaikuttaa johonkin...

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Puhut aktiivisesti sellaisen maahanmuuttopolitiikan puolesta, joka lisää merkittävästi raiskauksia. Ei sillä, että sinunlaisesi mielenterveysongelmainen mitättömyys voisi vaikuttaa johonkin...

    puhut höpöjä, mutta sehän on ammattisi.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    puhut höpöjä, mutta sehän on ammattisi.

    Minä sentään puhun ihan itse, kun taas sinä et kykene edes siihen, vaan kopioit kaiken minulta ja muilta palstalaisilta.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Minä sentään puhun ihan itse, kun taas sinä et kykene edes siihen, vaan kopioit kaiken minulta ja muilta palstalaisilta.

    Myönsit puhuvasi höpöjä, ja väität että joku viitsisi kopioida sinua. Kyllä olet hupsu.

    Äänestä

  • heheheh kirjoitti:

    Myönsit puhuvasi höpöjä, ja väität että joku viitsisi kopioida sinua. Kyllä olet hupsu.

    Lukemisen ymmärtäminen ei ole vahvin puolesi.

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    Lukemisen ymmärtäminen ei ole vahvin puolesi.

    projisoit taas omia heikkouksiasi minuun.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    projisoit taas omia heikkouksiasi minuun.

    Se on sinun ongelmasi.

    Äänestä

Kuinka suppea niiden apinakielen sanavarasto on? Koko kielessä vain jotain parisataa alkukantaista eri ilmaisua? Puhe kuulostaa kiimaisen ja kapisen rakkikoiran ärähtelyltä ja vinkumiselta.

Äänestä
  • siltähän kaikki kielet kuulostaa joista ei mitään ymmärrä.

    Äänestä

Tämän Tapanilan raiskausjutun jälkeen sanoisin, että sinun ei tarvitse hyväksyä somaleita. En itsekään enää eilisen jälkeen hyväksy.
Kyllä se somaleille riittää, kun oikeuslaitos ja useat poliittiset puolueet hyväksyy ja tukee, ei kansan enää tarvitse.

Äänestä
  • Tämän Tapanilan raiskausjutun jälkeen sanoisin, että en hyväksy raiskaajia. Mutta sitä mieltä olen ollut ennenkin. Ja edelleen olen sitä mieltä, että kaikkia somaleja ei sen perusteella pidä leimata.

    Äänestä

  • oikaisu kirjoitti:

    Tämän Tapanilan raiskausjutun jälkeen sanoisin, että en hyväksy raiskaajia. Mutta sitä mieltä olen ollut ennenkin. Ja edelleen olen sitä mieltä, että kaikkia somaleja ei sen perusteella pidä leimata.

    Sinähän olet lukemattomia kertoja puolustellut raiskaajia. Oletko viimein muuttanut mieltäsi, vai..?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    Sinähän olet lukemattomia kertoja puolustellut raiskaajia. Oletko viimein muuttanut mieltäsi, vai..?

    en ole koskaan puolustellut raiskaajia. En todellakaan missään.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    en ole koskaan puolustellut raiskaajia. En todellakaan missään.

    Olet puolustellut raiskaajia joka käänteessä, eteenkin jos he ovat somaleja.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olet puolustellut raiskaajia joka käänteessä, eteenkin jos he ovat somaleja.

    en ole puolustellut, en eteen enkä taaksekaan :D Somalien etuveitikka tuntuu kiinnostavan sinua kovasti, vai mistä tuo freudilainen lipsahdus?

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    en ole puolustellut, en eteen enkä taaksekaan :D Somalien etuveitikka tuntuu kiinnostavan sinua kovasti, vai mistä tuo freudilainen lipsahdus?

    Ulkomaalaistaustaisien raiskaajien puolustelu on sinulla geeneissä.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Ulkomaalaistaustaisien raiskaajien puolustelu on sinulla geeneissä.

    en ole tehnyt sitä koskaan missään.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    en ole tehnyt sitä koskaan missään.

    Olet tehnyt sitä lähes kaikissa ketjuissa.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Olet tehnyt sitä lähes kaikissa ketjuissa.

    Mainitse yksi.

    Äänestä

  • Nope- kirjoitti:

    Mainitse yksi.

    Tämä ketju.

    Äänestä

  • Jepe- kirjoitti:

    Tämä ketju.

    Mikä viesti?

    Äänestä

  • niinkö kirjoitti:

    Mikä viesti?

    Etkä taaskaan muista, mitä itse olet kirjoittanut?

    Äänestä

  • NoNii-in kirjoitti:

    muistan hyvin, etten koskaan ole kirjoittanut mitään kotimaisiakaan raiskaajia puolustelevaa. Sinä et voi sanoa niinkään. Puolustelit sitä yhtä persuraiskaajaa, sanomalla että silloin kun se raiskasi, se oli vielä demari. Ehkä heiveröisin koskaan kuultu puolustelu, mutta sinulle tyypillinen.

    Äänestä

  • Kyllä- kirjoitti:

    Se, että sinun mielestäsi raiskaajan vasemmistolaisuus (tai somalitausta) on lieventävä asiahaara, ei tarkoita, että järjissään olevat ajattelisivat niin.

    Äänestä

Utriainen sanoo, että uhkailut ja uhkailujen saamat rasistiset piirteet ovat sinänsä oikea perustelu tuomion alenemiseen. Suurin osa Suomen lehdistöstä ei kuitenkaan missään vaiheessa tutkinnan aikana maininnut tekijöiden kansalaisuutta, vaan asiasta spekuloivat tavalliset kansalaiset sosiaalisessa mediassa.

Rikoksesta epäillyt eivät siis enää saa julkisuutta vain "perinteisessä" mediassa, vaan kentälle on tullut myös sosiaalinen media, jossa kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Sosiaalisen median kirjoittelu todennäköisesti vaikutti myös Helsingin käräjäoikeuden tuomioon.

- Mediatodellisuus on muuttunut, Utriainen näkee.

Suuren julkisuuden takia pienentyneitä tuomioita on toistaiseksi annettu vähän.

- Hyvin harvinaista tämä on.

MARI JULKU (Iltalehti 24.6.2015)

Äänestä
  • Onhan se ihan hirveää, etteivät suomalaiset tykkää raiskaajista. Nyt pitää varmaan antaa näille Afrikan sarven sorretuille seksisankareille kunniakansalaisuus ja mitali urhoollisuutensa vuoksi.

    Äänestä

  • NoNii-in kirjoitti:

    Onhan se ihan hirveää, etteivät suomalaiset tykkää raiskaajista. Nyt pitää varmaan antaa näille Afrikan sarven sorretuille seksisankareille kunniakansalaisuus ja mitali urhoollisuutensa vuoksi.

    Onhan se ihan selvää, ettei kukaan tykkää raiskaajista. Yhtä selvää - ja tavattoman vastenmielistä - on se, että rasistit käyttävät surutta hyväkseen tätä juttua.

    Äänestä

  • selviöitä kirjoitti:

    Onhan se ihan selvää, ettei kukaan tykkää raiskaajista. Yhtä selvää - ja tavattoman vastenmielistä - on se, että rasistit käyttävät surutta hyväkseen tätä juttua.

    Tätä juttua käyttävät hyväkseen sinä ja muut suvakkivajakit. Tehän juhlitte tapauksesta tullutta vähäistä tuomiota kaikkialla somessa ja kannustatte siten monikulttuurisia lemmikkejänne tekemään lisää raiskauksia.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Tätä juttua käyttävät hyväkseen sinä ja muut suvakkivajakit. Tehän juhlitte tapauksesta tullutta vähäistä tuomiota kaikkialla somessa ja kannustatte siten monikulttuurisia lemmikkejänne tekemään lisää raiskauksia.

    en ole sitä nähnyt kenenkään juhlivan. Mutta eihän sinulla ole mitään ongelmia ennenkään ollut tekaistujen syytösten esittämisessä. Et ole varmaan koskaan sanonut minusta mitään missä olisi edes totuuden siemen. Joten puhu jostain muusta. Jos haluat lainata nimimerkkiäni, kirjoita jotain, joka sopii tällä nimellä esitettäväksi. Siinä asiassa saisit kernaasti matkia minua.

    Siinä tapauksessa sinä et kykene lukemaan aatetoveriesi viestejä, omista trollauksistasi puhumattakaan. Mutta toisaalta, ethän sinä useimmiten tiedä edes sitä, kuka itse olet. Tahaton näppiksen rämpyttäminen lienee siis osa tautiasi, ja sinänsä hyvin valitettava oire.

    Äänestä

  • Tosiasiassa kirjoitti:

    Tätä juttua käyttävät hyväkseen sinä ja muut suvakkivajakit. Tehän juhlitte tapauksesta tullutta vähäistä tuomiota kaikkialla somessa ja kannustatte siten monikulttuurisia lemmikkejänne tekemään lisää raiskauksia.

    Älä naurata. Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    Äänestä

  • sivupersoona1 kirjoitti:

    Älä naurata. Kateus paistaa läpi jokaisesta väsyneestä kommentistasi.

    nyt on humanist1:lla osuva nimimerkki.

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    nyt on humanist1:lla osuva nimimerkki.

    Joko lainasit?

    Äänestä

  • No_mutta kirjoitti:

    nyt on humanist1:lla osuva nimimerkki.

    humanist1a ei edelleenkään ole tässä ketjussa nähty.

    Äänestä

  • Tosin- kirjoitti:

    humanist1a ei edelleenkään ole tässä ketjussa nähty.

    Siinähän humanist1 taas on, vaikka yrittääkin piilotella sivupersoonan suojissa.

    Äänestä

  • Tosin- kirjoitti:

    Siinähän humanist1 taas on, vaikka yrittääkin piilotella sivupersoonan suojissa.

    Oletko sinäkin humanist1n sivupersoona? Yleensä ne ovat kyllä nokkelampia.

    Äänestä

  • niinkö kirjoitti:

    Oletko sinäkin humanist1n sivupersoona? Yleensä ne ovat kyllä nokkelampia.

    Humanist1 on kyllä kovasti kiinnostunut minusta ja väittää usein minun olevan hän. Mutta joudun ikävä kyllä kieltäytymään "kunniasta". En halua tulla yhdistetyksi kehenkään julkihörhöön.

    Äänestä

  • NoJaa-a kirjoitti:

    Humanist1 on kyllä kovasti kiinnostunut minusta ja väittää usein minun olevan hän. Mutta joudun ikävä kyllä kieltäytymään "kunniasta". En halua tulla yhdistetyksi kehenkään julkihörhöön.

    ainoa julkihörhö täällä olet sinä, vaikka lymyiletkin kymmenien nimimerkkien takana. Se on kyllä huomattu, että humanisti on salainen ihastuksesi. Tai ei se nyt niin kauhean salainen enää ole kun pöliset hänestä päivät pääksytysten.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    ainoa julkihörhö täällä olet sinä, vaikka lymyiletkin kymmenien nimimerkkien takana. Se on kyllä huomattu, että humanisti on salainen ihastuksesi. Tai ei se nyt niin kauhean salainen enää ole kun pöliset hänestä päivät pääksytysten.

    Julkihörhö humanist1 höpisee taas haaveistaan kolmannessa persoonassa. :DDD

    Äänestä

Mine asua soomi jo monet vuodet, en raiskaa. Soomi huva maa sosu antaa raha, minu ja vaimolle ja 12 lapsille.Ei saa ajaa minu pois.

Äänestä

mua niin repii pahasti sisältä kun nään sombun.mitä vittua ne täällä tekee

Äänestä

Kuinka suppea niiden apinakielen sanavarasto on? Koko kielessä vain jotain parisataa alkukantaista eri ilmaisua? Puhe kuulostaa kiimaisen ja kapisen rakkikoiran ärähtelyltä ja vinkumiselta.

Afrikkalaiset ovat äänestääneet zompanssikielen maailman rumimmaksi ja kehittymättömämmäksi kieleksi.

Äänestä
  • kuulostaa siltä, että sinä kuvailet nyt hompanssien kieltä. Siis niitten hommaforumilla notkuvien kädellisten, jotka etäisesti muistuttavat ihmistä, järki ja tunteet vain puuttuvat..

    Äänestä

  • Vaikuttaa vahvasti siltä että sompanssit ovat projektio sinusta itsestäsi.

    Äänestä

  • niinminäkin kirjoitti:

    Vaikuttaa vahvasti siltä että sompanssit ovat projektio sinusta itsestäsi.

    Vaikuttaa vahvasti siltä, ettet vieläkään kykene tuottamaan kolmea sanaa pidempiä lauseita ilman minun tai muiden palstalaisten apua.

    Äänestä

  • jaahasss kirjoitti:

    Vaikuttaa vahvasti siltä, ettet vieläkään kykene tuottamaan kolmea sanaa pidempiä lauseita ilman minun tai muiden palstalaisten apua.

    Vaikuttaa vahvasti siltä, että projisoit omaa kyvyttömyyttäsi minuun ja muihin fiksuihin keskustelijoihin.

    Äänestä

  • jaahas- kirjoitti:

    Vaikuttaa vahvasti siltä, että projisoit omaa kyvyttömyyttäsi minuun ja muihin fiksuihin keskustelijoihin.

    Ainahan sinä niin teet, kun olet tuollainen hörhöhumanist1 Varsinais-Suomesta, ja aivosi ovat varsinaisesti suolesta.

    Äänestä

  • Todellisuudessa kirjoitti:

    Ainahan sinä niin teet, kun olet tuollainen hörhöhumanist1 Varsinais-Suomesta, ja aivosi ovat varsinaisesti suolesta.

    vanhat ja huonot vitsisi eivät parane sillä että toistelet niitä kuin rikkinäinen levysoitin tai pimahtanut papukaija.

    Äänestä

Apina ja sompanssi,
torilla ne tanssi,
kyseilivät toisiltaan,
joko mennään raiskaamaan.

Äänestä
  • Voi rassua. Ei ole sinusta uudeksi Kaarina Helakisaksi.

    Äänestä

  • Mutta kuka se on?

    Äänestä

Eihän se ole mikään pakko

Äänestä

Ei meidän Suomen kansana tarvitse hyväksyä yhtäkään somalia joukkoomme,
Ei sinun ,eikä minun.Kootkaamme voimamme ja sanokaamme kaikki yhdessä EI,
ja laitamme palautuksen käyntiin heidän omaan maahansa.Meidän ei tarvitse
mielistellä EU;ta eikä YK;ta,kantakoot ne vastuunsa,jotka tämän sekasotkun
ovat aikaansaaneet ja se ei ole Suomi.

Äänestä
  • Mistä sekasotkusta sinä reppana oikein höpiset?

    Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Stop-somal kirjoitti:

Miksi ?Kuka kertoisi?

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu