Kivaa ois kuulla, kuinka pitkään olette ihmiset sietäneet kauko-olosuhteita ennen kuin jompi kumpi on pakannut tavaransa ja tehnyt pitkänkin muuttomatkan rakkaansa luo? Onko joukossa pikalähdön tehneitä, siis esim. parin kuukauden jälkeen maisemaa vaihtaneita? Jos on, kerrothan onko päätös ollut mielestäsi oikea? Kauanko juttunne on kestänyt ja miten teillä menee nykyään? Ja onko se toinen osoittautunut kaukosuhteen jälkeen yhteen muutettuanne enkeliksi tai virtahevoksi vai onko se ollut sama oma itsensä kuin etänäkin?
Tsemppiä kaikille etärakastavaisille! :)
Tsemppiä kaikille etärakastavaisille! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä minä ja poikaystäväni kestettiin kaukosuhdetta,ilman että kumpikaan lähti lätkimään tai mitään muutakaan.oli se kyllä rankkaa aikaa välillä,joskus saattoi mennä kolmekin viikkoa,ettei nähty ollenkaan,soiteltiin vaan.yleensä siitä tuli vain enemmän ikävä,ja sitten tapeltiin.viikonloput sovittiin riitoja,ja taas sama juttu alusta:)mutta oli siinä hyvätkin puolensa,ei päässyt kyllästymään toiseen,iltasin oli ihana soittaa ennen nukkumaan menoa kultsille ja toivottaa hyvät yöt.ja se tunne,kun nähtiin pitkästä aikaa:):)ei vois olla mitään parempaa!
nyt asutaan kullan kans yhessä,se muutti tänne paikkakunnalle,missä mä asun.ja kyllä tämä yhteiselo on ihan kivasti menny kans,tosin kyllähän se alussa oli sellasta totuttelemista,kun oli tottunut näkemään vain viikonloppuisin,se on kuitenkin niin lyhyt aika,että parhaimmassa tapauksessa ei ehdi edes tapella.ehkä silloin oli vähän ruusuisempi kuva yhteiselosta,mutta se on kyllä tasoittunut nyt kun arki on astunut kuvioihin mukaan!
mutta ei voi muuta sanoa kuin; hyvää kannattaa odottaa!!!
Minä olen elellyt "viikonloppusuhteessa" reilut kaksi vuotta ja vielä olisi vuosi, puolitoista, edessä ennen kuin mies valmistuu ja voi muuttaa samalle paikkakunnalle kanssani. Itse valmistun vasta neljän vuoden päästä ja molemmilla on työn alla sellainen ala, joita ei samalta paikkakunnalta löydy. Onneksi välimatkaa on vain reilut 100 km eli nähdään joka viikonloppu ja joskus harvoin muutenkin.
Minulla oli kaukosuhde; välissämme oli 200 km. Yritimme nähdä jokatoinen viikonloppu, mutta välillä tapaamiset venyivät; saattoi kulua jopa kuukausi edellisestä tapaamisesta. Sitä jatkui puolitoista vuotta, minkä jälkeen pääsin lähemmäs silloista miestäni, muuttamalla opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Välimatkaa oli silti 40 km, mutta se ei ollut enää yhtään mitään aikaisempaan verrattuna.
En muuttanut vain miehen takia, sillä olin joka tapauksessa lähdössä entisestä kaupungista. Suhteemme ei ollut niin vakaalla pohjalla, että yksin mies olisi riittänyt muuttopäätöksen tekemiseen. Suhdettamme kestikin enää vain hieman yli puolivuotta muuttoni jälkeen. En kuitenkaan kadu muuttoani; muutin myös opiskelujen takia.
Nyt elän taas kaukosuhteessa ja uskon ja toivon, että nyt menee paremmin. Aion myös uhrata suhteelle enemmän aikaa ja rahaa. En halua enää sellaista, että toista näkee vain kerran kuukaudessa/kahdessa. Emme ole vielä seurustelleet kauaa, mutta suunnitelmissa on, että muutan kesäksi hänen luokseen.
Tiedän paljon kaukosuhteita, jotka ovat onnistuneet.
Yksi tuttu lähti ulkomaille vaihtoon; meni siellä naimisiin muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen ja palasi Suomeen. Mies tuli perässä vasta vuoden päästä. Koko sen ajan pitivät suhdetta yllä puhelimessa ja messingerillä jutellen nettikameroiden välityksellä.
Yksi toinen oli seurustellut ulkomailla asuessaan miehen kanssa vasta pari kuukautta, ennen kuin piti palata Suomeen. Juttu tyssäsi siihen, kun kumpikaan ei uskonut kaukosuhteeseen. Muutaman kuukauden kuluttua alkoivat sähköpostit sinkoilla ja pari tapasi kolme kertaa, ennen kuin tyttö muutti miehen luo ja he menivät naimisiin. Käsittääkseni naimisissa ovat yhä.
Niin; Kyllä se kaukosuhdekin toimii, jos halua on saada se toimimaan. Jotkut tekevät päätöksiä, mitkä voivat vaikuttaa toisista hätiköidyiltä. Mutta jos itse tietää mitä haluaa ja tuntuu oikealta, niin mitä niitä muiden arvosteluja kuuntelemaan. Sen kyllä itse tietää.
Me seurusteltiin 2,5 kuukautta ja sitten pääsin muuttamaan rakkaani luo. Välimatkaa oli ennen 300 km. Loppujen lopuksi alkoi joka viikonloppuinen reissaaminen ja puhelinlaskut rasittaa kukkaroa riittävästi. Päätös yhteen muuttamisesta oli yhteinen enkä sitä pätkääkään kadu. En kadu siitäkään huolimatta, että mulla ois jatkunu edellisellä paikkakunnalla työt ja tänne muuttaessani sellaisista ei ollut mitään tietoa. Tällä hetkellä meillä menee todella hyvin. Tein aivan oikein muuttaessani tänne. Nyt mulla on jo töitäkin täällä. Toinen on osoittautunu niitten asioitten vuoksi samaksi, joihin hänessä ihastuin. Mutta hänen huonoista puolista mulla ei ollu paljoakaan tietoa ennen yhteen muuttamista. On sitä kyllä itestäkin löytäny sellaisia huonoja puolia yhteen muuton jälkeen, joista ei aiemmin tiennyt. Kaukorakkaus voi toimia siitäkin huolimatta, että kumpikaan ei siihen alussa uskois. Meille kävi niin.