Toiminnallinen äänihuulisalpaus

KöhKöh

Itselläni on jo kohta 10v ajan ollut kyseistä vaivaa. Korva-Nenä-Kurkku-lääkärillä kävin, mutta en häneltä koskaan tätä diagnoosia saanut(enpä kyllä muutakaan kommenttia oireistani). Kuitenkin oireeni ja kohtaukseni ovat just eikä melkein kuin tässä sairaudessa, joten enpä ole turhaan jaksanut uudestaan lääkärille lähteä diagnoosia hakemaan, koska osaan toimia kohtauksen sattuessa.
Nyt kuitenkin olen kärsinyt kohatuksista joka yö ja välillä päivisinkin viim 4 vko:n ajan(minulla ollut yskää 3 vko:n ajan alussa) ja mitta alkaa tulla täyteen. Kyselisinkin kokemuksia esim botox pistoksista tai muista lääkkeellisistä hoidoista kyseisen sairauden suhteen? Ensinnäkin, mitä hoitoa/lääkitystä on tarjottu ja toiseksi, onko kokemukset niiden hyödyistä minkälaisia?
Yöunet ilman tukehtumiskohtauksia kun alkavat tuntua vain haaveelta tällä hetkellä.. :( Lisäksi olen huomannut että yhä useammat eri tekijät minulle näitä kohtauksia aiheuttavat(mausteinen ruoka, alkoholi..), niin toivoisin jotain pysyvämpää apua jos sellaista on tarjolla.. tuntuu vain että turhan moni lääkäri ei kyseistä sairautta edes tunne, tai kuten aikaisempi kokemukseni osoitti, heitä ei edes kiinnosta tutkia potilasta perusteellisesti.. :(

Kiitos vastauksestasi..

0

379

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Immu otti pataan

        Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        145
        2525
      2. Näetkö feminismin uhkana

        Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
        Ikävä
        203
        1190
      3. Tykkäätkö halaamisesta?

        Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
        Maailman menoa
        113
        1091
      4. Hinduilu on suurta eksytystä

        tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
        Hindulaisuus
        389
        940
      5. Malmin tapaus on järkyttävä

        Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
        Maahanmuutto
        299
        923
      6. Miksi kaivata miestä

        jolla ei edes muna toimi?
        Ikävä
        100
        896
      7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

        Tällä hetkellä parasta?
        Ikävä
        66
        878
      8. Kyllä me vaan

        Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
        Ikävä
        53
        851
      9. Oot nainen kaunis

        muista hymyillä jatkossakin.
        Ikävä
        46
        839
      10. Mitä haluaisit kysyä

        Kaivatultasi?
        Ikävä
        60
        832
      Aihe