Palestiinalaisten Holokausti ja Israel

Jimmy Carter, entinen USA:n presidentti, kertoo että juutalaiset suorittavat yhtä maailmanhistorian pahimmista kansanmurhista kantiksilta ryöstetyssä Palestinassa.

https://www.youtube.com/watch?v=uvtC_qzHVM4

Palestina on se minkälaiseksi sionisti-rahajutkut ovat muuttamassa koko EU:ta.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kaikki tiedämme mikä Israel on mutta sitä emme ymmärrä miksi Israelia vastaan ei ole nostettu mitään talouspakotteita?

Olemme havainneet myös minkälainen valta judaisteilla on USA:ssa. Mm. USA:n hyökkäys Irakiin tehtiin Israelin toimesta. Vain Israel koki Irakin uhkakseen ja USA hyökkäsi Irakiin Israelin käskystä. USA:sta on tullut Israelin verikoira!

Äänestä
  • Oma henkilökohtainen talouspakotteeni on se, että kaikki minkä näen että on Israelista, jätän kauppojen hyllyille mädäntymään.

    Äänestä

  • EI-Israelille kirjoitti:

    Oma henkilökohtainen talouspakotteeni on se, että kaikki minkä näen että on Israelista, jätän kauppojen hyllyille mädäntymään.

    Olen mennyt tässä talouspakote asiassa askeleen pidemmälle, eli olen ottanut tavakseni kokeilla Israelista tuotuja hedelmiä, ovatko ihan kypsiä vielä. Joka kerta kun tapaan Israelista tuotuja hedelmiä puristan ainakin yhden myyntikelvottomaksi!

    Äänestä

  • EI-Israelille kirjoitti:

    Oma henkilökohtainen talouspakotteeni on se, että kaikki minkä näen että on Israelista, jätän kauppojen hyllyille mädäntymään.

    Vihervassarit kiittävät, heille kaikki Israelilainen on kultaa.

    Äänestä

  • Ak-ti-vis-ti kirjoitti:

    Olen mennyt tässä talouspakote asiassa askeleen pidemmälle, eli olen ottanut tavakseni kokeilla Israelista tuotuja hedelmiä, ovatko ihan kypsiä vielä. Joka kerta kun tapaan Israelista tuotuja hedelmiä puristan ainakin yhden myyntikelvottomaksi!

    olet kauppaterroristi joka lainmukaan voisi saada 6v.vankeutta aiheuttamastaan haitasta,varo toimintaasi olet joutunut jo tarkkailuun.

    Äänestä

  • EI-Israelille kirjoitti:

    Oma henkilökohtainen talouspakotteeni on se, että kaikki minkä näen että on Israelista, jätän kauppojen hyllyille mädäntymään.

    Haha, senkun vaan - todellisuudessa on äärimmäisen vaikeaa tietää, mitkä kaikki tuotteet ovat Israelillaisia ja jos sellaiseen salapoliisityöhön ryhdyt, huomaat lopulta, ettet voi ostaa kaupasta juuri mitään - suurin osa kaikista tavaroista kun on israelilaista/juutalaista alkuperää!!! :D :D :D

    Äänestä

  • EU_Is_White_Genocide kirjoitti:

    Vihervassarit kiittävät, heille kaikki Israelilainen on kultaa.

    Voivoi, etkö tuon vertaa tiedä, että nimenomaan vihervassarit ovat juuri näitä kaltaisiasi 'hyödyllisiä idiootteja', jotka kannattavat 'Vapaata Palestiinaa' eli ISISTÄ, mutta vihaavat Israelia, joka kuuluu meihin vapaisiin demokratiamaihin eli kaikkeen siihen hyvään ja vapauteen, johon olemme tottuneet.

    Äänestä

  • EipäPollasiPelaa kirjoitti:

    Voivoi, etkö tuon vertaa tiedä, että nimenomaan vihervassarit ovat juuri näitä kaltaisiasi 'hyödyllisiä idiootteja', jotka kannattavat 'Vapaata Palestiinaa' eli ISISTÄ, mutta vihaavat Israelia, joka kuuluu meihin vapaisiin demokratiamaihin eli kaikkeen siihen hyvään ja vapauteen, johon olemme tottuneet.

    Muista sitten kannattaa homoavioliittoja kuten israel tekee.

    Äänestä

http://lloydthomas.org/5-SpecialStudies/JewishHostilities.html

1917 juutalainen Rothschildin pankkimafia teki Englannin kanssa Balfour Declaration-sopimuksen juutalaisvaltion perustamisesta PALESTIINAAN.

1930 maaliskuu: Englantilaisen Shaw kommission reportin mukaan juutalaisten massamuutto PALESTIINAAN aiheuttaa maattoman ja tyytymättömän luokan palestiinalaisia.

1931 huhtikuu: Juutalaiset zionistit perustavat sotilaallisen terroristijärjestön IRGUNin valloittamaan maat palestiinalaisilta ja myöskin osia Jordaniasta ja Syriasta.

1937 heinäkuu: Lordi Peel`sin raportti tekee tilanteesta sen johtopäätöksen, ettei yhteistyö arabien ja juutalaisten välillä onnistu Palestiinan valtiossa.

Elokuu: Juutalaiset IRGUN terroristit hyökkäävät arabien linja-autoihin Palestiinassa.

1939 toukokuu: Englannin hallitus julkaisee tiedonannon jonka mukaa Palestiinan jako ei onnistu vaan ehdottaa itsenäisen ja roduttoman Palestiinan valtion perustamista kymmenen vuoden sisällä. Juutalaisten maahanmuuttoa rajoitetaan 75 000 henkeen seuraavan viiden vuoden aikana.

Kesäkuu 29: Palestiinassa juutalaiset IRGUN terroristit iskevät jälleen arabien linja-autoihin tappaen 24 siviiliä.

Marraskuu: Palestiinan tilanteen takia Englannin hallitus perustaa uuden Sir John Woodheadin johtaman komission, joka yrittää saada uudellen läpi Peelen komission ehdotusta, jonka mukaan juutalaisilla olisi 1000 neliökilometrin alue Tel Avivin ympärillä.

Äärioikeistolaisen Stern-liigan terroristin Avraham Sternin kirje NAZI-Saksan hallitukselle, jossa hän ehdottaa liittoa Saksan kanssa Englantia vastaan päämääränään Israelin itsenäistyminen:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6f/SternGang-Doc-Nazi-Collaboration.jpg

Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIen kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIt auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lehi_(group)#Contact_with_Nazi_Germany

1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaan"

1946 huhtikuu: Usan presidentin Trumanin painostuksesta Englanti taipuu sallimaan 100 000 juutalaisen pakolaisen siirtämiseksi Euroopasta Palestiinaan.

Lokakuu 1: Zionistinen terroristiorganisaatio IRGUN tekee pommi-iskun Englannin suurlähetystöön Roomaan.

1947 toukokuu 15: YK suosittaa komitean perustamista, komitea suosittaa Palestiinan jakamista.

Kesäkuu: Juutalaiset terroristit lähettävät kirjepommin Englannin kapinettiministeriöön.

Heinäkuu: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN hirttää kaksi englantilaista kersanttia ja miinoittaa heidän ruumiinsa.

Syyskuu 3: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN lähettää pommipaketin Englannin sotatoimistoon, pommi räjähtää postin lajittelussa Lontoossa haavoittaen kahta.

Marraskuu 29: Zionistien lobbaamisen tuloksena YK päättää Palestiinan jaosta, yli puolet Palestiinasta muodostaisi tulevan juutalaisvaltion ja Jerusalemista tulisi kansainvälinen kaupunki.

Joulukuu 11: Juutalaisesta kuorma-autosta heitetään pommi arabien linja-autoon, 6 arabia kuolee ja 30 haavoittuu; aseistautuneet juutalaisterroristit murhavat myös 12 arabia rantakylässä lähellä Haifaa.

Joulukuu 13: Juutalaisen terroristiorganisaation IRGUN Zvai Leumi murhaa 18 palestiinalaista ja haavoittaa 60 Jerusalemissa, Jaffassa ja Lyddassa. Jerusalemissa pommit heitettiin torialueelle lähellä Damaskuksen porttia; Jaffassa pommit heitettiin arabialaisten kahvilaan; Lyddassa arabit murhattiin kranaateilla ja automaattiaseilla.

Joulukuu 19: Zionistisen terroristijärjestön Haganah hyökkää arabikylään lähellä Safadaa, räjäyttäen kaksi taloa, raunioista kaivetaan 10 palestiinalaisen ruumiit joista 5 oli lapsia.

Joulukuu 29: Damascus Gate in Jerusalem, juutalaiset IRGUN terroristit heittävät kranaatin taksiin murhaten kaksi englantilaista konstaapelia ja 11 arabia, 32 haavoittuu.

Joulukuu 30: Juutalaiset terroristijärjestöt Palmach ja Carmel Brigade tekevät iskun Balad al Sheikh kylään murhaten yli 60 palestiinalaista.

Äänestä

Kaikki tietävät mitä lähi-idässä tapahtuu mutta mikään länsimainen valtio ei uskalla edes ehdottaa Israelille minkäänlaisia talouspakotteita.

Judaistit ovat USA:n taloudellisen vallan kahvassa. USA:n teollisuuden ja taloudellisen vallan vaikuttimen lonkerot yltävät kaikkialle vallapidon ytimiin. Israel tuntuu hallitsevan myös Eurooppaa USA:n avulla.

Äänestä

Kukaan ei uskalla ehdottaa Israelille talouspakotteita koska saa saman tien otsaansa antisemitistin leiman tai hän joutuu tutkijoiden suurennoslasin alle jossa Israelin arvostelijasta leivotaan natsi.

Äänestä

Te juutalaisVIHAmieliset SAASTAT! On kauheaa edes millään tavalla verrata natsien suorittamaa 6000 000 juutalaisen massamurhaa, siis sitä TODELLISTA holokaustia, MILLÄÄN TAVOIN joidenkin naurettavan valheellisten islamistien väittämiin kärsimuksiin, joita ei edes ole olemassakaan.

Te olette ISISille = islamisteille niitä hyödyllisiä idiootteja - he nauravat typeryydellenne aivan katketakseen!!!

Tässä teille aineistoa 'rehellisistä' ja muka 'holokaustissa kärsivistä ammattihuijari vale-palestiinalaisista:

https://www.idfblog.com/hamas/2012/11/29/hamas-propaganda-machine-in-action-during-operation-pillar-of-defense/

Äänestä
  • Ja tässä lisää...

    https://www.google.fi/search?q=hamas lies&rlz=1C1OPRA_enFI569FI569&espv=2&biw=1600&bih=765&tbm=isch&imgil=MB_3fn8zECGpcM:;_u0eJCut-9AxtM;http%3A%2F%2Fwww.jewishjournal.com%2Fisraelife%2Fitem%2Fhamas_lies_exposed&source=iu&pf=m&fir=MB_3fn8zECGpcM:,_u0eJCut-9AxtM,_&usg=__-IRyfIUmoOefQHIZGru4eXtaK0E=&dpr=1&ved=0CCkQyjc&ei=n0xPVZ_AMcGmsgH49IDoBQ#imgrc=gNcZde67EmZkfM:;UPAIb6c44bsfHM;http://stophamas.net/wp-content/uploads/2014/09/Lies1.jpg;http://stophamas.net/?p=142;1347;1431

    Äänestä

  • JAahas, joku tärähtänyt tosiasioilta silmänsä ummistaja levittää valheitaan?

    Et näköjäään tiedä että palestinalaisilta on kielletty sadeveden kerääminen, ja heidän pitää OSTAA kaikki vesi!

    Et näköjään tiedä että Israelilaiset ovat laittaneet omaan käyttöön teitä joita palestinalaiset eivät saa käyttää!

    Katso kartta, näyttääkö ystävälliseltä yhteis-elolta, ihan vaan sen suhteen millä tavalla maa-alueita on nakerrettu pois kantiksilta vuosi vuodelta??

    http://www.thehypertexts.com/Nakba Holocaust Palestinians Israel War with Iran.htm

    Äänestä


  • Eikö_Saa_Puolustautua kirjoitti:

    JAahas, joku tärähtänyt tosiasioilta silmänsä ummistaja levittää valheitaan?

    Et näköjäään tiedä että palestinalaisilta on kielletty sadeveden kerääminen, ja heidän pitää OSTAA kaikki vesi!

    Et näköjään tiedä että Israelilaiset ovat laittaneet omaan käyttöön teitä joita palestinalaiset eivät saa käyttää!

    Katso kartta, näyttääkö ystävälliseltä yhteis-elolta, ihan vaan sen suhteen millä tavalla maa-alueita on nakerrettu pois kantiksilta vuosi vuodelta??

    http://www.thehypertexts.com/Nakba Holocaust Palestinians Israel War with Iran.htm

    AHAHAHAHHAAAHAHAAAA , vai on vale-paleilta nyt kielletty sadevedenkin kerääminen - johan vitsin laukaisit - voi v'ttu että pitää olla urpoja ääliöitä, kun uskoo noiden ISISTEN paskajuttuja!!!!

    Äänestä

  • Eikö_Saa_Puolustautua kirjoitti:

    JAahas, joku tärähtänyt tosiasioilta silmänsä ummistaja levittää valheitaan?

    Et näköjäään tiedä että palestinalaisilta on kielletty sadeveden kerääminen, ja heidän pitää OSTAA kaikki vesi!

    Et näköjään tiedä että Israelilaiset ovat laittaneet omaan käyttöön teitä joita palestinalaiset eivät saa käyttää!

    Katso kartta, näyttääkö ystävälliseltä yhteis-elolta, ihan vaan sen suhteen millä tavalla maa-alueita on nakerrettu pois kantiksilta vuosi vuodelta??

    http://www.thehypertexts.com/Nakba Holocaust Palestinians Israel War with Iran.htm

    Mitäs tosta kuvasta?Onko ihan oma töherryksesi vale-pale, vai jonkun muun valehtelija-ISISIN tuotantoa?

    Äänestä

Aloittajalle tiedoksi: Jimmy Carter on yksi maailman suurimpia juutalaisvastaisia roistoja ja sitäpaitsi kuuluu satanistien sisäpiiriin, ollen illuministien kunniajäsen, joten tällaisen natsin sanomiset ei paljon paina.

Äänestä

Paska juttu, ja että jotkut haluaa tehdä niin!

Äänestä

Israelin valtio on maailman pahin rauhanongelma.
Nykyjuutalaisilla ei ole mitään yhteistä geeniä seemiläisten kanssa.
Palestiinalaiset on seemiläisiä, ja juutalaiset pahimpia antisemiittejä!

Äänestä
  • Typerää jargoniaa jauhat, ei vale-palet mitään seemiläisiä ole, ovat vaan sekarotuisia, ympäri musu-maita tulleita ISISIN= Hamasin alaisia muslimiroistoja.

    Raamattukin sanoo, että nämä muslimikansat ovat haamilaisia pakanoita ja muut pakanat ovat jafetilaisia - juutalaiset ovat ainoastaan seemiläisiä.

    Tosin löytyy sieltä joitain muslimeja, jotka ovat hyvissä väleissä juutalaisten kanssa, mutta näitä viisaita on vähän.

    Ja tietysti kristityt arabit elävät juutalaisten kanssa täydessä veljesyhteydessä, käyvät Israelin armeijankin yhdessä juutalaisten kanssa.

    Äänestä

  • Jaskanpauhantaa kirjoitti:

    Typerää jargoniaa jauhat, ei vale-palet mitään seemiläisiä ole, ovat vaan sekarotuisia, ympäri musu-maita tulleita ISISIN= Hamasin alaisia muslimiroistoja.

    Raamattukin sanoo, että nämä muslimikansat ovat haamilaisia pakanoita ja muut pakanat ovat jafetilaisia - juutalaiset ovat ainoastaan seemiläisiä.

    Tosin löytyy sieltä joitain muslimeja, jotka ovat hyvissä väleissä juutalaisten kanssa, mutta näitä viisaita on vähän.

    Ja tietysti kristityt arabit elävät juutalaisten kanssa täydessä veljesyhteydessä, käyvät Israelin armeijankin yhdessä juutalaisten kanssa.

    ISIS-järjestö saa taloudellista ja ase-tukea USA:lta, eli on sionistien järjestö.

    http://www.infowars.com/u-s-airdrops-weapons-to-isis-as-iraqi-army-makes-gains/

    Siksi ISIS ei hyökkää Israeliin, vaan massamurhaa kristittyjä ja muslimeja, kuten muutkin juutalais-järjestöt. Esimerkkinä Neuvostoliiton bolshevistit, joka oli myös juutalais-järjestö.

    Juutalaisilla tarkoitan tässä Talmudisteja.

    Äänestä

Ei ole mitään miehitystä, he elävät siellä ihan ok juutalaisten kanssa, käyvät
töissä israelissa jne.
Sitäpaitsi on hyvä kun israelilaiset hedelmät merkitään, niitä ei muuten osaisi
ostaa. On ne niin paljon mehukkaampia.

Äänestä

Taas paletrollit mellastaa. Israel on ainoa sivustysvaltio seudulla, mutta joutuu jatkuvasti puolustautumaan niin että sivistys karisee pian heiltäkin.

https://www.youtube.com/watch?v=8EDW88CBo-8

Äänestä

sfgffsfhdf fgggfg sfgfhg, gwrgrg.

Äänestä

Usaa ja Israelia johtavat khasaarijuutalaiset aloittavat III maailmansodan.

Äänestä
  • Se on jo alkanut, mutta vielä pääosin talous- ja infosodan tasolla.

    USA:ssa, joka on pahiten khasaari-juutalaisten panksteri-sukujen hallussa, viedään jo köyhiä ja kodittomia keskitysleireihin. FEMA-leiriin joutuu uuden lain myötä, jonka mukaan kodittomuus on rikos. Tämä uusi laki on vasta muutamassa osavaltiossa. Lue lisää:

    http://humansarefree.com/2013/10/fema-camp-round-up-has-begun-homeless_7.html

    Linkin loppusanat, miksi äänestäjät järjestävät valtaan korruptokraatteja jotka eivät korjaa oikeita ongelmia? USA:ssa on 3,5 miljoonaa koditonta, ja 18,5 miljoonaa tyhjää asuntoa...

    "In closing, I want to remind you all that there are 3.5 million homeless in the US and 18.5 million vacant homes. [6] So, can anyone tell me why do we keep voting, if politicians can never fix any of the real problems of our society? This system is corrupt and obsolete and it has to go!"

    Äänestä

dgsfdfgdfadfbd dfdfdfg fgdfg, fgsfgdsf.

Äänestä

Tutkimusta terrorismista 1946-2001

Itseään israelilaiseksi kutsuvat terroristijärjestöt Irgun, Stern ja Haganah saivat syntynsä 1930- ja 40-luvuilla.

Vuonna 1946, kaksi vuotta ennen Palestiinan jakoa, brutaali terrori-isku King David Hotelissa vavisutti Lähi-Itää. Iskun määräsi Irgunia johtanut Menachim Begin, josta tuli sittemmin itseään Israeliksi kutsuvan valtion pääministeri. Isku kohdistui brittien ministeriöön ja sotilasjohtoon. Noin 92 ihmistä kuoli.

Pommitus oli vastaus brittien operaatioihin kesäkuun 29. päivänä 1946, jolloin 17,000 brittisotilasta takavarikoivat aseita ja asiakirjoja tuhansilta terrori-aktiiveilta. Asiakirjat sisälsivät raskauttavaa todistusaineistoa suunnitelmista brittijoukkoja kohtaan.

Noin 25 taistelijaa oli mukana suunnittelemassa hotellioperaatiota. Seitsemän Irgunin ja Haganahin terroristia pukeutuivat maitoa kuljettaviksi arabityöntekijöiksi ja asensivat seitsemän suurta maitotonkkaa, jotka olivat pommeja, rakennuksen tukijalkojen alle. Osaan oli asennettu ajastin, jotta ylimääräisiä räjähdyksiä tapahtuisi auttajien saavuttua paikalle.

King David Hotelin isku muistuttaa Oklahoman oikeustalon pommitusta, ensimmäistä WTC-rakennuksen pommitusta ja myös toista WTC-pommitusta. Tiedossa on, että syyskuun 2001 iskuissa WTC 1 ja 2 rakennusten alla ja yläkerroksissa tapahtui massiivisia räjähdyksiä, jotka leikkasivat tukipilarit johtaen rakennusten vapaapudotukseen 10 sekunnissa. WTC rakennukseen 7, pienen matkan päässä WTC 1 rakennuksesta, ei osunut lentokonetta. Se sai vahinkoa ja syttyi tuleen siihen osuneesta romusta.

Kello 3:30 iltapäivällä syyskuun 11. päivänä 2001 rakennusten haltija Larry Silverstein, joka on sekä USA:n että Israeliksi itseään kutsuvan valtion kansalainen, sanoi että rakennus 7 vedetään alas. Puolitoista tuntia myöhemmin rakennus romahti tyypillisen räjähdepurkuoperaation mukaisesti omalle tontilleen kuudessa sekunnissa. Purun suunnittelun on pakko olla kestänyt viikkoja tai kuukausia, ei 90 minuuttia.

Silverstein, jolla oli sopimus WTC-rakennuksista, sai 500 miljoonaa dollarin rahallisen voiton rakennus 7:n menetyksestä. Larry Silversteinin taloudelliset tuotot WTC-rakennusten vakuutuksista, jotka hän laati 2 kuukautta 3.5 miljardin dollarin arvosta ennen iskuja sisältäen erityisesti kaapattujen lentokoneiden iskeytymisen mahdollisuuden rakennuksiin, toivat hänelle lopulta 4.56 miljardia dollaria. Hän haki 7 miljardia dollaria korvauksia. Sittemmin Silverstein on vaatinut edelleen 12.3 miljardia dollaria lisää. Silversteinin tunnetuin liikekumppani on entinen itseään Israeliksi kutsuvan valtion kommand Frank Lowey, joka oli vastuussa WTC-rakennusten kauppatiloista.

http://www.nytimes.com/2008/03/27/nyregion/27rebuild.html

Vaikka rakennuksissa tapahtui räjähdyksiä, huomio kiinnitettiin mediassa väitettyihin 19 väitetysti islamilaisiin terroristeihin, joista 15 saudi-arabialaisia, jotka eivät olleet ammattimaisia lentäjiä ja joiden väitetään saaneen koulutusta Floridalaisessa lentokoulussa pienkoneilla. Rakennuksissa olleet tulipalot viileänä päivänä väitetysti sulattivat teräsrakenteet, minkä väitetään romauttaneen rakennuksen ja tuhonneen niiden betonialustan. Skenaario on todistettu mahdottomaksi lukuisten tiedemiesten, insinöörien, arkkitehtien, tiedustelupalveluveteraanien, poliisien, lentäjien ja sotilaiden toimesta.

http://patriotsquestion911.com/

Väitetyt kaappaajat väitetysti ohjasivat kahta Boeing 757-konetta. Niistä ensimmäinen oli lento AA 77, jonka väitetään osuneen Pentagoniin, vaikka sieltä ei löytynyt lentokoneen runkoa, ruumiita, matkalaukkuja tai moottoreita. Toinen lento UA 93, oli lentämässä länteen, kääntyi takaisin ja ammuttiin alas Pennsylvanian yläpuolella kahden F-15 ja yhden F-16 hävittäjäryhmän avulla. Tämä on vahvistettu Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuspalvelu NSA:n sisältä 20. huhtikuuta 2008 toimittaja Wayne Madsenille. Lentokoneen kappaleet pirstoutuivat yli 12 kilometrin säteen alueelle. Tutkijat ovat aiemmin päätyneet samaan lopputulokseen haasteltuaan suurta määrää paikallisen alueen asukkaita, mm. Paul Thompson kirjassaan "The Terror Timeline

Äänestä

Aikas vanha ketju, vieläkö nousee?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


From_The_Horses_Mouth kirjoitti:

Jimmy Carter, entinen USA:n presidentti, kertoo että juutalaiset suorittavat yhtä maailmanhistorian pahimmista kansanmurhista kantiksilta ryöstetyssä Palestinassa.

https://www.youtube.com/watch?v=uvtC_qzHVM4

Palestina on se minkälaiseksi sionisti-rahajutkut ovat muuttamassa koko EU:ta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu