2,5 vuoden jatkuva surullisuus avioliitossa vie kaiken ilon elämästäni. Ollapa leski. Olisi suunta selvä. Olisi yksin. Toista ei vain olisi enää.... Nyt kitkutellaan eikä olla läsnä kumpikaan... Tämän on loputtava pian. En jaksa.
....kuin leskenä eikä kuitenkaan...
Mörrilläonmöykky
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Etkö voi lähteä? Mikä pidättelee?
Aikuisten oikeasti. Olen leski vuodesta 2013. Avioliitto oli tosi vaikea viimeiset vuodet, mutta yllättävä kuolema ei ratkaissut mitään. Kuolleenn kanssa kun ei voi keskustella. Jätä jos on noin huono olo, mutta älä toivo toisen kuolemaa!
Miksi toivot toisen kuolemaa. Pysähdy ja mieti mitä haluat elämältä. Ja kun tiedät vastauksen jatkat elämää siihen suuntaan. Ei sinun tarvitse olla hänen kanssaan jos et pysty eikä ole tunteita. Oletteko edes yrittäneet puhua ongelmastanne. Suosittelen.
En toivo kenenkään kuolemaa. Lähestyin asiaa lesken näkökulmasta. Kuolema on lopullista. Sitten on vain yksi suunta. Eteenpäin. Ja ongelmista on puhuttu viimeiset 3 vuotta (taitaa olle kyllä pidempikin aika kun kaikki soppa alkoi kiehua). Mies toteaa vain lakoonisesti jonkin asian olevan niin tai näin, mutta silti jatkaa kuin ei koskaan olisi mistään puhuttukaan...Olen minä sitten kaiketi täysin selkärangaton nainen. Omaa mielipahaa hämmentelen yksikseni. Mies ei halua muuttua, eikä halua minkään muuttuvan. Minä en pidä seisovasta vedestä.....
Ei kai miehesi ole vastuussa olotilastasi? Hän on tyytyväinen ja sinä et, kumman siis on tarkasteltava asennettaan? Et ole ensimmäinen nainen, joka kuvittelee onnen löytyvän "jos vain tuo mies olisi erilainen". Muutos lähtee aina itsestä.
Miksi et ota eroa?