Kristillisillä perusteita.
- Leipäjonot ovat kasvaneet kaikkialla Suomessa. On erittäin huonoa hallintoa ja jopa eettisesti kyseenlaista, että vielä käyttökelpoisia elintarvikkeita heitetään roskikseen, kansanedustajat muistuttavat.
Kristillisdemokraattien kansanedustajat Antero Laukkanen ja Sari Tanus toivovat Suomen seuraavan Ranskan esimerkkiä, jotta markettien ruokahävikki saadaan käyttöön vähävaraisille ja muutoin hyödyksi. Ranskan mallin mukaan ainakin suurten markettien olisi ryhdyttävä yhteistyöhön hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/5993/kansanedustajat_laukkanen_ja_tanus_kauppojen_ruokahavikkia_voitaisiin_torjua_lainsaadannolla_myos_suomessa
Äänestimme uskovia!
11
<50
Vastaukset
- AnneliVastaa
Anneli • 12 tuntia sitten
Tuntuupa hyvältä lukea tällaista. Minua on hirvittänyt seurata nykyistä menoa. Kun toiset näkevät nälkää, niin toisaalla haaskataan. Se ei voi olla oikein. Miten saataisiin vielä perheissä ymmärtämään ruuan arvo, niin että arvioitaisiin ruuan tarve, eikä heitettäisi ylimääräistä roskiin. Ei Jumala voi sellaista siunata.- ohikulkija1
Kyllä näitä ruoka hävikkejä kaupat ovat ruvenneet jakamaan, mutta ELINTARVIKE LAKI Suomessa rajoittaa, tänään viimeinen myyntipäivä - kolkyt prossan ale, huomenna roskiin, kun ei saa antaa ihmisille edes ilmaiseksi, mutta kotona me käytämme tuotteita ilman päiväykseen tuijottamista, mutta ei kaikki ole siinä asiassa viisaita edes kotonakaan
Ja sit ne leipä jonot, kyllä suurin osa noista on ns. rikkaita, jos tarkastetaa toiselta näkökannalta Helsingissä jaetaan ilmaista leipää ja elintarvikkeita, jos on eurot vähissä eipä paljon tulla pitemmiltä matkoilta julkisilla kulkuneuvoilla jonottamaan jos sattuisi saamaan jotakin, niillä vähillä rahoilla voi saada siitä lähi kaupasta punaisilla lapuilla olevia tuotteita, kun rahat käytetään iloliemeen niin silloin voi tulla siitä kävelymatkan päästä, mutta eipä Hustit ja Pelastusarmeijat ja muut tahot mahda asialle kuinka bemarilla tai mersulla ajat siihen viereen hakemaan kun samanlainen oikeus on kaikilla. ja sit kotona sattuu olemaan entistä leikkelettä ja muuta, heitetään ne roskiin tai tuli saatu yli tarpeen, on osake ,auto ja rahaa saman verran pankissa mutta kun ollaan sairaan nuukia ja otetaan sieltä mistä ilmaiseksi saadaan, olen omin silmin nähnyt ja korvin kuullut kun kehuvat, mutta näillekkin on varustettu sana Raamatussa.
Ja ns. pakolaiset lapset laitetaan tänne ja sit täytyy tuoda koko suku kun pitää perheet yhdistää, ottaisivat käyttöön DNA testit niin asiat paljastuisivat ja vääryys korjaantuisi, pelko tulla totuus esiin ja vaikka sossu sanoo julkisesti kaikilla samat edut, mutta kun maahan muuttaja heittää vanhat saadut huone kalut parvekkeelta alas ja huutaa kovaa ääneen ei me vanhoja, sit pitää olla lautas antennit ja viimeistä piirtoa olevat musiikkivälineet,tietokoneet millä pitää yllä sukusuhteita etänä, jopa autoja ollaan hankittu erisyiden varjolla täytyyhän heitä ymmärtää ja auttaa kun ovat niin kurjasta olosuhteistä tulleet, minkä takia ne jotka asuvat pakolais teltta "kylissä" ole lähteneet, heillä ei ole ollut rahaa ja tämä hyvin vointi yhteiskunta auttaa edelleenen vääryyttä suosimaan, ja posti kulkee ja kusti polkee eli sana leviää tulkaa tänne, ei tarvitse tehdä töitä eikä sotia ja on todella kuuninkaalliset olot ja viellä kun leikkii kieliä osaamattomaksi olet turvassa, kuin lapsi emonsa sylissä, kaikki tulee ja kaikki ymmärtää.
En ole rasisti minun kädet ovat sidotut nyt eläk. anonyymisesti voin kirjoittaa
Onko sinulla kuulevat korvat , mitä Jumala puhuu, ja totteletko
Jumala sanoo mene ja osta kassillinen ruokaa tai laita raha kirjekuoreen ja vie tai lähetä sille ja sille henkilölle TEETKÖ, oletko itse valmis uhraamaan vaan näetkö rikan toisen silmässä etkä malkaa omassa
Apost.teot sanoo myy omaisuus ja jaa köyhille, oletko valmis tekemään
Mene Herrasi eteen ja pyydä Häntä opastamaan ja tekemään Hänen tahtonsa mukaan
Tulee monille yllätys , jäädä tänne kun Jeesus hake omansa, älä ole ulkokullattu teko pyhä ja pelkästään nimi kristytty vaan ole Jeesusken kaltaine kaikissa elämän asioissa vaan kun me rukoillen kuljemme hänen viitoittamaa tietä ja askelten jäljissä niin oikeassa olemme
En minä ole tuomari vaan toin näitä Jumalan sydämmeltä sinun sydämmelle asioita ja sanon loppuun olkoon TAIVAAN KAIKKIVALTIAS JUMALA OLKOON TUOMARI minun näitä sanoja kohtaan jos nämä eivät ole Häneltä pyydän anteeksi mutta jos sittenkin Jumalata Hän tehköön niinkuin parhaaksi näkee
Toivon sinulle Juman lapsi siunausta Jeesuksen nimessä
- Tuulah
aloitukselle aamen. näin sen pitää mennäkin.
- KiitosHerralle
Nyt ei sitten tarvitse kansaa vaihtaakaan kun saatiin uskovat päättäjät pressaa myöten.
- Uppiniskainenkansa
Saapas nähdä, että saako nykyinen hallitus rotia kansaan.
- aammeen
Pianhan se nähdäänkin.
- kyselijä1
KiitosHerralle kirjoitti:
Nyt ei sitten tarvitse kansaa vaihtaakaan kun saatiin uskovat päättäjät pressaa myöten.
ketkä siellä ovat uskovaisian, ja onko pressa uskova kun kerran vuodessa toivotta siunausta
- 65734
Älä kysele, sillä palstalla pitää olla ymmärrystä uskon- ja raamatunasioista.
Tuo asia on niin tärkeä että jonkun olisi hyvä tehdä siitä vaikka kansalaisaloite. En ihmettelis vaikka 100tuhatta ääntä tulis muutamas päivässä ja eiku eduskunnlle käsiteltväks. Pääteemana: Ruokaa ei roskiin, vaan hyväntekeväisyyteen.
- Olehyvä
Et sitten viittis ihan ite aloittaa.
- helluntailainen
Kyllä sitä ruokaa jo annetaan, mutta hyvä olisi tehdä jopa lakisääteinen velvoite, jotta useammat liikkeet siihen suostuisivat.
Kato on Jumalan, mutta nälkä ihmisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6382433Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291197- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101036- 93945
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101885Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?94810Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229693