Vaimoni tekee paljon matkatyötä ja itse olen ollut koti-isänä pienen lapsemme kanssa (alle 2v.) reilun vuoden.
Koti-isänä olo on ahdistanut, ulkoisia muutoksia perheessämme on tapahtunut paljon: lapsen tulo, työttömyys, muutto uuteen asuinpaikkaan, vaimoni matkatyö, "yksinhuoltajana olo", lisäksi seksielämäkin on ollut hiljaista vaimostani johtuen. Suhteemme on ollut lapsen syntymän jälkeen vaisu ja lapsikeskeinen. Itse olen ollut lievästi masentunut ja elämän iloni menettänyt, mutta vaimostani ja perheestäni välittävä.
Vaimoni palasi 1.5 kk sitten työreissultaan ja kertoi minulle, että hänellä on suhde (2.5 kk) työyhteisönsä jäseneen, joka matkustaa myös paljon. Heillä on voimakkaita tunteita toisiinsa ja he haluavat selvittää asiat erikseen omissa perheissään. He eivät voineet pitää enää asiaa salassa. Molemmat kokevat tyytymättömyyttä omiin kumppaneihinsa. Kyseinen henkilö on juuri Suomeen muuttanut työssään menestyvä, ulkolainen aviomies sekä 3 lapsen isä ja nyt palavasti vaimooni rakastunut. Vaimoni vakuuttaa, ettei suhteessa ole ollut vielä seksiä, mutta hänen tunteensa ovat niin voimakkaita, että meidän suhteemme on loppumassa. Hän myöntää pettäneensä minua henkisellä tasolla ja epäilen vahvasti myös fyysiselläkin. He pitävät jatkuvasti yhteyttä toisiinsa mikä loukkaa minua suuresti. Nyt mies on kertonut eroavansa omasta perheestään ja odottaa luultavasti vaimoltani vastaavaa päätöstä.
Nyt vain odottelen vaimoni päätöstä tai itse väsähdän epätietoisuuteen ja suhteemme todellakin lakkaa ja ero on edessä. Pelkään, että tuo mies todellakin vie pois vaimoni ja lapseni. Kotona olo on raskasta.
Haluan pitää vaimoni ja saada hänet tuntemaan jälleen minua kohtaan. Kyseessä on selvästi vaimoni kriisi ja hänen muutoksen haku. Käymme aiheesta terapiassa ja tiedämme ongelmamme, ehdimmekö vain enää niitä korjaamaan?
Mitä tehdä, olenko menettämässä itseni ja perheeni? Kauanko epätietoisuutta kestää ja voinko vain odottaa "osumaa"... tunnen riittämättömyyttä, kun mitään ei tunnu voivan tehdä. Kaikki vaan valuu sormien lävitse.
Koti-isänä olo on ahdistanut, ulkoisia muutoksia perheessämme on tapahtunut paljon: lapsen tulo, työttömyys, muutto uuteen asuinpaikkaan, vaimoni matkatyö, "yksinhuoltajana olo", lisäksi seksielämäkin on ollut hiljaista vaimostani johtuen. Suhteemme on ollut lapsen syntymän jälkeen vaisu ja lapsikeskeinen. Itse olen ollut lievästi masentunut ja elämän iloni menettänyt, mutta vaimostani ja perheestäni välittävä.
Vaimoni palasi 1.5 kk sitten työreissultaan ja kertoi minulle, että hänellä on suhde (2.5 kk) työyhteisönsä jäseneen, joka matkustaa myös paljon. Heillä on voimakkaita tunteita toisiinsa ja he haluavat selvittää asiat erikseen omissa perheissään. He eivät voineet pitää enää asiaa salassa. Molemmat kokevat tyytymättömyyttä omiin kumppaneihinsa. Kyseinen henkilö on juuri Suomeen muuttanut työssään menestyvä, ulkolainen aviomies sekä 3 lapsen isä ja nyt palavasti vaimooni rakastunut. Vaimoni vakuuttaa, ettei suhteessa ole ollut vielä seksiä, mutta hänen tunteensa ovat niin voimakkaita, että meidän suhteemme on loppumassa. Hän myöntää pettäneensä minua henkisellä tasolla ja epäilen vahvasti myös fyysiselläkin. He pitävät jatkuvasti yhteyttä toisiinsa mikä loukkaa minua suuresti. Nyt mies on kertonut eroavansa omasta perheestään ja odottaa luultavasti vaimoltani vastaavaa päätöstä.
Nyt vain odottelen vaimoni päätöstä tai itse väsähdän epätietoisuuteen ja suhteemme todellakin lakkaa ja ero on edessä. Pelkään, että tuo mies todellakin vie pois vaimoni ja lapseni. Kotona olo on raskasta.
Haluan pitää vaimoni ja saada hänet tuntemaan jälleen minua kohtaan. Kyseessä on selvästi vaimoni kriisi ja hänen muutoksen haku. Käymme aiheesta terapiassa ja tiedämme ongelmamme, ehdimmekö vain enää niitä korjaamaan?
Mitä tehdä, olenko menettämässä itseni ja perheeni? Kauanko epätietoisuutta kestää ja voinko vain odottaa "osumaa"... tunnen riittämättömyyttä, kun mitään ei tunnu voivan tehdä. Kaikki vaan valuu sormien lävitse.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voin itkeä kuorossa kanssasi ..mitään ei voi tehdä, kun toinen rakastaa toista niin me ei sille voida mitään. Meillä terpiat on pidetty kotona jo muutaman kuukauden ja ihan omin voimin. Ei se sitten ammattiauttajakaan näytä sen kummemmin auttavan.
Ise olen jo niin väsynyt että aion luovuttaa. Tuteenikin miestäni kohtaan alkavat väkisinkin jo hiipua.
Mieheni on vaan niin raukka että teki jo päätöksen jäädä, mutta haikailee yhä rakastajansa perään joka kylläkin on vapaa ihminen. Hän on vain alemmasta sosiaaliluokasta ei ole ammattitutkintoa, ei omaa asuntoa vain lapsia ja nekin kaikki eri miesten kanssa. Ihmettelee itsekkin miten tälläiseen on retkahtanut. Lapsellinen mies ?? Ehkä ??
Olen nyt ajatellut että pistän sen itse menemään ja kokeiemaan homman sujuvuutta. Mieheni kun ei ota koskaan mistään kunnon vastuuta, ajattelee vain lähinnä itseään. Lapsemme jotka ovat jo isompia kuin teidän, ovat turvassa kuitenkin minun kanssani. Mitään isoja itkuja ei ole heidän kanssaan tullut.
Sinulle sanon mies että maailma on naisia täynnä. Näin minäkin ajattelen ....että miehiä täynnä....
kun kaikki on epävarmaa,tuskallista myös.Olen saman kokenut ja se oli edestakas soutamista kunnes itse riuhtaisin itseni irti siitä sotkusta.Tsemppiä!
Sanoisin et vaimollas on todellakin kriisiaika.Valitettavasti se saa katua loppuelämän jos lähtee.Ajattelis vähän elämää eteen ja taaksepäin.Olet hoitanut perheen isän osan hyvin ja vaimos tekee tuollaista,HÄVETKÖÖN.Suurinosa eroista on harmittavan turhia.Yritä saada se tajuamaan et sen elämä ei tule sen jälkeen olemaan yhtään onnellisempi,pikemminkin se hetken huuman jälkeen monin verroin tukalampaa.
Teillä on uusi tilanne joka suhteessa. Lapsi, työttömyys, uusi asuinpaikka, vaimolla uusi työ ja sinä koti-isänä. Ja kaiken päälle vielä vaimo rakastuu toiseen mieheen ja miettii lähtöä kotoa. Tämä on sinulle vaikeaa ja koska olet kotona, sinulla on aikaa miettiä tilannetta. Ajatukset saattavat pyöriä samaa ympyrää ja tilanne tuntuu mahdottomalta.
Elämä on nykyään vaikeaa, kun me ihmiset haluamme koko ajan uusia elämyksiä. Uusia suuria tunteita, hinnalla millä hyvänsä. Nyt sinun vaimosi on niin tunteensa vallassa, että ei näe metsää puilta. Ymmärrettävää, mutta kuitenkin surullista.
Meille luodaan kuva ihanneperheestä, joka ei todellakaan vastaa todellisuutta. Sitten petymme, kun kaikki ei olekaan pelkkää hymyä ja auvoista onnea. Haemme ja haemme uutta suurta tunnetta ja taas ja taas petymme...
Toivon, että jaksat ymmärtää vaimoasi. Sinä ehkä olet kuitenkin vahvempi teistä tällä hetkellä ja jaksat antaa vaimollesi anteeksi. Ehkä silloin hän huomaa arvosi, että sinä olet se, joka välittää perheestä ja sen tulevaisuudesta. Jos nyt jaksat olla vahva, ehkä jatkossa vaimosi auttaa Sinua jossain vaikeassa tilanteessa - antaen vastaavasti tukea ja ymmärrystä. Yhteispeliähän tämä elämä on.
Kiitos, juuri tästä taitaa olla kyse. Elämää pitää elää itselle, kun on itsensä kanssa sinut niin voi antaa muille.
Mitä tuollaisen paskan kanssa elelet. Lähde kävelemään, aikuinen mies. Mene vaikka Norjaan kaloja perkaamaan, saat vähän etäisyyttä asioihin ja raitista ilmaakin samalla. Muutaman vuoden kun olet säästänyt niin hommaat asunnon ja uuden uskollisen vaimon. Älä kuitenkaan ota suomalaista, äläkä varsinkaan eronnutta, niin moni niistä on läpipaska.
Itse koin 7 vuoden jälkeen vastaavaa eli vaimo ilmoitti tavanneensa ´jonkun´. Vaikka sisältä kouraisi niin, että olisi voinut oksentaa, pidin pokkani ja kysyin vaan onko juttu vakava?
Vaimo vastasi, että ei tiedä jonka jälkeen aloin välittömästi valmistella lähtöä yhteisestä kodista ja kävin itse välittömästi laittamassa eropaperit vireille. En tehnyt asiasta missään vaiheessa suurta numeroa vaan esiinnyin kylmän asiallisesti ja järkähtämättömästi. Sisällä tosin kiehui ja tunteet oli väkisinkin nousta pintaan.
Sain parissa kuukaudessa hommattua oman asunnon ja ero kongretisoitui eli muuttoauto oli pihalla niin silloin vaimolla petti pokka ja olisikin halunnut vielä keskustella erosta.
Siinä vaiheessa olin saanut elämäni kovinta shokkihoitoa pari kuukautta mutta kestänyt kuin mies enkä halunnut enää edes yrittää antaa anteeksi. Tein aivan oikein sillä vuoden päästä erosta elämääni asteli nainen jonka kanssa olen herännyt kuin uuteen aamuun jo kolme vuotta ja ensi kesänä tanssitaan häitä.
Muista, että kerran rikkoutunut ei ole enää ehjä ja kerran pettänyt tekee sen uudelleen. Ethän sentään ole niin naiivi, että uskot vaimosi menneen noin pitkälle suunnitelmissaan uuden kumppaninsa suhteen ilman seksiä? Hän ei vain myönnä sitä koska ei halua loukata enempää eli omaa edelleen tunteita sinua kohtaan.
Pidä itsesi miehenä niin arvosi nousee niin tulevien kuin menevienkin naisten silmissä. Kiität itseäsi myöhemmin kun saat asioihin etäisyyttä ja aika on parantanut haavat.
Tsemppiä!
Teit oikein tai väärin, mutta hätiköidysti teit. Muistitko, että tuli luvattua myös niissä vastamäissä? Onneksi asioilla on taipumus lutviutua, ja nyt sinullakin jo menee hyvin. Ehkä menisi hyvin, vaikka olisit keskustellut vaimosi kanssa, ja olisitte päättäneet jatkaa. Sitä ei tiedä tässä vaiheessa kukaan.
... mikään terapia tai keskustelu ei saa toista käskystä rakastamaan puolisoaan, tai pakottamaan yrittämään ... mutta toivottavasti näkemään asiat eri valossa ja harkitsemaan huolella mitä tekee tai jättää tekemättä.
Miten sinä näet suhteenne tulevaisuuden, onko sitä? Millainen?
Terapia auttaa minua itseäni. Koen itseni loukatuksi, tosin itsetuntoni on vahva ja sisälläni on paljon tunteita. Haluan vaimoni tekevän päätöksen ja elävän se sielussaan koko elämänsä. Mietin vain jaksanko odottaa ja tuleeko itse tehtyä ratkaisut. Alku oli vaikeaa, mutta itsensä ymmärtämisen jälkeen alkaa olemaan tasapainossa.
Heippa! Muista nyt olla vahva ja pitää sekä omaa että lastenne puolta. Valitettavan usein lapset päätyvät äidille erossa, vaikka isä olisikin parempi lähihuoltaja. Hoida viralliset asiat maltilla ja fiksusti, ehkä saat paremmin pidettyä lapset luonasi turvallisessa kodissa. Olisi väärin, että lasten elämä mullistuisi täysin äidin kriisin takia. Yritä parhaasi mukaan saada sosiaalivirkailijat ymmärtämään lasten etu. (Mikäli lasten asuinpaikasta ylipäätään kehkeytyy riitaa) Usein tuntuu siltä, etteivät naispuoliset sosiaalivirkailijat ymmärrä oikeasti lasten etua. He ajattelevat asiat usein äidin kautta.