Teliasonera järjesteli Azerbaidzanin presidentille jättisummia
Teliasoneran kaupoista Azerbaidzanissa on löytynyt epäselvyyksiä, uutisoi SVT.
SVT:n mukaan Teliasonera ja Azerbaidzanin presidenttiperhe olisivat solmineet vuonna 2008 monimutkaisia yritysjärjestelyitä, minkä jälkeen Teliasonera olisi saanut toimiluvat Azerbaidzaniin. Järjestelyiden seurauksena presidenttiperhe olisi tienannut jopa yli 650 miljoonaa euroa.
Teliasoneran idänkaupoista on kohuttu aiemminkin. Muun muassa Yhdysvaltain oikeusministeriötiö on ollut kiinnostunut Teliasoneran Uzbekistanin-kaupoista ja kauppojen yhteydessä mahdollisesti maksetuista lahjuksista.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkist...ummia/a1064801

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.