Vasemmisto joutui kohtaamaan todellisuuden

Vasurit kovasti puhuivat elvytyksen puolesta mutta kun paikkaluku eduskunnassa putosi ja puoluetuki sen myötä, piti vasureiden myöntää se mikä todellisuudessa auttaa: leikkaukset. Hyvin tämä tiesivät ennen vaalejakin vaikka muuta puhivat. Vasureista lähti muutama tyhjäntoimittaja kilometritehtaalle.
Ja mihin vassarit sen elvytysrahan olisivat käyttäneet?
Ei kansantaloutta saa sillä nousuun, jos se käytetään kehitysapurahastoon ulkomailla, otetaan tuhansittain mamuja loisimaan Suomeen ja hassataan satoja miljoonia taiteeseen ja kulttuuriin eli sektoreille, joissa homot, vihreät ja vasurit leikkivät taiteilijoita nostaen palkkaa saamatta aikaan mitään muuta kuin krapulan itselleen, joka aamu.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus. Realismia peliin. Että silleen.

Äänestä

En tuohon muuhun ota kantaa, mutta jokaiselle intoilijalle on todellakin hyvä huomio, että kun rahat on lopussa, pitää menoissa ruveta säästämään, jos näkee, että velanotto tulee liian raskaaksi. Se koskee omaa taloutta, puolueen taloutta ja valtion taloutta ihan samalla tavalla.

Äänestä
  • Silläpä juuri noista Suomea ja Suomalaisia hyödyttämättömistä rahan syytämisistä hankeisiin joista ei ole mitään hyötyä veronmaksajille, vaan pelkää vahinkoa.
    Että silleen.

    Äänestä

Onpa hyvin kirjoitettu ja kerrankin oikeaa asiaa tuossa aloituksessa.
Tuossa on melko tyhjentävästi kerrottu vihreiden/vasemmistoliiton
illuusioista.Krapulanhan siitä "taiteilemisesta" useimmiten saa,eikä
mitään järjellistä.

Äänestä

Saattaa ola eka kerta kun vasemmisto joutuu todellisuuden eteen. Vai valehteeko ne niin paljon ettei tavis huomaa että kertoja on useampia?

Äänestä

Hieno aloitus, kymmenen pistettä ja papukaijan merkki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämä-on- kirjoitti:

Vasurit kovasti puhuivat elvytyksen puolesta mutta kun paikkaluku eduskunnassa putosi ja puoluetuki sen myötä, piti vasureiden myöntää se mikä todellisuudessa auttaa: leikkaukset. Hyvin tämä tiesivät ennen vaalejakin vaikka muuta puhivat. Vasureista lähti muutama tyhjäntoimittaja kilometritehtaalle.
Ja mihin vassarit sen elvytysrahan olisivat käyttäneet?
Ei kansantaloutta saa sillä nousuun, jos se käytetään kehitysapurahastoon ulkomailla, otetaan tuhansittain mamuja loisimaan Suomeen ja hassataan satoja miljoonia taiteeseen ja kulttuuriin eli sektoreille, joissa homot, vihreät ja vasurit leikkivät taiteilijoita nostaen palkkaa saamatta aikaan mitään muuta kuin krapulan itselleen, joka aamu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu