Suomen kansa on juutalaisten uhri!

Follow_The_Money

Korkovelka, rotujen sekoittaminen, itsesääli, oikeuksiensa luovuttaminen muiden käsiin, saamattomuus, aivojen narikkaan laittaminen, apatia ja hulluus.

Nämä kaikki tulevat sionisti-propagandan sekä massiivisen multikulti-marxismin sotahyökkäyksen seurauksena.

Mutta onko tahoa jonka puoleen kääntyä jotta tämä juutalainen kansanmurha-petos saadaan pysäytettyä?

2

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hans_5

      Pitää vain olla rohkea ja aloittaa itsestä. Millainen järjestö vastarintaliike on?
      Minulle uskonto on tärkeä ja minun uskontoni sanoo että vastusta perkelettä.
      Perkele= juutaliset ja kommunistit. Poliittisesti olen libertaari nationalisti.

    • EiAivan

      Aloittaja ei nyt ymmärrä asiaa oikein. Emme ole juutalaisten, vaan fasistisen ruotsalaisuuden uhreja.

      Suomessa ei juutalaisilla ole tuollaista valtaa, mutta nk. Suomen ruotsalaisilla kyllä. Olemme edelleen ruotsalaisen sortovallan alaisia ja meille on paljon valehdeltu mm. Suomen todellisesta historiasta.

      Eräällä tavoin on alunperin ollut kyse Ruotsin kautta tulleesta, Room.kat.kirkon, ortodoksisen Venäjän vastaisesta "sodasta". Tätä Venäjän vastaisuutta ruotsalaiset edelleenkin tyrkyttävät ja pyrkivät myrkyttämään muutoin rauhantahtoisen Suomenkansan mieliä, nk. ryssävihalla. Tämä viha ei lähde suomalaisista, vaan on jo sanana ruotsalaisperäinen.

      Nimenomaan Suomen ruotsalaiset puheissaan mielellään "ryssittelevät" Venäjää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1321
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe