Mitkäs ne 3 parasta melodraamaa taas olivatkaan: Taikaharppu, Number one, ihana Pekka ja Susi, sinfoninen satu kertojale ja orkesterille by Prokofjev, sekä Pierrot Lunaire, uudentyppisine puhelaulutekniikoineen, Sprechtgesang.
Schubertin D 829, Abchied, leb wohl, du liebe erde, kun sattuu olemaan soitinnettu vain pianolle ja deklamaatiolle, ja on kauneudestaan ja lyyrisestä pehmeydestään, surullisen ja haikean jäähysäistunnelman luocvasta atmosfääristän ja runon tulkinnastaan huolimatta varsin pienimuotoinen vokaalisävellys, jota harvemmin konerteissa esitetään. Vaikka pitäisi.
Taikaharpun D 644 eräiden miesäänille kirjoitettujen puheroolien, Sutur ja Arnuf, replikoinnin tunneaffektit tuovat sävyltään ajoittain mieleen jonkin III-valtakunnan natsijohtajan ja agitaattorin, propagandaministeri Goebbelsin, julistuksen deklamoinnin mahtipontisissa ja raaoissa äänenpainoissaan, muistuttaen lähinnä karjumista kuin selkeästi artikulotua äänenkäyttöä, kun pierrot Lunairen naisäänen deklamoinnissa ja sen sävyissä hyvin primitiiviset tunnereaktiot heijastelevat kulloisenkin runon sisältöä ja tunnelmaa.
Toisinaan hän naukuu kuin kissa ja päästelee animaalisen primitiivisiä äännähdyksiä falsetissa tai muuttuu matalassa rekisterissä verenhimiseksi syöjättäreksi ärisevässä raivossaan. pierrotissa nainen kiljuu toisinaan miltei kuin viimeistä tuomipäivän sanomaa tulkiten miltei inho-ja surrealistisen makaabreja ja holokaustisen psyko-patologisia sieluntiloja heijastelevaa tekstiä näkymiltään painajaismaisessa Schönbergin voimakkaan ekspressionistisen kauden huipuksi nousevassa teknisesti hyvin mutkikkaassa melodramassa sopraanole ja 5 instrumentalistile, johon puheäänen melodia ja sävelkorkeus ovat mrkitty notaatiossa, kun aiemmin oli tapana merkitä vain sen rytmi.
Draamallista funktota teoksella, joka muistuttaa pikemminkin laulusarjaa kuin oopperantapaista näyttämöteosta, sillä ei ole, kun Taikaharppu ei ole mitään muuta. jopa harpulla, joka tuhoaa lopussa pahahenki Suturin, on dramaattinen funktionsa.
Stravinsky on säveltänyt sotilaan tarinan, ja Schönberg leikitteli jälleen kerran säveltävänsä sävellajissa konserttimelodraamoissa eloonjäänyt Varsovasta ja oodi Napoleon Bounapartele, joka viittaa tonaaliisen keskuksen vain ratkaishtkinään, ja on hänen viimeiselle kaudelleen, jossa tonaalisuuden valta on konventionaalisen dodekafonian ohella, hyvin vaihteleva, tyypillinen.
mikä on suosikkinne?
Schubertin D 829, Abchied, leb wohl, du liebe erde, kun sattuu olemaan soitinnettu vain pianolle ja deklamaatiolle, ja on kauneudestaan ja lyyrisestä pehmeydestään, surullisen ja haikean jäähysäistunnelman luocvasta atmosfääristän ja runon tulkinnastaan huolimatta varsin pienimuotoinen vokaalisävellys, jota harvemmin konerteissa esitetään. Vaikka pitäisi.
Taikaharpun D 644 eräiden miesäänille kirjoitettujen puheroolien, Sutur ja Arnuf, replikoinnin tunneaffektit tuovat sävyltään ajoittain mieleen jonkin III-valtakunnan natsijohtajan ja agitaattorin, propagandaministeri Goebbelsin, julistuksen deklamoinnin mahtipontisissa ja raaoissa äänenpainoissaan, muistuttaen lähinnä karjumista kuin selkeästi artikulotua äänenkäyttöä, kun pierrot Lunairen naisäänen deklamoinnissa ja sen sävyissä hyvin primitiiviset tunnereaktiot heijastelevat kulloisenkin runon sisältöä ja tunnelmaa.
Toisinaan hän naukuu kuin kissa ja päästelee animaalisen primitiivisiä äännähdyksiä falsetissa tai muuttuu matalassa rekisterissä verenhimiseksi syöjättäreksi ärisevässä raivossaan. pierrotissa nainen kiljuu toisinaan miltei kuin viimeistä tuomipäivän sanomaa tulkiten miltei inho-ja surrealistisen makaabreja ja holokaustisen psyko-patologisia sieluntiloja heijastelevaa tekstiä näkymiltään painajaismaisessa Schönbergin voimakkaan ekspressionistisen kauden huipuksi nousevassa teknisesti hyvin mutkikkaassa melodramassa sopraanole ja 5 instrumentalistile, johon puheäänen melodia ja sävelkorkeus ovat mrkitty notaatiossa, kun aiemmin oli tapana merkitä vain sen rytmi.
Draamallista funktota teoksella, joka muistuttaa pikemminkin laulusarjaa kuin oopperantapaista näyttämöteosta, sillä ei ole, kun Taikaharppu ei ole mitään muuta. jopa harpulla, joka tuhoaa lopussa pahahenki Suturin, on dramaattinen funktionsa.
Stravinsky on säveltänyt sotilaan tarinan, ja Schönberg leikitteli jälleen kerran säveltävänsä sävellajissa konserttimelodraamoissa eloonjäänyt Varsovasta ja oodi Napoleon Bounapartele, joka viittaa tonaaliisen keskuksen vain ratkaishtkinään, ja on hänen viimeiselle kaudelleen, jossa tonaalisuuden valta on konventionaalisen dodekafonian ohella, hyvin vaihteleva, tyypillinen.
mikä on suosikkinne?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.