Naisten välinen seksi ei likaa naista

Kuuntelin Type O Negativen kappaletta My Girlfriend's Girlfriend joka käsittääkseni kertoo siitä, että laulajan (mies) tyttöystävällä on myös tyttöystävä. Musiikkivideossa nämä naiset nuolevat keskenään yms. miehen läsnäollessa. Aloin miettimään ja tulin siihen tulokseen, että kyllä minäkin voisin hyväksyä tyttöystävän tyttöystävän.

Kuten olen kertonut, aiemmissa suhteissani ongelmaksi on muodostunut se että olen kieltäytynyt sänkypuuhista, koska olen todennäköisesti aseksuaalinen henkilö jolla on kuitenkin läheisyyden ja rakkaudenkaipuu. En ole pitkään aikaan enää jankannut että naiset eivät anna minulle, sillä itsehän minä kaikesta olen kieltäytynyt.

Tämä on siis ihan pelkkää hypoteettista pohdintaa, mutta voisin hyvin elää suhteessa esimerkiksi biseksuaalisen naisen kanssa, joka rakastaisi minua ja viettäisi aikaa kanssani, mutta hoitaisi seksuaaliset tarpeensa toisen naisen kanssa. Mielestäni kahden naisen välinen seksuaalinen kanssakäyminen ei tunnu ollenkaan niin vastenmieliseltä ja alkukantaiselta kuin miehen ja naisen välinen. Tai vastaavasti jos tyttöystäväni pettäisi minua toisen naisen kanssa, en kokisi sitä erityisen loukkaavana varsinkin jos hän haluaisi jatkaa suhdetta kanssani. Eräs eksäni joka oli suhteemme aikana neitsyt, kertoi aikoinaan että on kokenut ensisuudelmansa toisen tytön kanssa. Tämä ei aiheuttanut minussa minkäänlaista vihaa, toisin kuin joidenkin naisten puheet entisistä poikaystävistä yms.

Mitä mieltä muut olette naisten välisen seksin vaikutuksesta naisen henkiseen ja fyysiseen puhtauteen?
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet täysin oikeassa. Nainen, joka puuhailee toisen naisen kanssa on ok, koska se on luonnollista haluta naista seksuaalisesti. Joku karvainen haiseva äijä ei ole seksiobjekti, nainen on seksiobjekti ja naista himoitsevat sen karvaisen äijän lisäksi toiset naiset. Sen sijaan miehen vehkeiden näkeminen kuuluu kuvottaa naista kuten myös miehen karvainen kulmikas kroppa. Naisen kroppa on kaunis ja sensuelli(paitsi ne jotka eivät ole kauniita) ja sen himoitseminen on ok ja täysin luonnollista myös toiselta naiselta. Nainen on se jota himoitaan ja mies ja toiset naiset ovat niitä jotka himoitsevat

Nainen, joka levittää reikänsä rumalle kyrvälle ja antaa jynssätä sillä itseään ja vielä nauttii siitä on saastainen lutka ja luonnonoikku, jolta pitäisi sahata raajat irti hitaasti moottorisahan omalla painolla.

Äänestä
  • "Nainen, joka levittää reikänsä rumalle kyrvälle ja antaa jynssätä sillä itseään ja vielä nauttii siitä on saastainen lutka ja luonnonoikku, jolta pitäisi sahata raajat irti hitaasti moottorisahan omalla painolla."

    Sä taidat joutua aika usein hakemaan sahan vajasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Totuus2015 kirjoitti:

Kuuntelin Type O Negativen kappaletta My Girlfriend's Girlfriend joka käsittääkseni kertoo siitä, että laulajan (mies) tyttöystävällä on myös tyttöystävä. Musiikkivideossa nämä naiset nuolevat keskenään yms. miehen läsnäollessa. Aloin miettimään ja tulin siihen tulokseen, että kyllä minäkin voisin hyväksyä tyttöystävän tyttöystävän.

Kuten olen kertonut, aiemmissa suhteissani ongelmaksi on muodostunut se että olen kieltäytynyt sänkypuuhista, koska olen todennäköisesti aseksuaalinen henkilö jolla on kuitenkin läheisyyden ja rakkaudenkaipuu. En ole pitkään aikaan enää jankannut että naiset eivät anna minulle, sillä itsehän minä kaikesta olen kieltäytynyt.

Tämä on siis ihan pelkkää hypoteettista pohdintaa, mutta voisin hyvin elää suhteessa esimerkiksi biseksuaalisen naisen kanssa, joka rakastaisi minua ja viettäisi aikaa kanssani, mutta hoitaisi seksuaaliset tarpeensa toisen naisen kanssa. Mielestäni kahden naisen välinen seksuaalinen kanssakäyminen ei tunnu ollenkaan niin vastenmieliseltä ja alkukantaiselta kuin miehen ja naisen välinen. Tai vastaavasti jos tyttöystäväni pettäisi minua toisen naisen kanssa, en kokisi sitä erityisen loukkaavana varsinkin jos hän haluaisi jatkaa suhdetta kanssani. Eräs eksäni joka oli suhteemme aikana neitsyt, kertoi aikoinaan että on kokenut ensisuudelmansa toisen tytön kanssa. Tämä ei aiheuttanut minussa minkäänlaista vihaa, toisin kuin joidenkin naisten puheet entisistä poikaystävistä yms.

Mitä mieltä muut olette naisten välisen seksin vaikutuksesta naisen henkiseen ja fyysiseen puhtauteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu