Venäläissotilas Ukrainassa: Venäjä on minut hylännyt
Ukrainassa vangittu venäläinen sotilas Alexander Alexandrov kertoo harvinaisessa haastattelussa uutistoimisto Reutersille, kuinka hän kokee Venäjän hylänneen hänet täysin.
Venäjä, sen johtajat ja jopa Venäjän konsuli Kiovassa ovat kääntäneet kiinnijääneelle sotilaalle selkänsä, Alexandrov kertoo haastattelussa sairaalavuoteellaan Kiovassa.
Venäjä kiistää edelleen, että se olisi lähettänyt sotilaita Ukrainan sotaan, mutta Alexandrovin todistus kertoo päinvastaista.
Alexandrov, 28, kertoo olevansa Venäjän erikoisjoukkojen sotilas, joka lähetettiin komennukselle Ukrainaan auttamaan taisteluissa separatisteja kunnes jäi kiinni ukrainalaisjoukoille. Hänellä oli kolmen vuoden sopimus armeijan kanssa.
"En koskaan irtisanoutunut sopimuksesta enkä allekirjoittanut erohakemusta. Noudatin saamiani käskyjä". Hän kertoo sotilastunnuksensa kuin apteekin hyllyltä: E131660.
Aiemmin Venäjä on selittänyt venäläissotilaiden olemista Ukrainassa vapaaehtoisuudella. Venäjän mukaan sotilaat ovat menneet taistelemaan Ukrainan hallintoa vastaan vapaaehtoisesti, eivät Venäjän armeijan edustajina. Moskova on selittänyt Ukrainassa nähtyjä venäläissotilaita myös sillä, että joukot ovat vahingossa eksyneet väärälle puolelle rajaa.
Presidentti Vladimir Putinin hallinto on myöntänyt Alexandrovin olevan venäläinen, mutta väittänyt samalla, että hän erosi armeijan palveluksesta ennen matkaansa Ukrainaan.
Alexandrov jäi kiinni toukokuun 16. lähellä Luhanskia venäläisen toverinsa Jevgeni Jerofejevin kanssa. He ovat kertoneet aiemmin muun muassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjille olevansa sotilaita Venäjän armeijassa.
Kiovalaisessa sairaalassa miehet ovat kuin kylmän sodan uhreja. Moskova ei heitä tunnusta, ja Ukrainassa komennukselle lähetettyjä sotilaita syytetään nyt terrorismista.
Venäjän konsuli kävi tapaamassa miehiä. Alexandrov kertoo toivoneensa, että he pääsisivät takaisin kotiinsa vankienvaihdossa.
"Esitin konsulille kysymyksiä, mutta en saanut niihin vastauksia. Hän sanoi palaavansa asiaan, kun tietää asioista enemmän."
Venäjän suurlähetystö Kiovassa ei kommentoinut miesten tilannetta Reutersille perjantaina. Aiemmin suurlähetystö on todennut, että diplomaatit aikovat pitää yhteyttä vangittuihin venäläisiin säännöllisesti.
Alexandrov kertoo pelkäävänsä Venäjällä olevien sukulaistensa puolesta.
Muutama päivä sitten hänen vaimonsa Jekaterina esiintyi Venäjän valtiollisella televisiokanavalla ja kertoi väkinäisesti, että hänen miehensä erosi armeijasta viime joulukuussa. Lausunto palvelee hyvin Putinin väitettä, jonka mukaan Ukrainassa on vain vapaaehtoisia venäläisiä sotimassa.
"He sanoivat, etten ole enää palveluksessa. Se sattuu, varsinkin kun asia kerrotaan vaimon kautta. Tämä ylittää (soveliaisuuden) rajan."
Alexandrov kertoo, ettei hän ole saanut puhelimitse yhteyttä vaimoonsa kahteen viikkoon, eikä Jekaterina ole vastannut miehelleen sosiaalisessa mediassakaan. Jekatarina on kuitenkin läsnä Alexandrovin sairaalahuoneen pöydällä olevassa kuvassa.
Tavallisesti Jekaterina vastaa Alexandrovin mukaan puhelimeensa aina, myös keskellä yötä.
Haastatelun aikana Alexandrov pyytää lupaa yrittää soittaa Reutersin toimittajan kännykällä vaimolleen. Yritystä tulee sairaalahuoneeseen seuraamaan myös Alexandrovin toveri Jerofejev. Alexandrov tarkastaa vielä naputtelemansa numeron. Se on oikea. Puhelimen kaiuttimesta kuuluu, kuinka soitto menee läpi. Kukaan ei kuitenkaan vastaa.
"Olen todella huolissani vaimostani. Tämä on jo nyt raskasta hänelle."
Ukrainassa venäläismiehiä syytetään terrorismista ja ukrainalaisten sotilaiden tappamisesta. Miehet kiistävät tappaneensa ketään, eivätkä ole omien sanojenssa mukaan edes ampuneet Ukrainassa.
Tilanne on miehille tukala. Jos Moskova tunnustaisi heidät sotilaikseen, kansainväliset lait suojelisivat heitä syytteiltä. Nyt miehet ovat Venäjän mukaan lähteneet sotimaan omasta tahdostaan.
"Voin ymmärtää sen, että meille on käännetty selkä sotilaina. Mutta olen edelleen Venäjän kansalainen", Jerofejev, 30, sanoo.
"Toivon, ettei Venäjä hylkää minua kansalaisena."
Kremlin edustaja kehottaa Reutersia kääntymään miehiä koskevissa kysymyksissä puolustusministeriön puoleen. Puolustusministeriössä todettiin, ettei heillä ole ketään, joka voisi vastata uutistoimiston kysymyksiin.
Venäläissotilaat kertoivat palvelleensa Venäjän sotilastiedustelupalvelun GRU:n yksikössä. GRU:n sotilaat kuuluvat Venäjän eliittijoukkoihin, jotka ovat toteuttaneet arkaluonteisia operaatioita. Miesten keskuspaikka GRU:ssa oli Togliattissa Volgajoen rannalla.
Alexandrov kertoo, kuinka hänen 200 sotilaan yksikkönsä tuli Ukrainaan 26. maaliskuuta. Ennen rajanylitystä sotilaat käskettiin irrottamaan kaikki tunnukset, joista heidät voitaisiin tunnistaa Venäjän sotilaiksi. Sotilaiden piti vaihtaa myös vaatetuksensa paremmin yhteensopiviksi separatistien varusteiden kanssa.
Luhanskissa Alexandrovin yksikkö antoi tiedusteluapua kapinallisille, jotka venä

Vastaukset 7
Vanhimmat
Luhanskissa Alexandrovin yksikkö antoi tiedusteluapua kapinallisille, jotka venäläisten mukaan vastasivat enimmäkseen varsinaisista taisteluista. Kerran kapinalliset olivat vähällä ampua venäläisjoukon vahingossa.
"Heidän pitäisi juoda vähemmän. Puolet kapinallisista on entisiä vankeja."
Ensimmäiseen taisteluunsa Alexandrov kertoo joutuneensa toukokuussa, jolloin hän haavoittui jalkaan ja jäi kiinni.
Alexandrov pelkäsi ukrainalaisten ampuvan hänet mutta yllättyi, kun pääsikin hoidettavaksi sairaalaan.
Alexandrov ja Jerofejev kertovat olevansa rikki. He haluaisivat palata takaisin perheidensä luokse mutta epäilevät samalla, kuinka he voisivat enää asua maassa, joka on heidät kieltänyt, vaikka miehet olivat valmiita antamaan henkensä Venäjän etujen puolesta.
"Tilanne on pelottava. Kukaan ei tule minua kiittämään", arvioi Jerofejev mahdollista kotiinpaluutaan.
"Suurin seikkailuni alkaa sitten, kun pääsen kotiin."hs
Natoon
Konsulikin oli varmaan kännissä
miten itä trollit vastaa.
Olisiko niin että kokoomus stt puolustusvoimien nettialuetoimisto sanoma oy alma media upi niinistö nato sodanlietsojafasistit yrittivät ampua konsulia, mutta laukaus osuikin Ukrainassa lomailevan entisen venäläissotilaan jalkaan.
Natoon
itä trollit vastauksia.