Kivat ja mukavat anopit

On tottakai on. Siis loistavia tai hyviä anoppeja tai vaikka nyt ei niin hyviäkään, mutta joiden kanssa asiat sujuu. Itse asiassa valtaosa ihmisistä ja siis anopeistakin on ihan ok tyyppejä, joiden kanssa yleensä suhteet ja kanssakäyminen toimii.

Mutta totta on myös asian toinen syrjä - joidenkin kanssa (olkoon sit anoppi tai miniä tai vävy tai appi tai mikä vaan tyyppi) on vaan vaikeata. Jopa kipeän vaikeata. Syitä on turha yleistää tai niputtaa. Ja voihan olla, että mitään varsinaista syytä tai syyllistä ei ole - kaikkien kesken ei vaan suju. Liekö se sit sitä kemiaa tai kemia puutetta.

Itse olen kipuillut vaikean anoppisuhteen kanssa. Ei siitä nyt sen enempää, mutta minua harmittaa, kun jotkut näyttävät luulevan, että anoppeja haukutaan tai moititaan tavan tai vitsin vuoksi. Kai sellaistakin on, mutta anoppivitsit ja oikeasti vaikea anoppisuhde ovat valovuoden päässä toisistaan. Siinä on vitsit ja nauru kaukana kun suhteet ovat vaikeita tai jopa solmussa.

Minä en usko, että täällä juurikaan ilkeyttään kirjoitetaan ja moititaan toisia. Minä uskon, että tältäkin palstalta haetaan vertaistukea, ymmärtämistä, selvyyttä, apua. Omatkin ajatukset voivat kirjoitettuna selkeytyä ja ongelmat hahmottua paremmin.

Hyvää kesää hyvät ihmiset! Iloitaan toimivista ihmissuhteista ja asioista ja yritetään parantaa kehnossa hapessa olevia juttuja.

Kuvasit hyvin pitkälti minun anoppini! Koskaan en nähnyt häntä huonotuulisena mutta vaiteliaisuus ilmeisesti oli sitä, harvoin.
Minusta oli hienoa tehdä anopille pieniä palveluksia kuten kellarin lattian valu, katon maalaus, olohuoneen seinän panelointi ja kappalautojen laitto, pihan kunnostus yms. pientä.
Oma äitini oli myrkkyä tihkuva, puolueellinen perkele jonka kanssa vaimoni yritti tulla juttuun mutta poistui aina itkien.
Minä kävin tekemässä pienet remontit, leikkaamassa suuren tontinnurmen, talvisin lumityöt yms. mutta mitään en osannut tehdä hänen mieleisesti. Vielä senkin jälkeen kun olin viheltänyt pelin poikki, yritti vaimoni pitää yhteyttä mutta aikasemmin kokemuksin.
Veljeni asui samalla paikkakunnalla mutta hänen syrjässä pysymiseensä oli aina joku syy. Ne on mökillä, se on keilaamassa yms.

olin aikinani maatalon miniänä. mieheni oli väkivaltainen lapsia, minua ja maatilan eläimiä kohtaan. potki lehmiä jatkuvasti parressaan. en voinut tehdä asialle mitään. jos olisin tehnyt ilmoituksen jollekin, minut olisi pieksetty. kerrankinmieheni tuli raivopäissään minua kohti vasaran kanssa, kun sanoin asiasta. se olisi sillä lyönyt minua, jos en olisi potkaissut sitä hänen kädestään, ja potkaisin vielä jalkaankin, että pääsin pakoon. en ole yleensä väkivaltainen, mutta suojelin itseäni. tapauksen näki yks niitten sukulaisnainen ja mieheni juoksi äidilleen kertomaan, että olin potkaissut, niin he lähtivät siitä paikasta koko porukka näyttämään mustelmat lääkärille, että miniä oli potkaissut. minun ei auttanut sanoa että sillä oli vasara kädessä aikoen lyödä minua sillä. sitten tulivat lääkärinlausunto kourassaan mulle ilkkuen, että tässäpä todiste miniän väkivaltaisuudesta. ei siellä miniän puolia pitänyt kukaan.