On tää nyt aika perseestä!

noviisi66

Alkaa suoraan sanottuna vituttamaan tää yksinolo. Noh..Sitä ei oo kestäny vielä, ku vuodenpäivät, mutta alkaa olla mitta täynnä.
Oon pistäny ilmotusta tuonne treffit puolelle ja alkuun oli muutama tosi mukavankin oloinen naisihminen linjoilla. No nää keskustelut tyrehtyi kuiten aika äkkiä. Varmaankin siitä syystä, että omat haavani oli vielä suht tuoreita ja toisaalta iski tavallaan rimakauhukin.
Poistin profiilin joksikin aikaa jotta saisin ajatukset kohilleen. Noh sitten aloitin alusta ja pistin verkot uudelleen veteen. Toki profiilini on puettu huumorin viittaan, mutta luulis, että muijat tajuaa, ettätosimielessä kuitenkin ollaan liikkeellä. Eihän tuonne leikillään luulis kenenkään profiilia tekevän.
Ei vittu ainoatakaan oikeaa vastausta. Näitä huijareita hoonolla soomella vaan mainostavat olevansa auliita ja ruinaavat sähköpostiosoitetta johon lähettää kuvia. Näitä on kyllä tullut pilvin pimein.
Siispä naiset... Antakaa nyt jotain vinkkiä, miltä pohjalta oikeesti kannattaa lähteä liikkeelle. Voisin toisaalta sepittää satuja unelma prinssistä. Joka naisen unelmasta. Vaan kun se ei olisi oikein. Kuka on täydellinen? Toisaalta voisin sanoo suoraan, että yksin olo ahistaa ja pilluakin haluttaa...jne Totta, mutta vähintäänkin brutaalia.
Vittu minnuu vituttaa ja pihapetäjän tukevat oksatkin alkaa houkuttaa.
No ei tässä nyt kyllä ollu mitään järkeä tai sisältöä. Tuli vaan sellanen tunteen purkaus.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksioletyksin

      Syitä?

    • noviisi66

      Syitä yksinäisyyteen vai vitutukseen?

      • noviisi66

        Yksin jäin 22vuoden parisuhteen jälkeen siksi, että ex puolison elämä kävi varmaankin tylsäksi. Ns kunnon mies kun ei ole kovinkaan jännittävä eikä tarjoa pitkän yhdessäolon jälkeen kovinkaan suuria haasteita. Kun en pidä tapanani ryypätä ja rellestää tai lennellä kukasta kukkaan. Uutta suhdetta tai edes hoitoja ei ole ollut, koska olen kuitenkin luonteeltani hiukka ujo enkä todellakaan mikään ns pelimies. Selvennykseksi nyt kuitenkin, että en kuitenkaan ole mikään "nössö" nallekarhu, vaan särmääkin löytyy tarvittaessa.
        Ja vitutuksen syy. Noh...Yksin jäin 22vuoden........ =D
        Ja se, että..." Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?... Miten meidän kunnon miesten käy?"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1653
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1562
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1451
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1391
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1358
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      890
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      879
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      847
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      821
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      805
    Aihe