Velkavankeusko

Aion alkuvuodesta vihdoin päästä eroon juoposta miehestäni, joka on tälläkin hetkellä reissussa johon lähti jo eilen.

Te tuomarit muut viisaat, otanko aivan hirveän riskin jos heitän äijän täältä kämpästä. Rahallisesti tilanne on tämä : talo 240 te (välittäjän arvio kesältä), kesäpaikka 40 te (ostettu kesällä, äijä saa pitää), auto n. 19 te (pidän sen itse, on minun nimissäni), miehen osuus jakamattomasta kuolinpesästä n. 20 te, lainaa yhteensä 77 te, ei avioehtoa. Mitä maksan äijälle, ts. pystynkö edes pitämään lapsilla kotia ??? Irtaimistolla ei ole juurikaan rahallista arvoa mielestäni, ja minä senkin olen maksanut kaikki.

Asiaanhan ei liity se, että minä olen se joka on tähän asti maksanut velat laskut lasten kulut. Mies on yrittäjä (ky, olen äänetön yhtiömies, en halua siitä puljusta mitään koska en ole sinne mitään laittanutkaan lukuunottamatta ilmaisia työtunteja paperihommista n. 12 vuoden ajalta) ja olen joutunut maksamaan tuhansia euroja hänen verojaan omasta palkastani (eli olen siis hölmö!). Rahat jotka hän ottaa yksityiskäyttönä firmastaan menevät vain ja ainoastaan hänen omaan tarpeeseensa.
102235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

oikeusavustaja tai lakimies mukaasi, selviät "halvemmalla" ja tulleepi oikein kaikki, ihan paperille. Ei pääse äijä ryppyileen, että viet kaiken.

Äänestä
  • Eli samaa mieltä, TARVITSET lakimiehen hoitamaan jaon. On sen verran vaikean näköinen tilanne. Tulee paljon havemmaksi JA HELPOMMAKSI sinulle.

    Äänestä

Erinomaisia neuvoja olet saanut -- eli juristin puheilla kannattaa poiketa, kunnallinen oikeusaputoimisto on hyvä paikka aloittaa. Mutta muutaman "tosiasian" muistuttaisin mileesi ... on helpompi keskustella juristin kanssa, kun ei mene pyytämään häntä muuttamaan lakia.

Avioehdottoman avioeron osituksen periaate hyvin selvä, josta voidaan puolisoiden yhteisestä sopimuksesta poiketa ”äärettömän vapaasti” (pl. jos ositusta käytetään verosuunnitteluun tai omaisuuden siirtämiseen velkojien saavuttamattomiin). Ja sopiminenhan ei ole sitä, että toinen osapuoli kertoo miten osituksen tahtoo tehtäväksi – vaikka moraalisesti toisen kantaan voisikin yhtyä.

Kun sopimuksen nimeltä avioliitto solmii toisen osapuolen kanssa, eikä olla tehty avioehtoa – niin silloin olette suostuneet siihen että puolisoilla on avio-oikeus molempien omaisuuteen … on se sitten saatu ennen avioliiton solmimista, tai sen aikana (riippumatta kumpi sen on tosiasiallisesti maksanut). Poikkeuksena voi olla peritty omaisuus, missä testamentilla saajan aviopuoliso voidaan rajata perinnön osalta avio-oikeuden ulkopuolelle.

Voidaan ajatella, että ositusta tehtäessä tilanne ”jäädytetään”, lasketaan netto-omaisuudet ja tasingot. Jos pilkulleen tulkitaan lakia, niin ositus voidaan aikaisintaan suorittaa sen tilanteen mukaisesti kun toinen tai molemmat ovat jättäneet avioerohakemuksen ensimmäisen vaiheen käräjäoikeuteen.

Noh, teillä sitten se menisi näin (oletan että myös mökki molempien nimissä):

sinun netto-omaisuus: 240 x 0,5 40 x 0,5 19 - 77 x 0,5 = 120.500 e
miehesi netto-omaisuus: 240 x 0,5 40 x 0,5 20 - 77 x 0,5 = 121.500 e

Jos siis pilkkua viilataan, niin voisit vaatia mieheltä tasinkoa 500e jolloin puntit tasan…
Tässä siis oletuksena ettei sinua olla testamentilla suljettu perinnössä avio-oikeuden ulkopuolelle, jos näin olisikin, niin tilanne keikahtaa aika lailla … sinun olisi maksettava tasinkoa hieman vajaa 10.000 euroa jos miehesi sitä vaatisi.

Olit jo kovasti suorittamassa ositusta, auton voit todellakin pitää, koska se sinun omaisuuttasi (vaikka mukana kun tasinkoa lasketaan nettovarallisuuksien kautta). Kesämökin osalta tilanne hieman kimurantimpi .. entäpä jos mies ei sitä tahdo … no, tämä jos sitä erottelua, kuka lunastaa asunnon (jos kukaan), miten lainat kuitataan (mökillä, osin?)…

Se kuka asunnon loppupelissä lunastaa on teidän sovittava, ja pankilla asiaan myös oma kantansa (jos tarvitaan lisälainoitusta). Huoltajuus- ja tapaamissopimukset tähän eivät suoranaisesti liity … olkoonkin että ihannetilanne se missä lasten ei tarvitse muuttaa eron vuoksi – mutta siihen ei päädytä poikkeamalla ilman molempien suostumusta osituksen pykälistä.

Muuten, oliko miehesi yrityksen omistus mukana yo. omaisuuslaskelmassa … pitäis olla.

  • Siis tarkoitus on että maksan mieheni tästä talosta ulos. Tiedän että hän haluaa pitää mökin. Yritystä en ole laskenut mukaan, on sen verran pienikin eikä sillä ole juurikaan omaisuutta (yritän siis erota mahdollisimman riidattomasti). Sitäpaitsi unohdin vielä yhden asian, eli mieheni omistaa vielä yhdestä mökistä 15 te arvosta ja sitäpaitsi jakamattoman kuolinpesän osalta mieheni osuus on 27 te eikä 20 te.

    Eli kyse on vain ja ainoastaan siitä paljonko maksan miehelleni tästä talosta. En halua että lapseni kantavat koko loppuelämänsä isälle kaunaa siitä että alkoholin takia jouduttiin myymään koti! Vanhin poika (16v) ottaa isän alkoholin käytön jo todella raskaasti, parempi heittää äijä ulos ennen kuin tulee "ruumiita".

    Mieskin juuri kotiutui viikonloppujuomingeistaan (klo 18.30 ja lähti niihin perjantaina ennen kun pääsin töistä. Että tämmöinen aviomies/isä meillä on!

    Äänestä

  • Lähtee silti kirjoitti:

    Siis tarkoitus on että maksan mieheni tästä talosta ulos. Tiedän että hän haluaa pitää mökin. Yritystä en ole laskenut mukaan, on sen verran pienikin eikä sillä ole juurikaan omaisuutta (yritän siis erota mahdollisimman riidattomasti). Sitäpaitsi unohdin vielä yhden asian, eli mieheni omistaa vielä yhdestä mökistä 15 te arvosta ja sitäpaitsi jakamattoman kuolinpesän osalta mieheni osuus on 27 te eikä 20 te.

    Eli kyse on vain ja ainoastaan siitä paljonko maksan miehelleni tästä talosta. En halua että lapseni kantavat koko loppuelämänsä isälle kaunaa siitä että alkoholin takia jouduttiin myymään koti! Vanhin poika (16v) ottaa isän alkoholin käytön jo todella raskaasti, parempi heittää äijä ulos ennen kuin tulee "ruumiita".

    Mieskin juuri kotiutui viikonloppujuomingeistaan (klo 18.30 ja lähti niihin perjantaina ennen kun pääsin töistä. Että tämmöinen aviomies/isä meillä on!

    Minua ei ole testamentilla suljettu perikunnasta pois.

    Äänestä

  • Lähtee silti kirjoitti:

    Minua ei ole testamentilla suljettu perikunnasta pois.

    ... fiksun oloisena naisena osaat osituslaskelman varmasti tarkentaa, ja tasingon laskea uusiksi.

    Siten tosiaan kysymys siitä miten tasinko sovitaan suoritettavaksi ... kuulostaa helpoimmalta tosiaan järjestellä talo teille, ja jäävä velka sikäli kun mökki ei riitä (ja "osuutesi" tasingon kautta miehen perinnöstä).

    Tässä nyt tietenkin otan sinun "sanasi" ainoana oikeana totuutena (mitä yleensä en "niele")... miehelläsi voi olla toisenlainen näkemys tilanteesta ja mikä parasta lapsille -- toivottavasti sovussa saatte sovituksi eronne (jos se sitten ainoa keino).

    Edelleen, ehdottomasti juristin pakeille jotta menee oikein kerralla. Mutta yritetääs....

    sinun netto-omaisuus: 240 x 0,5 40 x 0,5 19 - 77 x 0,5 = 120.500 e
    miehesi netto-omaisuus: 240 x 0,5 40 x 0,5 27 15 - 77 x 0,5 = 143.500 e

    joten mieheltä voit vaatia tasinkoa 143.500 - (120.500 143.500) / 2 = 11.500 eur

    Sitten toteutetaan erottelu, tilanteesi sen jälkeen:

    asunto => sinulla oli 120.000, lunastat mieheltä 120.00, nyt 240.000
    mökki => sinulla oli 20.000, saat siitä 20.000, nyt 0
    auto = 19.000

    Omaisuutesi on nyt 259.000 euroa, mutta on sitä vastattavaakin (velkaa)

    vanha velka => oli ja on 38.500 euroa (osuutesi)
    miehen velka (asunnosta) => kuittaat sitä itsellesi 38.500 euroa
    ”lunastus” mieheltäsi => (240.000 – 77.000)/2 = 81.500 euroa (puolet velattomasta talosta)
    tasinko => saat sitä 11.500 mieheltä
    maksu mökistä => saat siitä mieheltä 20.000

    Oletan että käytät tasingon ja mökkiosuuden velkojen kuittaamiseen, joten kokonaisvelkasi on 127.000 (kokonaan uusi, ja uusi luototuspäätös pankilta) => netto-omaisuutesi 259.000 – 127.000 = 132.000 eur

    Ja mies:
    asunto => hänellä oli 120.000, nyt 0
    mökki => hänellä oli 20.000, lunastaa siitä 20.000 sinulta, nyt 40.000
    toinen mökki => hänellä oli ja on 15.000
    perintö => hänellä oli ja on 27.000

    Omaisuutensa on nyt 82.000 euroa, mutta on sitä rahaa tulossakin jos meneekin;

    osuus asunnosta : (240.000 – 77.000)/2 = 81.500 euroa (puolet velattomasta talosta)
    tasinko => maksoi sitä 11.500 sinulle
    maksaa mökistä => saat siitä mieheltä 20.000 … eli sen verran ”köyhtyy”
    velkaa => 0

    Netto-omaisuus nyt 82.000 81.500 – 11.500 – 20.000 = 132.000

    Tarkastetaanpa ositus ja erottelu … kun aloitettiin yhteinen netto-omaisuutenne oli 264.000 euroa, ja erottelun jälkeen molempien 132.000 euroa … eli oikein meni.

    Kysymykseesi paljonko tarvitsee kysyä pankista lainaa on 127.000 euroa (nyt olet vastannut 38.500 eurosta) … toivotaan että vakuudet ja maksukykysi on kunnossa.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    taitaa tulla mikäli haluan talon lapsilla pitää. Mikähän pankki mahtaa myöntää yksinäiselle ihmiselle tuollaisen lainan ....? Toki talous on kunnossa, olenhan maksanut tähänkin asti erilaisia lainoja vuodesta 1990 ja kaikki ajallaan.

    Että sillain .... tyhmyydestä sakotetaan :)

    No tuo on tietenkin asia mikä pankin kanssa neuvoteltava. Vakuuksien suhteen ei pitäisi olla ongelmia, koska iso osa talosta jo maksettu.

    Kysymys paremminkin siitä, kuinka henkilökohtainen budjettisi kestää uuden tilanteen ... se sinun pohdittava ja pankin uskottava siihen myös ... mutta ei tuo minusta ihan mahdottomalta kuulosta.

    On inhimillistä tehdä virheitä, typeryyttä toistaa niitä -- varmasti olet ottanut opiksesi.

    vastauksistasi. Tiukkaahan tämä "loppuelämä" tulee olemaan mutta enpä ole tähänkään asti rahoilla rehvastellut, ainoa intohimoni - jousimiehenä - on matkustelu. Mutta jätän sen mielihyvin kun vaan saan tuon juopon pois silmistäni!

    Eihän tässä vielä ikäloppukaan ole (41v) joten eipä sitä tiedä mitä on nurkan takana .....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lähtee silti kirjoitti:

Aion alkuvuodesta vihdoin päästä eroon juoposta miehestäni, joka on tälläkin hetkellä reissussa johon lähti jo eilen.

Te tuomarit muut viisaat, otanko aivan hirveän riskin jos heitän äijän täältä kämpästä. Rahallisesti tilanne on tämä : talo 240 te (välittäjän arvio kesältä), kesäpaikka 40 te (ostettu kesällä, äijä saa pitää), auto n. 19 te (pidän sen itse, on minun nimissäni), miehen osuus jakamattomasta kuolinpesästä n. 20 te, lainaa yhteensä 77 te, ei avioehtoa. Mitä maksan äijälle, ts. pystynkö edes pitämään lapsilla kotia ??? Irtaimistolla ei ole juurikaan rahallista arvoa mielestäni, ja minä senkin olen maksanut kaikki.

Asiaanhan ei liity se, että minä olen se joka on tähän asti maksanut velat laskut lasten kulut. Mies on yrittäjä (ky, olen äänetön yhtiömies, en halua siitä puljusta mitään koska en ole sinne mitään laittanutkaan lukuunottamatta ilmaisia työtunteja paperihommista n. 12 vuoden ajalta) ja olen joutunut maksamaan tuhansia euroja hänen verojaan omasta palkastani (eli olen siis hölmö!). Rahat jotka hän ottaa yksityiskäyttönä firmastaan menevät vain ja ainoastaan hänen omaan tarpeeseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu