Miten tästä eteenpäin?

kalevilokki

Lauantai yönä muija lähti meidän kaveriporukasta 4-henkisen miesporukan matkaan erään vanhan kaverinsa kämpille. Tämä kaveri on ollut jo pidempään hänestä kiinnostunut. Sanoi, että tulee hetken kuluttua takaisin. Ei kuulunut koko iltana hänestä enää mitään, kunnes aamuyöstä soitti hysteerisenä. Oli ollut menossa vanhempiensa luoksi yöksi ja siellä oli joku perhehelvetti meneillään. Lähdin välittömästi paikan päälle. Tilanne hiljalleen rauhoittui. Yritin keskustella tuosa yöllisestä tapauksesta ennen kuin hän meni takaisin kotiinsa, että mitä tapahtui ja miksi ei enää kuulunut mitään. Ei mitään vastausta tullut tähän. Puhuttiin siinä aamuyöllä sitten tuosta suhteesta ja kaikesta mitä tässä keväällä on ollut. Pyysi anteeksi ja vaikutti vilpittömältä, mutta en tiedä miksi en osaa antaa anteeksi.

En pysty. En usko häneen ja se tässä erityisen pahalta tuntuukin. Meillä piti olla hyvä ilta ja mennä luokseni ennen kuin hän lähtee sunnuntaina kesäksi toiseen kaupunkiin töihin, mutta hän valitsi sitten tuon vanhan kaverinsa ja kotinsa. Pettymys oli järjetön. Luotto on ihan nollissa tällä hetkellä ja kuitenkin rakastan häntä enemmän kuin mitään tai ketään. Olen yrittänyt olla hänelle tukena nyt, kun hänellä uudet työkuviot alkaneet. Tsempata ja elää mukana siinä, mutta kyllä hän näkee sen, että äänessäni ei ole enää samanlaista lämpöä kuin ennen. Viesteihin vastaan lyhyesti ja tylysti. Ei hänkään kyllä mitenkään isommin ole ollut yhteydessä. Olen suuttunut hänelle. Nyt hänestä ei ole kuulunut mitään. Eihän tässä nyt ole kyllä kulunutkaan kuin vasta yksi päivä, mutta tuntuu ikuisuudelta. En vieläkään tiedä, mitä siellä kämpillä on oikeasti tapahtunut. Ja mikä sai hänet sinne edes lähtemään. kun ilta oltiin suunniteltu erilain. En juuri kokenut, että mua ois siinä tilanteessa isommin arvostettu. Mun luottamus ja arvostus häntä kohtaan romahti täysin.

Aiemmin meillä ei ole ollut mitään riitaa tän reilun 6kk:n aikana. Tuntuu todella pahalta itestä ja en tiedä ymmärtääkö hän sitä edes. Ylireagoinko ja odotanko häneltä liikaa selvitystä ja uutta anteeksipyyntöä vai mitä tämä on. En tiedä miten tästä jatkaa. Enkä ymmärrä miksei hän voi selvittää niitä yön tapahtumia. Mietin oliko tämä sitten tässä vai luovutanko suosiolla. En koe, että hän tulisi juurikaan vastaan tässä asiassa. Ymmärrän, että häntä painaa tietenkin se mitä heillä kotonaan tapahtui silloin samana yönä ja oon ollu hänelle parhaani mukaan siinä tukena, mutta en voi loputtomiin siirtää sivuun mun omia loukattuja tunteita.

6

246

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isompikaapeli

      Tuntuis aika selkeesti hypänneen vieraan äijän petiin. Eikai muuten noin yhtäkkiä kiinnostus lopahtais tommosen tapauksen jälkeen

    • kokenutkettu

      hysteerinen käytös puoltaa ylläolevaa kommenttia....... harkitse jatkoa todella... älä anna pettää itseäsi...

    • oikeasuhdekko

      Sinuna sanoisin suoraan kasvotustan tai viestillä, että " en tykännyt siitä kun kesken yteisen illan lähdit toisten miesten mukaan". Kerro että olet loukkaantunut koska olisit halunnut viettää aikaa hänen kanssaan ja nyt olet pettynyt.

    • eihyväolleskaan

      Luovuta suosiolla, tekee kipeetä jonkun aikaa, löydät sitten jonkun toisen, - luotettavan!

      Ei hyvä ollenkaan että jo 6 kk n. Kun on tuo tapa, niin saat olla varmää.

      Jos olis ollut reilu, niin olis selvittänyt rehellisesti.sata omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan uskottomaan naiseen.

      Sinun itsetuntosi on ihan oikeassa, kun et hyväksy tälläisäistä.

      Usko huviksesi, tule, johon kannattaa satsata.

      Joo, tekee kipeetä aluksi, mutta s

    • edellinen

      sorry, tietokone sotki rivejä: eli ei kannata satsata omaa eämäänsä ja tulevaisuuttaan uskottomaan naiseen ja että jos 6 kk jälkeen on jo tuo tapa, niin jatkoa seuraa.

      Tekee kipeää aluksi, mutta se on ohimenevää.
      Oikeastaan hyvä vain että tuli ilmi näin aikaisessa vaiheessa.

    • Näinsemeni

      Myöhään vastaan, mutta vastaan silti. Siellä kämpillä tapahtui luultavasti juurikin se mitä luulet ja nainen päätti valita exit strategyksi sen, ettei edes kerro sinulle että petti, vaan katoaa elämästäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe