Olen 32v kahden lapsen äiti. Olen jo monta vuotta halunnut vielä yhtä lasta, mutta mieheni kieltäytyy. Tuntuu todella pahalta ajatella että
asia olisi kohdaltani ohitse, varsinkin kun elämämme on kaikin puolin mallillaan ja "hyvää syytä" kieltäytymiseen ei ole. Olen muutenkin
omasta mielestäni uhrautunut ja antanut periksi
monia asioita miehelleni. Kaikki ajatellaan ensin hänen kannaltaan ja minä, mielipiteeni ja ajatukseni tulevat peräjunassa. Tiedän olevani itsekäs painostaessani, mutta en voi sille mitään. Umpikujassa ollaan...
asia olisi kohdaltani ohitse, varsinkin kun elämämme on kaikin puolin mallillaan ja "hyvää syytä" kieltäytymiseen ei ole. Olen muutenkin
omasta mielestäni uhrautunut ja antanut periksi
monia asioita miehelleni. Kaikki ajatellaan ensin hänen kannaltaan ja minä, mielipiteeni ja ajatukseni tulevat peräjunassa. Tiedän olevani itsekäs painostaessani, mutta en voi sille mitään. Umpikujassa ollaan...
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei saa pakottaa......perk..
huh,hyvä että olen poikamies.
Mulla oli sama juttu kolmannen kanssa. Pitkään sain ukkoa maanitella kun se ressu yritti olla niin järkevää.
No, hiukan pitkälle venyi (olen 38v.) mutta ei se mitään, ollaan kummatkin nyt tyytyväisiä ja odotellaan innolla vielä tätä yhtä kauhukakaraa joka takaa ainakin, että ei ennenaikojamme päästä vanhenemaan (vaikka harmaita hiuksia varmaan tulee).
Pakottaa ja painostaa ei varmaan kannata, vaan pikkuhiljaa pehmittää...
Voi viedä aikaa, mutta ei sulla nyt iän puolesta vielä mikään kiire ole.
ONNEA!!!!!!!!!!!!
Onneksi olen nainen, niin vältyn sellaiselta tilanteelta, jossa joku "pehmittäisi" ja maanittelisi minua haluamaan ties miten monetta lasta. Olisi todella ärsyttävää kuunnella toisen mankumista lisälapsesta.
Miksi miehen pitäisi haluta kolmatta lasta? Miksi hänellä pitäisi olla yhtään nk. järkevää syytä siihen, että hän ei halua kolmatta?
Haaveilen kaikesta muusta paitsi lapsien saamisesta, mutta toiveeni ei toteudu ilman lotto voittoo! Vaikka joka viikko laitan rahaa peleihin, vielä ei ole tärpännyt!
Me saimme kaikista tahdoistame huolimatta vain yhden biologisen lapsen. lapsettomuutemme syy on miehessäni, en silti jättänyt häntä lisälasten haaveessa, vaikka kovasti olisin vielä toisen oman lapsen halunnut. En ole katunut. otimme sijaislapsen.
Ole onnellinen näistä kahdestakin, monet ei saa edes sitä yhtä omaa. Iloitse parisuhteestasi, jos pakotat miehesi, luuletko, että hän ei katkeroituisi.Maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä ja jotkut asiat parisuhteesa on osattava neuvotella, esimerkiksi lasten määrä.
Miehesi halua uutta lasta?
...ainakin sanottiin, että raha ratkaisee! Ja tulin myös itse siihen tulokseen väännettyäni ja käännettyäni asiaa päässäni. Jos meille tulis vielä kolmas niin sitten tarttis vaihtaa uus isompi auto, isompi asunto (neliöitä meillä on riittävästi, mutta haluaisin jokaiselle lapselle oman huoneen), ja pakkolliset menot tietenkin kasvaisivat, joulu-, synttäri-, nimppari lahjat aina kolmelle yms.
Kyllä vauvoja tulla sais, mut näin rahaa ajateltuna jaan kaiken mieluummin kahdelle kuin se attä antaisin vähemmän jokaiselle kolmelle.
Joulun odotuksia!!!
Meillä on sama tilanne, koska tunnen itseni petetyksi. Mieheni tiesi, että suuren perheen lapsena halusin itsekin enemmän kuin kaksi lasta. Aikaisemmin mieheni oli samaa mieltä myös. Nyt hän on kuitenkin muuttanut mieltään, lääkäreiltä olisi lupa vielä kolmanteen, mutta ei enempään. Miehelleni riittää kaksi. Meillä hän kuittasi keskusteluyritykseni sanoen perusteluksi:"miksi haluaisin?" Siihen en voi sanoa mitään, painostaa en halua. Silti asia käsittelemättömänä jäytää parisuhdettamme. En tiedä kuinka kauan saan pidettyä suuni kiinni, vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että miehelläni on oikeus mielipiteeseensä. Ongelma onkin siinä, että hän ei välitä minun mielipiteestäni. Hän ei tule omaaloitteisesti varmaan koskaan palaamaan asiaan.
Kuulostaa kauhealta, kun sanon näin, mutta lohduttaudun sillä, että minulla on ehkä joskus tilaisuus, voihan meille tulla ero joskus tms. Aikaa on kuitenkin vielä useita vuosia, ja loppujen lopuksi se on pitkä aika. Sterilisaatioon en suostunut, kun mieheni sitä ehdotti. Sanoin, että mene itse, minun lapsimäärääni et pysty päättämään. Ei muuten mennyt isäntäkään ko. toimenpiteeseen, liekö itsellään samanlaisia ajatuksia kuin minullakin tulevaisuudestaan: Ehkä hän ei halua lasta vain minun kanssani.
Keskityn työhöni ja opintoihini nyt, sillä tavoin saan elämääni muutakin sisältöä kuin vauvakuumeeni. Joskus vaan on vaikeaa, kun kaksi lastani ovat niin suloisia ja rakastettavia. Myös mieheni keskittyy työhönsä, ja uran luomiseen.
Itse olen päättänyt olla hiljaa. Olen aikoinaan tehnyt miehelleni selväksi mitä elämältäni haluaisin, ja sen pitäisi olla hänellä tiedossa. En oikein keksi muutakaan keinoa, koska painostamiseen en usko. Mieheni suostuisi kyllä avioliittomme pelastaakseen kolmanteen lapseen, mutta itse en kykene sellaiseen kiristykseen. Jos sellaisia keinoja tarvitsee käyttää, ei silloin liitto ole enää kunnossa. Siispä vain annan ajan kulua, ja odotan mieheni muuttavan ajatuksiaan. Suren yksin...
jätä ehkäisyä pois salaa!
yrittäisit ymmärtää miestäsi. ehkä hän ei halua enää lapsia, vaikkei siitä sinulle kerrokaan suoraan. ole tuon murehtimisen sijaan iloinen kahdesta lapsestasi! kaikki eivät saa lapsia ollenkaan.