Paasto klo 9.26, 2.6.2015 - klo 9.26, 10.6.2015

Ihrapallo108kg

8 vrk tavoitteena. Ruokana: Ei mitään. Juomana: Kahvi, vesi, limua, mehu. Painon kävin just katsomassa. Näytti nyt 108,3kg.

Jännittää. En ole koskaan ennen paastonnut 8 vrk. Paljonkohan vettä pitäisi juoda päivän aikana, se on mun pääjuoma, oikeastaan esittelen suhdeluvut noille juomille miten ne suunnilleen menee kurkusta alas.

Eniten kurkusta alas menee vuorokaudessa siis

1. Vettä, 3 litraa voisi olla tavoite.
2. Kahvia, n. 2,5 2,5 dl, total n. 0,5 L
3. Mehua kaksi lasillista per päivä, 0.2 0,2, total 0,4 L

Mulla on eteisen lattialla 5 krt 1,5 litran limupulloja ja ne ovat sokeriversioita. 4 spritea ja 1 fanta. Koitan välttää niitä sittenkin. Tarkoitus olisi ollut juoda sokerilimua vähiten muta kulutus olis niin vähäistä että limuista suurin osa väljähtyisi. Mielestäni paras ajankoht limupullon avaamiseen on hetikohta herättyä ja saman valvontajakson aikana juotu pois väljähtäneisyyden kammottavuuden makukokemusta välttääkseen.

Joo. Eli teenkin niin että siinä vaiheessa kun painoni on tippunut 4 kiloa, todistuksen keskiarvon verran, otan ja avaan pullon spritea, jonka juon saman päivän aikana. Tämä tapahtunee 3-4 vrk päästä tästä hetkestä.

https://www.youtube.com/watch?v=VSF6WyIJdow

Peräreikään en työnnä mitään. Päänsärkyä jännitän että tuleeko sellainen. Jos tulee niin mietin sitten kestänkö sen vai en eli lopetanko siihen vai enkö lopeta. Entinen paastoennätys mulla on 4,5 vrk ja muutaman tunnin yli, en muista kuinka paljon se meni 4,5 vrk:n yli. Nyt mulla onkin minuutilleen tiedossa kauan tää ennätyspaasto tai sen tavoittelu tulee kestämään. Ihan heti huomenna en anna periksi vaan pistän kovan kovaa vastaan. Tossa videolla nunna sanoo että rahaa s'ästyy paastolla. Se on muuten totta sekin. 8 vrk tekee säästöä.....no en tiedä.....jonkin verran paljonkohan se olisi. Ainakin viskipullon verran eli yli 20 egee olisi mennyt lauantaina pulloon, nyt se jää pois, joo kyllä siitä säästyy varmaan aika lailla.

Paastoa säkin jos olet ihrapallo kuten mä niin kaunistut tai komistut ja susta tulee rikas kaiken lisäksi, tai ainakin vähän vauraampi varsinkin jos satsaat veteen pääpaastojuomana.

Paasto jatkunut 4h21min

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihrapallo108kg

      Paasto on jatkunut. Lyhyehkö hidastempoinen kävely 20min, vettä juotu 6dl ja kahvia 3,5 dl edellisen viestin jälkeen ja ennen tätä viestiä. Ei ole olevinaan ainakaan nälkä. Vähän tuntuis että moottori olis hyytynyt. Päänsärkyä ei ole tullut. Katsoin netistä videon että päivät 1,2,3 voisi olla vaikeita, itsellä oli sen ennätyspaastoni 4,5 vrk kanssa vaikeaa ihan loppuun asti. Unessa tosin oli helppoa. Ja aamuisin. Ja oli niitä joitkain hetkiä milloin sattuikin ihan kivoja hetkiä. Jossin viaheessa sitä alkoi miettimään vaan sitä mitä syö kun paaston lopettaa. Siitä tuli sellainen unelma yli muiden unelmien ajatella vaikkapa pizzaa ja cokista ja mua niiden päälle kumartuneena.

      Olihan se todellakin hieno kokemus maistaa ensi maistaisu pitkähkön paaston jälkeen. Hitaasti aika kuluu nyt. Sitä vaan miettii että menisi jo tunti, jos menis kaksi niin aina parempi. Kolmas tunti kun olisi mennyt niin se olisi jotain tosi mahtavaa.

      Limuun ja mehuun en ole koskenut paaston aikana ja tuskin ksokenkaan. Jääkaapissa on avattu omenamehupurkki, jonka juon erissä loppuun kahdessa päivässä, eilen sen purkin avasin ja imin ahnaasti mehua nieluuni. Mitäs tässä muuta soittaisin suuta?

      Niin. Painoa punnitsen paaston aikana vaan kahdesti vielä. Oli toi alkupaino, sitten tulee puolimatkan punnitus lauantaina 4 vrk:ssa ja lopulta maaliviivan punnitus keskiviikkona 8 vrk:ssa.

      Nämä ovat alustavia suunnitelmia. Jos tulee liian kova nälkä tai liian kova päänsärky niin en ala sitä välttämättä sietämään. Jonkun aikaa voin sitä katsellakin mutta en tuntikausia. Lauantaina nimimerkkini lienee Ihrapallo alempipainoinen =)

      Voikaa paksusti!

      Noista laulajanaisista tulee mieleen 5 viisasta neitsyttä, haluaisin yhden tollaisen vaimoksi jopa tuon hiemna pulleron, hä'n voi olla hoikkana ihan älyttömän nätti sen näkee kyllä. Haluaisin että hän laihduttaisi ja sitten mentäisiin naimisiin.

      https://www.youtube.com/watch?v=HsCp5LG_zNE

    • Ihrapallo108kg

      Ei oikein ole tekemistä muutakaan niin käynkin katsomassa painon jo nyt. 109,4kg vaikka olen vaan juonut vettä ja kahvia. Eihän tästä tule mitään jos lihon vaikken syö mitään. 9h30min olen ollut syömättä ja tässä palkinto.

    • Ihrapallo108kg

      Menen nukkumaan. Käyn vielä puntarissa. 109,6kg. Ja edelleenkin paaston aikana ollut vain vesi ja kahvi. Jos paino on aamulla lisääntynyt entisestään niin aloitan syömisen. Kyllä on outoa.

      Paasto jatkunut 11h00min

    • kisella69

      Tsemppiä paastoosi :) täällä minä myös paastoan, vaahterapalmusiirappia hain luontaistuotekaupasta..tulee kevyempi olo

    • Osaatko

      Olet kaiketi tutustunut aiheeseen nimeltänsä paasto hyvin ja huolella. Aloituksestasi päätellen et lainkaan ja koska tieto puuttuu, niin taitoa tehdä juttu hyvin ja oikein ei myöskään mistään synny. Tee mieluummin jotain mitä osaat.

    • Ihrapallo108kg

      108,1 kg painoin tänä aamuna. En muistanut tyhjään mahaan punnita. Vuorokaudessa painonpudotus 200g. Lasillisen omenamehua join, kahvia juotu 5-6 dl yhteensä jo, vettäkin muistaakseni olen juonut tänään, en ole varma. Ei ole ainakaan muistikuvaa siitä.

      Pettynyt tunne ja samalla raivokas. Katsotaanhan tilanne huomisaamuna. Päänsärky pysynyt poissa, jotenkin odottava olo. Olisi kiva jos kello olisi jo sen verran että olisin unessa. Viime kesänä painoin 95kg ja nyt sitten näin. Pitäsi käydä säännöllisesti puntarissa. Paino oli alle sata ja sitten seuraavan kerran kun katsoin se olikin n. 110kg. Lähemmäs vuosi siinä taisi mennä kun vilkaisin vaakaan. Nyt alan kyttään sitä päivittäin mitä se sanoo mun painoksi.

      Paasto jatkunut 1vrk1h28min. Kiitos kannustuksesta vaahterapalmusiirapin avusteisesti paaastoavalle ja samoin paastoiloa sullekin. Joka minuutti paastolla on voitto.

    • Ihrapallo108kg

      Iltaa!

      Paasto jatkunut aika kauan. Heräsin klo 5 aamulla, joten alakaa olla nukkumaanmenon aika, tutti suuhun ja vällyjen alle kohtapuoliin. Kyllä tässä tunnin varmaan vielä valvon aikani kuluksi vaikka kaikenlaiset evästä tekeekin hieman mieli. EI kuitenkaan niin paljon että periksi antaisin.

      Päätä ei säre vieläkään. Se on hieno homma. Extraväsynyt olo ollut päivän läpi. Painoa en nyt jaksa kytätä. Huomenna varmaan tai sitten en. Mitäpä siitä hyötyy. Eipä se paino mulla tunnu tippuvan juurikaan. Mikä lie outokumpu olen. Aineeenvaihduntahäiriöinen nälkäsuu.

      Paasto, itsensä haasto, jatkunut 1vrk09h50min

      Paasto jatkunut

    • Ihrapallo108kg

      Paasto päättyi pian viimeisimmän kommenttini jälkeen. Söin klo 19.20 keskiviiko iltana maksalaatikkopurkin ja kaksi maksamakkarapötköä.

      Paasto päättyi pikku nälätykseen periksiantoon.

      Yritän joskus uudestaan mutta nyt.....

      * luikahtaa posket punottaen tavoittamattomiin *

      Päänsärkyä ei muuten ehtinyt tulemaan.

      • läski-73

        Aloita alusta.


      • Ihrapallo108kg
        läski-73 kirjoitti:

        Aloita alusta.

        Ok. Kiitos ideasta. Tulin katsomaan oliko kovastikin haukuttu perään mutta tuohan on ihan ok kommentti.

        Aloitan uuden ketjun. Sämpylää söin 2 kpl jokin aika sitten, n. klo 10 ja kerron uudessa ketjussa uuden " tuhkasta nousun " alkuhömpötykset aloitusinformaatioineen.


    • tadaaa

      En oo tutustunu tommosii paastolaihdutusjuttuihin, mut eikös se ois vaikka fiksumpaa syödä jotain salaattia tai jotain muuta terveellistä mm. sosekeittoa edes vähän ettei nälkäsenä tarvi olla? Iltasin käy vaikka jonku tunnin mittasen kävelylenkin, sillai ihmettelemässä vähän maisemia. En vaan jotenki usko että tollanen paasto ois se kaikkein paras tapa pudottaa painoa.

      Ja enhän mä mikään ekspertti missään painon pudotusjutuissa ole, enkä tiedä mitkä sun lähtökohdat on ylipäätään.

      En oikeastaan tajua tätä koko ideaa tässä nyt ku tarkemmi miettii, jos pääpointtina on pudottaa painoa ni mitä v*ttua sun eteisessä on jotain limupulloja???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe