Mietteitä/kannustusta

Olemme olleet 3 vuotta naimisissa ja mies jäi kiinni pettämisestä useiden naisten kanssa. Asia tuli aivan shokkina, en minä eikä lähipiirinikään olisi koskaan voinut kuvitella hänestä tällaista eikä käyttäytymisessä tällaista muutosta.
Nyt sydän on palasina. Mies tietenkin vannoo ettei enää koskaan ja pala sydämestä haluaa uskoa ja yrittää mutta järki kertoo ettei kannata ottaa riskiä.
Avioeropaperit olen allekirjoittanut mutta en vielä lähettänyt. Toisaalta ajattelen, että lähetän ja onhan sitten puolisen vuotta aikaa miettiä ennen lopullista mutta olen ihan hukassa. Voiko suhteesta kerta kaikkiaan tulla enää mitään?
1987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kuuntele nyt vanhaa naista (37v). Kysy itseltäsi rakastatko miestäsi? Kysy itseltäsi mitä tuli luvattua naimisiin mennessä? Oliko se liitto vain hyviä päiviä varten solmittu? Miehessäsi nyt on tuollainen "vika" eli hän käyttäytyy erittäin alkukantaisen miehen tavoin ja tykkää iskeä naisia. Niin kauan kun hän ei ole rinnakkaissuhteessa, sinulla ja suhteellanne ei ole hätää. Vielä sittenkin jos käy niin että hän alkaisi rinnakkaissuhteen, silloinkin sinun tehtäväsi olisi toimia rakkautenne puolesta eikä luovuttaa välittömästi. Olen melko vakuuttunut että sinussakin on joku vika, se voi olla jotain ihan muuta kuin taipumus pettämiseen, mutta täydellinen et ole.
Kysymys kuuluu yhä : rakastatko oikeasti puolisoasi? Ongelmat on tehty ratkottaviksi.

Äänestä
  • Oletko jotenkin vajaa? Vai oletko itse vieraissa laukkaava limamulkku?

    Äänestä

  • Onko vanha nainen ihan tosissaan? Että rakkauden varjolla pitäisi hyväksyä puolisoltaan tuollainen käytös? Ja vikaa on petetyksi joutuneessa? Mikä se sellainen vika on, joka oikeuttaa pettämiseen?

    Mitä merkitystä on sillä, rakastaako ap puolisoaan? Hänen miehensä on jo näyttänyt, ettei kunnioita eikä arvosta omaa avioliittoaan yhtään. Hyvään parisuhteeseen kuuluu rakkauden lisäksi toisen arvostus ja kunnioitus. Luottamus ja rinnalla seisominen vaikeinakin hetkinä. Mutta mun mielestä pettäminen on asia, jota ei tarvitse hyväksyä. Sille ei ole mitään selitystä. Jos vikoja lähdetään hakemaan, niin vikahan on pettäjän pään sisässä. Hänelle ei mikään riitä.

    Sun kirjoituksesta päättelen, että itse juokset vieraissa.

    Äänestä

  • Nnnnnainen
    Väärä kysymys tämä
    " rakastatko oikeasti puolisoasi". Tässä kohdassa pitää kysyä "rakastaako puolisoni oikeasti minua?".

    Äänestä

Mies ei petä, mies vain panee!

Äänestä
  • Juu ja nainen ei petä, nainen vaan antautuu.

    Äänestä

Hei.

Kerrot kriisistä, johon parisuhteenne on ajautunut pettämisen vuoksi. Kerrot kaiken tulleen täysin yllätyksenä ja olevasi shokissa. Olet laittanut jo eropaperitkin vireille.
Pettäminen on aina iso haava parisuhteen luottamukseen. Kuitenkin siltikin ajattelen, että kriisi- ja shokkivaiheessa ei kannata tehdä lopullisia päätöksiä eroamisesta. Ennemmin minulle tulee mieleen, että tarvitset(te) apua. Pettämisen takana voi olla asioita, joita olisi hyvä käsitellä. Se ei tarkoita, ettäkö painaisit asian villaisella, tai ettetkö saisi erota. Mutta silti olisi hyväksi tehdä erotyöskentelyn eteen myöskin prosessointia: pohtia missä meni vikaan ja olisiko jossain vaiheessa voitu toimia toisin, ettei pettämistä olisi tapahtunut. Pettäminen on aina pettäjän valinta, mutta silti syvällisempi tarkastelu parisuhteen olemuksesta voisi auttaa teitä kumpaakin eteenpäin. Apua saa tarvitessaan erilaisilta pariterapeuteilta, myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Vaikka eroaisittekin, on eroaminen helpompaa, kun asiat on käsitelty. Kumpikin tajuaa, mitä oikein on tapahtunut.

Voimia kriisisi käsittelyyn ja aikanaan uudelleen elämän rakentamiseen, pysyittepä yhdessä tai jatkoittepa eri teitä.

Merja, diakoni

Äänestä
  • " olisiko jossain vaiheessa voitu toimia toisin, ettei pettämistä olisi tapahtunut. "
    Diakoni, tämän kysymyksen asettaminen petetylle ei toimi. Van pettäjä osaisi vastata, olisiko hän voinut toimia toisin. Tapahtuneita menneiden jossittelu ei silti muuta. Sama koskee asian käsittelyä. Pettäjä päättää, haluaako hän(kin) käsitellä asiaa ja miten. Siten vastuu, pettäjän tekemän teon käsittelemisestä (yksin) petetylle ei toimi. Petetyt ovat tällä palstalla usein juuri siksi, että pettäjä ei halua keskustella tapahtuneista mitään.

    Äänestä

  • Diakoni on oikeassa siinä, että mitään kiirettä tehdä päätöksiä ei ole. Kannattaa ottaa pitkä aikalisä. Jos olet uneton, lamaantunut tai ruokahaluton, käy lääkärissä. Jos mies suostuu keskusteluun, tai kokee itse tarvitsevansa omaa keskusteluapua/terapiaa tekemistensä vuoksi. se on hyvä merkki eteenpäin. Jaksamisia sinulle!

    Äänestä

Jos sulla ap on minkäänlaista itsekunnioitusta olemassa allekirjoitat ja lähetät ne avioeropaperit eteenpäin.Miehesi jäi kiinni pettämisestä USEIDEN naisten kanssa,vittuakaan väliä mitä "mies" tällasen petoksen jälkeen vakuuttelee,tiedät varmasti syvällä itsessäsi ettei puhu totta,yrittää vaan selvitä tilanteesta mahdollisimman vahingoittumana.Kaikille sattuu virheitä,ja kerta pettämisen yhden naisen kanssa jälkeen suhteella voisi vielä olla toivoa,mutta sinun oma rakkaasi on pettänyt sinua usean eri ihmisen kanssa.Jännä muuten myös ettei herraa haitannut käytöksensä yhtään ennen kun jäi kiinni. Luottamus on toivottavasti mennyttä ja päätät ap jatkaa elämääsi ilman pelkoa että koskas ukon seuraava"pikku kömmähdys"pulpahtaa päivänvaloon.

Äänestä

Sä et miestäsi uskolliseksi voi muuttaa. Sen voi tehdä hän itse. Ja vain omasta halustaan, oman itsensä takia, ei kenenkään muun. Tottakai hän vannoo, ettei koskaan enää kun jäi kiinni. Puolustaa itseään. "Voiapua" puhuu asiaa. Sun miehesi on tapapettäjä. Lienee erittäin vaikeaa sellaisen ihmisen uskollisena pysyä.

Itse en jatkaisi tuollaisen miehen kanssa. Mun itsetunto ei kestäisi sitä, että aina saisi pelätä, milloin ukko taas kärähtää vieraista. Pelottaisi myös, mitä tauteja mahdollisesti mukanaan tuo jos naiset vaihtuu jatkuvasti.

Äänestä

Kun petät työnantajasi; olet entinen työntekijä. Kun petät ystäväsi; olet entinen ystävä. Kun petät puolisosi; olet entinen puoliso. Pettäjä ei vaan ymmärrä tätä viimeistä, ennenkuin on myöhäistä. Pettäminen johtaa avioeroon, ennemmin tai myöhemmin. Kun arvostat ja kunnioitat toista ihmistä, saatat saada sitä arvostusta myös itse.

Äänestä

Luultavasti ei. Jos on noin usein pettänyt, tulee pettämään uudelleenkin koska peruslähtökohta on, ettei hän arvosta parisuhdetta tai uskollisuutta. TÄmä on niin sisäsyntyistä, ettei mies valitettavasti muutu. SInähän voit muuttaa itseäsi ja katsoa läpi sormien noita pettämisiä, joita tulee tulevaisuudessakin, mutta kannattaako se. Luultavasti tämä on se kysymys; tuletko onnelliseksi sellaisen kanssa joka pettää aina tilaisuuden tullen.

Äänestä

Anna muidenkin nauttia miehestäsi ja ole onnellinen että kelpaa muille, ei järvi soutamalla kulu....

Äänestä

Jätä ihmeessä. Jos on jäänyt kiinni useista sivusuhteista niin todennäköisesti ei jäänyt edes kiinni kaikista... Minulle kävi niin että vielä vuosi eromme jälkeenkin selvisi lisää naissuhteita.. Naapurustonme oli hänen naisiin menevyyttä kummastellut jo vuosia.. Kaikki paikalliset yh-äidit oli käynyt läpi lupauksilla paremmasta tulevaisuudesta hänen rikkaan ja mahtavan miehen kumppanina ( tosiasilalisesti hän ei olisi ikinä jättänyt minua).

Äänestä

Ikävää ja satuttaa aivan tolkuttoman paljon. Tiedän, koska olen kokenut saman naisen tekemänä. Vaimoni petti ja ilmeisesti useiden miesten kanssa.
Hän ei koskaan tule myöntämään tekemisiään. Odotin aikani ja hain apua. Hain eron sekä ensimmäisen että toisen vaiheen ja nyt olemme eronneet lopullisesti.
On erittäin vaikeaa luottaa enää toisiin ihmisiin.
En usko, että pettäjä muuttaisi tapojaan. Tuollainen on vähn niin kuin addikti-sairaus kaiketi ja sehän on vähän kuin alkoholistillakin... täytyy saada ryyppy jostakin hinnalla millä hyvänsä, vaikka menisi perhe ja omaisuus.
Olen myös miettinyt sitä narsismin ilmentymänä, että henkilön on saatava toteuttaa omaa itseään mistään muusta piittaamatta.
No, nämä ovat vain tällaisia tavallisen suomalaisen kotiarkipsykologin mietteitä ... ammattilaiset antakoot anteeksi tavikselle, joka oli hukkua tuskaansa tämän ikävän asian vuoksi.
Elämä saa uuden suunnan eron myötä ja saavutat itsekunnioituksen, kun et jää toisen armoille. Onhan se ERITTÄIN rakas prosessi ja tarvinnet apua sen aikana, ainakin minä tarvitsin ja onneksi sain. 1½ vuotta se pahin vaihe minulla kesti, ennen kuin alkoi valoa näkyä umpitunnelilta vaikuttavan putken päästä.
Nyt en enää ottaisi samaa ihmistä takaisin, vaikka minulle maksettaisiin kuinka paljon tahansa. Yksinäistähän elämä usein on varsinkin viikonloppuina, kun ei ole työrutiineja. Toisaalta nekin ovat alkaneet kääntyä vapauden voitoksi ja mahdollisuudeksi. :-)
Jaksamista sinulle tuskasi keskellä lähimmäiseni. :-)

Äänestä

Jätä tuollainen. Heti.

Äänestä

Kiitokset teille kaikille vastauksistanne ja ajatuksistanne!
En ole vieläkään laittanut avioerohakemusta eteenpäin. Asiaa olen käynyt läpi sekä mieheni että myös yhden näistä naisista kanssa. Kaiken jälkeen minulle on paljastunut, että mieheni on viimeisen 7 kk ajan pettänyt minua yhden näistä naisista kanssa, josta on sittemmin jo ennen asian paljastumista yrittänyt päästä eroon. Tämä nuori nainen lähetti ensin miehelleni pitkiä vihaisia viestejä ja lopulta myös minulle. Oli selvittänyt mieheni oikean nimen (mieheni oli siis valehdellut nimensä) ja missä asumme. Nuori nainen oli todella shokissa. Tiesi kyllä mieheni olevan naimisissa mutta kuitenkin shokissa siitä miten hänet jätettiin. Loppujen lopuksi se olin minä, joka kuuntelin ja lohduttelin häntä puhelimessa ja jolta hän pyysi anteeksi tätä kaikkea.
Sydämeni on täysin palasina. Mieheni toki vakuuttelee vaikka mitä mutta sydämessäni tiedän, ettei tällä avioliitolla ole enää tulevaisuutta. Ei mitenkään.

Äänestä
  • Paljon voimia sinulle! On kamala huomata, ettei se oma kumppani ollutkaan se mihin rakastui, vaan jokin aivan muu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surujapettymys kirjoitti:

Olemme olleet 3 vuotta naimisissa ja mies jäi kiinni pettämisestä useiden naisten kanssa. Asia tuli aivan shokkina, en minä eikä lähipiirinikään olisi koskaan voinut kuvitella hänestä tällaista eikä käyttäytymisessä tällaista muutosta.
Nyt sydän on palasina. Mies tietenkin vannoo ettei enää koskaan ja pala sydämestä haluaa uskoa ja yrittää mutta järki kertoo ettei kannata ottaa riskiä.
Avioeropaperit olen allekirjoittanut mutta en vielä lähettänyt. Toisaalta ajattelen, että lähetän ja onhan sitten puolisen vuotta aikaa miettiä ennen lopullista mutta olen ihan hukassa. Voiko suhteesta kerta kaikkiaan tulla enää mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu