Onko kellään kokemuksia paritetapiasta? Auttaako? Itse olen valmis kymmenen vuoden jälkeen eroamaan miehestäni. Lasten vuoksi tässä vielä olen mutta en ole onnellinen.
Terapiaanko?
Pikkuvaimo
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saattaa auttaa, riippuu kunkin kyvystä sitoutua terapiaan ja parisuhteeseen. Terapeutit eivät ole ihmeidentekijöitä, joten usein viimeisenä oljenkortena terapiaan turvautuvat eroavat silti. Tosin monet eronneet ovat sanoneet, että pariterapia antoi paremmat eväät eroamaan terveellä ja järkevällä tavalla ja säilyttämään hyvät välit eron jälkeen. Useinhan eroavat näkevät toisensa yhtäkkiä vihollisina, tarpeettomasti.
Voitte kokeilla, ei siinä mitään ainakaan menetä, mitä ei olla menettämässä.
Hyvin ilmaistu. Terapeutti ei saa puhumatonta puhumaan, mutta jos keskusteluyhteys on olemassa niin voi tuoda asiaan uusia näkökulmia. Oma avioliittoni aikoinaan päättyi, vaikka pariterapiassa kävimmekin, mutta olen hyvilläni että käytiin koska ainakin yritimme loppuun saakka.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta kymmenen vuotta josta viisi naimisissa. Vuosi sitten kävimme noin 5 -7kertaa pariterapiassa. Ensimmäisestä kerrasta oli hyötyä sen aikaa kun seuraavan kerran menimme terapiaan. Sen jälkeen oli vain yksi ja sama asia, jota mieheni jankutti.
Jos tuo tekisi tuota, voisin minäkin auttaa koti hommissa... jos menis ajoissa nukkumaan eikä valvoisi yö myöhään(koska olin kotona saatoin valvoa myöhempään ja nukkua pitempään). Kerran sanoinkin että tuoko se on tämän parisuhteen suurin kriisi? että minä menen myöhään nukkuun ja nukun muka puoleen päivään? Voi herran jumala sentään! On meillä luultua helpommat ongelmat. Olen harkinnut eroa varmaan viimeiset 4vuotta enempi ja vähempi tosissaan
Itse en kokenut minkäänlaista arvostusta miehen puolelta minua kohtaan, ja terapeuttikin sanoi, ettei hän yhtään ihmettele minun mielipiteitä. Koska mieheni käytti paljon sanoja : - ei koskaan, - aina, ei tee mitään, jne.
Lopetimme terapiassa käynnin kun sain töitä(koska mieheni mukaan tämäkin oli yksi ongelmista, että en edes yrittänyt muka saada töitä)
Tämän hetken tilanne; Puoli vuotta olen miettinyt eroa, terapiaa itselle (ja pariterapiaa) Ajatukset pyörivät koko ajan päässä, erotako vaiko ei? Rakastanko miestäni vai en, mitä se edes on? Miten lapset? Olen aivan samanlaisessa tilanteessa kanssasi!
Puolen vuoden sisällä mieheni on suuttunut todella pahasti pari kertaa, viimeisin kerta pari viikkoa sitten. (Otti paidan rinnuksilta kiinni niin, että henkin meni ahtaalle.)
Me käytiin kriisiterapiassa
exmieheni kanssa kolme kertaa.
oli todella paha kriisi päällä ja terapiaan mentiin tilanteen korjaamiseksi. Exmieheni puhui terapeutille asiat itselleen parhaiten, jäin täysin paitsioon ja ilman apua. Terapiassa puhuttiin aivan eri asioista kuin ongelmista. En jaksanut pitää puoliani, exmieheni sai terapeutin täysin uskomaan puheitaan. Siis täysin ammattitaidoton ja vietävissä. Mies on siis ex. Alkoholisoitunut ja jossakin määrin myös narsistinen. Kriisi oli siis se, että kännipäissään yritti ampua itsensä, terapiassa puhuttiin 12v lapsemme kouluongelmista.
Jos ex-miehesi oli yrittänyt itsemurhaa, on terapia pakostakin kohdennettava hänelle. Sama asia esimerkiksi ensihoitajilla: sitä, joka vuotaa eniten verta hoidetaan ensin. Jos terapeutti katsoi, että sinä olet enemmän voimissasi toki hän keskittyi tukemaan miestäsi ettei tämä yrittäisi itsemurhaa toista kertaa. Teidän olisi kannattanut ensin käydä yksilöterapiassa erikseen.