Lapuan sanomat kertoi, että hellanmaa saa jätevesiputket.
Kuka tuon nyt on saanut päähänsä ja takki kääntyi vikkelee.
Kuka tuon nyt on saanut päähänsä ja takki kääntyi vikkelee.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Onneksi hallitus kerkes kaatamahan koko paska lain.
Sitä putkea on enää aivan turha väkisin kenellekkään tuputtaa. Jätevesilaki muuttui uuden hallituksen myötä kuten kaikki varmaan tietää. Mikään ei enää edellytä liittyä siihen jos kiinteistö ei sijaitse vesistöjen äärellä ja rakennusvuosi vanhempi kuin 2004.
Pitäsikö kaupunki/sen työtekijöitä haastaa oikeuteen rajojemme tuhlauksesta ?
Kyllä tarttis tehdä jotain. Kaupungin sisäisen tarkastuksen tulisi puuttua virkamiesten tapaan toimia, joka johtaa tuhlaukseen ja kaupukilaisten tyytymättömyyteen. Osa virkakunnasta menee oma ego edellä, kävellen yli jopa demokraattisen päätöksenteon. Asioita lienee riidoissa ja hallinto-oikeuksoissa tälläkin hetkellä. Me veronmaksajat maksamme virkamiesten taitamattomuuden. Missä on paljon pukuttu virkavastuu........
No ainahan Lapualla on ollut niin että kakasinkertainen piirinmestari on paree kuin kunnon rakennusmestari, ja päätökset tekee kaksi sukua toinen alkaa H:lla jonka toinen kirjain on i ja toinen alkaa L:llä jonka toinen kirjain on a, niin ja onhan niitä perseennuolijoita jotka on aina samaa mieltä kunhan vaan saa ittelle jotakin
Nyt valtuusto tass mokasi. Tarvittaisiin oikeasti uudet vaalit.
joo haasta vaa----------------
Putki nyt tarvitaan ku se Hellanmaa on, ykskaks, taajama-aluetta ja herkkää vesialuetta, elyn mukaan. Niin että oikeen Raamatun mäen taajama. Niin onhan siellä katuvalotkin , totta kai on taajama. Mitä sitten herkkiin vesistöihin tulee niin helllamaalaisethan ovat perinteisesti saaneet opetella uimaan savimontuissa kun ei isompia vesiä ole ollut. Viimeistet katoavat savimontut ovat nyt sitten vissiin niitä herkkiä vesistöjä. Vielä tässä vanhana oppii uutta.
Älä Lasse anna periksi. Tässä tilanteessa olet oikealla asialla.
Ilkka-lehti kirjoitti tänään myös yrittäjän kannalta. Jätehuolto tarvitaan. Oli myös teklan puheenjohtajalta selvä kannanotto.
Hellamaalaiset ovat adressoineet kylänsä kuseen
Onhan se kumma kun ei sitä yhtä virkamiestä saada kuriin. Eiko se ole jo muutenkin eläkeiässä. Voisko sille joku vihjata että löysäisi jo.
Virkamiehet ovat saaneet päähänsä, että Hellanmaalaiset tarvitsevat jätevesiputken vastoin kylän asukkaiden ja maan hallituksen tahtoa.
Meidän kunnan asukkaiden etua ajavat päättäjät kiertävät ympäri maakuntaa, pohjanmaan liitto, ely-keskus ym. laitoksissa esittämässä, kuinka Hellanmaalaiset ovat suuria rikollisia, kun eivät huoli heidän tarjoamaa jätevesiputkea.......Hitto, kun hävettää.
Jotain ajatuksen synkkyydestä em. porukassa tuo esiin perustelu "Olisi epätasa-arvoista, jos osa porukasta joutuu laittamaan putken ja osa ei."
Onko todella Hellanmaalaisten syy, että aikanaan tehtiin täysin susi jätevesiasetus?
Osan päättäjien mukaan tehtiin väärä ja typerä jätevesiasetus ja kun lähes puolet kansasta joutui tämän vääryyden uhriksi, niin tasapuolisuuden vuoksi vääryys pitää tulla koskemaan myös Hellanmaalaisia.
Ei jukolauta.....Ei todellakaan näin. Käyttäisitte energianne miettien miten maanlaajuisesti hyvitetään vääryyttä kärsineitä, sen sijaan että kurmoottaisitta omianne.
Miksi tamppariin ei sitten vedetä paska putkea vaikka asukkaat olisi halunneet.Kylän läpi kuitenkin virtaa joki.Tämäkö on virkamiesten tasaarvoa?Täysiä spedejä koko sakki.
Ala-talkkari sais kans maksaa omat menonsa, eikä siirtää niitä yhteiskunnan piikkiin.
Aiva turhaa työllistää tälläästä porukkaa joka sossusta saisi kaiken tekemättä mitään.
En oikein ymmärrä jos kaksi yritystä haluaa jäteputken miksi koko kylä pannaan maksamaan siitä. Vähän kuin armeijassa, jos yhdellä on kumpparit niin kaikilla on kumpparit.
No tulihan se sieltä. Maajussit vihaa yittäjyyttä vaikka kutsuvatkin itseään yrittäjiksi. Siellä Ala-Talkkarillakin on työntekijöitä tienaamassa maanviljelijöiden tukirahoja. Ei muuten Sipilä kajonnu maataloustukiin vaikka ottaakin koulutuksesta, lapsiperheiltä ja vähävaraisilta. Viljelijöiden kersat mellastaa edelleen traktoreineen kylillä entiseen malliin. MTK on edunvalvoja siinä missä SAK;kin. SAK on kuitenkin oikeudenmukaisempi.
Saatiinhan se maataloustukikin tähän sotkettua. Sitäpaitsi Hellanmaassa on silmämääräisesti enempi muita kuin manviljelystalouksia. Huomioitakoon myös että hellanmaalainen MTK:n edellinen pj. näyttää olevan putken kannattaja.
Ala-Talkkarin asiakkaista suuri osa on maanviljelijöitä.
Joo sanos muuta, käsittämätöntä.
Ei ne firmat kyllä montakymmentä hellanmaalaista edes työllistä.
Hellanmaan ulkopuolisia melkein kaikki työntekijät, ettei voi siihen ainakaan vedota
Ympäristölautakunnan äänestystulos, kaikesta vehkeilystä huolimatta 7 kpl valtuuston päätöksen puolesta ja vastaan 2 kpl, lautakunnan vahvuus on 9 kpl jäsentä. Tapahtui jääväämistä jopa aktiivisuuden perustella. Pekka Kivisaari käsitteli orotusarvoja, jos olis tehty näin, niin sitten olisi voinut olla noin. Tällä putkella, ei olla saamassa mitään lisäarvoa, Hellanmaan kylälle eikä kunnan taloudellissen tilaan.
Miksi aina on jotain virkamisten mielihaluja menemässä tositärkeiden asioitten edelle ? Miksei virkamiehet, aja samallaisella pakkomielteelä maaliin, uutta Alangon kouluhanketta. Valtuutetut siinä on todella kyse kunnan tulevaisuudesta, katsotaan asiaa mistä näkökulmasta hyvänsä. Viranhaltijat ovat unohtaneet sen tosiasian, tällaisella asenteela millä he kuntalaisia käsittelevät,pistää tänne muttoa harkisevan tukalaan asemaan. Syntyy kuva että lapualla ei kuntalaisella ole mitään asemaa päätöksenteossa. Kuntalaisten veroilla kuitenkin kunta pyörii, noin 50% :tia palveluista tuotetaan verovaroilla. Tämä kakkaputki ei ole tulevaisuutta, eikä myöskään ole maan hallituksen tahdon mukainen, annetaan asioitten jalostua ja kehittyä. Talousvesi on liian kallista, huutoa jätöksiä, sekin on rajallinen luonnonvara, elämisen olemassaolon ehto.
Ompa hieno juttu kun saadaan Hellanmaahan jätevesiviemäri ettei meirän täälä Härmäs tartte haistella enää lapualaasten paskoja ja kusia olemme sentään lapualaasia parempia ihimisiä kun olemme nykyään KAUHAVALAASIA
Onnittelut siitä. Huonomminkin vois olla. Nyt en juuri keksi mitenkä, mutta nauttikaa joka hetkestä.
Taajama-alue wikipedian mukaan: "Asukkaita yli 200 ja talojen väli alle 200 metriä." Eipä taira taajaman mitat täyttyä, kuin aivan koulun ympärillä, eikä 200 henkeä sinnekään saa, vaikka laskisi kissit, koirat ja lehmätkin mukaan.
Kauhava rakentaa Kankaankylään jätelinjan. Ei ole Ala-Talkkarilla ja Megakoneella sinne matkaa kuin kullinluikaus. Kunta voi avustaa kylältä säästyneillä rahoilla putki Kankaankylälle ja kaavoittaa putkenvarsi asuinalueeksi. Näin kaikki hyötyvät ja jää joutava oman egon pönkittäminen.
Kankaankylä ei kuulu niinsanottuun herkkiin alueisiin vaikka siellä tulva nousee pellolle muutaman kerran vuodessa. Lapualaisen virkamiehen mukaan Hellanmaa on kumminkin herkempää aluetta. Kummallisia virkamiehiä teillä. Hellanmaan kannattaisi liittyä Kauhavaan
Ei kauhavalaaset huali teitä hellanmaalaasia, kun ootta niin takapajuusta ja kehityksestä jäläkehen jäänehiä, kelekasta pudonneita
Turha on tulla Kauhavalle lapualaasten ruikuttamahan. Kauhavaon kylänsä viemäröönyerinomaasen erullisesti lentosotakoulun lopettamise sopeutusrahoolla. muutenki on eri meininki nyt kun moni marakatti ja tukku on lähteny kauhavalta onneksi muualle . pelekälä menolipulla. vielä on tosin muutama eri instanssiis joiren toivotahan lähtevä . Lapuan Viemärööntirahat meni hupsistkakkaa seinäjoelle. surkuhupaasta. ei tierä itkiäkö vain nauraa. Olisko kannattanu vähä paremmin selevittää tämäki asia ennen ku oli varaa huttaroora satoja tuhansia euroja?
Kyllä täytyy hattua nostaa Kauhavalle, kovia ootta runnaamaha ja rakentamaha, oikee siltaki tekeellä...
eikö kuule! siltaa pukkaa vaikka viherliberaalit maakuntalehden toimittajan tukemana vastustaa. Näin meillä! Lähäre joukkohon!
Täällä taas kirjoitelaan sillä asiantuntemuksella, jonka täydellinen tietämättömyys antaa. Katsokaa teknisen lautakunnan esityslista 4.6.2015 Lapuan kaupungin sivuilta.
Faktat on faktoja!
Hellanmaa on lain mukaan samassa asemassa kuin esim. Liuhtari, Ritamäki, Tiistenjoki,Ruha jne. Esiin nostettu jätevesiasetus koskee vain todellisia haja-asutusalueita.
Tämä on vain yksi tulkinta laista. Tarkoitushakuinen. Tilattu. Virkamiestulkinta.
Lapualainen tapa miten virkakntya haluaa kiusata ja köyhdyttää omia kuntalaisiaaan.
Hellanmaalaiset on tyhmiä ja koloja
Meille riittää kolme kaivoa,emme liity yhteiseen viemäröintiin jos sellainen tulee.Ja piste.Se katsotaan vaikka Hallinto-oikeudessa.Ala-Talkkari voi liittyä jos niin hyväksi näkee,se on heidän asiansa.
Anteeksi vaan muttauutisen kertoi Ilkka jo perjatnaina reippaan Iiro Kankaan toimesta. Lapuan sanomat hiihtelee perässä jos jaksaaja osaa.
Ei tule viemäriä Hellanmaahan. Varma tieto.
Yksi valtuutettu Lapuan Sanomissa penäsi jälleen kuntalaisten tasapuolisesta kohtelusta.
Lakaluoma, Tiistenjoki, Haapakoski, Ruha ym. ovat saaneet päättää vedetäänkö kylään viemäriputkea ja nähtävästi enemmistö on halunneet putken.
Kyllä tasapuolinen kohtelu vaatii, että kunnioitetaan myös Hellanmaan lähes yksimielistä päätöstä pysyä tämän palvelun ulkopuolella.
Lopettakaa jo hellanmaalaaset. Olette kelkasta pudonnutta väkeä ettekä tajua kehityksen ajaneen teidän ohi.
hellanmaalaiset astuu vielä omaan paskaan
Lapuan lehren juttuja en viitti eres lukea. lehti ei ole tasapuolinen ja ammattimaisesti toimitettu. Ilkassa joku hellaanmaanainen kirjoitti näkökantaansa. Ilman omaa nimeä. Mun mielestä putki vedetään sinnekin niinku muillekkin. Miksi yksille annetahan eri vapauksia.
Sivistys on hylänny Hellanmaan. Taantukoot sinne omiin jätöksiinsä.
Hellanmaassa hoidetaan "jätteet" kasvuvoimaksi eikä työnnetä Lapuan jokeen vesistöjä pilaamaan.
No Tiistellä asia meni niin että ensin tuli siirtoviemäri kuortaneelta. eikä kukaan puhunut pakkoviemäröinistä. sitten ykskaks yllättäen oltiinkin toiminta-alueella ja pakko liittyä. joten olisi kohtuullista että vain kauhajärvi vapautettaisiin siitä
Lakaluomalla ei oo ainakaa kukaan halunnut viemäriä kenen kans oon jutellu asiasta. Eikä oo tiätääkseni kysyttykää eikä oo viälä veretty eikä veretä.
Tiistellähän paskaputki meni puhuristamatta suaraa jokehen, kaikki täyttä tavaraa. Se on sitä Tiisten luannonsuajelua. Ja kersat ui samas vedes.
Niinpä, eikä kakaroolla ollut mitään terveydellistä haittaa. Nyt viimeisen tiedon mukaan viimekesänä ylöjärvellä yksi akka oli pessyt tenavan takapuolen järvessä ja 600 ihmistä sairastui....heh, heh....kaikille viherpipertäjille tämä meni täysin läpi.
Kuka tuallaasia päästää suustansa, samojen kaivojenkautta niinkuin muuallakin. Siellä on kolme putkea vierekkäin ja kaikki kunnan omia, jo vuodesta 1972 lähtien. Ensimmäiset liitttymämaksut on maksettu jo silloin ja kuittia ja asiakirjoja kyllä löytyy niin kunnan arkistosta kuin yksityisiltä. Tämä kaikki vain siksi että virkamies ei ole joko lukutaitoinen tai ei ymmärrä lukemaansa. Kyllä nämä TIISTENJOENKIN asiat vielä järjestykseen tulevat ja oikeus voittaa.
Eikös teillä siälä Tiistellä mene jätteet puhdistamattomana jokeen. Onhan teidän asiat nkunnos.
Jäteputki on edullisin ratkaisu asiakkaalle. Näinhän meille on asiaa kaupattu, joten lasketaampa.
Jätemäärän ollessa 100 kuutiometriä vuodessa, ovat kulut:
Liittymä ja työt keskimäärin n.8500 euroa, kallioon kaivettuna luonnollisesti kalliinpaa. kulut kymmenessä vuodessa, Liittymä 8500 (käyttökulut 375x10)=8500 3750=12250.
Oma viemäröinti: Säiliö asennettuna n.3000 (kaivontyhjäys 78x10)=3780. Onko matematiikka muuttunut lapsuudestani, vai miten vesilaitos perustelee väitettään?
Hyvä laskelma. Vesilasku kymmenkertaistuu, kun kiinteistölle vedetään kaupungin liittymä. Näin Lapuan virkamiehet muutenkin hoitavat meidän asioitamme. Kaupungin veloista pitää muutenkin tehdä täysi selvitys, koska velkoja on piilotettu kunnan osakeyhtiöihin. Lisäksi kaupungin rakennuskannalla on valtava korjausvelka.
Oottako hellanmaalaiset huomanneet että pääsääntöisesti omakotitaloissa on viemäröinti ja sen on hankittava jokaisen uudisrakentajan, oli sitten köyhä tai rikas. Ei auta pullikoida vastaan. Tämä on nykypäivää ja kestävää kehitystä. Se maksaa mutta on oltava jos aikoo asua omassa talossa. Se persujen äänitorvi kirjoittaa miksi on kiire. Siksi, että Hellanmaassa teollisuusalue tarvitsee viemärin heti. Ei siitä kaupunki voi kieltäytyä, se on lakisääteinen juttu.
Laki muuttuu.
Hellanmaa on liitettävä jäteputkeen, tai muuten kaupunki ei voi tasapainottaa budjettiaan jätemaksuja korottamalla ja jos Lapua ei nosta jätemaksujaan, ei sitä voi tehdä liioin Seinäjoki, Kauhava ja Kuortanekaan.
Hellanmaa on kiireesti liitettävä jäteputkeen, ennenkuin laki syksyllä muuttuu.
Ei hellanmaalaasilla oo niin paliua rahaa jotta ne tasoottaas budjettia. Köyhää väkiä kun ei rahaa oo eres viämärööntihin.
Ettäkö rahatonta väkeä?...heh...."putkimiehet" vakavalla naamalla väittävät, että olisi muutama kaveri maksaneet tuhansia euroja liittymästä, vaikka tiesivät lain muuttuvan, eikä ole tarvetta syytää tuhansia maan alle.
Voi, kun saisi selville kaverien nimet, sillä mulla olisi myynnissä 8G langaton UMTS liittymä 9000 euroa. Eihän tosi tälläista vielä ole, eikä lakikaan tätä hyväksy, mutta voisin antaa tähän hintaa vanhat "peltorit" millä voisi kuunnella langattomia yhteyksiä viemäriputkea ja saksalaista UMTS liittymää orotellessa.
Eihän tällaisia velikultia todellisuudessa ole...Jos kuitenkin olisi ja vielä Lapuan rahakirstun vartjana, niin ne olisi äkkiä asetettava holhouksen alle
Hellanmaassa on Pajuloita. Nyt koko kylästä on tulossa takapajula. Rakennan Haapakoskelle tai Tiistenjoelle
rakenna vaikka pattijoelle
Ei Hellanmaahan kannata rakentaa, siälä isännät teköö kuinka itte haluaa, piittaamatta laeista. Lapuan laki elää edelleen. Kuka ny rakentaas paikkaan jossa ei oo edes viemäriä. Köyhiä surkimuksia siälä asuu, kun eivät pysty kustantamaan edes paskaputkea ittelleen.
Muistakaa sitten valtuutetut, että hellanmaalaislle ei sitten avustuksia anneta kun ne alkaa tarvitsemaan paskaputkia
Tais teklan puupäät astua paskaan.
Jälkiviisaita löytyy tämän jälkeen varmasti joka sivukylästä---olis vaan pitänyt olla ajoissa hereillä.
Päätös tullaan kumoamaan LY keskuksen voimin. Tämän jälkeen viemäri rakennetaan, tosin ilman valtioapuja yms.
Näin kyläpöllöt voittivat erän, ja samalla hävisivät koko pelin.
Onnea voittajille. Tulette saamaan historian kalleimman viemäriputken.
Viranomaisten pitää valvoa, ettei Hellanmaalaiset laske likavesiään Lapuanjokeen.
Puhut asiaa, maistelkoon nyt omaa soppaansa hellanmaalaiset. Ei pidä antaa niiden sotkea Lapuanjokea.
Näyttää olevan demokraattisesti valitun valtuuston päätös katkera pala joillekuille.
Viranomaisten olisi valvottava ennen Hellanmaata jäteputsarilta tulevan kanavan ravinnepäästöt lapuanjokeen. Silmämääräiseti on se oja hyvin usein kovin saastuneen näköinen.
Hellanmaalaiset eivät laske jätteitään Lapuanjokeen. Viemäriverkostoon liittyneet laskevat rankkasateella suoraan ja muulloin altaan kautta.
puhuristaa hellanmaalaasten paskat niiku joskus tuamiorovastin uskoakin laitettihin ovenpiälehen sinivalkoluuta uskonpuhuristukseen. Siinä on pikkuusen hellalaaset riskaantunu ku oikeen nimillä ny esiintyy. Silloon joskus yänhilijaasina tuntiina tehtihin uskonpuhuristusta.
Ny sitten Ely valittaa kaupungin päätöksestä , kirjoittaa Ilkka. Mitenkähän tarmokkaasti kaupungin virkamiehet puolustavat valtuuston päätöstä vastinessaan. Saas nähdä.
Tälläinen virkavalistusten teko on varsinainen byrökratian vastaisku. Suomalainen hallinto työllistää itseään. Varsinainen ikiliikkuja , veronmaksajain varoilla.
Hyvä. Nyt joku on herännyt, paperia, anomusta ja vetoomuksia. Maataloudessa ja ympäristö puolella on iso parasiittien joukko. Niin kuin Lapuan valtuuston pj ilman luottamusta.