Kotona kuin oma lapsuuteni

http://areena.yle.fi/1-2735421?autoplay=true On todella järkytävää kuinka molemmat aikuiset kaatoivat kaiken lapsen niskaan, eikä tällä ollut ketään jonka kanssa edes puhua. Lapsi ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi ja aikuiset sanelevat jopa tunteet joita saa tuntea ilman vastuuta siitä mistä ne tunteet tulevat.
5436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juu! Ihmiset on erittäin sairaita. Ihmisiltä pitäis ottaa lisääntymiskyky pois. Kaikki samanlaisia sairaita elukoita.

Äänestä
  • Et siis katsonut elokuvaa. oolo =keskari

    Äänestä

Oliko kyseessä sairaita ajatuksia ylläpitävä lestaperhe ?

Äänestä

Olihan niitä kotikylässä perheitä, missä vanhemmat olivat vähintäänkin omituisia.
Lapsista tuli sitten samanlaisia. kansakoulun ja kansalaiskoulun jälkeen ei kykyä mihinkään opintoihin. Renttuja peräkammarin poikia niistä tuli.

Äänestä
  • Kaupungissa havahduin siihen, että on todella tyhmiä perheitä, joissa kukaan ei
    käynyt töissä, mutta lisääntyivät kuitenkin kuin kanit.
    Perheessä oli 6 lasta ja kolmivuotiaat eivät vielä osanneet edes puhua.
    Nyt myöhemmin aikuisina kukaan heistä ei kykene töihin .
    Kyllä tälläisiä ikuisia aikoja yhteiskunnan elätteinä olevia vitäisi viedä jonnekin
    hyödylliseen työpalveluun. Kai nyt jotain simppeliä hommaa löytyy.
    Vai olisiko sterilointi vieläkin tarpeellinen toimenpide.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväksikäyttöä kirjoitti:

http://areena.yle.fi/1-2735421?autoplay=true On todella järkytävää kuinka molemmat aikuiset kaatoivat kaiken lapsen niskaan, eikä tällä ollut ketään jonka kanssa edes puhua. Lapsi ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi ja aikuiset sanelevat jopa tunteet joita saa tuntea ilman vastuuta siitä mistä ne tunteet tulevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu