MINNE PITIKIN PERSUILLE. Tollot ei ole onnistuneet saamaan vaalien jälkeen muita näkyviä avauksia kuin homopatsas hankkeen Helsinkiin, muu aika on mennyt erilaisiin sähellyksiin ja tollojen ministerien lausuntojen oikomisiin, ja puolueväen riitelyyn. Suunta on selvä , alamäki on edessä.
HOHOO KESKUSTAN KANNATUS NOUSEE SONTA SATAA SINNE
SuuntaOnSelvillä
6494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Tuskin kukaan on mitään suuria odotuksia tolloille edes asettanut, mutta on ollut hauska seurata ammattitaidottomien tollojen alkutaivalta ministereinä.
Alkutaival ei ole ollut vakuuttava, terveysministerinä on persu talousneropatti joka sähläsi alusvaateputiikinsa vararikkoon, kesken hallitusneuvottelujen Toimi Kankaanniemi textasi itsensä ulos ministeri kuvioista, tollo oikeusministerinä joka ei ymmärrä lakiasioista hölkäsen pölähdystä, ja laukoo haastattelussa mitä sattuu.
Alkutaipaleen kunniaksi voidaan hieman hihitellä, hihihihihihi
koitin kyllä varoitella mikään ei muutu ennenko persut on pääpuolue suomessa?
Suomen kansa ei ole niin tyhmää että enää koskaan äänestäisi persuja kun kansalle selviää minkälaisia pölvästejä sieltä löytyy.
Pölvästeille kannattaa vähän jytkytellä, jytky jytky jytky, nyt helpotti.
Heil halla aho
0,2% ja virhemarginaali 1,6%
Miksi teet uutisia tyhjästä demari?
Hohohooooooooo tollot sylkykuppina
Persukansanedustajista yli 20% rikostuomion saaneita, ei voi olla järkevää porukkaa.
Älä itke ruma lapsi, rupea lakkoilemaan.
Hohohoooooopersu nillittää.
Sille kannattaa vähän jytkytellä, jytky jytky jytky
Alamäessä on mukava mennä ilmaista kyytiä.
Hohotellaan vähän persuille Hohohooo hohoho hohoho
Hohohohohoooooooo
Nillittämällä persuille kannattaa lohdutukseksi hieman jytkytellä jytky kytky hytky
Tollot narrattiin hallituksen sylkykupiksi ja hyvin meni, käsikirjoitus toimii loistavasti, tästä eteenpäin persureppanat tulevat kannatusluvuissa alas kuin lehmän hännät, eivätkä pölvästit varmaan tajua että miksi.
Toisaalta on ehkä hieman arveluttavaa että vähälahjainen joutuu narratuksi, mutta politiikka on politiikkaa!
jos soini äänestetään syrjään elokuun puoluekokouksessa niin suunnitelmat menee pahasti pieleen ja persut on pääpuolue 4v. päästä?
Oioi miten paljon uusi hallitus on saanut aikaan viikossa. Demari-vasemmisto-lauma itkee, kun köyhät on ryöstetty, työaika lisääntynyt, sunnuntaituplat karsittu, lomarahat poistettu, lääkekorvaukset pienennetty! Mutta kansa elää kuin ennenkin. 2 miljoonaa köyhää ja 1 miljoona nälkiintynyttä istuu iloisesti kaljabaarissa, köyhien päivähoito paikassa.
Siellä on epäilemättä fiksuja miehiä ja naisia, jotka eivät aliarvioi ihmisten arviointikykyä. Jollei puolue kestä puheenjohtajan vaihtoa, se ei puolue olekaan. Silloin se on vain päällikön pretoriaanikaarti.
Hohoooooo tollo on tollo vaikka voissa paistaisi
Hohooo natsi unelmoi hohooooooooo
Kuka tilalle?????
Hillotolppa homehtuu, Soinille luvassa pelkkää alamäkeä, Suomen kansan onneksi.
Hillotolppa miehestä tuli kusitolppa mies!!!
Kusitolpanvirka hyvällä palkalla, on parasta mitä persuille on tarjolla!!
Virallinen pisuaarilla pitää hallitusherroillakin olla, Persuista ei muuhun virkaan olekaan, sivistymättömin moukkia, joka iikka.
ei tässä ole enää muuta järkevää vaihtoehtoa kun äänestää sitkeesti persuja nämä muut ajavat suomea eu liittovaltioon ja se on suomen tuho?
Siinähän äänestelet, onneksi pölvästi joukko pienenee päivä päivältä.
Sille kannattaa vähän hekotella, hehehe heheh heheh heheh
Hinttari raiskaaja istuu edelleen Persuksien puoluetoimistossa kuin tatti metsässä, äänestäjät ovat pikkuhiljaa heräämässä kiitos Persuista kertovat otsikot.
Puolueen pitäisi tehdä nyt nopeat korjausliikkeet , mutta ei taida älli riittää!
Mitkään liikkeet ei auta PERSUKSIA tollot on tolloja, teit mitä liikkeitä hyvänsä.
Alamäessä ei kannata tehdä turhia liikkeitä, voi pudota kokonaan kelkasta!
Eikö tuo ole vähä pöliää kirjoitella päivästä toiseen samaa pöliää litaniaa, ja sitten vastailla itselleen yhtä pöliää litaniaa.
On se vaan niin helvetinmoinen häpeä, kun puoluetoimistossa häärii suklaapuolen raiskaaja, hyi helvetti
Kyllä Persut on ihan itse aiheuttaneet nuo päivittäiset kohuotsikoita, oli jo ennen vaaleja selvää, että median edustajat haistaa kaikki vähän "hölmömmät" tyypit ja pistää kysymykset siihen malliin että persutollo vastailee mitä sattuu ja kohu on valmis.
Hävettää sellunkeittäjä Linströmmin puolesta, kun ukko antaa haastatteluja toimittajille, asiasta josta ei käsitä hölkäsen pölystä. Katselee ympärilleen huuli pyöreänä kun toimittaja kysyy jotain lakiasioista.
Hohohohooo sellunkeittäjä lakimiehenä.
Sama kuin valelääkäri terveyskeskuksessa, mutta laillisesti.
Sylkykuppin paikka oli pedattu alusta asti persuille, Keskustan ja Kokoomuksen tyypit on sen verran viisaampia että pelasivat korttinsa oikein, nyt persuja viedäänkö lujaa, seuraava galluppi voi olla hauskaa luettavaa.
Perkele, kyllä hinttarien ja pedofiilien hyysäämisestä innostuneet Persut ansaitseekin sylkykupun paikan
Hinttipersuille pitää myös hohotella, hohohohohoho
Pahimpia ja kuvottavampia on persujen kunnallispoliitikkojen tekemät lapsen seksuaaliset hyväksikäyttö rikokset.
Taitaa olla persuksille paha paikka kun alamäki on edessä, jytkyttelyyn ei taida olla syytä , mutta mehän voidaan vähän auttaa, jytky jytky jytky.
Pieni hekotteli on alamäen kunniaksi nyt paikallaan, heko heko heko heko
Persureppanoita narrattiin pahemman kerran hallitusneuvotteluissa, hillotolppa vaihtui kusitolppaan, mutta se on tolloille aivan oikea paikka. Järkimiehet hoitaa hallituspolitiikan ja Persukset ottaa paskat niskaan.
Tyhmiä on aina narrattu politiikassa.
Hohohoooooooooooooo
Hölmöjen höynäyttäminen käy helposti, tollot luulee että heillä on jotain sanomista hallitustyöskentelyssä, tosiasiassa tollojen tärkein tehtävä on kusitolpan virka
Miten se menikään, tyhmyys tiivistyy joukossa, tai sinne päin
Keskustan viisaat ja älykkäät ministerit ovat aivan eri planeetalta kuin persuksien sivistymättömät moukat, ei ihme jos kepun kannatus nousee
Perussuomalaiset on melko nuori(uusi) puolue ja siksikin jäsenet ja edustajat sekä rivipuoluelaisetkin vielä toistaiseksi jotenkin "moukkamaisia", mutta eivät läheskään niin moukkamaisia kuin puoluetta ja sen edustajia arvostelevat, kateelliset kolmen erittäin pahasti nenilleen saaneet puolueiden kannattajat. Karu totuushan nyt on, että demarit, vihreät ja vasemmisto ovat moukkamaisimmat puolueet. Äänestäjäkunta ei heitä valinnut hallitukseen ja pulinat pois. Elämme demokraattisessa maassa.
Katsele kansanedustajien rikostilastoja, Persut johtaa ylivoimaisesti yli 20% persukansanedustajilla on oikeudessa saati tuomio niskassa, moukka on lievä ilmaisu tuollaisesta porukasta,
ei taida persuilla olla muuta vaihtoehtoa kun äänestää omantunnon mukaan eduskunnan äänestyksissä ja näin koittaa pelastaa mitä pelastettavissa on juu?
Yli 20% lla PERSUJEN kansanedustajista on jonkinlainen tuomio eri oikeusistuimista, omantunnon mukaan äänestävä "rikollinen" on hieman arveluttava tapaus, jos sitä omatuntoa olisi, ei olisi tullu tuomioita esimerkiksi käsilaukkuvarkauksista, väärennöksestä, petoksista jne.
Keskustan kannatus on tasaisessa nousussa, keskusta on löytänyt oikean linjan ja ammattimaiset ja osaavat ministerit vakuuttavat äänestäjiä, Persut on apupuolueena joutunut päinvastaiseen tilanteeseen, kannatus laskee, persujen ministerit vaikuttavat hieman hölmöiltä keskustan ja Kokoomuksen ministerien rinnalla, mistä ikinä johtuukin.
Viimeisimmä gallupit kertoo Vihreiden nopeasta noususta, mistähän tuo mahtaa johtua?
Selvä homma vihreiden sanomassa on enemmän järkeä kuin persujen. Persut on populistinen puolue, populisteilla tulee nousuja ja laskuja jonka jälkeen tulee lopullinen romahdus.
RKP on myös lisännyt kannatustaan.
"Köyhien tappo talkoot" menee suoraan Persujen piikkiin, tollot lupaili ennen vaaleja yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, ja sitten raju suunnan muutos ja täydellinen takinkääntö, kansan muisti on parempi kuin Persut kuvittelee.
Persujen alamäen vahdittajiksi näyttää tulleen ministerinerot jotka johtavat oikeusministeriön ja terveysministeriön asiat päin helvettiä. Ei tarvitse olla ylioppilas, että tajuaa, kun sellunkeittäjä ja pornolelujen myyjä pistetään ministeriön johtoon,siitä ei tule mitään muuta kuin ongelmia.