Kaikkialla maailmassa, missä muslimit kohtaavat muiden uskontojen ja kulttuurien edustajia, on kriisipesäkkeitä, sotia ja väkivaltaisuuksia. Länsimaatkin ovat saaneet pysyväksi riesakseen islamilaisen terrorismin, joka on viime vuosina lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Nyt muslimit suunnittelivat poliisin mestaamista Bostonissa. Terroristit jäivät onneksi tällä kertaa kiinni, mutta uusia suunnitelmia punotaan jatkuvasti lisää, ja on vain ajan kysymys, koska he onnistuvat.
Suuren terrori-iskun uhkaa lisää erityisesti se, että länsimaiset poliitikot ja viranomaiset kieltäytyvät edelleen uskomasta, että islamilla olisi jotain tekemistä terrorismin kanssa. Näin he eivät osaa iskeä ongelman ytimeen.
http://www.jihadwatch.org/2015/06/boston-jihadis-plotted-to-behead-a-police-officer
Nyt muslimit suunnittelivat poliisin mestaamista Bostonissa. Terroristit jäivät onneksi tällä kertaa kiinni, mutta uusia suunnitelmia punotaan jatkuvasti lisää, ja on vain ajan kysymys, koska he onnistuvat.
Suuren terrori-iskun uhkaa lisää erityisesti se, että länsimaiset poliitikot ja viranomaiset kieltäytyvät edelleen uskomasta, että islamilla olisi jotain tekemistä terrorismin kanssa. Näin he eivät osaa iskeä ongelman ytimeen.
http://www.jihadwatch.org/2015/06/boston-jihadis-plotted-to-behead-a-police-officer
Vastaukset 51
Vanhimmat
Muslimit ovat ongelma kaikkialla maailmassa. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Sairasta sakkia ja näiden suojelijat.
Uskon että viranomaiset ym. muut tahot tajuavat tämän terrorismin ja islamin yheyden. Tässä on nyt pakko olla jotain isompaa takana, kun eivät puutu asiaa vaan puhuvat päinvastaista, kansaa rauhoittaakseen tai kun jotain vain on sanottava.
Liekö joitain salaisia sopimuksia taustalla bisnes, raha, valta ?
Eihän tuo ole mitään siihen verrattuna mitä kristityt suomessa puuhaavat. Murhia,tappoja,raiskauksia ja pedofiliaa, maailmalla kristityt ovat aloittaneet sotia,holokausteja ja kansanmurhia.
Painele sinne mistä tulitkin, mikäli olet oikea suomalainen nii voit silti häipyä.
Islam on p.a.s.k.a.a.a.a.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt kirjoituksesta?
Tässä kirjoitettiin muslimeista, ei kristityistä omalle keskutelulle avataan oma ketju.
Komppaan toista vastaajaa. Mene afrikkaan levittäämään saastaista uskoasi ja elämänkatsomustasi. Sinua ei täällä kaivata.
Ihmisen tyhmyys loistaa silloin, kun pysyy kuin takiainen siellä missä sen ei haluta olevan. Kuin loinen isäntäeläimessä.
Ilmiselvä vastaus tähän on: "Mitä sitten?" Muiden uskontojen nimissä harjoitettu väkivalta on loogisesti erillään siitä kysymyksestä, onko islam väkivaltainen.
Mainitessaan kristittyjen tekemät rikokset islamin puolustelijoiden toiveena on vetää huomio pois islamilaisesta väkivallasta. Miksi? Sitä sopii kysyä, mutta vastausta on turha odottaa.
Tosiasia on tietysti se, että historian aikana jokainen kansakunta on syyllistynyt raakuuksiin. Myös muslimit ovat syyllistyneet useisiin kansanmurhiin mm. afrikkalaisia ja eurooppalaisia vastaan.
Mutta nyt eletään tätä päivää. Ja tänä päivänä muslimit tekevät ylivoimaisen enemmistön terrori-iskuista ympäri maailmaa. Islamilla on veriset rajat. Sellaisten konfliktien prosenttiosuus nykymaailmassa, joihin ei sisälly islamia, on varsin pieni.
Muslimit käyvät myös matalan intensiteetin sotaa eurooppalaisia vastaan eurooppalaisten kaupunkien kaduilla. Esimerkiksi Britanniassa toimii useita muslimien pahoinpitely-, ryöstö- ja raiskausjengejä, joista osa on yhteyksissä terroristeihin. Pelkästään Rotherhamissa yksi jengi raiskasi ainakin 1400 alaikäistä tyttöä. Muslimijengit ovat myös merkanneet itselleen alueita, joiden sisällä he valvovat islamin noudattamista ja "rankaisevat" niitä, jotka rikkovat sharian määräyksiä: https://www.youtube.com/watch?v=zvYRw8KWKPI
Islam on radikalisoitumassa ja muodostumassa suureksi uhaksi muille kansakunnille. Jihadia käyvät muslimit yrittävät saavuttaa ylivallan maailmassa. He ovat edenneet hyvän matkaa, päässeet pitkälle Afrikassa ja Lähi-idässä, ja ovat nyt matkalla Eurooppaan. Meidän tulee taistella sitä vastaan, jos haluamme säilyttää vapautemme.
"Sellaisten konfliktien prosenttiosuus nykymaailmassa, joihin ei sisälly islamia, on varsin pieni. "
En nyt jaksa prosenttiosuuksia laskea, mutta tässä lista josta voi ruveta niitä arvuuttelemaan. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_ongoing_armed_conflicts
Eri asia sitten onkin että kuinka monessa konfliktissa oikeasti on kyse islamista ja kuinka monessa ihan vaan vanhanaikaisesta vallan kahmimisesta ja kansan aivopesusta. Monessa on selkeästi peleissä lännestä opittu kansallismielinen ajattelu, joka on aina tuomittu tuhon tielle.
Kyllä useimmissa muslimit vs. muut -konflikteissa on, ainakin osittain, kyse nimenomaan uskonnosta. Siitä että yritetään saada ei-muslimit alistumaan Allahin laille ja määräyksille. Tämähän on koko islamin lähtökohta ja johtoajatus.
Syyriassakin kierre lähti käyntiin kun kansalaiset vastustivat al-Assadin hallintoa, luoden otollisen pohjan ISISin tempuille. Somaliassa osa porukasta haluaa Suur-Somalian kaikille somaleille, eikä Etiopia ikinä luovu kolmasosasta maataan. Kashmirissa ihmiset taistelevat oman identiteetin puolesta, kun eivät koe olevansa intialaisia. Islam on osa kaikkia noita kuvioita, mutta niin on myös etnisyys, kielet, historia, poliittiset ideologiat ja valtapelit, raha. Niissä on niin paljon kerrostumia, että on mahdoton väittää että yksi kerros määrittelis kaikki muut.
Vaikka monet tekijät olvat vaikuttamassa noihin konflikteihin, ei ole väärin sanoa, että pohjimmiltaan ei ole kyse mistään muusta kuin jihadista vääräuskoisia vastaan.
Tai kristittyjen himo ottaa alueet itsellensä maailmalla.
Al-assadin hallinto ei taida olla kovin uskonnollinen. Sen sijaan nämä kapinalliset on erilaisia ääri-islamisteja ISIS ym ryhmiä. Ja kaiken huipuksi USA ja EU hölmöt tukee niitä. Al-Assad on pitänyt noita hulluja kurissa mutta jotkut haluaa hullut valtaan.
Kuten jo sanottu, muut uskonnot eivät kuulu tähän keskusteluun. Jos tällä "kristityt sitä, kristityt tätä" -löpinälläsi on jokin muu motiivi kuin keskustelun häiritseminen tai huomion siirtäminen pois itsellesi kiusallisista asioista, niin aloitappa kokonaan uusi ketju kristittyjen rikoksista. Tähän keskusteluun ne eivät kuulu.
Kriisi lähti käyntiin 2011 al-Assadia vastustavista ihan tavallisista syyrialaisista. Sekasorto ja suoranainen sisällissota loi pohjan sille, että ISIS pystyi etenemään idän suunnasta.
Ja sulle joka sanoo että tähän keskusteluun ei voi tuoda muita uskontoja, niin tietysti voi, negaatio on ihan tavanomainen väittelyn väline.
Jos oot ketjun aloittaja, niin voisit perustella miten jokin amerikkalaisen mielipiteenmuokkauslafkan (David Horowitz Freedom Center) julkaisu Jihad Watch on vakuuttava? Ovat selkeästi käymässä jonkin sortin sotaa omalla agendallaan. Amerikkalaisetkin pitävät sitä näemmä rasistisena ja äärioikeistolaisena puljuna. Osaatko esittää tasapainottavan näkökulman, vaikkapa kertomalla mitä sulle on islam-oppineet henkilökohtaisesti kertoneet jihadista?
Muslimifundamentalistien ja heitä tukevien äärivasemmistolaisten hörhömäisimmillä propagandasivustoilla toki kutsutaan "rasisteiksi" ihan kaikkia, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan.
Tosiasiassa Jihad Watch ainoastaan kasaa islamilaisesta terrorismista kertovia uutisia. Aloituksessa annettu linkki Jihad Watchiin johtaa Boston Globe -lehden artikkeliin. Tuolla sivustolla on myös käsitelty mm. kaikkien merkittävimpien islamilaisten koulukuntien jihad-opetuksia. Mene sinne vain. Suositeltavaa luettavaa jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle.
No niin no, lukasin tosiaan tuon Boston Globen artikkelin, joka käsittelee tämän otsikon aihetta. Kaikki muu onkin sitten off topiccia, jota niin kovasti kavahdat. Oisit vaan linkannut sen uutisen, etkä tuollaista mielipidemuokkausta.
Toki lopullinenratkaisu odottaa tulemistaan !
USA:ssa sanotaan asuvan maltillinen ja hyvin kotoutunut muslimiyhteisö. Kuitenkin mm. Minnesotasta on lähtenyt kymmeniä muslimeja taistelemaan ISIS:n tai al-Shabaabin riveihin. Niinpä elokuvaohjaaja Ami Horowitz lähti selvittämään, mitä Minneapolisin muslimit ajattelevat näistä asioista. Haastateltavana olleet muslimit olivat sharian kannalla. Lisäksi he olivat sitä mieltä, että profeetta Muhammadin loukkaamisen pitäisi olla laitonta Yhdysvalloissakin.
http://insider.foxnews.com/2015/06/02/ami-horowitz-american-muslims-want-sharia-law-documentary-reveals
Jopa Buddhalaiset ovat raivostuneet islamilaisille kaukoidän eräässä maassa. Suomen tv, erityisesti Yle näyttää muslimeja sielläkin uhreina.
Se, mistä ongelmat buddhalaisten alueellakin ovat lähteneet, niin voi unohtaa muslimeiden uhriasema.
Toki heissä on viattomia, mutta noin yleensä voi todeta: Missä Islam, siellä ongelmat ja takapajuisuus ja naisen alistamiskulttuuri.
JA ne samat kohdat mitkä koraanissa käskee alistaa naisia löytyy raamatussa sekä vanhasta testamentista että korinottolaiskirjeistä.
Vähän hassua valittaa semmoisesta asiasta mikä löytyy raamatustakin.
Ei se ole mitenkään hassua, sillä länsimaissa ei nykyään noudateta Raamatun typeriä kohtia, kun taas monet muslimit noudattavat orjallisesti Koraaniaan jopa länsimaissa.
Kristityt ovat murhanneet 250miljoonaa ihmistä ja suomessakin 99% rikollisista on kristittyjä, viimeisen 15aikana ovat kristityt aloittaneet yli kymmenen sotaa joten on aika huonoa mennä valittamaan muslimeista.
Mitä kristittyjen tekemät murhat ym. rikokset tähän liittyvät? Ei mitenkään. Ilmeisesti avauksen aihe oli niin kiusallinen muslimien hännystelijöille, että he yrittävät epätoivoissaan siirtää huomion muualle viemällä keskustelun väärille raiteille.
Mutta palataanpa takaisin aiheeseen. Muslimien vuosisatoja jatkuneessa jihadissa on kuollut ainakin 270 miljoonaa ihmistä. Suomessakin somalit ym. muslimit tekevät suhteellisesti jopa kymmeniä kertoja enemmän rikoksia kuin suomalaiset.
Jihadistisia sotia käydään myös nykyaikana. Muslimikansakunnat ja valtioiden sisäiset jihadistiryhmät ovat käyneet ja käyvät edelleen eri jihadeja ympäri maapalloa. Kaikkein pitkällisin kamppailu on suuntautunut Israelia vastaan, joka on suorittanut sen anteeksiantamattoman synnin, että se on pystyttänyt ei-muslimien hallitseman valtion uudelleen alueelle, joka oli sitä ennen osa islamilaista maailmaa. Muihin huomattavia jihadeja ovat Neuvostoliittoa vastaan käyty jihad Afganistanissa, bosnialaismuslimien jihad serbejä vastaan entisessä Jugoslaviassa, albaanimuslimien jihad serbejä vastaan Kosovossa ja tshetsheenien jihad Venäjää vastaan Kaukasuksella. Jihadeja on käyty myös kaikkialla Pohjois-Afrikassa, Filippiineillä, Thaimaassa, Kashmirissa ja koko joukossa muita paikkoja ympäri maailmaa. ISIS:tä nyt puhumattakaan.
Lisäksi muslimit ovat tehneet ylivoimaisen enemmistön terrori-iskuista ympäri maailmaa, mukaan lukien tietenkin näyttävät hyökkäykset WTC:tä vastaan Yhdysvalloissa, metrojen ja bussien pommittaminen Britanniassa ja satiirilehden toimituksen massamurhaaminen Pariisissa. (Seikkaperäinen luettelo muslimien hyökkäyksistä löytyy osoitteesta http://www.thereligionofpeace.com/.)
No sitä vaan että kristityt voitaisiin karkoitaa suomesta yhtä hyvin, täällähän ne tekevät eniten rikoksia ja persuissakin istuu kristittyjä jotka ovat raiskanneet ja käyttäneet lapsia hyväksensä joten on typerää vinkua jostain Bostonin sekopäästä.
Mitä ihmeen höpinää tämä on? Käsittämätön aivopieru. Nimimerkki gsgsgseg on siis sitä mieltä, että muslimien pitää antaa tehdä terrori-iskuja raukassa, koska jotkut kristitytkin tekevät rikoksia. Minkälaiseen mielenhäiriöön tuollainen ajatusmaailma oikein perustuu?
Kovin ovat heikkoja islamin puolustelijoiden argumentit, jos ja kun heidän täytyy oikeuttaa muslimien tekemät vääryyden kristittyjen tekemällä vääryyksillä. Tällainen kaksi väärää tekee yhden oikean -höpinä osoittaa selvästi, että näillä islamin puolustelijoilla ei ole mitään argumentteja. He eivät lainkaan kykene puhumaan itse asiasta eli islamilaisesta terrorismista ja sen aiheuttamasta uhasta länsimaiselle yhteiskunnalle. Tästä syystä he välttelevät asiakeskustelua ja keskittyvät höpisemään ohi aiheen.
Muistutan vain että Islam on sama uskonto kuin kristinuskokin ja kummaltakin uskonedustajilta voi odottaa samanlaisia terrori-iskuja joten on oltava hereillä suomessakin,
Kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa, muslimit tekevät seksuaali-, väkivalta- ja ryöstörikoksia huomattavasti enemmän kuin mitä heidän väkimääränsä perusteella voisi olettaa.
Muslimit tekevät yli 70% kaikista maailman terrori-iskuista. Joten kristityt ja muslimit eivät todellakaan tee samanlaisia terrorismia. Mutta tämä on tuskin yllättävää: siinä missä kristityt tulkitsevat pyhinä pitämiä kirjoituksiaan pasifistisen Jeesuksen esimerkin kautta, muslimit ymmärtävät Koraania Muhammadin, pedofiilin ja murhaajan, esimerkin kautta.
Sodat ja konfliktit jotka johtavat niihin terrori-iskuihin ovat aina kristittyjen tekemiä, turha se on muslimeita syyttää siitä jos ollaan ensiksi haastettu riitaa satojen vuosien ajan.
Aika hyvin te kristityt näytitte uskonne pasifismin siinä Utöyn massamurhissa, kahdessa maailmansodassa, ristiretkissänne, noitavainoissanne, homovainoissanne ja inkvisiittiossa.
Kristityt ovat pelkkää kuraa jotka luulevat olevan jotain kivoja ihmisiä.
Eniten rikoksia,raiskauksia ja pedofiliaa suomessakin tekevät juuri kristityt.
Suurimmissa kaupungeissa maahanmuuttajat, lähinnä muslimit, tekevät lähes puolet tai enemmän tämän kaltaisista rikoksista.
Taisit nyt unohtaa sellaisen pikku jutun kuin jihadin. Niin, muslimit kävivät vuosisatojen ajan jihadia kristittyjä (ja kaikkia muitakin) vastaan ennen kuin kristikunta iski takaisin.
Nykyäänkin ne muslimimaissa käytävät sodat, joissa toisena osapuolena on länsimaita, alkoivat siitä, että muslimit tekivät terrori-iskuja länttä vastaan. Sitä saa mitä tilaa.
Muslimeissa on se lähes hassu puoli, että he ovat tosi kovia tappelemaan - siihen asti kunnes tappelu alkaa. Heti kun muslimit jäävät häviölle, alkaa kauhea itkuvirsi sorrosta, epäoikeudenmukaisuudesta jne. Ja länsivastainen vasemmisto tietysti ryntää heti islaminuskoisten suojattiensa avuksi.
Aika hyvin on näköjään muslimien propaganda uponnut sinun kalloosi - kuin veitsi sulaan voihin. Faktoista et ilmeisesti oikein välitä.
Muutamia korjauksia, jospa sinäkin oppisit jotain:
- Utøyan massamurhaaja ihailee jihadisteja ja sanoo inspiroituneensa juuri heidän teoistaan.
- Ristiretket olivat vastaus muslimien vuosisatoja jatkuneeseen jihadiin. Ne merkitsivät sodan viemistä vihollisen ydinalueelle ja entisen kristityn alueen takaisinvaltaamista.
- Sodat, noitavainot ja homovainot ovat asioita, joita on esiintynyt jokaisessa uskonnossa, myös islamissa. Väite siitä, että kyseessä olisi erityisen kristillinen ilmiö on roskaa, jota levittävät vain sellaiset, jotka joko eivät historiaa tunne tai joilla on muita motiiveja kuin faktojen jakaminen.
"Monessa on selkeästi peleissä lännestä opittu kansallismielinen ajattelu, joka on aina tuomittu tuhon tielle."
Tämän kirjoittajalla on kusta päässä. Meinaatko että muut kansat ovat niin tyhmiä että eivät osaa pitää oman kansansa puolta, jos valkoiset eivät opeta sitä heille? Jos valkoiset eivät osaa pitää oman kansansa puolta, niin silti se on valkoisten vika jos muut kansat osaavatkin? Että voikin olla kusipäistä suvaitsevaisutta.
Se on kuule luonnonlaki että kansat pitävät omiensa puolta. Vain todella ylimielinen kusipää voi väittää sitä vastaan.
Tässä koko sitaatti josta tuo on poimittu:
"En nyt jaksa prosenttiosuuksia laskea, mutta tässä lista josta voi ruveta niitä arvuuttelemaan. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_ongoing_armed_conflicts
Eri asia sitten onkin että kuinka monessa konfliktissa oikeasti on kyse islamista ja kuinka monessa ihan vaan vanhanaikaisesta vallan kahmimisesta ja kansan aivopesusta. Monessa on selkeästi peleissä lännestä opittu kansallismielinen ajattelu, joka on aina tuomittu tuhon tielle."
Monessa tällä hetkellä meneillään olevassa konfliktissa on nimenomaan pyrkimys erilaisten kansallisvaltioiden perustamiseen. Vaikkapa Suur-Somalia. Kansallisvaltioajattelu on nimenomaan eurooppalaista alkuperää, sen juuret ovat 1848 "Euroopan hullussa vuodessa". Valtaosa maailman maista Euroopan ulkopuolella muodostuu alueista, joilla asuu useita eri kansoja samalla tontilla. Sellaisella tonteilla ei yhden kansallisuuden korostaminen muiden ylitse voi mitenkään johtaa muuhun kuin konfliktiin. Tsekkaa vaikkapa Kiina ja Venäjä ja miten ne kohtelevat ei-venäläisiä tai ei-han-kiinalaisia.
Seuraavaksi toivon että hyökkäät väitettä etkä väittäjää kohtaan.
Ei, vaan silläkin suunnalla otetaan mallia toimivaksi luulluista malleista. Aivan kuten Suomessakin tehtailtiin ajatus yhtenäisestä Suomen kansasta, koska Euroopassa oli silloin sellainen villitys. Sillä seurauksella että meidän alkuperäinen kulttuuri lopullisesti eurooppalaistettiin.
Islamilaisessa kulttuuripiirissä voimakas kansallisajattelu on tullut peleihin vasta viime vuosisadalla, kun islamilainen yhteisö heikentyi ja jakaantui brittien kaadettua ottomaanien kalifaatin (joka oli suoraa jatkumoa profeetta Muhammadin aloittamasta kalifaatista).
Siis afrikkalaiset ovat niin tyhmiä että eivät osaa ajatella edes oman heimonsa puolesta. Tarvitaanko siihenkin valkoisten apua? Mitä siihen sanoo Mohammed Abdi, Hussein Mohammed ja Mohammed Abdi?
Luulisin että kaikki Mohammadit halveksuvat päätelmiäsi. Jos Afrikka alkaa pärjätä omillaan, siihen ei tarvita valkoista joka näyttää miten tulee tehdä. Ne Mohammedit varmaankin haluavat päättää itse miten tekevät, valkoisilta ei kaivata muuta kuin rahaa.
No sehän nimenomaan on merkittävä ongelma useassa Afrikan valtiossa, että valtionhallinnon mallit ovat eurooppalaisia, ei afrikkalaisia.
Euroopassa on otettu malleiksi se mitä maailama rikkaimmat pankkiirit haluavat. Sitä wittu EI saa sanoa että afrikkalainen massamuutto on tuho. tettu huomioon mitä Eurooppalaiset haluavat. Suomi putos puusta... kaikki kävi äkkiä.
Ongelma on pikemminkin siinä, että näille maille kyllä kelpaa länsimainen teknologia ja raha, mutta ei tuon teknologian ja vauraudenn aikaansaanut kulttuuri ja ajattelutapa, jotka koetaan uhkana.
@Uskomatonta.voi.helvetti: vaikka pankeilla ja pankkiireilla, kaiken maailman osingoilla ja futuureilla, onkin ihan liian suuri valta, niin jäljelle jää silti se, mitä me teemme arkisessa elämässä. Ainoa mikä voi meidät tuhota on meidän omat ajukoppamme. 2010-lukukin on vain hyvin lyhyt ajanjakso ihmiskunnan kehityksessä, eikä aiemminkaan olla tuhouduttu. Kannattaa luottaa enemmän ihmiseen, myös suomalaiseen.
@Tosin: Miksi pitäisi hyväksyä ulkoatuotu kulttuuri ja ajattelutapa? Varsinkin kun siitä on esimerkkeinä viime ajoilta vaikkapa Nigerian öljytuhot (Shell-yhtiö) tai kongolaiset arvometallit Nokian kännyköissä, ranskalaiset raiskaavat rauhanturvaajat, .. Se lista on loputon, eikä sellaisia voi mitenkään hyväksyä.
Samalla logiikalla meidän ei pitäisi ottaa tänne yhtään enempää ihmisiä Afrikan maista. Varsinkaan kun siitä on esimerkkeinä viime ajoilta Tapanilan joukkoraiskaus, Oulun kirvesmurha tai vaikkapa Pariisin verilöyly.
Vai mitä?
Kovastihan nuo päättäjät puhuvat kotouttamisesta, integraatiosta -- jopa assimilaatiosta. Eli nimenomaan kulttuurin pyyhkimisestä. En kyllä itse sitä kannata.
Mutta mitä tulee siihen, että pitäisi omaksua jokin kulttuuri vaihdikkeena teknologiasta, niin ei kait se noinkaan mene. Harva täälläkään hehkuttaa amerikkalaista liberalismia ja yltiökapitalismia, joka on mahdollistanut vaikkapa Internetin teknologiana.
Itse tarkoitin vain sitä, että eurooppalaiset valtionhallinnon mallit eivät ehkä toimi Afrikassa siksi, että siellä niiden takana ei ole eurooppalaisia ihmisiä. Afrikassa varmasti toimisi parhaiten afrikkalaisten omat yhteiskuntajärjestelmät.
"No sehän nimenomaan on merkittävä ongelma useassa Afrikan valtiossa, että valtionhallinnon mallit ovat eurooppalaisia, ei afrikkalaisia."
Kommentti puhuu itsesään eli paskaa.
Vihdoin amerikkalaisia aletaan hirttää ja tappaa.
Ei siis tummaihoisia!!!!!
Joidenkin lähteiden mukaan Bostonin muslimiterroristin alkuperäinen kohde oli viime kuussa terrori-iskun kohteeksi joutuneen Muhammad-pilakuvanäyttelyn järjestäjä Pamela Geller http://www.breitbart.com/national-security/2015/06/04/boston-jihadis-plotted-to-behead-pamela-geller-but-settled-for-easiest-target-cops/
Jos noin aktiivisesti kerjää turpiinsa niin aivan turha sitten valittaa jos sitä saa.
Minusta olisi mielenkiintoista tietää, mitä liikkuu niiden ihmisten päässä jotka ovat sitä mieltä, että pilakuva on hyvä syy murhaamiseen. Jos kristityt olisivat murhanneet Pissakristuksen tekijän, tai jos kristityt suuttuisivat viesteistäsi ja tulisivat katkaisemaan kaulasi, ymmärtäisitkö kenties sitten, kuinka idioottimainen tuo kommenttisi on?
Trollit tai lobbarit kirjoittavat tänne muualtakin kuin Pietarin trollitehtaasta. Tuo kristittyjä parjaava kirjoittaa varmaan moskeijan trollitehtaasta.