Tällainen minä olen

Olen 24 vuotias mies. En ole seurustellut koskaan, en edes ollut treffeillä. Yhden yön juttujakaan en ole harrastellut. En ole oikeastaan yhtään mitään tehnyt parisuhteen löytämisen eteen.

2012 marraskuussa aloitin kuntouttavaan työtoimintan työttömien työpajalla, kun olen pitkäaikaistyötön. Ja siellä samassa paikassa olen vieläkin kuntouttavassa työtoiminnassa. Viimeksi olen ollut palkallisessa työssä keväällä 2011.

Asun vielä vanhempieni luona. Avasin huhtikuussa 2012 pankkiin säästötilin, jonne säästän rahaa joka tilistä. Niillä säästöillä sitten jonain päivänä maksan takuuvuokran yms, kun muutan omilleni. Viime vuonna myin jotain tavaroitani Huuto.netissä, ja olen saanutkin jotain myydyksi. Säästöjä on laskelmieni mukaan tarpeeksi, jotta saisin muutetuksi omilleni. Olen katsellut netistä sopivia yksiöitä.

Olin vuonna 2009 työharjoittelussa kiinteistöhuoltajana ammattiopistossa 3 kuukauden verran. Opiskelin sähköalaa, ja sain tehdä joitan sähköhommia ammattiopistolla, sekä jonkin verran muillakin kouluilla. Sain käydä kahvitauolla koulun siivoojien taukotiloissa. Puhuivat että kyllä tuolle Samille pitäis joku nainen saada. Oltiin kerran isän entisen työkaverin luona grillaamassa. No hänen vaimonsa sitten kysyi, että onkos tyttöystävää. Vastasin, ettei ole. Ihmetteli, että eikö tosiaan ole, niin fiksun olonen poika olet. Viimeksi viime viikolla sain kuulla, että on ihme kun mulla ei ole ketään, kun olen kuulemma niin fiksun oloinen.

En polta tupakkaa. Kokeilin armeijassa, mutta lopetin sen. Alkoholia juon tosi vähän. En ole koskaan humalassa ollut. Ensimmäisen kerran maistoin alkoholia 17 vuotiaana. Taisi olla jotain mansikan makuista viiniä.

13

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viime vuonna toukokuussa otin tavaksi käydä lenkkeilemässä. Kävelin jo ennestään matkat kierrätyskeskukseen, jossa olen kuntouttavassa työtoiminnassa. Sinne on matkaa kotoa 2,5 km. Kävin viime kesänä jonkin verran myös pururadalla kiertämässä. Olen laihtunut 16 kiloa.

    • ei-se

      Ehkä tässä 5 vuoden sisäsllä tai päästä viimein alkanee ikäistäsi toisen kierroksen yh-mammaa löytymään, luulisin näin.

      Muutenhan kaltaisesi mies ei naisia ihmeemmin houkuta, oli tämä trolli tai ei.

    • raparperikiisseli

      Hieman särmän kehittämistä, ettet piiloudu harmaaseen massaan, niin kyllä se siitä.

    • Heilatar

      Itsehän tuon jo kerroitkin: " En ole oikeastaan yhtään mitään tehnyt parisuhteen löytämisen eteen." Muuten on vaikea sanoa mitään, riippuu niin olemuksestakin, sitä ei tekstin perusteella näe .

      Onneksi sentään liikut, lisää tuota urheilua ja aloita joku ihan uusi, mielellään urheiluharrastus. Tähän sitten kun vielä muutat omillesi, niin alat olla jo kiinnostavampi tapaus. Onko sulla jäänyt opinnot kesken? Mikset käy niitä loppuun kun vielä asut vanhemmilllasi? Tai joku koulutus pitäisi ainakin hankkia ennen kotoa pois muuttamista. Tupakoimattomuus ja alkottomuus on vain plussaa.

      • Kävin tuon sähköalan koulutuksen loppuun asti, josta mainitsin aloitusviestissä. Olin sähköhommissa keväällä 2011, jonka jälkeen en ole palkallisissa töissä ollut.

        Olen ollut kierrätyskeskuksessa kuntouttavassa työtoiminnassa 2012 marraskuusta lähtien. Saan kelalta työmarkkinatuen 9€ päivältä, kun osallistun kuntouttavaan työtoimintaan.


    • Sain elokuussa aikaiseksi muutettua pois vanhempien luota. Olen kuntouttavassa työtoiminnassa. Saan siis työmarkkinatuen 9€ päivältä, kun osallistun kuntouttavaan työtoimintaan. Säästin työmarkkinatuesta yli kolme vuotta, jotta saan takuuvuokran yms maksettua.

      Paikka, jossa olen kuntouttavassa työtoiminnassa, on kierrätyskeskus. Sain sieltä ostettua huonekaluja. Samasta paikasta saa myös muuttopalvelun. Eli muutto hoitui sitä kautta.

      Edelleenkään ei parisuhteesta tietoakaan. No, ehkä vaan asia on niin, ettei kaikkia ole tarkoitettu parisuhteeseen. Eipä tuo sinkkuus pahemmin häiritse.

    • UteliasUrpo

      misäs päin Suomea Sami asustelee ? ihan mielenkiinnosta kyselen.

      • Pohjanmaalla.


    • hienoa-Sami

      Kyllä sulle Sami varmasti ottajia löytyisi kun vaan rohkaisisit mielesi!
      Olet yritteliäs etkä pelkää työtä. Se on jo tosi iso asia! Tupakoimattomuus ja varsinkin tuo ettet alkoholia käytä, on valtavan iso plussa!
      Pystyn hyvin kuvittelemaan sinut perheen isänä ja vastuullisena sellaisena, jonka laisia kyllä saa kissojen ja koirien kanssa hakea! Katsele ja kuuntele, älä suotta hosu. Kiireellä ei saa muuta kuin huonoja lapsia :) ehdit vielä, olet nuori! Pinnallisiin kanoihin ei kannata aikaa tuhlata, älä sorru niihin!
      Leuka pystyyn ja selkä suoraksi, kyllä se siitä;)

      • weak.shit

        Tässä taas perus naisten neuvo josta ei ole minkäänlaista hyötyä miehelle..


    • näinsevaanmenee
      • Mä kun olen luullut, että nälkä lähtee syömällä, ja nainen juomalla.

        Ennen vanhaan mun isä veti kännit joka viikonloppu. Äiti sai isän lopettamaan alkoholin. Heillä oli jo erohakemus vireillä. Äiti lupas jäädä, jos juominen loppuu. Eivät sitten eronneet, kun isä lopetti juomasta.

        Samalla kadulla oli viereisellä tontilla kioski, ja sen kioskin seinän takana kapakka. Sinne isä meni aina perjantaisin saunassa otetun kaljan jälkeen. Koskaan ei ollut tarkoitus sinne mennä. Mutta kun näki makkarin ikkunasta jonkun tutunkin sinne menevän, niin pitihän sitten mennä seuraksi juomaan. Se koko rakennus on nykyään purettu, ja on vaan tyhjä tontti joutomaana.

        Kerran lapsena menin katsomaan keittiöön, oliko pääsiäisruohon luokse tullut suklaamuna. Suklaamunan lisäksi keittiössä oli krapulainen isä nojaamassa pöytää vasten. Pöytä oli oksennuksessa.Otin suklaamunan, ja menin sen omaan huoneeseen syömään.

        Vaarini veli oli eläessään alkoholisti. Hän oli siis setä isälleni. Hän kuoli 90-luvulla. Viimesinä elinhetkinään hän oksensi verta ämpäriin. Sitten hän talvipakkasessa kuoli lumihankeen kadulle. Sydämessä oli arpi.

        Isälleni sitten myöhemmin kehittyi peliriippuvuus.


    • QWERTYUIOPAS

      "Mä kun olen luullut, että nälkä lähtee syömällä, ja nainen juomalla."
      Osuit nappiin, Sami! Jatka samaan malliin. Kyllä se kumppani sinullekin löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      76
      7636
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3039
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1894
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      71
      1718
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      129
      1557
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1492
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe