Tunteeton mies

Lähde. Sinulla on vielä puolet elämästä jäljellä.

Valmistuit juuri koulusta. Auttaako se sinua löytämään työpaikan?Mistä tahaansa?
Jos on noin, sitten et ole taloudellisestikaan rippuvainen miehestä. Tulet varsin hyvin toimeen aivan omillasi!

Kuitenkin, kerrot että mies on vakavasti sairas. onko sairaus psyykkistä vai fyysistä? Ts. tarvitseeko miehesi enemmän apua kuin mitä sinä pystyt antamaan?
Vastaako hän noihin liittyviin kysymyksiin? Vastaako hän jos aivan suoraan kysyt yksinkertaisia kysymyksiä? Kysymyksiä joihin ei pelkkä :joo tai ei , riitä.

Ymmärtääkö hän että sinä et enää jaksa elää tuollaisessa umpiossa?
Ymmärtääkö hän että hänen käytöksensä on aivan liian raskauttavaa sinulle?
Ymmärtääkö hän yleensäkään millaista tuhoa hänen käytöksensä on saanut sinussa aikaan?
Ymmärtääkö hän lainkaan että hän itse voi muutta käytöstään toista (sinua) huomoivammaksi?
Ymmärtääkö hän että ellei hän muutä käytöstapojaan, hän tulee todennäkoisesti menettämään sinut?
Onko tuo mitä hän haluaa?

Saadessasi vastaukset yllämainittuihin kysymyksiis, olet varmemmalla pohjalla tehdessäsi päätoksiä omasta tulevaisuudestasi.

Hei nimimerkki tappavayksinäisyys

Voi kuinka lohduttomalta nimimerkkisi kuulostaa. Ikävää, että olet naimisissa ja noin yksin ja onneton. Elämässämme on niin monenlaista, erilaisia vaiheita. Sanot, että teillä menee koko ajan huonompaan suuntaan. Kysyn ihan samaa kuin nimimerkki oppeliini1; tietääkö miehesi kuinka kurjaksi koet arkesi ja elämäsi? Ja jospa onkin niin, että miehesi on masentunut, jos siinä on syy hänen hiljaisuuteensa yms. käytökseen? Jos niin on, hän tarvitsisi hoitoa ja apua, kuten sinä itsekin.

Asutten ilmeisesti aivan maalla, jossa ei ole esim. perheneuvontaa, jota olisin ehdottanut; että menisit vaikka itseksesi sinne juttelemaan ja hakemaan edes itsellesi tukea tilanteeseen.

Yritä jutella avoimesti ja rauhallisesti miehesi kanssa ja kertoa hänelle miltä olosi tuntuu. Monenlaiset vaikeatkin vaiheet voivat muuttua ja tulee uudenlainen, hyvä vaihe.

Kaikkea hyvää sinulle,
Pirkko-pappi

Hei!
En osaa neuvoa kait sinua mutta elän itse aika samanlaisen miehen kanssa, Oma mieheni on luontaisesti hyvin hiljainen ja ei juurikaan huomioi minua. Meillä voi mennä hyvinkin 1-2 viikkoa, että hän ei puhu mitään jos ei ole asiaa. Sinun miehesi voi olla masentunut tai käytös voi johtua jostakin muusta syystä kuin masennuksesta.

Mutta kannattaa huomioida sekin, että todellakin on tuollaisia ihmisiä perusluonteelta. Ei kannata liian kauaksi aikaa jää odottelemaan, että tulisi muutos tai, että toinen parantuisi.

Voimia sinulle.

On varmasti totta että valinnan tekeminen on vaikeaa ja kaikki valinnat ovat jollain tavalla vääriä tai huonoja. Nyt pitää vain löytää se vähinten huono vaihtoehto ja elää sen mukaan.

Tekstistä sain sen kuvan että olet toista kertaa naimisissa. Miksi valitset itsellesi miehiä jotka kohtelevat sinua huonosti? Ovatko he "laumanjohtajia"?

Mitäpä jos mietit hetken minkälaisia miehiä olet elämääsi etsinyt. Ja muuttaisit kriterietä ystävällisempään suuntaan. Ja sitten ehkä se tärkein. Älä heti muuta kenenkään luo vaan seurustele vähintään vuosi. Ja vielä samanaikaisesti useamman kanssa. Siitä pikkuhiljaa kasvaa ymmärrys minkälaista elämänkuppania itsellesi etsit. Ja sitten on loppuikä aikaa elää. Ja vaikka harrastaa seksiä.

Saisimmeko, ihan vain tasapuolisuuden vuoksi, myös miehesi mahdollisimman kattavan lausunnon tilanteestanne ennen kuin ryhdymme antamaan sitovia ohjeita.

Olisiko niin, että te kumpikin olette joutuneet kärsimään yksinäisyydestä ja elämäntilanteesta johtuvasta masennuksesta?
Loppujen lopuksi me kaikki olemme vastuussa itsestämme. Sinunkaan onnesi ei ole kenenkään, ei edes miehesi taskussa. Älä siis odota sitä häneltä jos hän luonteenpiirteitten - hiljaisuuden - tai jonkin muun takia ei kykene sitä antamaan. Avioliitossa pitäisi kyetä huomioimaan puoliso mutta joskus käy niin että siihen ei kykene.
Ryhdy siis elämään elämääsi, etsi koulutusta vastaavaa työtä, ole ylpeä itsestäsi, tilaa aika kampaajalle, ryhdy meikkaamaan, osta uusia vaatteita. Moni hyvä asia alkaa pienistä asioista!
Sinä vastaat itse omasta elämästäsi. Älä siis uppoa miehesi mukana.

Jälleen kerran on unohdettu parisuhde, se kun on perusta koko hommalle...

Olet yrittänyt hyvällä kymmenen vuotta, passaten ja maanitellen kuin äiti sairaalle lapselleen.
Seuraavaksi voisi olla realistinen puhe aikuiselta aikuiselle. Tyyliin olen tyytymätön!!
Jos/kun ei sekään mene kuuleviin korviin, pakkaa laukut, muuta paikkaan jossa SINÄ ITSE HALUAT elää (vaikka ulkomaille) ja lähde ottamaan henkinen aikalisä.

Aika hyviä tekstejä tässä ketjussa parisuhteiden onnettomista tilanteista. Kannattaa todellakin puhua ja kertoa toiselle mikä tuntuu pahalta ja mikä mättää ja tietty miettiä omaakin toimintaa. Toisaalta ei siitä aina ole mitään hyötyä? Toinen voi vielä vakuutella ja tsempata jonkin aikaa ja sitten taas lompsahdetaan. Helkkaristi vaan mietityttää, että miksi toinen vaan jaksaa aina tuota samaa, miksi oikeasti ei halua mitään muutosta eikä edes halua ymmärtää. Mutta ap:llekin jossain vaiheessa kannattaa kyllä luovuttaa, ei sitä vaan jaksa.

Miten niin jouduitte muuttamaan keskelle "ei mitään?" Oot ottanut kunnon uhrin asenteen. Sinä teet kaikkesi, miehesi ei mitään. Mitäs, jos ihan ensin ottaisit oman elämäsi haltuusi? Yksinäisyys eristäytyneisyys ovat asioita, joihin voit helposti vaikuttaa. Hanki työpaikka. Muuta vaikka työn perässä. Joskus isompi muutos lähtee siitä, että itse alat toimia toisin. Anna miehesi olla mykkä ja tunteeton. Sulla on vastuu vain itsestäsi.

Minäkin tunnen et jotain on pielessä. Mitä mieltä olette kun mieheni äiti kuoli ja kukkavihkoon hän laittoi vaan oman nimensä ja perheensä. eli esim.kaapriel perheineen.