Suhina 67

Hei

Luin viestisi tuolta aikaisemmin monikulttuurisen Joulun vietosta...

Se asia minua ei nyt enään pahemmin kiinnosta, mutta tuo Tunisiaan muutto sitäkin enemmän...Olemme kanssa olleet yhdessä jo 15-vuotta ja lapsiakin on sekä koululaisia että pienempiä...Haluaisin tietää enemmän muutostanne ja siihen johtaneista "syistä", jos vain haluat niistä kertoa...Olemme myös harkinneet samalle suunnalle muuttoa mutta lopullista päätöstä emme ole vielä tehneet...

Iloista Joulun odotusta
9810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olemme asiaa jo pitään miettineet ja kun talo siellä vihdoinin on valmis, on hyvä aika lähteä. Lapset ovat sen ikäisiä, että pääsevät hyvin kouluun ym. kiinni ja meille molemmille on työpaikka tiedossa. Olen viettänyt lasten kanssa siellä aikaa myös ilman miestäni, joten tiedän, että viihdyn siellä hyvin.

Äänestä
  • kuulla, että "uskallusta" löytyy. Oletteko asunut "kokeeksi" aikaisemmin pidempiä aikoja Tunisiassa?

    Jätättekö jonkun takaportin auki, jos elämä ei lähdekään rullaamaan haluamallanne tavalla Tunisiassa? Asunto Suomessa tms...

    Me olemme myös asiaa pidempään miettineet, mutta nyt "isommat" lapset ovat niin kiinni koulu-, kaveri- ja harrastuspiireissään, että hankalalta tuntuu lähtö tällä hetkellä.

    Olosuhteet olisivat hyvät....mutta uskallus puuttuu, ajattelen lapsia ja heidän sopeutumistaan...Osaavatko lapsenne sujuvasti arabiaa tai ranskaa? Minkä ikäisistä lapsista on kysymys?

    Äänestä

  • Karima kirjoitti:

    kuulla, että "uskallusta" löytyy. Oletteko asunut "kokeeksi" aikaisemmin pidempiä aikoja Tunisiassa?

    Emme varsinaisesti ole siellä asuneet pitkiä aikoja, pisimmät 5-6 vk kerrallaan. Asunto Suomessa myydään, joten sellaista "takaporttia" ei jää. Lapset ovat ekalla luokalla ja pienin on pian neljä. Arabiaa puhuvat kohtalaisesti, ymmärtävät paljon enemmän, ranskaa eivät osaa.

    Äänestä

  • Karima kirjoitti:

    kuulla, että "uskallusta" löytyy. Oletteko asunut "kokeeksi" aikaisemmin pidempiä aikoja Tunisiassa?

    Jätättekö jonkun takaportin auki, jos elämä ei lähdekään rullaamaan haluamallanne tavalla Tunisiassa? Asunto Suomessa tms...

    Me olemme myös asiaa pidempään miettineet, mutta nyt "isommat" lapset ovat niin kiinni koulu-, kaveri- ja harrastuspiireissään, että hankalalta tuntuu lähtö tällä hetkellä.

    Olosuhteet olisivat hyvät....mutta uskallus puuttuu, ajattelen lapsia ja heidän sopeutumistaan...Osaavatko lapsenne sujuvasti arabiaa tai ranskaa? Minkä ikäisistä lapsista on kysymys?

    Vahinko!

    Äänestä

  • Suhina67 kirjoitti:

    Vahinko!

    Aivan, mekin olemme viettäneet 1-3kk.den jaksoja mieheni kotimaassa. Viihdyn siellä itse mainiosti! Onnea ja Aurinkoisia päiviä, niitä Tunisiassa riittää...Jäämme vielä toistaiseksi tänne harmauteen...

    Jos sen verran vielä saan udella...Mikä teidät saa/sai jättämään Suomen? Täällä, kun kaikki on niin "hyvin"...

    Onnea muutosta! Molempien maiden ÄO nousee yhden lentomatkan hinnalla.

    Älä vaan synnytä siellä. Tunisiassa lapsikuolleisuus on nimittäin 6x korkeampi kuin Suomessa. Peräti 25 lasta tuhannesta kuolee synnytyksessä. Tulotaso siellä on Turkin tasoa eli noin 25% Suomesta, työttömyyttäkin on huomattavasti enemmän kuin Suomessa, lähes 8% tunisialaisista elää kansainvälisen köyhyysrajan alapuolella.

    No, mutta hyvää matkaa. Älä ainakaan ukkoasi tuo takaisin tänne.

    Äänestä

  • Karima kirjoitti:

    Aivan, mekin olemme viettäneet 1-3kk.den jaksoja mieheni kotimaassa. Viihdyn siellä itse mainiosti! Onnea ja Aurinkoisia päiviä, niitä Tunisiassa riittää...Jäämme vielä toistaiseksi tänne harmauteen...

    Jos sen verran vielä saan udella...Mikä teidät saa/sai jättämään Suomen? Täällä, kun kaikki on niin "hyvin"...

    Nyt on paras aika lähteä, jos meinaa edes ajatella asiaa, kun lapset ovat pieniä. Syitä en tarkalleen osaa sanoa, mutta mielestäni siellä elämä on samanlaista tavallista arkipäivää, plussaa on tietenkin ilmasto eiä enää asuntolainaa (jippii!!!). Se, että molemmilla on työpaikka oli lähtömme ehdoton edellytys valmiin asunnon kanssa. Tarkkaa ajanohtaa ei vielä tiedä, kunhan saadaan täällä talo myytyä, niin sitten startataan.

    Kiitos toivotuksista, sieltä on mielenkiintoista seurata näitä sivuja...

    kun olet lähtenyt ja asettunut sinne, että miten menee? Perästä tullaan...maybe...Säilytä nimimerkkisi niin voin palailla asiaan. Lueskelen tätä palstaa lähes päivittäin :)

    ja lueskelen varmasti tätä palstaa. Tämä on mielenkiintoista, jos jättää älyttömimmät kommentit sikseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

karima kirjoitti:

Hei

Luin viestisi tuolta aikaisemmin monikulttuurisen Joulun vietosta...

Se asia minua ei nyt enään pahemmin kiinnosta, mutta tuo Tunisiaan muutto sitäkin enemmän...Olemme kanssa olleet yhdessä jo 15-vuotta ja lapsiakin on sekä koululaisia että pienempiä...Haluaisin tietää enemmän muutostanne ja siihen johtaneista "syistä", jos vain haluat niistä kertoa...Olemme myös harkinneet samalle suunnalle muuttoa mutta lopullista päätöstä emme ole vielä tehneet...

Iloista Joulun odotusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu