Työpaikalleni tuli kesätöihin yksi nuori nainen, joka on koko viime viikon oudosti. Hän koko ajan haluaa jutella kanssani ja lisäksi kahvitunneilla hakeutuu aina viereeni istumaan. Lisäksi hän on välillä tosi hermostuneen oloinen ja puhuu aivan outoja, kuten esim. joku päivä valitti, kun ei tiedä, kenen kanssa menee naimisiin tulevaisuudessa. Välillä hän ei taas ole huomaavinaankaan minua. Voisiko hän olla ihastunut minuun vai mikä selittää tuon käytöksen? Hän oli samassa työpaikassa myös viime kesänä, mutta ei silloin ollut noin innostuneen oloinen.
KIUSALLINEN TYÖPAIKKAIHASTUMINEN?
6
<50
Vastaukset
- aölsdfkjaölsdfkjaölsdfkj
Naisen lääkitys ei ole varmastikaan kohdallaan.
- tsiisusss
Se että puhut naisesta nuorena naisena kertoo että olet itse vanhus. Koita nyt vain suhtautua tyttöön kesätyöntekijänä ja suoda hälle työskentelyrauha. Sitä ei varmastikkaan kiinnosta joutua keski-ikäisen miehen ahdisteltavaksi työpaikallaan. Kuhan muistaa jotkut tutut kasvot teillä siellä.
- HelppoKonsti
No ala jutella sille koko ajan sun tyttöystävästä. Jos sellaista ei ole, niin keksi se.
Yleensä kyllä miehet on sokeita näissä jutuissa, että kuka on ihastunut kehen. Että ei ehkä kannata miettiä noin tarkkaan. - ätmel
Varmaan joku piripää, kannattaa laittaa huumetesteihin.
Ei nainen mieheen ihastu. Mies voi saada sen käsityksen ja ihastua itse. Sitten kun mies yrittää lähestyä, onkin häirikkö.
- mies-hesa
Pyydät sitä luoksesi kahville ja sitten nait sitä kunnolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681428
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411019Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14650
- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573