vanhempiaan. Heidän kanssaan ei uskalla puhua mistään vaikka olisi kuinka paha olo. Ratkaisevat aina vain kaikki asiat rukoilemalla ihan niinkuin se minua auttaisi.
Minä pelkään omia vanhempiani! saan heidän seurassaan paniikkikohtauksia, siis kun alkavat puhua Jumalan hyvyydestä ja Saatanan pahuudesta. Minusta tehdään systemaattisesti ja pikkuhiljaa hullu.
Minusta onkin alkanut tuntua siltä, että heillä on jäänyt kasvukehitys lapsen kenkiin.
En edes muista milloin äiti piti sylissä paitsi valokuvista näen, että on joutunut pitämään sylissä. voi h.....tti, nyt nousee pala kurkkuun
Minä pelkään omia vanhempiani! saan heidän seurassaan paniikkikohtauksia, siis kun alkavat puhua Jumalan hyvyydestä ja Saatanan pahuudesta. Minusta tehdään systemaattisesti ja pikkuhiljaa hullu.
Minusta onkin alkanut tuntua siltä, että heillä on jäänyt kasvukehitys lapsen kenkiin.
En edes muista milloin äiti piti sylissä paitsi valokuvista näen, että on joutunut pitämään sylissä. voi h.....tti, nyt nousee pala kurkkuun
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eli helvettiä huudat apuun, miksi?
miksi et huuda Jeesusta kuten Raamattu kehoittaa.
Oletpas muuten tyhmä... Toivottavasti joku sanoo sinulle yhtä kamalasti kun olet todella pahassa pulassa. Kerro sitten,minä vaikka voin aloittaa haukkumaketjun niistä, jotka ovat niin heikkoja ja niin syntisiä ja niin pahoja ja niin jumalattomia ja niin helvettiin menossa,ok?? Kiva.
Oletko noin 15 vuotias teini? Se on pahintaa aikaa. Silloin tulee monille teineille sellainen kapinamielisyys jossa he kuvittelevat kaikenlaisia valheellisia ja epätodellisia asioita. Lisäksi heille pitäisi jatkuvasti olla antamassa rakkautta, mutta eivät itse osoita rakkautta. Sinusta en toki tiedä.
Mutta näin on, että siinä noin 15-vuoden tienoilla (ehkä ennenkin) alkaa oman navan tuijottelu ja hormoonit jylläävät, sekä mielalavaihtelut muuttuvat. Haluaa kokeilla ja kokea kaikenlaista typeryyttä, kuten kenties avioliiton ulkopuolista seksiä, tupakkaa, alkoholia ja ehkä huumeitakin. Asiaa pahentaa kun/jos on uskovaiset vanhemmat jotka haluavat varjella lastaan. Kapinallinen teini-lapsi ei halua sitä tajuta, että noista kokeiluista tulee riippuvuuksia ja jopa sukupuolitautia, joista sitten myöhemmin yritetään päästä eroon (esim. aineriippuvuuksista), mutta se ei onnistukaan niin helposti. Siinä mielessä yliliioiteltu kuri onkin parempi kuin eettä kuria ei olisi lainkaan.
Kyllä vanhempasi sinua rakastavat, vaikka eivät pidä sinua sylissään tai jopa ylivarjelevat sinua. Kunnioita sinä isää ja äitiäsi, niin kauan elät ja menestyt. Se on Jumalan lupaus, ja ne lupaukset ovat aina kestäneet.
Anna sinäkin välillä vanhemmillesi vastarakkautta. Milloin sanoit viimeeksi jotain kaunista vanhemmillesi? Minua ainakin lämmittää kun omat lapseni sanovat minulle aikuisiässään, varsinkin poikani, että "olet maailman paras isä", vaikka hänkin aikoinaan teini-iässä kutsui minua "helvetin helluntailaiseksi". Silloin kun olin hänen mielestään "kusipää", "hullu" ja "idiootti", silloinkin hän sai paljon rakkautta, häntä ruokittiin ja vaatetettiin ja häntä kuunneltiin. Pyrkimys oli varjella. Ei sen kummempaa.
Ei, en pelkää.
Rakastan heitä. En saa minkäänlaisia paniikki enkä muunlaisia kohtauksia.
Kyllä pelkään. Ja aihettakin on,kun kuuntelee monien nuorten omakohtaisia kokemuksia ylikireistä ja ylihengellisistä todellisuudesta irtaantuneista vanhemmistaan. Otan osaa,koita etsiä joku,joka kuuntelee sinua aidosti empatiaa tuntien-ehkä sitä kautta lat nähdä vanhempasikin vajavaisina,ei-niin-arvovaltaisina ihmisinä,jotka vain koittavat tehdä parhaansa ja anteeksianto käy helpommaksi. Itseäsi älä kuitenkaan anna vetää mukaan sellaiseen,mitä et oikeaksi koe. He ehkä ovat uskossa,mutta usko Jeesukseen ei tee ihmisestä,joka on raittiissa uskossa,tuomitsevaa,helvetillä pelottelevaa tai ilkeää,vaan rakkautta korostavan ja hyvyyteen ARMOSTA pyrkivän,siis nöyrän. Kunnioita heitä,mutta muista,että kasvat aikuiseksi,itsestäsi ja omista arvoistasi vastaavaksi ihmiseksi ja tulee aika,jolloin sinä olet se vahvempi. Jaksamista!
Valitettavasti olen saanut nähdä nuoria,joita uskovat vanhemmat kohtelevat henkisesti kaltoin ja pitävät yllä vääriä kasvatusmetodeja uskontoonsa vedoten. Ihminen joka on aidosti uskossa,terveesti ja raittiisti,kiinni todellisuudessa ja kykenee oikeaan aitoon empatiaan ja myötätuntoon,ei piiskaa lapsiaan,ei pelottele helvetillä ei ole ylikireä ja tunteeton. Rakkaus ottaa syliin,silittää kun paha olo,(ei niin,että luu näkyy,kuten typerästi seurakunnissa tällaisia "viisauksia" viljellään),antaa aina anteeksi,vaikka teoista tulisikin jälkiseuraamuksia ja lohduttaa,rohkaisee,kannustaa,antaa turvaa. Oma äitini ei ollut syvästi uskovainen,mutta hänelle saatoin aina kertoa,jos jokin oli pielessä,piiskaa tai rangaistuksia ei tarvinnut pelätä- oma omatunto hoiti sen,että tein parhaani korjatakseni,jos jotain oli korjattavaa. On niin vääristyneitä käsityksiä ja valtava rakkauden puute uskovaisten keskuudessa,että kaipa se rahan metsästäminen jotenkin kompensoi sisäistä tyhjyyttä. Koita etsiä joku,joka aidosti empaattisesti ja välittävästi tuomitsematta sinua kuuntelee ja muista,että olet kasvamassa aikuisuuteen,itsemääräämisoikeutesi on ovella ja jo kyllä jo nyt olet lain edessä vastuussa itsestäsi monissakin asioissa. Olet oikeutettu saamaan kuuntelijan ja jos vanhempasi eivät anna mitä tarvitset, etsi vaikka kirkon piiristä joku hiukan vähemmän tiukkapipoinen ihminen juttukaveriksi,kysy nuorisotyöstä,he auttavat. Jaksamista ja valoa elämääsi!
Niin,kirjoitin saman tekstin uudelleenmuotoiltuna,kun ensimmäinen viesti ei heti näkynyt,mutta sisältö ja viestini aloittajalle suunnilleen sama kuitenkin :) Kerro kuulumisiasi,ne voivat auttaa jotakuta toistakin samassa tilanteessa olevaa :)
Kysy vanhemmiltasi, miksi he eivät halua kuunnella sinua. Yritä avata keskustelua heidän kanssaan, sano että sinulla on paha olo, kun sinua ei kuunnella, etkä saa puhua siitä kotona. Yritä avata keskustelua sinulle tärkeistä asioista, sano heille, että sinä haluaisit puhua, mutta et uskalla, koska pelkäät heidän reaktioitaan. Yritä löytää seurakunnasta joku, joka kuuntelee sinua, joku nuorisotyöntekijä voisi olla sopiva, ole rohkea ja etsi rohkeasti keskusteluapua.
Tuskin ne nuoret ylipäätään puhuu vanhemmilleen menoistaan. Kun sitten vanhemmat selvittävät lapsilleen hyvän ja pahan, niin ilmeisesti uskovat viestivät sen erilailla, ja "ateistit" erilailla, mutta hyvä ja pahan varoitusohjeistus on molemmilla puolin.
Jos nuoren elämässä riipii sisäinen maailma, niin uskoisin uskovien vanhempien puhuvan hyvän ja pahan taistelun rajankäynnistä ja viestivät pahan "aiheuttavan" ongelmia.
Sitten ehkä ei jumalisissa piireissä nuoret laitetaan valkotakkisille hoitoon ongelmissa.
Psykologit ja psykiatrit sitten pyrkivät hoitamaan hyvän ja pahanvälistä taistelua ihmisessä pillereiden avulla.
Tuossa juuri haastateltiin aamutv3.lla poliisia ja rangaistuksen kovenemista.
Siinä tuli vallesmannin suusta nuorten itsenäistymisvaiheen "siis yleinen" ongelma, jossa voi irtirepimisissä, tulla kaikennäköistä "ylilyöntiä" vastaan. Eli painit aivan nuorten normaalia elämänvaihetta. Huomaa vain, että sanoitus asiaan voi olla ja toiminnat erinäköisiä.
Viestit jotain kurituksesta, ilmeisesti haluat "syyllistää" uskonnon.
Minä taas kasvoin ateistisessa Vapaa-ajattelijoiden jälkipolvena. Kumpikin veljeksistä tuli hyvin kurituksen saaneena aikuisuuteen. Eli vitsaa ja "sähköjohtoa" ei säästetty.
Pakenin joskus yöksi metsämajaan, jonka rakensin luontoon.
Alkoholista ei ollut vanhemmillani ongelmaa, mutta kuri oli kova, jolla opetettiin hyvän ja pahan rajankäynti. Eli palautettiin pahasta ja oppi oli tehokas.
Taisi kerran naapurit puuttua, kun kaverit näkivät sähköjohtojen mustelmasilmukat selkänahassa.
Sitten kun täytin 16. pakenin kotoa lopullisesti, vieläpä pakenin Helsinkiin. Sain hyvän paikan jossa elämääni senjälkeen varjeltiin, oli uskovainen koti.
Vanhempani meinasivat hakea minut virkavallan avulla takaisin, mutta onneksi eivät sitä tehneet.
Rukoilin uskovaa puolisoa nuorena ja halusin omassa elämässäni palvella Häntä.
Näin tein ja näin sain. Todella hyvässä olen saanut elämääni vaeltaa, puolisoni kanssa, on lapset ja lapsenlapsiakin. Meillä ei taas kuria ole pidetty vitsalla. Tosin varamaan se perheen sisäinen rauha ja keskusteluyhteys, jopa vanhempien välillä valinnoista, jossa ei ääni ole koskaan korottunut, opetti nuoret ymmärtämään hyvän ja pahan.
Nyt esim. toinen on erittäin kouluttautuneena, myös erittäin vaativissa tehtävissä, kiertäen Suomessa ja kättensä jälki koskettaa koko kaupunkien ihmisiä, niin elämänperusta on uskossa. Siis usko ja viisaus ei poissulje toisiaan ja kasvatusmetodikin varmasti on kohdallaan siinäkin perheessä.
Lapsilla ja nuorilla vain on elämässä vaiheita, että kysyttäisiin sitä vanhempienkin kunnioitusta ja silläkin toimilla varmasti on omaleimansa, kuinka perheessä päivä menee eteenpäin. Eihän vanhemmat tahaltaan halua jättää lapsiaan "Molokin", eli pahan kitaan.
Vaan ohjaa häntä ja jos nuori kovasti nousee mieltämään tahtoaan vikaan, jonka vanhemmat näkevät ongelmaiseksi, voi tulla näitä vastakkainasetteluja.
Siksi voi olla hyvä, että tämä kolmas katsantoajatus jonkun viisaan ihmisen mielestä ammennettuna, avaa nuorellekin näkemään, ettei kaikki ole viisasta ja hyvää vapaudessakaan. Kotinurkkani murroiän aikaiset lähes kaverit ovat kaikki kuolleet, kuolleet, koska elämä on valintojen tähden olleet ongelmallisia.
Oikeastaan 3 henkilöä itseni lisäki on täällä ajassa. Yksi on uskovasta perheestä, toinen on yrittäjänä, kolmas on perheestä, jossa "ateisti" isä oli lapsilleen hyvin väkivaltainen.
Siellä oli viina ongelmana. Se kypsytti ilmeisesti siihen, että raittius pelasti hänet.
Mutta kato on käynyt. Nyt jäin miettimään, että olisivatko kaverit hengissä, jos vanhemmat olisivat olleet uskovia. Iänpuolesta kyllä pitäisi olla, sillä ei kaikki voi kuolla 40-55 välillä aivan tilastollisesti katsottuna. Itsetuhot siellä on pahimmat ja väkivaltainen kuolema toisenkädestä ja viina. Nuo yhtälöt ovat olleet kohtalokkaita.