PERUSTULOn esteet?

Perustulokokeilu on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan.

Perustulon tarkoituksena on antaa perusturvaa, poistaa kannustinloukkuja ja vähentää byrokratiaa.

Poliittisella kentällä perustulo saa kannatusta oikealta ja vasemmalta.

Kaikki siis valmista kaikille vastikkeettomasti tilille kilahtavalle kansalaispalkalle?

On ainakin viisi ongelmaa, joita perustulokokeilua suunnittelevan hallituksen pitäisi pohtia.

1) Mitä perustulolla tarkoitetaan?

a) Perustulolla voidaan tarkoittaa jokaiselle kansalaiselle vastikkeetta kuukausittain kilahtavaa euromäärää, josta tietyn rajan yli menevä summa kerätään myöhemmin verona pois.

b) Perustulosta puhuttaessa voidaan tarkoittaa myös negatiivista tuloveroa. Tässä mallissa määritellään tietty tulotaso, jonka alle ansaitseville kansalaisille maksetaan tulotukea, kunnes määrätty taso saavutetaan.

c) Vastikkeellinen "osallistava" perusturva jonka saa kun suostuu orjaksi.

2) Kuinka suuri tai siis pieni perustulon tulee olla?

Kuinka suuri perustulon tulee olla ja mitä nykyisiä tulonsiirtoja sillä korvataan? Puhutaanko "puhtaasta" perustulosta, joka korvaa toimeentulotuen, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan, opintotuen ja asumistuen? Vai jätettäisiinkö esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha vastikkeettoman perustulon ulkopuolelle?

Liian korkea perustulo vähentää työnteon houkuttelevuutta samalla kun se käy liian kalliiksi valtion budjetille.

Liian matala perustulo taas ei riitä ihmisarvoiseen elämiseen.

Jos perustulon rinnalla säilytetään suuri määrä nykyisiä tulonsiirtoja, byrokratia ei vähene ja koko uudistuksen tarkoitus hämärtyy.

Toisaalta korkeakaan perustulo ei välttämättä käykään yhteiskunnalle kalliiksi, mikäli työnteko säilyy houkuttelevana, ihmisten taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy ja paperisota vähenee.

Perustulomallin lopulliset kustannukset selviävätkin vasta sitten jos ja kun malli otetaan käyttöön.

Vihreät ehdottavat vastikkeetonta 560 euron suuruista perustuloa, jonka päälle maksettaisiin syyperusteisia tukia, kuten ansiosidonnainen työttömyysturva.

Vasemmiston perustuloesitys säilyttäisi ansiosidonnaisia tukia, mutta olisi 620 euron suuruinen.

Kokoomus ajaa ns. verotili muotoista perustuloa, jossa verotus olisi kokoajan ajantasalla. Jos jossain kuussa tuloja ei olisi lainkaan, tilille kilahtaisi valtiolta ns. perustulo. Tämä helpottaisi ihan pienienkin töiden vastaanottamista.

Iso kysymys onkin millaista perustuloa Keskusta ja Sipilä tarkoittavat?

3) Pääministeri Juha Sipilä on toistuvasti ehdottanut perustulon kokeilua alueellisesti ennen sen käyttöönottoa.

Ongelmana on että alueellinen perustulokokeilu voi olla täysin hyödytön.

Alueellisessa kokeilussa on nimittäin tutkimuksellinen ongelma: maantieteellisesti rajattu kokeilu ei välttämättä tuota arvokasta tietoa perustulon vaikutuksista. Tämä johtuu siitä, että kunnat ovat erilaisia.

Entisessä tehdaspiippukaupungissa perustulon kustannukset ja vaikutukset olisivat täysin erilaiset kuin suurkaupungissa, jossa on kymmeniä tuhansia opiskelijoita ja alhainen työttömyys.

Perustuslaki ei salli kansalaisten eriarvoista kohtelua, paitsi silloin kun menettelyllä tuotetaan yhteiskunnalle arvokasta tietoa.

Silloin kokeilua varten on säädettävä laki, ja laissa määriteltiävä läänit, joissa asuvia poikkeava menettely koskee.

Jos voidaan olettaa, että alueellinen kokeilu ei arvokasta tietoa tuota, on vaikea perustella perustuslaista poikkeamista.

Myös valtakunnallinen perustulokokeilu voi olla perustuslain vastainen?

Perustuloa kenttäkokeena selvittänyt ajatushautomo Tänk ehdottaa perustulon kokeilua täysin satunnaisella 8000 henkilön otannalla. Kokeilu kestäisi kaksi vuotta, osallistujat valittaisiin arpomalla, eikä osallistumisesta voisi kieltäytyä ”arpaonnen” sattuessa kohdalle, vaikkei tässä ole mitään järkeä koska saattaa olla että ne 8000 eivät ole koko aikana lainkaan työttöminä tai tarvitse perustuloa?!

Perustulokokeilussa osa kansalaisista saisi rahallista turvaa eri perustein kuin muut, joten Tänkin ehdottama perustulokokeilu on siten ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa.

Lain on kerrottava tarkasti keneen eriarvoista menettelyä sovelletaan.

Onko perustulon valtakunnallinen tai alueellinen kokeilu Suomessa edes mahdollista, selviää vasta kun kokeilun edellyttämä lakiehdotus tulee perustuslakivaliokunnan tarkasteltavaksi.

Päättäjien haasteena on löytää suomalaiseen yhteiskuntaan toimiva malli, eikä sitä välttämättä löydetä ensi yrittämällä.

Sitä ennen pitäisi tietenkin löytää yhteisymmärrys koko perustulon mallista, suuruudesta ja siitä miten mahdollinen kokeilu suoritetaan, jos suoritetaan.

Ja koko uudistus voi töksähtää Suomen perustuslakiin.

http://yle.fi/uutiset/viisi_isoa_estetta_perustulokokeilun_tiella/8035337
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onhan tämä tietenkin selvää jos perustuloa edes yritetään niin se toteutetaan vaikeimman kautta. Jos tienaatkin kuukaudessa yli 500e et saakaan perustuloa 500e ja se tullaan perimään sinulta vaikka niin että talo menee alta. Yrittäjille tietää lisää paperisotaa ja tositteiden näyttelyä kuinka paljon on rahaa tullut jotta saa edes tuon 500e/kk. Ei sellaisena tule yrittäjyyttä lisäämään. Jos on yhtään omaisuutta niin ei varmasti saa tuota 500e...esim. talo jossa on asuntolaina jne. Ei ne siellä osaa mitään toteuttaa, ja jos jokin räpellys sieltä tulee niin se on vaan onnetonta byrokratian lisäämistä.

Kaikki tuo räpeltäminen vain siksi, että he pelkäävät kuollakseen että ihminen ei enää tee työtä jos saakin kuukaudessa vaikka 500e vastikkeettomasti. Ei ole työtä mitä tehdä! Ja jos on niin ne on ilmaistöitä.

Äänestä
  • > Jos tienaatkin kuukaudessa yli 500e et saakaan perustuloa 500e ja se tullaan perimään sinulta vaikka niin että talo menee alta. <

    Ei se niin mee.

    Perustulon saa joka tapauksessa, mutta jos tienaa liikaa, se peritään verossa pois.

    Esim. että 1000 e/kk saa verottamana mut sen ylimenevästä menee 20 - 30% veroo.

    Äänestä

  • VerotiliTulee kirjoitti:

    > Jos tienaatkin kuukaudessa yli 500e et saakaan perustuloa 500e ja se tullaan perimään sinulta vaikka niin että talo menee alta. <

    Ei se niin mee.

    Perustulon saa joka tapauksessa, mutta jos tienaa liikaa, se peritään verossa pois.

    Esim. että 1000 e/kk saa verottamana mut sen ylimenevästä menee 20 - 30% veroo.

    Katotaan. Toivon, että se on jotain hyvää. Mutta en usko siihen ollenkaan. Kansalaispalkka/perustulo tulee olemaan vain nimike joillekkin pakkotöihin oikeuttavalle ja lisää byrokratiaa yrittäjille ja ihmisille lisäämiseen. Tämä täysin mututuntumaa joka pohjautuu sille mitä tähän mennessä ovat kehitelleet

    Äänestä

  • muutankuuhun kirjoitti:

    No mut se osallistava tulee jokatapauksessa.

    Parempihan sekin olis että sais 100% varmasti ees jotain.

    Äänestä

Alueellinen perustulokokeilu saa kannatusta Oulun vaalipiirin kansanedustajilta.

Kalevan kyselyyn vastanneista kansaedustajia suurin osa kannatti ajatusta perustulosta.

Kansanedustajien kantoja yli puoluerajojen yhdistää sekin, että perustulomallia pitäisi kokeilla alueellisesti.

Kaikki muut kannattaa paitsi: Perustulomallia vastustavat kokoomuksen kansanedustajat Esko Kurvinen ja Eero Suutari. Sekä SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen muut demarit.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Risto Kalliorinne kannattaa perustulomallia varauksella. ”Perustulomallin toteutustapoja pitää kokeilla ja tutkia huolellisesti. Samalla voidaan selvittää, millaisia vaikutuksia sillä on yksiön elintasoon ja työllistämiseen”

Persujen kansanedustaja Olli Immonen on kehitellyt oman perustulomallinsa. Immonen lähtee siitä, että perustulon on oltava yksinkertainen ja sen tulisi horjuttaa mahdollisimman vähän tulonsiirtoihin tottuneiden ihmisten elämää.

”Esittämässäni mallissa ihmiset pääsisivät vapaasti tekemään esimerkiksi keikka- ja pätkätöitä ilman pelkoa tukien menettämisestä.”

HYVÄ PERSUT!

Persujen Olli Immonen on laskenut, että perustulon lisäksi henkilö saisi tienata rajattomasti palkkatuloja, josta pidätetään veroa puolet.

”Kun kuukausitulot olisivat noin 2400 euron kuukaudessa, henkilön olisi kannattavampaa siirtyä perustulosta normaalin verotuksen piiriin, koska tällöin henkilölle käteen jäävä rahasumma olisi selvästi suurempi”, Immonen kertoo.

Hänen mukaansa jo puolipäiväinen työnteko seitesemän euron tuntipalkalla olisi kannattavampaa kuin yhdeksän euroa päivässä tienaavalle työharjoittelijalle.

”Kokeilu olisi valtiolle sitä halvempi, mitä enemmän ihmiset tekisivät töitä. Henkilön tienatessa 2000 euroa kuukaudessa, valtio pääsisi jo voitolle”, persujen Olli Immonen sanoo.

Äänestä

Tuoreen hallituksen suunnittelemaa perustulokokeilua on tarkoitus lähteä muotoilemaan selvitystyöryhmän kautta, kertoo hallitusneuvotteluissa asiaa valmistellut keskustan kansanedustaja Annika Saarikko .

Perustulo tarkoittaa karkeasti ottaen mallia, jossa kaikki saavat saman määrän rahaa kuussa.

Suurituloiselta summa verotetaan pois, mutta pienituloisella se korvaa erilaisia tukia.

Aikataulua asian etenemisellä ei vielä ole.

Kokeilu kuuluu sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) salkkuun, Saarikko sanoo.

Historiallista että porvarihallitus sitä lähtee kokeilemaan. Aiemminhan perustuloa ovat ajaneet vihreät ja vasemmistoliitto. (muttei demarit, demarit ovat ainoa ryhmä joka vastustaa perustuloa!)

Saarikon mukaan perustulokokeilun toteuttamiseen on useita vaihtoehtoja.

– Yksi vaihtoehto on alueellinen kokeilu, jossa perustuloa kokeillaan esimerkiksi rakennemuutoksessa olevalla alueella, hän sanoo.

– Toisaalta kokeilu voitaisiin kohdistaa tiettyyn väestöryhmään, kuten vajaatyökuntoisiin tai vastavalmistuneisiin alle 30-vuotiaisiin.

Saarikko näkee, että todennäköisimmin perustulokokeilussa perustulo korvaisi nykyisen syyperustaisen perusturvan, kuten työmarkkinatuen ja sairauspäivärahan.

Asumistuki ja toimeentulotuki säilyisivät tarveharkintaisina.

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio on esittänyt kokeilun voisi toteuttaa siinä yhteydessä, kun toimeentulotuen perusosa siirtyy Kelan vastuulle vuonna 2017, hän sanoo.

Saarikon mukaan yksi kokeilun haasteista liittyy perustuslain vaatimukseen yhdenvertaisuudesta. Joillakin ei saa olla erilainen sosiaaliturva kuin toisilla.

– On tärkeää varmistaa, että yhdenvertaisuus toteutuu, Saarikko toteaa

Äänestä

> Kannatan perustuloa ja KELAn totaalista lakkauttamista.

Sopiva perustulo olisi 800€/kk.

Tuon päälle saisi tienata muutaman satasen siten että perustulon osuuteen ei vielä olisi vaikutusta. (alle 1000 e/kk tulot verotta)

Kun tuloja olisi noin 2 - 3.000€/kk niin perustulo verotettaisiin kokonaan pois.

Samalla poistuisi nykyinen eläkejärjestelmä ja niihin liittyvät maksut. Mikäli ei tuolla 800€/kk tule toimeen niin sitten pitää työuran aikana pistää sukanvarteen tai vaihtoehtoisesti paiskia hommia siihen saakka kunnes heittää lusikan nurkkaan.

Lapsilisät, päivä- ja kotihoidintuet poistuvat. Lapset maksavat sillä omalla 800€/kk tarvitsemansa palvelut kuten päivähoidon.

Työttömyyskorvaukset jäävät historiaan, asumis- ja opintotuet pois jne.

Tulisi tasan satavarmasti halvemmaksi kuin KELA systeemi.

Vastuu omasta hyvinvoinnista siirtyisi yksilölle mutta kenenkään ei kuitenkaan annettaisi kuolla nälkään.

Ainoa ongelma joka jäisi ovat monilapsiset mamu ja hihhuli perheet jotka voisivat periaatteessa elää lasten kansalaispalkalla. Kymmenen kakaran puskeminen maailmaan mahdollistaisi jo melkoiset tulot. Lapsimäärä-rajaus siis pitäisi olla, maksimissaan kolmelle ekalle kakaralla maksettaisiin ja lopuille ei tms. Tai sitten päivähoidosta tehtäisiin pakko, samalla lailla kun peruskoulu on pakko. <

Kannatatteko?

Äänestä
  • En kannata. Ainakaan jos siihen sisältyy asumistuki. Jos asumistuki lakkautetaan, ja perustulo on ainut tulonlähde, tulisi sen olla noin 1000-1100€/kk. VASTIKKEETON, ja perustuloon ei saisi vaikuttaa pienet osa-aikaiset työtulot ollenkaan. Jos palkka ylittäisi esimerkiksi 1500€/kk, voitaisi perustuloa alkaa portaittain laskea.

    800€/kk ja parisataa euroa siihen vaikuttamatta työtuloja päälle on käytännössä sama kun nykyinen työmarkkinatuki asumistuki 300e suojaosuus. Sen lisäksi on mahdollisuus saada sossusta toimeentulotukea että perusosan määrämä summa 470e jää käteen vuokranmaksun jälkeen. Ja on jo huomattu, että se ei kannusta työntekoon. Miksi siis muuttaa pelkkä tuen nimike?

    Ainoa mitä teet tuossa, on tuen nimikkeen muutos, ja sossun (useimmiten noin 150-200€) korvauksen poistaminen kokonaan. Tämähän HEIKENTÄISI sosiaaliturvaa jopa.

    Kaikissa vaaliohjelmissa puhuttiin nimenomaan vähintään 1000€/kk suuruisesta, VASTIKKEETTOMASTA perustulosta, johon eivät vaikuta ainakaan osa-aikaiset työtulot yhtään.

    Äänestä

Perustulon esteenä ovat aina olleet ammattiyhdistysliike sekä sosialidemokraattinen puolue. Ikinä ei tule onnistumaan, koska ay-liikkeen painostus on niin vahvaa. Ay-liikkeen mukaan työttömiä pitää ala-arvoisesti nöyryyttää ja syyllistää. Siten he menevät mielellään töihin.

Äänestä
  • arvoisa työtön nimimerkki "KannatattekoMallia ",

    Joo, näin se menee. Idea toteutuessaan ratkaisisi ongelman, varmastikin ja minulle sopisi kyllä. mutta...

    Kaikkien ammattiyhdistysten kaikki työntekijät jäisivät työttömiksi. Näin ollen, jokainen ammattiyhdistysorganisaatio tulevat vastustamaan viimeiseen liitontoimiston paperinpyörittäjään kaikkea edes tämän suuntaista.

    JA, koska demarit ja ay-liikkeet ovat toisiaan tukevat tahot, ovat aina olleet, niin demarit, heidän lisäkseen vasemmisto, vihreät, kristilliset tekevät kaikkensa omalta osaltaan eduskunnan puolella, ettei tämä toteudu.

    sivuvaikutuksena muuten tällainen 800 euron yhdistetty sosiaalituki ajaisi kaikki työttömäksi tipahtavat välittömästi kehä kolmosen sisältä pois. nimimerkki "KannatattekoMallia " otti sen kaiketi huomioon ?

    Äänestä

Perustyö, josta saa perustuloa.
Tarkoitettu niille jotka ovat olleet yli 3kk työttömänä.

Voisi olla esim. vapaaehtoisjärjestössä toimimista, henkilökohtaisena apuna olemista, ympäristön huoltoa kaupungissa tms. koulutuksetonta työtä jota kukaan ei nyt tee.
Taso olisi jotain 800e/kk 10h/vko minimityöpanoksella, halutessaan voisi tehdä enemmän.

Ylimääräisistä tunneista ei maksettaisi, mutta tunnit tasattaisiin vuosittain.
Näin perustyöläinenkin saisi joustoa ja "lomaa", jota tarvitaan varsinaiseen työnhakuun.

Tätä täytyisi aluksi kokeilla alueilla, jossa on vaikein pitkäaikaistyöttömyys.
Perustulo korvaisi työmarkkinatuen, asumistuen, opintotuen yms. tuet poislukien ainoastaan lapsilisät.

Yksityisyrittäjät voisivat ottaa myös tilapäisesti näitä työntekijöitä 1kk/v/hlö esim. lomiensa tuuraajaksi. Tällöin hän joutuisi maksamaan ainoastaan toisen 800e/kk ko. henkilölle. Tästä menisi sitten jo hiukan verojakin, jonka työllistyjä maksaa.

Myös yritys tai työllistäjä saisi 1v ajaksi tuon 800e/kk, johon maksaisivat työntekijälle täydennyksen vähintään minimi tes mukaisen palkan täyttämiseksi.
Samalla 0-40 h/vko sopparista luovuttaisiin ja se muuttuisi 16-40 h/vko soppariksi.

Äänestä
  • Perustulo on vastikkeeton. Sen LISÄKSI tehdystä työstä saa SEN PÄÄLLE palkkaa. Eli jos perustulo on 1000€/kk, mikä on aika minimi että pysyy katto päänpäällä ja saa vieläpä ruokaakin, niin 15h/vko voisi osa-aikaisena tienata vaikka 800€/kk, joten tulot olisivat 1000€/kk perustulo osa-aikainen 800€/kk palkka = 1800€/kk.

    Näin systeemi kannustaisi työntekoon. Muut esitetyt vaihtoehdot on paskaa.

    Äänestä

  • Huom. laskemassani 1000€/kk perustulossa on huomioitu se seikka, että siihen sisältyy asumistuki joka on mallissani siirretty perustulon alle. Jos asumistuki pysyy erillisenä, voi perustulo olla noin 550-600€/kk..

    Äänestä

Perustulon ja työtulojen yhteismäärän raja, ennenkuin työtulot vaikuttavat perustulon määrään, tulee säätää semmoiseksi, että se on vähintään 2000€/kk.

Eli jos perustulo vastikkeettomana on 1000€/kk (joka voi olla monien ainoa tulonlähde, jos ei töitä ole), niin saat tienata sen lisäksi työtuloja 1000€/kk, ennen kuin perustulo alkaa pienenemään.

Tämä mahdollistaa osa-aikatöiden kannattavuuden sekä tekee systeemistä nykyistä paljon järkevämmän. Työllistävä vaikutuskin olisi varmasti hyvä.

Ei voida ajatella, että perustulon ja työtulojen yhteismäärä saisi olla joku hassu (osa-aikaisen työn palkan suuruinen) 1100-1200€/kk, ja sen päälle tienatut yhteistulot pudottaisivat perustulon pois, sillä se olisi sama kuin nykyinen työmarkkinatuki asumistuki sossutuki -malli, joka on jo havaittu työhön kannustamattomaksi, koska 1200€ tehden työtä bruttona EI RIITÄ asianmukaiseen elämiseen, huomioonottaen että noilla tuloilla ollessa joutuu vielä paiskia töitä ja käydä sossunluukullakin mahdollisesti.

Raja pitää ehdottomasti perustulon sekä palkan yhdistelmällä olla noin 2000€/kk jos ei enemmänkin ennenkuin se vaikuttaa perustuloon, ja perustulon puolestaan pitää olla vähintäänkin 1000€/kk (turvaa minimitoimeentulon ja vuokrakulut), sekä vastikkeeton.

Äänestä
  • Huom. laskemassani 1000€/kk perustulossa on huomioitu se seikka, että siihen sisältyy asumistuki joka on mallissani siirretty perustulon alle. Jos asumistuki pysyy erillisenä, voi perustulo olla noin 550-600€/kk.

    Äänestä

> Perustyö, josta saa perustuloa. <

Joo, kunhan se perustyö kattaa pienYRITTÄJYYDENKIN!

Ei siitä perustulosta mitään hyötyä ole jos joutuu jonkun toisen varallisuutta kartuttamaan ORJAna!

Sehän juuri perustulon idea oli että pienyrittäjäkin saa sosiaaliturvan.

Ja että työttömät voivat tehdä pienyrittäjyyttä menettämättä heti kaikkia tukiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HallitusKokeilu kirjoitti:

Perustulokokeilu on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan.

Perustulon tarkoituksena on antaa perusturvaa, poistaa kannustinloukkuja ja vähentää byrokratiaa.

Poliittisella kentällä perustulo saa kannatusta oikealta ja vasemmalta.

Kaikki siis valmista kaikille vastikkeettomasti tilille kilahtavalle kansalaispalkalle?

On ainakin viisi ongelmaa, joita perustulokokeilua suunnittelevan hallituksen pitäisi pohtia.

1) Mitä perustulolla tarkoitetaan?

a) Perustulolla voidaan tarkoittaa jokaiselle kansalaiselle vastikkeetta kuukausittain kilahtavaa euromäärää, josta tietyn rajan yli menevä summa kerätään myöhemmin verona pois.

b) Perustulosta puhuttaessa voidaan tarkoittaa myös negatiivista tuloveroa. Tässä mallissa määritellään tietty tulotaso, jonka alle ansaitseville kansalaisille maksetaan tulotukea, kunnes määrätty taso saavutetaan.

c) Vastikkeellinen "osallistava" perusturva jonka saa kun suostuu orjaksi.

2) Kuinka suuri tai siis pieni perustulon tulee olla?

Kuinka suuri perustulon tulee olla ja mitä nykyisiä tulonsiirtoja sillä korvataan? Puhutaanko "puhtaasta" perustulosta, joka korvaa toimeentulotuen, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan, opintotuen ja asumistuen? Vai jätettäisiinkö esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha vastikkeettoman perustulon ulkopuolelle?

Liian korkea perustulo vähentää työnteon houkuttelevuutta samalla kun se käy liian kalliiksi valtion budjetille.

Liian matala perustulo taas ei riitä ihmisarvoiseen elämiseen.

Jos perustulon rinnalla säilytetään suuri määrä nykyisiä tulonsiirtoja, byrokratia ei vähene ja koko uudistuksen tarkoitus hämärtyy.

Toisaalta korkeakaan perustulo ei välttämättä käykään yhteiskunnalle kalliiksi, mikäli työnteko säilyy houkuttelevana, ihmisten taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy ja paperisota vähenee.

Perustulomallin lopulliset kustannukset selviävätkin vasta sitten jos ja kun malli otetaan käyttöön.

Vihreät ehdottavat vastikkeetonta 560 euron suuruista perustuloa, jonka päälle maksettaisiin syyperusteisia tukia, kuten ansiosidonnainen työttömyysturva.

Vasemmiston perustuloesitys säilyttäisi ansiosidonnaisia tukia, mutta olisi 620 euron suuruinen.

Kokoomus ajaa ns. verotili muotoista perustuloa, jossa verotus olisi kokoajan ajantasalla. Jos jossain kuussa tuloja ei olisi lainkaan, tilille kilahtaisi valtiolta ns. perustulo. Tämä helpottaisi ihan pienienkin töiden vastaanottamista.

Iso kysymys onkin millaista perustuloa Keskusta ja Sipilä tarkoittavat?

3) Pääministeri Juha Sipilä on toistuvasti ehdottanut perustulon kokeilua alueellisesti ennen sen käyttöönottoa.

Ongelmana on että alueellinen perustulokokeilu voi olla täysin hyödytön.

Alueellisessa kokeilussa on nimittäin tutkimuksellinen ongelma: maantieteellisesti rajattu kokeilu ei välttämättä tuota arvokasta tietoa perustulon vaikutuksista. Tämä johtuu siitä, että kunnat ovat erilaisia.

Entisessä tehdaspiippukaupungissa perustulon kustannukset ja vaikutukset olisivat täysin erilaiset kuin suurkaupungissa, jossa on kymmeniä tuhansia opiskelijoita ja alhainen työttömyys.

Perustuslaki ei salli kansalaisten eriarvoista kohtelua, paitsi silloin kun menettelyllä tuotetaan yhteiskunnalle arvokasta tietoa.

Silloin kokeilua varten on säädettävä laki, ja laissa määriteltiävä läänit, joissa asuvia poikkeava menettely koskee.

Jos voidaan olettaa, että alueellinen kokeilu ei arvokasta tietoa tuota, on vaikea perustella perustuslaista poikkeamista.

Myös valtakunnallinen perustulokokeilu voi olla perustuslain vastainen?

Perustuloa kenttäkokeena selvittänyt ajatushautomo Tänk ehdottaa perustulon kokeilua täysin satunnaisella 8000 henkilön otannalla. Kokeilu kestäisi kaksi vuotta, osallistujat valittaisiin arpomalla, eikä osallistumisesta voisi kieltäytyä ”arpaonnen” sattuessa kohdalle, vaikkei tässä ole mitään järkeä koska saattaa olla että ne 8000 eivät ole koko aikana lainkaan työttöminä tai tarvitse perustuloa?!

Perustulokokeilussa osa kansalaisista saisi rahallista turvaa eri perustein kuin muut, joten Tänkin ehdottama perustulokokeilu on siten ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa.

Lain on kerrottava tarkasti keneen eriarvoista menettelyä sovelletaan.

Onko perustulon valtakunnallinen tai alueellinen kokeilu Suomessa edes mahdollista, selviää vasta kun kokeilun edellyttämä lakiehdotus tulee perustuslakivaliokunnan tarkasteltavaksi.

Päättäjien haasteena on löytää suomalaiseen yhteiskuntaan toimiva malli, eikä sitä välttämättä löydetä ensi yrittämällä.

Sitä ennen pitäisi tietenkin löytää yhteisymmärrys koko perustulon mallista, suuruudesta ja siitä miten mahdollinen kokeilu suoritetaan, jos suoritetaan.

Ja koko uudistus voi töksähtää Suomen perustuslakiin.

http://yle.fi/uutiset/viisi_isoa_estetta_perustulokokeilun_tiella/8035337

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu