Olen jo kauan pähkäillyt autonvaihtoa mutta päätöksen tekeminen suuntaan tai kolmanteen ei todellakaan ole helppoa. Lopulta koin valaistumisen näitä palstoja tutkailemalla.
Olen körötellyt viimiset vuodet Corollan ensimmäisellä 12 venttiilisellä versiolla. Kelpo auto vieläkin vaikka kilometrejä on siihen kertynyt liki 20 vuoden aikana jo melkein 300 tuhatta. Aluksi ajattelin hankkia jonkun isomman, noin 15 tuhannen eken luokasta. Sellaista olisin kuitenkin joutunut rahoittamaan osittain osamaksulla. Onneksi käsitin Yleismiehen viestin: Älä pistä viimeisiä rahojasi likoon autoon.
Halusin kuitenkin hieman luxusta ja samalla sellaista luotettavuutta mitä suolavedessä liotettu Tojoni on tarjonnut. Mikä neuvoksi kun rahavarat eivät riitä?
Otin Yleismiehen neuvosta vaarin ja harkitsin tarkemmin. Miksi luopua tojosta kun se kerran vielä toimii? Joku muutos autotilanteeseeni oli kuitenkin saatava. Esson baarissa tuli jälleen kerran puheeksi saksanrupuskat. Paras hinta-luxus –suhteeltaan on kuulemma Bemarin 750. Sen V-12 moottori sopii kuulemma erityisen hyvin sukulaisvierailuihin. Matka-ajossa kulutus jää alle 10 litran eikä hankintahintakaan kukkaroa kurita.
Ajelen siis edelleenkin Tojollani ja Bemari lepää tallissa harrasteautona. Se auttaa tulevaisuudessa jopa pienentämään vakuutusmaksujani, sillä minulle tulee usein pitkiä taukoja ajamiseen. Kun seisonta-aikaa on kulunut melkein kuukausi on kätevää olla olemassa vara-auto jonka voi ottaa käyttöön pakottavassa ajotarpeessa. Bemunhan voi laittaa jälleen seisomaan kun tojon 30 seisontavuorokautta tulee täyteen.
Toki onhan isossa Bemarissa omat kulunsa mutta itse tekemällä uskon niistäkin selviäväni kohtuullisesti. Eikä sitä tiedä vaikka näpräämisestä olisi jopa hankkeeksi asti. Niin ja toisekseen, onhan tilillä vielä rahhoo, kiitos Yleismiehen.
Olen körötellyt viimiset vuodet Corollan ensimmäisellä 12 venttiilisellä versiolla. Kelpo auto vieläkin vaikka kilometrejä on siihen kertynyt liki 20 vuoden aikana jo melkein 300 tuhatta. Aluksi ajattelin hankkia jonkun isomman, noin 15 tuhannen eken luokasta. Sellaista olisin kuitenkin joutunut rahoittamaan osittain osamaksulla. Onneksi käsitin Yleismiehen viestin: Älä pistä viimeisiä rahojasi likoon autoon.
Halusin kuitenkin hieman luxusta ja samalla sellaista luotettavuutta mitä suolavedessä liotettu Tojoni on tarjonnut. Mikä neuvoksi kun rahavarat eivät riitä?
Otin Yleismiehen neuvosta vaarin ja harkitsin tarkemmin. Miksi luopua tojosta kun se kerran vielä toimii? Joku muutos autotilanteeseeni oli kuitenkin saatava. Esson baarissa tuli jälleen kerran puheeksi saksanrupuskat. Paras hinta-luxus –suhteeltaan on kuulemma Bemarin 750. Sen V-12 moottori sopii kuulemma erityisen hyvin sukulaisvierailuihin. Matka-ajossa kulutus jää alle 10 litran eikä hankintahintakaan kukkaroa kurita.
Ajelen siis edelleenkin Tojollani ja Bemari lepää tallissa harrasteautona. Se auttaa tulevaisuudessa jopa pienentämään vakuutusmaksujani, sillä minulle tulee usein pitkiä taukoja ajamiseen. Kun seisonta-aikaa on kulunut melkein kuukausi on kätevää olla olemassa vara-auto jonka voi ottaa käyttöön pakottavassa ajotarpeessa. Bemunhan voi laittaa jälleen seisomaan kun tojon 30 seisontavuorokautta tulee täyteen.
Toki onhan isossa Bemarissa omat kulunsa mutta itse tekemällä uskon niistäkin selviäväni kohtuullisesti. Eikä sitä tiedä vaikka näpräämisestä olisi jopa hankkeeksi asti. Niin ja toisekseen, onhan tilillä vielä rahhoo, kiitos Yleismiehen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ääliö !!!
Näiden vanhojen loistoautojen laittaminen on kyllä mukava harrastus, mutta lämmin ja iso autotalli silloin pitää olla. Jos ei lämmintä säilytystilaa ole, niin aivan turhaa on näitä hienoja loistoautoja tänne raahata. Ulkosäilytyksessä nämä autot ruostuvat piloille parissa vuodessa.
Takavuosilta ( yli 10 vuotta sitten) muistan yhden kaverin, joka oli tuonut ulkomailta erään harvinaisen urheiluauton, mutta hänellä ei ollut rahaa sitä heti kunnostaa eikä laittaa lämpimaään kuivaan varastoon. Tein kaverille autosta varsin kohtuullisen tarjouksen, mutta ei hän "pilkkahinnalla" suostunut sitä autoa minulle myymään. Hän kertoi auton olevan niin harvinainen malli, että sen arvo nousisi parissa vuodessa suunnattomasti, joten myynti ei silloin kannattanut.
Kauppaa ei syntynyt, ja kaveri laittoi auton pariksi vuodeksi pihanurmikolle muovipeitteen alle säilytykseen ja "korkoa kasvamaan". Lopputuloksen saatattekin kaikki arvata! Parin vuoden jälkeen menin katsomaan tätä autoa, mutta sillä kerralla en enää viitsinyt tehdä siitä tarjousta, sillä auto oli läpeensä mätä. Siitä ei olisi saanut enää autoa tekemälläkään, vaan se oli vietävä suoraan romuttamolle.
Mitä opimme tästä tarinasta? Opimme tietysti sen, että köyhän ei kannata ostaa harvinaista erikoisautoa varastoon korkoa kasvamaan. Jos ihmisellä ei ole isoa lämmintä autotallia käytössään, niin silloin pitää käyttää vain tavallista vaatimatonta käyttöautoa, eikä mistään harrasteautoista kannata edes haaveilla. Ihan samasta syystä ei köyhän kannata Saksastakaan ostaa liian hienoa käyttöautoa itselleen, sillä kadulla säilytettyna se ruostuu hetkessä pilalle.
Kysykää runttaajalta. Hän kyllä tietää. On kuulemma ajellut satojatuhansia v12:aan