Miten säilyttää haasteellisuus parisuhteessa? Ovatko pitkässä parisuhteessa naistaan kunnioittavat ja huomioivat miehet vain unelma?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo melkein kolme vuotta. Muuten menee todella hyvin, mutta nyt olen huomannut, että hän käyttää minun kiltteyttäni aikalailla hyväksi. Hän tietää, että minä teen hänelle mielelläni ruokaa, kun hän tulee illalla kotiin ja lähes viikottain ostan hänelle syystä tai toisesta jonkin yllätyksen kuten uuden dvd:n, jotain herkkuja tms. Viime viikolla tiesin, että hänellä oli ollut raskas työpäivä ja järjestin hänelle picknikin olohuoneeseemme, ostin viiniä, herkkuja, hierontaöljyä, sytytin kynttilöitä ja annoin hänelle tunnin hieronnan uudessa seksikkäässä asussani. Nyt hän on alkanut pitää näitä yllätyksiä itsestäänselvyyksinä. Kun hän eilen tuli pikkujouluista hän valitti ja huusi, kun en ollut järjestänyt hänelle mitään yllätystä, enkä edes siivonnut sillä aikaa (vaikka koti oli suht siisti). Ihmettelin vain, että miksi minun pitäisi järjestää yllätyksiä ja siivota kotona, kun hän on juhlimassa. Monet muut naiset nalkuttaisivat ja huutaisivat, kun mies tulee kotiin pikkujouluista haisevana ja väsyneenä.
Aina kun riitelemme, hän saattaa sanoa minulle tosi pahoja asioita, mutta joka kerta hän saa kaikki nuo asiat anteeksi näkemättä mitään suurempaa vaivaa sen eteen, sillä minä haluan rauhan välillemme. Osaan kyllä sanoa takaisin, mutta puhun aina asiasta, enkä lauo ilkeyksiä kuten hän. Hän saa mennä ja tulla kuten haluaa (hän ei tosin käy juuri koskaan missään vaan viihtyy ennemmin kotona kanssani), enkä koskaan kiellä häneltä mitään. Tiedän, että hän on uskollinen, joten hänen "vapautensa" ei ole minulle ollut koskaan mikään ongelma.
Poikaystäväni on siis tottunut aivan liian hyvään ja pitää nykyään minua itsestäänselvyytenä. Tiedän, että hän rakastaa ja jumaloi minua ylikaiken. Minun menettäminen olisi hänelle maailmanloppu. Olen monesti ajatellut vakavasti, että lopettaisin suhteemme, sillä mielestäni ansaitsisin parempaa eli jonkun joka pitäisi minusta yhtä hyvää huolta kuin minä hänestä. Hän ei kuitenkaan ota minua koskaan vakavasti, eikä ikinä voisi uskoa, että jättäisin hänet.
Luulen, että ainoa syy siihen, että hän edes hieman "hoitaa suhdettamme", on se, että saan niin paljon huomiota muilta miehiltä. Hän on monesti sanonut, että jos päästäisi minut hetkeksikin pois silmistään, joku toinen veisi minut heti häneltä. Jopa hänen perheensä, sukulaisensa ja ystävänsä ovat sanoneet hänelle, että hän ei ikinä saa pidettyä minua ulkonäköni vuoksi.
Itse opiskelen korkeakoulussa ja käyn sen ohella vielä töissä. Päiväni ovat usein raskaita ja luonnollisesti haluaisin itsekin joskus, että joku odottaisi minua ruoan kanssa puhtaassa kodissa. Näin käy vain liian harvoin.
En haluaisi lopettaa yllätyksien tekemistä tai suhteen hoitamista, sillä ne ovat mielestäni yksi osa onnellisen suhteen tekijöistä. Mutta miten saisin myös poikaystäväni huomioimaan minua? Kaikki exäni ovat sanoneet, että kaipaavat minua, ja ymmärsivät arvoni vasta, kun olivat menettäneet minut. Näinkö käy taas tässäkin parisuhteessa? Ovatko kaikki suhteeni tuhoon tuomittuja?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo melkein kolme vuotta. Muuten menee todella hyvin, mutta nyt olen huomannut, että hän käyttää minun kiltteyttäni aikalailla hyväksi. Hän tietää, että minä teen hänelle mielelläni ruokaa, kun hän tulee illalla kotiin ja lähes viikottain ostan hänelle syystä tai toisesta jonkin yllätyksen kuten uuden dvd:n, jotain herkkuja tms. Viime viikolla tiesin, että hänellä oli ollut raskas työpäivä ja järjestin hänelle picknikin olohuoneeseemme, ostin viiniä, herkkuja, hierontaöljyä, sytytin kynttilöitä ja annoin hänelle tunnin hieronnan uudessa seksikkäässä asussani. Nyt hän on alkanut pitää näitä yllätyksiä itsestäänselvyyksinä. Kun hän eilen tuli pikkujouluista hän valitti ja huusi, kun en ollut järjestänyt hänelle mitään yllätystä, enkä edes siivonnut sillä aikaa (vaikka koti oli suht siisti). Ihmettelin vain, että miksi minun pitäisi järjestää yllätyksiä ja siivota kotona, kun hän on juhlimassa. Monet muut naiset nalkuttaisivat ja huutaisivat, kun mies tulee kotiin pikkujouluista haisevana ja väsyneenä.
Aina kun riitelemme, hän saattaa sanoa minulle tosi pahoja asioita, mutta joka kerta hän saa kaikki nuo asiat anteeksi näkemättä mitään suurempaa vaivaa sen eteen, sillä minä haluan rauhan välillemme. Osaan kyllä sanoa takaisin, mutta puhun aina asiasta, enkä lauo ilkeyksiä kuten hän. Hän saa mennä ja tulla kuten haluaa (hän ei tosin käy juuri koskaan missään vaan viihtyy ennemmin kotona kanssani), enkä koskaan kiellä häneltä mitään. Tiedän, että hän on uskollinen, joten hänen "vapautensa" ei ole minulle ollut koskaan mikään ongelma.
Poikaystäväni on siis tottunut aivan liian hyvään ja pitää nykyään minua itsestäänselvyytenä. Tiedän, että hän rakastaa ja jumaloi minua ylikaiken. Minun menettäminen olisi hänelle maailmanloppu. Olen monesti ajatellut vakavasti, että lopettaisin suhteemme, sillä mielestäni ansaitsisin parempaa eli jonkun joka pitäisi minusta yhtä hyvää huolta kuin minä hänestä. Hän ei kuitenkaan ota minua koskaan vakavasti, eikä ikinä voisi uskoa, että jättäisin hänet.
Luulen, että ainoa syy siihen, että hän edes hieman "hoitaa suhdettamme", on se, että saan niin paljon huomiota muilta miehiltä. Hän on monesti sanonut, että jos päästäisi minut hetkeksikin pois silmistään, joku toinen veisi minut heti häneltä. Jopa hänen perheensä, sukulaisensa ja ystävänsä ovat sanoneet hänelle, että hän ei ikinä saa pidettyä minua ulkonäköni vuoksi.
Itse opiskelen korkeakoulussa ja käyn sen ohella vielä töissä. Päiväni ovat usein raskaita ja luonnollisesti haluaisin itsekin joskus, että joku odottaisi minua ruoan kanssa puhtaassa kodissa. Näin käy vain liian harvoin.
En haluaisi lopettaa yllätyksien tekemistä tai suhteen hoitamista, sillä ne ovat mielestäni yksi osa onnellisen suhteen tekijöistä. Mutta miten saisin myös poikaystäväni huomioimaan minua? Kaikki exäni ovat sanoneet, että kaipaavat minua, ja ymmärsivät arvoni vasta, kun olivat menettäneet minut. Näinkö käy taas tässäkin parisuhteessa? Ovatko kaikki suhteeni tuhoon tuomittuja?
Vastaukset 17
Vanhimmat
muija oot. Aivan liian kiltti. Meillä miehillä ei ole sitä mielikuvitusta jota tarvittaisiin. Mutta kyllä tuossa tilanteessa hoitaisin sua parhaalla mahdollisella tavalla. Lopeta se hyysäys ja tuu mu luo.
Niin no sitähän se mun poikaystäväkin valittaa, että se ei ikinä keksi mitään, mitä se voisi tehdä mulle. Mutta ei sen tarvitse olla mitään suurta. Olisi esimerkiksi ihana löytää joku kaunis viesti tyynyltä kun illalla menee nukkumaan. Mutta sekin on ilmeisesti liikaa vaadittu.
Mä luulen, että "vekku" säkin alkaisit lopulta pitämään mua itsestäänselvyytenä. Niinkuin mun poikaystävä sanoi eilen, mun kohtalo on olla "maailman ihanin tyttöystävä tai vaimo" ja samalla ilmeisesti päähänpotkittavana. Pitää vain varoa, että tätä ei tapahdu myös esim työelämässä...
Samantapaista olen kokenut. Mies pitää itsestäänselvyytenä niin kauan kun olet sitä.
Ala olla kiltti myös itsellesi. Älä odota, että toinen tekee sinulle samoin kuin sinä itse teet hänelle, koska se kirjoituksestasi päätellen on turhaa. Hemmottele itseäsi raskaan työpäivän/koulupäivän jälkeen hoitamalla itseäsi. Anna itsellesi vapaata aikaa, syö jotain hyvää, lue kirjoja, käy kylässä,ihan mitä mielesi tekee. Siis hemmottele myös itseäsi, olet ansainnut sen.
nimenomaan.
hyysääminen ja miehesi liiallinen huomiointi. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Oletko muuten miettinyt mitä on "yllätystenjärjestämishimosi" takana? Kerjäätkö niin hyväksyntää itsellesi? Eihän yllätykset ole enää yllätyksiä jos toinen niitä odottaa???
Miten muuten reagoit poikaystäväsi huutamiseen hänen palatessa pikkujouluista? Et kai vain ollut hiljaa tai edes selittänyt järkevästi jotain kuten esim. "kotihan on ihan siisti"???? Juuri tuollaisiin todella röyhkeään silmille hyppimiseen täytyy vastata terävästi ja vähän ilkeästi takaisin.
Joskus yllätysten järjestäminen voi olla hyväksytyksi tulemisen tarvettakin tai miellyttämisen halua. Samoja oireita on ollut itsellänikin, mutta on opittava olemaan myös terveesti itsekäs. Ja vaadittava myös itselle kunnioitusta ilman toisen jatkuvaa palvontaa. (Valitettavasti tämä kuulostaa sinulla siltä.) Älä enää nöyristele, huomaavainen saat olla, mutta liika on aina liikaa. Liiallista kiltteyttä käytetään vain hyväksi. Näytä sinäkin missä sinun kiltteytesi raja kulkee! (Siis et ota vastaan tarpeettomia haukkuja jne.)
Kunnioita itseäsi nainen!
"Hän saa mennä ja tulla kuten haluaa (hän ei tosin käy juuri koskaan missään vaan viihtyy ennemmin kotona kanssani), enkä koskaan kiellä häneltä mitään."
Onko teillä mitään yhteistä harrastusta. Jos ei, niin voisitko patistaa hänet sinun mukaasi esim. urheilemaan tai käymään kanssasi jossain sinun mieluisissa paikoissa?
Laita vipinää herran kinttuun siten,että saat itsellesi jotain josta tykkäät.
Tuo haukkuminen ja nimitteleminen ei missään nimessä kuuluu hyvään parisuhteeseen. Herrasesi on varmaankin epävarma itsestään ja roolistaan parisuhteessanne, että yrittää alistaa sinua "orjakseen" ja tämän hän osaa, koska on kykenevä käyttämään hyväksi sinun sinisilmäisyyttäsi.
olen aivan samanlainen kuin sinäkin. poikaystäväni tosin ei oleta, että aina yllätän hänet jotenkin mukavasti tms. silti on niin turhauttavaa, ettei saa lähellekään samanlaista kohtelua osakseen. en haluaisi lopettaakaan "tapaani", sillä minusta tuntuu niin hyvältä, kun saan ilahduttaa poikaystäväni jotenkin. joskus vaan tulee mietittyä, että eikö tällaisessa suhteessa toinen osapuoli yksinkertaisesti tajua miten hyvää kohtelua saa osakseen?
Osaan kyllä sanoa takaisin, mutta väittelymme ajautuvat vain liian usein siihen, että hän alkaa haukkua ja moittia minua tms joihin en lähde mukaan. Mielestäni olisi lapsellista alentua samalle tasolle. Enkä toki ollut hiljaa, kun hän huusi minulle pikkujouluista saapuessaan, mutta vähän aikaa väiteltyämme asiat riistäytyivät sen verran käsistä, että lähdin ulos.
Ja siitä yllätyksien järjestämisestä. Ne voivat olla hyvinkin pieniä, mutta joka kerta osoittavat kuitenkin poikaystävälleni, että rakastan häntä. En siis tarkoittanut, että istumme joka viikko kynttilänvalossa tms saatan vaikka tehdä hänelle kouluun lähtiessäni aamiaisen valmiiksi ja jättää pienen viestin, kun hän vielä nukkuu.
Vuosi sitten olin jo jättämässä poikaystävääni, kunnes huomasin, kuinka kova paikka se hänelle olisi. Tuolloin hän teki kaikkensa näyttääkseen rakkautensa, jolloin tajusin, että vaikka hän ei aina huomioikkaan, hän rakastaa ja jumaloi minua. Viime kesänä tapasin miehen (oman poikaystäväni kautta), joka vei jalat altani. Hän ihastui minuun ja teki kaikkensa minun eteen, vaikka tiesi tottakai että seurustelen. Kukaan ei ollut koskaan kohdellut minua yhtä hyvin. En pettänyt koskaan poikaystävääni, mutta oli hyvin lähellä, etten jättänyt häntä. Poikaystäväni tiesi tästä kaikesta ja hän sekosi täysin siitä pelosta, että menettäisi minut. Jonkin aikaa meillä meni paremmin, kunnes nyt taas olemme palanneet samaan vanhaan. Nämä asiat ovat kuitenkin todistaneet minulle, kuinka tärkeä olen poikaystävälleni, mutta kuinka hän ei osaa arvostaa minua ennen kuin on menettämässä minut, tai silloin kun saan toisilta miehiltä huomiota.
Meillä on yhteisiä harrastuksia. Lisäksi matkustamme paljon yhdessä. Yleensä kaikki menee hyvin ja viihdymme toistemme seurassa, mutta tämä poikaystäväni huomioonottamattomuus tulee liian usein esiin myös esim matkoilla. Pari viikkoa sitten matkustimme junalla pohjoiseen. Junaan noustessamme poikaystäväni istahti ikkunapaikalle, antoi suuren ja raskaan laukkunsa minulle ja pyysi nostamaan sen ylös. Jäin suu auki tuijottamaan, että missä on herran käytöstavat.
Tiedän, että poikaystäväni ei "ansaitse" minua. Tämä ei tarkoita nyt, että olisin itserakas. Olen vain liian kiltti hänelle, enkä osaa muuttua. En ole koskaan väittänyt tai ajatellut, että olisin parempi kuin poikaystäväni. Olemme vain erilaisia. Toisaalta poikaystäväni käytös on kaikki minun omaa syytäni. Sen olen aina tiennyt, sillä kaikki edellisetkin parisuhteet ovat päätyneet samaan tilanteeseen. Vika siis löytyy minusta.
Rakastan kuitenkin poikaystävääni, eikä eroaminen olisi minulle helppoa. Hänelle se olisi luultavasti järkytys, sillä kaiken tapahtuneenkin jälkeen, hän on suoraan sanonut, että ei usko minun koskaan jättävän häntä.
En tiedä haenko hyväksyntää järjestämällä näitä yllätyksiä. Luonteeni on tällainen. Ajattelen aina ensin muita ja vasta sitten itseäni. Kummitätini on samanlainen, joten kai tämä luonnevika kulkee geeneissä. Toisaalta olen oppinut/perinyt jo kotoa tämän käytöksen. Vanhempani ovat aina hemmotelleet toisiaan. Äitini on monta kertaa sanonut, ettei ikinä voi sanoa, että tämä parisuhde on nyt valmis, täydellinen ja lopullinen, sillä aina jokaisen parisuhteen eteen tulee tehdä töitä. Edes 25 avioliittovuoden jälkeen hän ei voi olettaa, että hänen liittonsa kestäisi kuolemaan saakka. Mutta he ovatkin löytäneet kaltaisensa ja elävät hyvin onnellisina.
itse en osaa edes sanoa takaisin riitatilanteessa. se olen aina minä, joka pyydän anteeksi. vaikka en siis olisi tehnyt mitään. todella typerää, mutta teen sen vain sen takia, että vihaan riitelemistä ja jos en itse pyytäisi anteeksi, poikaystäväni pitäisi mykkäkoulua varmaan viikon. sellaista en vain jaksa. puuh...
Tää vaan on niin tuttua tää. Joo tiiän kyllä tähän ikään että romantiikka on naistenlehtien höpinää. Onk niin, että naiset on oikeasti kumminkin se seksinkipeempi sukupuoli? mulle ainakin iso osa parisuhdetta on sujuva seksi. Joo, saan kyllä aina kun pistän kynttilänvaloa ja hepeneitä ja annan lahjoja ja lepertelen ja vonkaan (siis silleen ettei äijä varvaan luulee aina loppujen lopuks tekevänsä ite alotteen). Mutta millä helkutilla miehenpuolen saisi oma-aloitteisesti sytyttään kynttilöitä ja vonkaamaan silleen romanttisesti. Ei kallejallulääppimistä vaan sitä just mitä neuvotaan kosmopolitanissa. Onko ne kaikki tosiaa niin pöljiäettei ne tajua ettei oo sen vaikeempaa vaalia parisuhdetta kuin tehdä naiselleen edes joskus (mutta huomhuom pyytämättä) näitä juttuja mitä tää tän viestiketjun muija tekee miehelleen. siis eikö seksi oo äijille tärkeetä vai eikö ne tajuu että seksi on yhtä kun parisuhde. että on oikeesti tehtävä hassuja ja hävettäviäkin juttuja että muija jaksaa pysyä vieressä.
nyt pois ja lujaa koska mulla oli sama mun ex miehen kanssa ja kun mä halusin esim. perjantaina pitää omaa aikaa enkä ainaista siivousta/paapomista ni johan pomppas eka tää kundi haukku ja sit alko otteet kovenemaan eka oli sormen päällä tökkimistä, tönimistä ja lopuksi olikin jo naamari turvoksissa.
Eli: LÄHDE POIS JA LUJAA
Kannattaa tosiaan erota. Tuo onkin ainut ongelma parisuhteessa; ratkaisee parisuhteen kiemurat ja tulee onnelliseksi. Toiset kyllä ovat keskustelleet asioista mutta se taitaa olla jo vanhanaikaista.
Hmm. Aika mielenkiintoinen ongelma. Löysin joitakin tuttuja piirteitä; itsellänikin on taipumus hemmotella ja miellyttää rakkaitani yksinkertaisesti siksi, että he ovat rakkaitani... JA olen ollut avomiehelleni vihainen siitä, että en saa häneltä vastaavaa takaisin. Asiasta keskusteltiin ja lopputulos oli jotakuinkin tämä:
Suurin osa miehistä on käytännönläheisiä ja heille rakkauden ilmaiseminen merkitsee eri asioita kuin naisille. Miehet osoittavat rakkauttaan arkisemmilla asioilla; korjaamalla naisen polkupyörän, käyttämällä auton pesussa, asentamalla jouluvalot ikkunaan jne. Alun ongelmien jälkeen opettelin näkemään mieheni rakkaudenosoitukset, enkä enää vaatinut häntä yllättämään minua omilla ehdoillani.
Naiset liian usein haluaisivat miehiltään samanlaista romantiikkaa kuin itse miehilleen osoittavat. Mutta jo siinä kohdin tulee ongelma; eihän keneltäkään voi odottaa, että osaisi lukea ajatukseni ja täyttää toiveeni? Jos haluaa romanttisen kynttiläillallisen, niin on parasta pyytää sitä (vaikka sitten "pilke silmäkulmassa"). Vihjaukset eivät tehoa.
Ja kolmanneksi; jos odottaa saavansa hemmotteluistaan jonkinlaisen "vastineen", niin koko jutusta katoaa idea. Antaminen on antamista vain silloin, kun sen tekee pyyteettömästi ja vastinetta odottamatta.
Mutta sinun ongelmasi on monimutkaisempi. Uskon nimittäin, että itsekin tajuat nuo ylläolevat seikat. Tuo viimeisin kirjoituksesi hämmensi minua suuresti; onko miehesi todella tuollainen moukka ja typerys??? Ei ihme, että koet olevasi itsestäänselvyys, jos toinen pitää sinua kotiapulaisena, yllärikoneena ja vielä laukunkantajanakin! Miehille on kyllä varsin tyypillistä, että tunteet arkipäiväistyvät ja käytös muuttuu sen myötä (uudesta autosta tulee 50 000 km:n jälkeen jo vanha...jos ymmärrät vertauksen). Eron uhka muistuttaa häntä jälleen sinun ihanuudestasi, kunnes arki taas muuttaa kaiken tutuksi ja tavalliseksi. Mutta sitä ei pidä hyväksyä.
Neuvoni onkin; jätä hemmottelu ja kodin hoitaminen joksikin aikaa. Ole kylmä ja viileä, pompota miestäsi, kuten hän on pompottanut sinua (aina kun herkempi puolesi nousee esiin, muistele ikävimpiä asioita, joita hän on sinulle tehnyt). Osoita hänelle, että et ole mikään kynnysmatto, vaan että sinullakin on oikeuksia!!! Uusi, vahvempi puolesi saattaa olla juuri se kipinä, jota miehesi tarvitsee pitääkseen tulta yllä.
Älä anna kenenkään hyväksikäyttää sinua. VAin sinä itse voit sen estää, olemalla tiukempi ja määrittämällä selkeät rajat sille, mitä siedät ja mitä et.
Elämä on epäreilua ei voi mitään, sun on pakko ottaa ittestäs niskasta kiinni et saa antaa itsesi kohdella niin, olet nähnyt kuitenkin suurta vaivaa parisuhteen eteen. Muutenkin elämässä tärkein henkilö on sinä itse jos ei kunnioita itseääni sitä helposti tulee tallotuksi. Sua odottaa parempi mies varmasti jossain...
asiat kääntyy aina jotenkin niin että MINÄ olen pyytämässä anteeksi ja lepyttelemässä miestäni, vaikka MINUN piti olla hänelle vihainen ja hänen pyytää minulta anteeksi!
En vain jaksa riidellä, varsinkaan kun mieheni ei osaa "riidellä oikein", eli hän voi aloittaa jonkun riidan, muttei sitten suostu selvittämään sitä. ->Sitten minä yritän yksinäni selvittää asiaa ja kysyn koko ajan mieheni mielipidettä. ->Siitä mieheni hermostuu vielä enemmän. -> Ja minä hermostun kun hän ei voi vastata ja puhua ja selvittää tilannetta heti. -> huudan ja intän, kysyn, mieheni on hiljaa eikä katsokaan minua. -> Näin ollaan tilanteessa että mä alan pyytää anteeksi ja yritän rauhoittaa tilannetta ja lepyttää miestäni, anteeks, anteeks, anteeks että taas hermoistuin...
Lopuksi en edes muista mikä oli koko tilanteen alku, mikä oli riidan alkuperäinen aihe!? Eli asian selvittäminen jää kesken ja se ikäänkuin lakaistaan maton alle, koska niin on helpompi taas ainakin viikon.
On vaikeaa olla hyvä ihminen! =(