-Toisin sanoen yksinäisyys.
Kirjoittakaa aivan rehellisesti, mitä itse ajattelisitte toisesta ihmisestä, joka kertoo, ettei hänellä ole kavereita/ystäviä. Tähän ihmiseen olet tutustunut treffit tms. sivulla, ja olette tutustumassa toisiinne.
En kirjoita kaverittomuutta profiiliini, koska tämä ei mielestäni ole kuitenkaan luonnettani määrittelevä piirre.
En mitenkään pelkää reaktioita. Olen vain kiinostunut asiasta. En tiedä kehtaavatko ihmiset puhua suoraan netissäkään, kun on kahdenvälisestä keskusetlusta kyse. :)
Enemmän ihmiset täällä valittaa sitä, kun kukaan ei huoli, mutta kysyinpähän kuitenkin.
Millaisia ennakkoluuloja "yksinäisyys" herättää?
Kirjoittakaa aivan rehellisesti, mitä itse ajattelisitte toisesta ihmisestä, joka kertoo, ettei hänellä ole kavereita/ystäviä. Tähän ihmiseen olet tutustunut treffit tms. sivulla, ja olette tutustumassa toisiinne.
En kirjoita kaverittomuutta profiiliini, koska tämä ei mielestäni ole kuitenkaan luonnettani määrittelevä piirre.
En mitenkään pelkää reaktioita. Olen vain kiinostunut asiasta. En tiedä kehtaavatko ihmiset puhua suoraan netissäkään, kun on kahdenvälisestä keskusetlusta kyse. :)
Enemmän ihmiset täällä valittaa sitä, kun kukaan ei huoli, mutta kysyinpähän kuitenkin.
Millaisia ennakkoluuloja "yksinäisyys" herättää?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tää on off the topic, mutta tarkoitan muuten samanikäistä ihmistä johon olet tutustumassa.
En ole enää nuori mutta ei minusta yksinäisyys ole paha asia. Itse olen yksinäinen fyysisesti eli ei ole niitä ystäviä kenen kanssa jtk tekisi. Mutta toisaalta en niitä kaipaakaan, olen tälläinen yksin viihtyvä tyyppi ennenminkin. Mutta minulla on ystäviä, kaukana asuvia, juttelemme ja kirjoittelemme eli henkisellä tasolla en ole yksin.
Tutustuin joku vuosi mieheen jolla ei ollut ystäviä, itseäni se ei häirinnyt mutta häntä itseään tosi paljon. Riippuu varmaan siitä miten sosiaalinen toinen ihminen on, jos omaa paljon ystäviä voi ihmetellä miksei niitä toisella ole. Pääasia kait on ettei ala "riippumaan" siinä seurustelukumppanissa, tätä monet ehkä pelkää.
Niin tuota ajattelinkin myös, että joku saattaa pelätä takertumista. Mä en kyllä usko, että takertuisin kehenkää.:) Ennemminki epäilen, että jotkut haluais edetä liian nopeesti.
Kaverittomuus on kyllä kieltämättä status -asiana aika negatiivinen... en oo kelvannu kellekään tms? Huono luonne? Nössö? :)
No minä ainakin olen nössö. Kun on koko ikänsä ihan pikkulapsesta asti saanut ainakin kuvaannollisesti turpiinsa, niin sitä alkaa vierastaa suorempaa toimintaa. Vaikka sitten vanhempana huomaakin, että ronskimmalla otteella saisi naista, niin ei sitä enää niin vain osaa käyttäytymistään muuttaa.
En ajattele kaverittomuudesta mitään sen kummempaa jos toinen ei sitä sellaisena esitä. Esim. Jos mies mainostaisi sitä jo profiilissaan en laittaisi viestiä sillä luulisin miehen etsivän kumppania parannukseksi yksinäisyyteensä (ja tällä tarkoitan nyt sen sortin parannusta että miehen mielestä KAIKKI vapaa-aika tulisi viettää yhdessä eikä toinen saisi enää suhteessa nähdä kavereitaan kun mies ei halua olla yksin sen aikaa). Näitäkin on nimittäin tullut nähtyä ihan liikaa.
Mutta jos asia ei olisi miehelle itselleen mikään ongelma ja tulis vaikka vaan ohimennen puheeksi esim. "Mitä teet viikonloppuna? Ootko menossa kavereiden kanssa ulos?", "Ei mulla oo kavereita keiden kanssa mennä mut aattelin käydä kattoos sen uuden näyttelyn kaupungin talolla. On kuulemma hieno." - no problem, pidä hauskaa näyttelyssä!
Yks ja samahan se mulle muuten on onko toisella omia kavereita, ehkä hän ei niitä edes kaipaa, kunhan hänellä on oma elämä ja hän osaa itse ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan eikä ripustaudu ja yritä sysätä sitä vastuuta minulle.
En näe minkäänlaisena ongelmana. Enemmänhän sillon jää kahdestaan aikaa jos toisen ei pidä nähdä kavereita esim. joka toinen viikonloppu, ja muutenkin parhaimmillaan kumppani on samalla se paras kaveri jonka kanssa viettää eniten aikaa.
Itsellänikään ei käytännössä ole kavereita, kun niillä on nykysin niin erilainen elämäntilanne kun mulla, ovat naimisissa, pienet lapset ym. eli eipä tule nähtyä kun 1-2 kertaa vuodessa.
On se vähän turn-off, muttei ehdoton sellainen kuitenkaan. Edellisellä kumppanillani ei oikein ollut kavereita, ei ainakaan sellaisia joiden kanssa olisi aikaa viettänyt juuri koskaan. Eipä se haitannut, hyvä tyyppi oli silti, eikä mitään takertujatyyppiä tai liian erakkokaan. Olisin kuitenkin toivonut, että hänellä olisi ollut ystäviäkin, sillä pidemmän päälle (hänen mt-ongelmistaan johtuen) kävi liian raskaaksi olla se ainut läheinen ihminen ja ainut jonka kanssa hän vietti aikaa ellei ollut yksin. Kaverittomuus ei kuitenkaan ollut siis perimmäinen syy eroon, mutta luulen että häntä itseäänkin olisi vähän helpottanut, jos olisi voinut puida asioitaan muidenkin kuin minun ja terapeutin kanssa.
Minulla on joku kaksi kaveria, mies ja nais kaveri. Nais kaveria nään harvemmin ehkä kerran kuussa ja joskus facebuukissa jutellaan pari kertaa viikossa. Mies kaveria näen viikossa kerran tai pari. Se on sellainen että asuu veljensä luona ja pelaa kotonaan pleikkaria usein ja joskus tulee kylään ja joskus käydään kalassa. Oli aikaisemmin enemmänkin kavereita kun pelasin salibändyä ja jalista mutta lopetin ne harrastukset ja sitten jäi kaveritkin. Tyttöystävä olis kiva mutta naiset on aika ronkeleita.
Mulle aika lailla ihan sama onko naisella kavereita vai ei, kumpikaan ei vaikuta millään lailla.
Kaverittomuus saattaisi olla positiivinen asia siinä suhteessa että sitten nainen ehkä arvostaisi miestä enemmän, sitoutuisi enemmän, viettäisi enemmän aikaa yhdessä?
Miestä ei haittaa naisen kaverittomuus mutta naisia haitta amiehen kaverittomuus.
huolestuttavaa