S24 poistanut Kivalan uhrien ketjun

KivalanUhritVaiennettiin

Suomi 24 ei toimi rehellisyyden pohjalla. Näköjään yksi jos toinenkin huijarilahko pystyy ostamaan Ylläpidon. Näin on myös monilla muilla S24 uskonnollisilla foorumeilla. Toiminta on suomalaisen sananvapauslain vastaista.

Nytkö siis Kivalan vammaiset vaiennettiin Isonveljen käskystä? Oli suurta rohkeutta heiltä pyytää, suorastaan huutaa apua edes internetin kautta. Nyt he ainoastaan joutuivat vaikeuksiin "tuhmuudestaan", kuten ketjussa kivalalaisten taholta heitä uhattiinkin. Nyt S24 itse osallisena, vammaisia vastaan suunnatun rikoksen salaamisen kautta, syyllistyi itse uuteen, vakavaan rikokseen. Vammaisten rohkea avunhuuto vaiennettiin S24:llä.

Suomi 24:n tulisi selkeästi ilmaista keiden asialla se toimii. Ei ainakaan vapaan, suomalaisen sanan asialla. Onko S24 jonkin tietyn, esim. poliittisen tai uskonnollisen tahon, tai vierasvaltion omistama?

Sijaitseeko foorumin softa USA:ssa, jolloin suomalaisten foorumeiden on noudatettava USA:n lakeja? Monien keskustelufoorumien laita on näin ja kirjautuva henkilö joutuu allekirjoittamaan noudattavansa USA:n lakeja. Tämä ei ole vainoharhaa, vaan tosiasia. Näin on esim. Hommafoorumin kohdalla, sekä monien muiden keskustelupalstojen.

1

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yleisesti.Ottaen

      Nythän on niin, että Suomessa on jokaisella sananvapaus, kunhan sananvapautta ilmaistaan Suomen lain puitteissa. Keneltäkään ei tätä sananvapautta saa kieltää.

      Myös vammaisella on oikeus kertoa omista kokemuksistaan, siten kuin hän itse tähän kykenee. Kenelläkään ei ole auktoriteettia tässä asiassa ohi kyseisen yksilön oman, vapaan tahdon. Hoitohenkilökunnan lailliset oikeudet rajoittuvat asiakkaan (eli tässä tapauksessa vammaisen) sairaanhoitoon, ei muuhun. Asiakkaat eivät ole hoitohenkilökunnan orjia, vaan itsenäisiä ihmisiä, myös aikuisia.

      Sananvapautta käytettäessä, mikäli Suomen lakeja tuntematon vammaisasiakas toimisikin joissain kohdin näitä lakeja ymmärtämättömästi, ei häntä voi sellaisista pikkulipsahduksista tuomita, sillä hänen itse asiansa, oman pahanolonsa ilmaisu, avunpyyntö ulkopuolisilta, menee kaiken tällaisen ohi.

      S24 on sallinut ja sallii sivustoillaan todellista rikollisuutta, todellista herjaustoimintaa, kuitenkaan poistamatta herjaavia kirjoituksia. Sillä ei olisi ollut oikeutta poistaa Kivalan vammaisten avunhuutoa, mutta mahdollisesti raha ratkaisi.

      Asiakkaiden kertomus hyväksikäytöstä poistettiin näkyviltä. Kysymyshän on mahd. siitä, että mikäli asiakkaiden avunhuuto kantautuisi Kivalan rahoittajien korviin, sekä tapahtumien kulkua oikein arvaavien korviin, koko Kivalan toiminta tutkittaisiin, ei ainoastaan asiakkaiden luvaton valokuvaaminen. Hyväksikäytöllä tarkoitan tässä mitä tahansa, tarkemmin määrittelemätöntä, tai suunnattua hyväksikäyttöä.

      Hyväksikäyttöä on kaikki vastoin uhrin omaa tahtoa tapahtuva, (esim. sairaanhoidon kannalta) asiaankuulumaton, eli asiaton toiminta, uhrin omaa vajavuutta, tai ahdinkoa hyväksikäyttäen, on se olemukseltaan mitä tahansa.

      "Ei" tarkoittaa "ei", sanoo sen aikuinen, lapsi, tai vammainen.

      Jos vammainen esim. asiallisessa sairaanhoitotilanteessa ehkä kiukuttelisi ja sanoisi "ei, ei!", on se eri asia, kuin esim. täysin itse hoitoon kuulumaton toiminta, kuten pakkovalokuvaaminen, joka tuntuu asiakkaasta / vammaisesta kiusalliselta, sekä hänen yksityisyyttään loukkaavalta ja silloin hänen kieltoaan "ei!" tulee kunnioittaa. Vammaisasiakasta on kohdeltava asiallisesti.

      Tällaista, asiakkaiden vastoin tahtoa tapahtunutta valokuvaamista ei olisi saanut sallia ja herättää kysymyksiä, mihin tarkoituksiin tällaista runsasta valokuvaamista on harjoitettu. Esim., myykö valokuvaaja kuviaan eteenpäin?

      Lisäkysymyksen herättää Kivalan nk. hengellisyys. Onko asiakkaiden kaikkinainen "uskovaisuus" siellä varmasti vapaaehtoista, vai onko sekin syötetty heille, sairaanhoidon sivutuotteena. Tulisiko asiakkaalle esim. "seuraamuksia", jos hän ei veisaisi Jeesukselle, mahd. joka aamu ja ilta ja ennen ateriaa?

      Suomessa on lainmukainen uskonnon- ja uskonvapaus, jota myöskään ei saa loukata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      83
      1391
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      12
      1206
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      791
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe