Olen seurannut tätä keskustelupalstaa muutaman viikon ajan ja olen sanalla sanoen todella tyrmistynyt. Täällä on esitetty asiallista kritiikkiä Jehovan todistajia vastaan lainaamalla otteita heidän omasta kirjallisuudestaan sekä vertailemalla heidän oppejaan Raamatun opetuksiin, ja lisäksi on pureuduttu Jehovantodistajien kotiinpäin vetävään logiikkaan.
On suorastaan käsittämätöntä, että todistajat sivuuttavat asiallisen kritiikin ja jatkavat oman aatteensa mainostamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Kuinka te kehtaatte? Ettekö osaa edes hävetä? En voi käsittää tuollaista käyttäytymistä. Vai onko niin että Jehovan todistajat ovat todella täysin aivopestyjä etteivät he itse edes tajua omaa tilaansa?
On ollut mielenkiintoinen kokemus tutustua tähän palstaan lukijan ominaisuudessa, mutta olen vähitellen alkanut voimaan todella pahoin, joten tämä riittää minulle.
Jehovan todistajille antaisin neuvon: Ottakaa vähän etäisyyttä kokouksistanne ja kirjallisuudestanne, jotta näkisitte kuinka teitä aivopestään, vaikka tuskinpa te minua kuuntelette.
On suorastaan käsittämätöntä, että todistajat sivuuttavat asiallisen kritiikin ja jatkavat oman aatteensa mainostamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Kuinka te kehtaatte? Ettekö osaa edes hävetä? En voi käsittää tuollaista käyttäytymistä. Vai onko niin että Jehovan todistajat ovat todella täysin aivopestyjä etteivät he itse edes tajua omaa tilaansa?
On ollut mielenkiintoinen kokemus tutustua tähän palstaan lukijan ominaisuudessa, mutta olen vähitellen alkanut voimaan todella pahoin, joten tämä riittää minulle.
Jehovan todistajille antaisin neuvon: Ottakaa vähän etäisyyttä kokouksistanne ja kirjallisuudestanne, jotta näkisitte kuinka teitä aivopestään, vaikka tuskinpa te minua kuuntelette.
Vastaukset 24
Vanhimmat
mitä sanoit
Onko kaikki oikea tieto vain saatavissa suullisesti? Alla lainauksia jostai salaisesta ohjeistuksesta.
"**Älkää lähettäkö henkilölle mitään kirjeitä, joissa häntä suoraan syytetään jostakin tietystä väärinteosta. "
"**Minkäänlaisten nauhurien käyttö ei ole sallittua "
"**Kun päätös on tehty, ilmoittakaa siitä asianomaiselle suullisesti."
"**Kaikki kirjallinen aineisto, joka annetaan oikeuskomitealle, tulee pitää ehdottoman luottamuksellisena. Jos oikeuskomitea erottaa yksilön, hänelle tulee ilmoittaa suullisesti tästä toimenpiteestä ja oikeudesta valittaa. Jos väärintekijä kieltäytyy tulemasta kuulusteluun, kahden oikeuskomitean jäsenen tulee yrittää tavoittaa hänet hänen kotoaan ja ilmoittaa hänelle suullisesti päätöksestä. Jos tämä ei ole mahdollista, ehkä kaksi vanhinta voi ilmoittaa hänelle asiasta puhelimitse. "
Yksikään noista ohjeista ei edes perustu raamattuun, vaan on vedetty hihasta vanhinten vallankäyttövälineeksi.
Kaikkki oikeuskomitean päätökset ovat sellaisia että komitean jäsenet itsekin niitä HÄPEÄVÄT.
Ohjeilla antaa seura komitealle mahdollisuuden pestä kätensä niinkuin Pilatus aikoinaan.
Todella, päätäksistä ei jätetä mitään käsinkosketeltavaa muille.
Ainoastaan rankaisun kohteelle "julistetaan" tuomio.
HÄPEÄ mikä HÄPEÄ, oikeuskomitea panee päänsä pensaaseen. niin paljon se HÄPEÄÄ.
Laitoin oikein isoilla kirjaimilla että
tymempikin huomaa.
Ensinnäkin JT:ien päätoimisto ja haaratoimisto eivät koskaan vastaile nettikeskustelupalstoilla. Vastaajat ovat yksityisiä JT:ia.
Toiseksi useimmat ei-JT:t, jotka lainaavat JT:ien kirjallisuutta, ovat joko JT:istä itse eronneita tai heistä erotettuja. Kuta tarkempi lainaus, varsinkin englanniksi, sen varmempi luopio. He vain provosoivat eivätkä kysele saadakseen lisätietoa tai tullakseen kääntymykseen tai tehdäkseen parannuksen. Periaatteittensa mukaisesti todeliset JT:t eivät vastaile heille.
Kolmanneksi muitten ei-JT:itten tekemät kysymykset ovat joko provosoivia tai väärinymmärtämisiä tai joskus jopa todellista tietoa haluavia. Provosoiviin ei kunnon JT vastaa, vääriymmärtämisiä voidaan kenties oikaista, jos on tiedossa tai luultavaa, ettei kyselijä edusta entisiä JT:ia, mutta inttämään ei heidänkään kanssaan ruveta. Eikä sinunkaan kanssasi. Tietoa haluavia ohjaillaan seurakuntiin tai tutustumaan JT:ien nettisivustoihin tai annetaan selitys JT:ien kirjasta. Jos joku haluaa etsiä tietoa alla mainittujen JT-lähteitten ulkopuolelta, hän saa netistä runsaasti valhetietoa, jonka lähteenä ovat JT-luopiot.
Neljänneksi tarpeellista oikeaa JT-tietoutta saa JT:ien nettisivuilta
http://www.watchtower.org
http://www.jw-media.org
http://www.jehovantodistajat.fi
ja JT:ien seurakuntien valtakunnansaleilta kokousaikaan tai ovilla vierailevilta JT:ilta.
N. N.
Hyvä N.N.
Kun sinä menet ostamaan uutta autoa tyydytkö vain myyjän arvioon vai kyseletkö ehkö muilta saman auton omistajilta autosta. Otatko huomioon jos käyttäjä kertoo sinulle että se ja se osa on jouduttu monta kertaa uusimaan ja käyttäjä katuu koko auton ostamista?
NO jos et ota neuvoista vaarin menet ja ostat auton ajatellen että kyllä myyjä parhaiten tietää myymänsä auto ominaisuudet eikä sinulla ole mitään syytä epäillä sitä.
Ostat sitten auton ja käy kuten se toinen käyttäjä kertoi.
Vieläkö sinä edellen uskot kaiken mitä myyjä sinulle kertoi tai jätti kertomatta?
Tämä nyt on sellainen yksinkertainen esimerkki jonka tyhmempikin ymmärtää.
Samaa esimerkkiä ainakin minä noudatan kun uskonsa kaupustelijoita tulee luokseni. En toki mene toisen kaupustelijan luo koska samanlaista tämä uskostaan puhuu kuin se toinenkin. Kuuntelen mieluimmin niitä jotka uskon ottivat vastaan ja siihen myöhemmin pettyivät kuka nyt sitten mistäkin syystä.
Ostaja sen viime kädessä päättää onko kauppaamasi usko hänelle sovelias.
>>Ensinnäkin JT:ien päätoimisto ja haaratoimisto eivät koskaan vastaile nettikeskustelupalstoilla.
Niin, on totta, että päätoimisto ja haaratoimistot eivät "alennu" vastaamaan tavallisille ihmisille. Mutta miten Jeesus olisi menetellyt vastaavissa tilanteissa? Raamattu kertoo, että väsyneenäkin hän opetti ihmisiä, jotka hakeutuivat hänen läheisyyteensä. Siitä asenteesta voisivat päätoimisto ja haaratoimistot ottaa oppia.
>>Vastaajat ovat yksityisiä JT:ia.
No onneksi edes jotkut JT:t tuntevat vastuunsa. He keskustelevat ihmisten kanssa siellä, missä heitä on, esim. Internetissä, eivätkä soittele tyhjien asuntojen ovikelloja ja raportoi tehotonta ajankäyttöä.
>>Toiseksi useimmat ei-JT:t, jotka lainaavat JT:ien kirjallisuutta, ovat joko JT:istä itse eronneita tai heistä erotettuja.
Mistä sinä tuon kaiken keksit, ihan omasta päästäsikö? Väitän, että et sinä osaa lukea ihmisten "sydämiä", vain Jehova tai Jeesus Kristus osaavat. Et todellakaan tunne meitä netissä kirjoittavia Jehovan todistajia. Sinun ihmistuntemuksesi on todella pinnallista.
>>Kuta tarkempi lainaus, varsinkin englanniksi, sen varmempi luopio. He vain provosoivat eivätkä kysele saadakseen lisätietoa tai tullakseen kääntymykseen tai tehdäkseen parannuksen. Periaatteittensa mukaisesti todeliset JT:t eivät vastaile heille.
Taas heittelet täysin omiasi. Et edes tiedä, mitä tarkoittaa "todellinen" JT, jos tuollaisia väität. Otahan varmuuden vuoksi nyt verenpainelääkkeesi ajoissa, ohimosi pullottavat jo.
asiallisesta vastauksesta. -Ja että laitoit JT viralliset sivut, monikaan tällä palstalla kirjoitteleva ei niitä tiedä!-
Hei "Normaali"!
Veit jalat suustani! Tekstisi oli kuin minun kirjoittamaa... Tunnen henkilökohtaisesti (liian) monta todistajaa ja voin sanoa, että heidän elämänsä on aivan jotain käsittämätöntä. Heidän ajatusmaailmansa on konemaista, eikä vastauksia anneta, jos kysymyksiin ei löydy vt-seuralta suoria vastauksia. Itsenäinen ajattelu on todistajille aivan vierasta!
Toisaalta käy kateeksi, kun he voivat kaikessa hartaudessaan harrastaa mitä lystää! Huorintekijöitä, homoja, juoppoja, talousrikollisia (tunnen näiden kaikkien "alojen" edustajia, vaikka onhan seurakunnassa toki niitä vakaviakin uskovaisia)... Kaikkia syntejä voi harjoittaa, kunhan ei jää niistä kiinni! Ja kun olen kysynyt miljoona kertaa näiltä sitä, että eikö heidän jumalansa näe kotiin, ravintolaan tai muuhun paikkaan, joka on valtakunnansalin ulkopuolella, en ole ikinä saanut vastausta!!! Tulee vain selityksiä, jotka on opeteltu ulkoa (todistajista tulisi hyviä poliitikkoja)...
Tuo toiminta on niin jakomielistä, ettei sitä kukaan ymmärrä (ja vähiten todistajat itse)... Ja kaikille arvon juopoille ja pervoille on luvassa paratiisipaikka!
"Kaikkia syntejä voi harjoittaa, kunhan ei jää niistä kiinni!"
Periaatteessa olet aivan oikeassa. Pitää kuitenkin muistaa, että ihmisiä pystyy huijaamaan, mutta Jumalaa ei. Jokainen on viime kädessä vastuussa teoistaan Hänen edessään, joten siinä mielessä kyseistä asiaa ei meidän muiden ole syytä alkaa murehtimaan.
hoh hoijaa.......niin puhuitko nyt niistä oikeaoppisista luteril. vai jt:sta. Itse 30v. luterilaisena olleena kyllä tiedän, että saa ihan rauhassa huorata ja homoilla ym. ym. Ja eikös nuo jo papitkin ihan siunaa ne homoliitot lesbot. Älä nyt pidä meitä meitä lukijoita sentään tyhmänä!
"Pitää kuitenkin muistaa, että ihmisiä pystyy huijaamaan, mutta Jumalaa ei. Jokainen on viime kädessä vastuussa teoistaan Hänen edessään..."
Aivan, Jehovan todistajat osoittavat antamallaan esimerkillä olevansa huijareita. Se näyttää olevan ketjun aloittajallakin mielessä.
"Jehovan todistajat osoittavat antamallaan esimerkillä olevansa huijareita."
Kuinka monta Jehovan todistajaa tunnet, että pystyt tekemään tuon johtopäätöksen? Ei sillä, etteikö kaksoiselämää harrastavia olisi, mutta syyllistyt aika räikeään yleistämiseen.
>>mutta syyllistyt aika räikeään yleistämiseen.>>
Ja milla nimella kutsuisit VTS:n suhtautumista Jehovan todistajat jattaneisiin tai heihin koskaan kuulumattomiin? Naita kun nimitellaan "maailmallisiksi" tai "luopioiksi", ja heidan vaitetaan olevan kaikkien huoraajia, vaimonhakkaajia, juoppoja, ahneita, Jumalan pilkkaajia, valehtelijoita, katkeria jne. Listaa voisi jatkaa parinkin Vartsikan verran.
Etta jos meita muita kayt yleistamisesta torumaan, ei omallakaan Seurallasi ole puhtaat jauhot pussissa. Puhumattakaan Seuran oma-aloitteisista edustajista nailla foorumeilla.
-nakykivi-
"Jehovan todistajat osoittavat antamallaan esimerkillä olevansa huijareita."
>>Kuinka monta Jehovan todistajaa tunnet, että pystyt tekemään tuon johtopäätöksen? Ei sillä, etteikö kaksoiselämää harrastavia olisi, mutta syyllistyt aika räikeään yleistämiseen.
>>Huorintekijöitä, homoja, juoppoja, talousrikollisia (tunnen näiden kaikkien "alojen" edustajia>>
Kerran tuollainen - aina tuollainen? Mikä on se tekijä, joka estää edellämainittujen kaltaisten ihmisten muuttumisen?
Jos sinä et pysty muuttumaan mitenkään, se ei tarkoita, etteikö joku muu voisi niin tehdä, jos riittävästi on motivaatiota. Tekisi mieli sanoa sinulle todella rumasti.
"Jos keskustelua ei käydä jehovien ehdoilla, tai keskustelun aiheena on selkeä oppikömmähdys jehovien kannalta, niin jehovat katoavat kuin uumeniin."
Saattaa johtua aika usein myös siitä, etteivät he viitsi vastata jokaiseen viestiin, joista oikein paistaa läpi halu ainoastaan provosoida. Sinun viestisi käy tästä oikein hyvänä esimerkkinä.
Asiallinen kritiikki on kokonaan eri asia, mutta sellaista vain tulee valitettavan harvoin. Kritiikkiä pitäisi esittää rakentavassa mielessä, mutta jos tarkoituksena on ainoastaan "repiä maahan", niin siihen ei silloin ole syytä kiinnittää mitään huomiota. Tosin itse rikoin tätä ohjetta vastaamalla sinulle, mutta yritän parantaa tapani.
"Ja milla nimella kutsuisit VTS:n suhtautumista Jehovan todistajat jattaneisiin tai heihin koskaan kuulumattomiin?"
Heihin suhtaudutaan sillä tavalla kuin Raamattu vaatii suhtautumaan. (1.Kor. 5:10,11)
"Naita kun nimitellaan "maailmallisiksi" tai "luopioiksi", ja heidan vaitetaan olevan kaikkien huoraajia, vaimonhakkaajia, juoppoja, ahneita, Jumalan pilkkaajia, valehtelijoita, katkeria jne."
Jonkin esimerkin antaminen ei liene sitten kovin vaikeaa? Siis jokin sellainen kohta, jossa kaikki maailman ihmiset ja ex-todistajat tuomitaan huoraajiksi, vaimonhakkaajiksi, juopoiksi, ahneiksi, Jumalan pilkkaajiksi, valehtelijoiksi, katkeriksi yms.
"Etta jos meita muita kayt yleistamisesta torumaan, ei omallakaan Seurallasi ole puhtaat jauhot pussissa."
Odotan sitä esimerkkiä, pallo on sinulla.
"Puhumattakaan Seuran oma-aloitteisista edustajista nailla foorumeilla."
Tarkoitatko tuolla minuakin? Jos näin on, niin eikun todisteita pöytään.
No hyi vittu sä olet likainen, yäk mee pois, siis pakene!!!
Jaa, näinkin vanhaan ketjuun pystyi vielä kommentoimaan. Edelleen ajankohtainen, ei siinä mitään.
Reilussa kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut sen verran, että nykyään on älypuhelimet, joilla pääsee nettiin mistä vain. Vuonna 2004 netti oli jo yleinen, mutta ei välttämättä ihan vakiovaruste joka kodissa.
Humpuukilahkojen olemassaolo käy yhä ahtaammaksi. Vartiotornin toiminta on supistunut entisestään.
Jos on sairaasti aivopesty, niin harva toipuu
Todistajina täällä kirjoittavat ovat lahkon erityisiä mainosvaltuutettuja, rivitodistajilta on avoin keskustelu kielletty, kuten he oveltakin poistuvat jos heiltä osaa kysyä oppien muutoksista, järjen- ja Raamatunvastaisuuksista, maailmanlopun ennustevuosista.
Taikka jos rivitodistaja tänne tulee lukemaan, on häneltä jo ensimmäinen askel ulos lahkosta otettu.
Entisten todistajain foorumi on veljesseura.org.
Kristityn tutkimus lahkolaiselle annetusta perusoppikirjasta, Raamattuun verrattuna löytyy netistä osoitteesta
www.saunalahti.fi/~expresso/varo/Jehovantodistajat.pdf
Kirjastosta löytyy Pasi Turusen kirja, jossa hän esittelee lahkon sen oman kirjallisuuden sitaateilla. Kirja on yllättävä. Niin yllättävä että saa todistajat suuttumaan
Pasi Turunen: Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa
jt:t ovat suurin osa ylimielisiä kusipäitä jotka luulevat aivan liian suuria itsestään.
Muistan samantapaisia kokemuksia seurakunnasta. Voi sitä esittämisen ja teeskentelyn ja nuoleskelun määrää kun minut ja eräs sisar pyydettiin seurakunnan arvostetuimman vanhemmistoperheen luo kylään. Siinä oli kylään kutsutulla sellainen näytelmä ja esitys päällä, että ihan alkoi naurattaan. Sisar mielisteli eikä tienny miten päin oikein olla kun piti niin nuoleskella ja pokkuroida "ylempiarvoisiaan". Ihan se ääni ja puhetapakin muuttui täysin toiseksi ja kaikki luonnollisuus ja normaalius oli tipotiessään. Ajattelin, jos tuolla tavalla pitää olla aina vanhemmiston tai muun korkeammassa hierarkia-asemassa olevan edessä niin mieluummin, vaikka kuolen.
Silti kyseiselle sisarelle täys 10 esiintymisestä, harvoin niin loistavaa esitystä näkee missään teatterissakaan.