Julkisilla (työvuosia yli 15) lomaa 7 viikkoa ja 3 päivää eli käytännössä 2 kk. Rahaa tulee kuitenkin 12 kk ja vielä 0,7 kk edestä lomarahaa päälle. Järkyttävää verovarojen tuhlausta.
MIksi 10 kk työllä saa yli 12 kk palkan?
mitä_järkeä
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajattelepa mitä ne 10 kk työnantajalle oikeasti maksavat.
Työnantajalle duunarin 10 kk:n työ maksaa noin 15 kk:n bruttopalkan verran, riippuu vielä sairasteluista yms.
Ei työnantajalle , vaan yksityisen sektorin veronmaksajille . Siis niille jotka oikeasti maksavat veroa . Suojatyöpaikkalaisten palkat ja "verot" maksetaan suoraan verotuloista .
Eipä ole vaikea ymmärtää, miksi ammattiliitot eivät ole halukkaita lähtemään hallituksen kanssa samaan pöytään keskustelemaan työelämän uudistuksista ja uusista pelisäännöistä. Taitaa tuo loma-asia olla Sipilän agendalla aika korkealla.
työtä tee, tappavat aikaansa.
Erään kaupungin pikkupäällikkö on vuoden aikana tehnyt seuraavasti työtä;
- kirjoittanut lomalistan 15 alaisestaan 2 x vuodessa
- tehnyt 3 pientä viranhaltijapäätöstä
Siinä prkle kaikki. Eli kaikkiaan maksimissa 2vk töitä, loput aikaa istuu netissä. Voi varmaan lukea tämänkin. Lue prkele ja häpeä !!! Kyllä sinut saatanan loinen tiedetään.
Miksi ihmeessä suomalaisilla kansanedustajilla on neljä kuukautta vuodessa lomaa?
Eihän niiden monenkaan taidot riitä siihen hommaan edes sitä 8 kuukautta.