Olen huomannut et tässä viime vuosien aikana sama kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Jokaikinen kerta kun erehdyn osoittamaan pätkääkään kiinnostusta (edes hyvin pienieleisesti) tai jos ollaan jo molemmat osoitettu kiinnostus toisiamme kohtaan, ja minä erehdyn jotenkin pienimuotoisesti osoittamaan tunteitani niin AINA tässä vaiheessa homma menee pilalle, ja toinen ottaa takapakkia tai häviää kokonaan kuvioista.
Silloin kun en ole kiinnostunut kenestäkään niin johan silloin muhun ihastutaan. Mut auta armias jos satun itsekin siinä ihastumaan, se on ADJÖ samantien.
En omasta mielestäni käyttädy mitenkään ääliömäisesti noissa tilanteissa, vaan tuntuu että kyse on vaan nimenomaan siitä että ihmisillä kiinnostus laantuu välittömästi siinä tilanteessa kun huomaa että toinenkin on kiinnostunut.
Tässä kirjoittaessa kyllä tuli mieleen että itsekin saatan alkaa tooosi varovaiseksi jos oon huomaavani toisessa osapuolessa selkeitä kiinnostuksen merkkejä - vaikka pitäisinkin hänestä. Alkaa ehkä "pelottaa" että toinen onkin todella ihastunut jos itse vasta miettii että tyyppi on ihan kiva, ja ehkä saattais kiinnostaa....
Joskus sekin toimii, että oma kiinnostus hiipuu täysin. Johan alkaa vastapuoli osoittamaan kiinnostusta! Valitettavasti liian myöhään...
Mitä tästä opimme? Tai minä oon oppinut ainakin sen, etten tuu osoittamaan kenenkään ihastusta tai kiinnostusta. Jos siis haluun jonkun. Voi kun tän muistais jatkossakin.
Silloin kun en ole kiinnostunut kenestäkään niin johan silloin muhun ihastutaan. Mut auta armias jos satun itsekin siinä ihastumaan, se on ADJÖ samantien.
En omasta mielestäni käyttädy mitenkään ääliömäisesti noissa tilanteissa, vaan tuntuu että kyse on vaan nimenomaan siitä että ihmisillä kiinnostus laantuu välittömästi siinä tilanteessa kun huomaa että toinenkin on kiinnostunut.
Tässä kirjoittaessa kyllä tuli mieleen että itsekin saatan alkaa tooosi varovaiseksi jos oon huomaavani toisessa osapuolessa selkeitä kiinnostuksen merkkejä - vaikka pitäisinkin hänestä. Alkaa ehkä "pelottaa" että toinen onkin todella ihastunut jos itse vasta miettii että tyyppi on ihan kiva, ja ehkä saattais kiinnostaa....
Joskus sekin toimii, että oma kiinnostus hiipuu täysin. Johan alkaa vastapuoli osoittamaan kiinnostusta! Valitettavasti liian myöhään...
Mitä tästä opimme? Tai minä oon oppinut ainakin sen, etten tuu osoittamaan kenenkään ihastusta tai kiinnostusta. Jos siis haluun jonkun. Voi kun tän muistais jatkossakin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Etkö uskalla rakastua/rakastaa? mitä pelkäät jos huomaat saavasi vastarakkautta? onko elämässäsi tapahtunut jotain mikä on jättänyt pahat arvet että rakkaus satuttaa?
en ole aloittaja, mutta vaikka uskallankin, niin seuraus on se, että homma hiipuu. Muka vähitellen, mutta selkeästi kulminaatiopiste on/oli se, että kertoo ajatuksistaan. Aletaan tekemään eroa tavalla ja toisella.
Uskaltamisesta ei ole kyse. Vaan siitä, että kun uskaltaa, seuraus on sitten niin ennustettava. Näköjään hyvä keino päästä toisesta eroon, vähän muistutella kiinnostuksestaan. Ei rakkaus satuta, päinvastoin, pyh.. tunteiden tunnustamisen jälkeen tulee kausi, jolloin annetaan ymmmärtää että mitään ole ikinä ollutkaan, eikä tulossakaan.
Seuraavalta ihmiseltä, johon tutustun, kysyn ensimmäisenä, että miten eroat. Sen perusteella päätän, jatkanko edes tutustumista.
Samanlaisia ongelmia minullakin. Jotenkin se perustuu siihen että tuntee vetoa aivan vääränlaisiin ihmisiin, ja ne ketkä oikeasti ehkä olisikin sulle sopivia, et vaan tunne vetoa, tai sinun vaan pitäisi jaksaa tutustua heihin paremmin, mutta se on niin kovin vaikeaa jos ei ole sitä fiilistä, edes jotain fiilistä.
En tiedä miten sitä sitten muuttaisi ajatusmalliaan, kun jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Mä tunnen vetoa ihmisiin, jostain syystä sitä en alussa tajua, jotka eivät halua sitoutua, ihan kuin tiedostaen hakisin ihmisiä jotka särkevät minua lisää ja lisää. Vaikeita juttuja nämä, olen yrittänyt kovasti opiskella itseäni, kun ikääkin 35 ja olisin niin valmis nauttimaan elämästä jonkun toisen kanssa, jakamaan ilot ja surut. Olen yrittänyt ajatella että vaikka kuinka tuntisin vetoa johonkuhun täytyisi vetää tunteiden kanssa takapakkia ja todella vaan tutustua toiseen ihmiseen. Vaikeaahan se on, mä ainakin olen niin tunteellinen tyyppi, tai jotenkin kiinnyn kovin helposti, ja se ei perustu mihinkään alun liiba laaba läppään, kaikkihan tietää nämä "hurmaus" vaiheen jutut. Jotenkin kun vaan mä vietän paljon aikaa jonkun kanssa kehen tuntee vetoa niin kiinnyn jotenkin liikaa. Vaikka myöhemmin tiedän että tämä ihminen ei ollut minulle missään määrin sopiva, ei samanlaisia ajatuksia tulevasta jne. ja tiedostan jopa monia huonoja puolia tässä ihmisessä, mä vaan aina särjen sydämeni jossain määrin.
Käännät asian liikaa itseäsi vastaan. Kyllä juttu on kahden kauppa. Alunperin ollut kiinnostusta molemmilla. Koko ajan haet vikaa itsestäsi. Oma vastuu on omasta käytöksestä, toisen vastuu on hänen omansa. Ei tunteet ole huonoja asioita. Sun itsearvostus ei näytä nyt olevan hyvällä tolalla. Enemmän sä voisit katsoa kokonaisuutta ja odottaa toiseltakin aikuiselta ihmiseltä vastuullista käytöstä. Pikemminkin on luonnollista kiinnostua ja kannattaa katsoa mitä jutusta tulee, ongelmahan oli nimenomaan siinä, että toinen lähtee mukaan aktiivisesti, mutta katoaa hetken päästä kuin pieru saharaan, kun tunteista sanotaan ääneen.
Joku outous siinä on. Nimenomaan ne, joiden kanssa puhutaan ettei sovita pariskuntana yhteen ja käydään asia läpi ja lopetetaan, jää monesti luontevaksi kaveriksi. Joku outous on siinä, että ei kykene sanomaan, että lopetetaan kokonaan. Siksi seuraavalta tutulta selvitä, miten hän on lopettanut aiemmat suhteensa. Aika monesti niissä on sama kaava, jotain omituista.. jota toistaa kerta toisensa jälkeen.
Tuttua huttua! Metodit oon kokeillut jos jonkinlaiset (olla näyttämättä ja ilmaisematta tunteita=pidätellä niitä väkisin tai sit ilmaista niitä). Olen todennut jälkimmäisen paremmaksi, sillä se on kuitenkin aitoa, oikeaa minää. Juuri alkuperäisen kirjoittajan vastaaviin kokemuksiin olen törmännyt, teen niin tai näin. Tää on jo niin tuttua, ettei se enää vaikuta voimakkaasti, vaan hakeudun uusille apajille entistä nopeammassa tahdissa. Olen ajatellut ottaa tavoitteekseni, miten nopeasti pääsen toisesta eroon (jotain yritystä sentään...).