Minulla oli "ystävä" joka petti omaa miestään sillä seurauksella että tuli raskaaksi tälle toiselle miehelle, päätyi sitten tekemään abortin, ja koko tämän abortti-prosessin ajan hän uskotteli miehelleen että lapsi on hänen (miesraukalla ei ole aavistustakaan siitä että tämä ystäväni on häntä pettänyt lukuisia kertoja, eikä todellakaan vain tämän yhden miehen kanssa...). "Yhdessä" ystäväni ja hänen miehensä sitten päätyivät siihen tulokseen että abortti on järkevin ratkaisu, koska heillä ei ole omaa asuntoa ja ystävälläni on vielä koulu kesken. Abortti siis tehtiin, ja ystäväni mies oli ystäväni tukena luullen että hänen lapsensa abortoitiin.
Kului jonkin aikaa, ja ystäväni ei ollut tippaakaan viisastunut tästä kokemuksestaan. Hän jatkoi edelleen surutta miehensä pettämistä, jopa vielä uudestaan mm.tämän saman miehen kanssa jolle oli tullut raskaaksi.
Minä ja avopuolisoni olemme nyt muutaman kuukauden ajan yrittäneet lasta. Päätimme yhdessä asiasta että lapsi on tervetullut jos on tullakseen. Ystäväni sai tietää tästä kun kerran vietimme iltaa molemmat pariskunnat yhdessä (en varmuuden vuoksi silloin viitsinyt juoda mitään alkoholipitoista, ja muut joivat) ja sen jälkeen hänen käytöksensä totaalisesti muuttui. Hän oli ikäänkuin vihainen minulle että en ollut aikaisemmin kertonut hänelle asiasta, ja sen jälkeen hän oli jotenkin välttelevä minua kohtaan, murjotti eikä todellakaan ollut millään tavalla iloinen puolestani,päinvastoin... Hän jopa yritti syöttää minulle ajatusta että en olisi vielä valmis äidiksi, yritti saada minut luopumaan koko hankkeestamme. Hän sanoi myös minulle että ei voisi koskaan olla onnellinen puolestani jos tulisin raskaaksi, eikä voisi/pystyisi siinä tapauksessa enää olemaan ystäväni.
Kun oli kulunut n.viikko siitä kun ystäväni sai tietää lapsihankkeestamme, hän kertoi minulle että on lopettanut e-pilleriensä syömisen. Yritin puhua hänelle aivan ystävällismielisesti enkä mitenkään saarnaten järkeä, että eihän niin ole oikein tehdä, että päättää itse hankkiutua raskaaksi, lopettaa pillerit eikä kerro miehelleen mitään. Mutta hän ei halunnut ajatellakkaan ettei olisi oikeutettu tekemään niin. Omasta mielestään hän oli. Ystäväni on aina kaikessa tekemisissään harjoittanut sitä ajatusmallia, että jos hän jotakin haluaa niin hänen pitää se myös saada, seurauksista ja muitten ihmisten tunteista viis!
Niinhän sitten kävi että hän tuli raskaaksi, ja siinä vaiheessa olin todella ahdistunut kaikista niistä turhista yrityksistäni puhua hänelle järkeä, sekä hänen miehensä puolesta joka oli täysin tietämätön siitä miten häntä koko ajan kusetettiin. Niinpä sitten en jaksanut enää ”hillitä” itseäni, vaan annoin ystäväni kuulla mielipiteeni asiasta, siitä miten hirvittävän väärin se mielestäni on, että hän ei voi toimia vain omien itsekkäiden mielihalujensa mukaan, koska pelissä on myös kahden muunkin ihmisen elämä: hänen miehensä ja syntymättömän lapsen elämä. Tämän jälkeen sain sitten kuulla olevani surkea ystävä, että en kuulemma taaskaan voinut olla hänen tukenaan tässä asiassa (olen koko sen ajan mitä ollaan tunnettu ollut hänen tukenaan milloin missäkin asiassa, hän taas ei koskaan ole ollut paikalla kun minä olisin tarvinnut apua). Hän jopa kehtasi heittää minulle kommentin ”Tulitko vaan kateudesta ihan vihreeks?!”. Tuota heittoa en ole saanut mielestäni vielä tänäkään päivänä. Siitä lähtien kun hän kuuli meidän lapsisuunnitelmistamme hän oli epätoivoisesti halunnut samaa: tulla raskaaksi tällä kertaa OMALLE miehelleen. Joten hän päätti toimia saadakseen mitä halusi. Ja kun hän siinä onnistui, ja minä sitten ”tuomitsin” hänen tekemisensä, hän kehtasi tuolla tavoin ähätellä minulle että olenko kateellinen hänen raskaudestaan, kun tiesi että minulla ja miehelläni ei ollut vielä tärpännyt. Se avasi silmäni lopullisesti näkemään sen, miten vähän hän on minusta ilmeisesti milloinkaan välittänyt. Se sattui.
Emme ole enää ystäviä, ja alan vihdoin tajuamaan että parempi niin. Silti ystävän menettäminen sattuu, minä kuitenkin aina aidosti välitin hänestä, vaikka ystävyytemme ei koskaan vastavuoroista ollutkaan, enkä kokenut itse saavani häneltä tukea kun olisin tarvinnut.
Viime sanoikseen minulle ystäväni lateli määritelmänsä oikeasta ystävästä: ”OIKEA ystävä ei tuomitse, arvostele vaan hyväksyy toisen oli se tehny mitä hyvänsä.” Minä en siis ollut OIKEA ystävä, ilmeisestikkin. Mitä mieltä tästä olette, onko asia näin? Pitäisikö ystävältään todellakin hyväksyä aivan mitä tahansa?
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän vuodatukseni. Hyvää joulun odotusta!
Kului jonkin aikaa, ja ystäväni ei ollut tippaakaan viisastunut tästä kokemuksestaan. Hän jatkoi edelleen surutta miehensä pettämistä, jopa vielä uudestaan mm.tämän saman miehen kanssa jolle oli tullut raskaaksi.
Minä ja avopuolisoni olemme nyt muutaman kuukauden ajan yrittäneet lasta. Päätimme yhdessä asiasta että lapsi on tervetullut jos on tullakseen. Ystäväni sai tietää tästä kun kerran vietimme iltaa molemmat pariskunnat yhdessä (en varmuuden vuoksi silloin viitsinyt juoda mitään alkoholipitoista, ja muut joivat) ja sen jälkeen hänen käytöksensä totaalisesti muuttui. Hän oli ikäänkuin vihainen minulle että en ollut aikaisemmin kertonut hänelle asiasta, ja sen jälkeen hän oli jotenkin välttelevä minua kohtaan, murjotti eikä todellakaan ollut millään tavalla iloinen puolestani,päinvastoin... Hän jopa yritti syöttää minulle ajatusta että en olisi vielä valmis äidiksi, yritti saada minut luopumaan koko hankkeestamme. Hän sanoi myös minulle että ei voisi koskaan olla onnellinen puolestani jos tulisin raskaaksi, eikä voisi/pystyisi siinä tapauksessa enää olemaan ystäväni.
Kun oli kulunut n.viikko siitä kun ystäväni sai tietää lapsihankkeestamme, hän kertoi minulle että on lopettanut e-pilleriensä syömisen. Yritin puhua hänelle aivan ystävällismielisesti enkä mitenkään saarnaten järkeä, että eihän niin ole oikein tehdä, että päättää itse hankkiutua raskaaksi, lopettaa pillerit eikä kerro miehelleen mitään. Mutta hän ei halunnut ajatellakkaan ettei olisi oikeutettu tekemään niin. Omasta mielestään hän oli. Ystäväni on aina kaikessa tekemisissään harjoittanut sitä ajatusmallia, että jos hän jotakin haluaa niin hänen pitää se myös saada, seurauksista ja muitten ihmisten tunteista viis!
Niinhän sitten kävi että hän tuli raskaaksi, ja siinä vaiheessa olin todella ahdistunut kaikista niistä turhista yrityksistäni puhua hänelle järkeä, sekä hänen miehensä puolesta joka oli täysin tietämätön siitä miten häntä koko ajan kusetettiin. Niinpä sitten en jaksanut enää ”hillitä” itseäni, vaan annoin ystäväni kuulla mielipiteeni asiasta, siitä miten hirvittävän väärin se mielestäni on, että hän ei voi toimia vain omien itsekkäiden mielihalujensa mukaan, koska pelissä on myös kahden muunkin ihmisen elämä: hänen miehensä ja syntymättömän lapsen elämä. Tämän jälkeen sain sitten kuulla olevani surkea ystävä, että en kuulemma taaskaan voinut olla hänen tukenaan tässä asiassa (olen koko sen ajan mitä ollaan tunnettu ollut hänen tukenaan milloin missäkin asiassa, hän taas ei koskaan ole ollut paikalla kun minä olisin tarvinnut apua). Hän jopa kehtasi heittää minulle kommentin ”Tulitko vaan kateudesta ihan vihreeks?!”. Tuota heittoa en ole saanut mielestäni vielä tänäkään päivänä. Siitä lähtien kun hän kuuli meidän lapsisuunnitelmistamme hän oli epätoivoisesti halunnut samaa: tulla raskaaksi tällä kertaa OMALLE miehelleen. Joten hän päätti toimia saadakseen mitä halusi. Ja kun hän siinä onnistui, ja minä sitten ”tuomitsin” hänen tekemisensä, hän kehtasi tuolla tavoin ähätellä minulle että olenko kateellinen hänen raskaudestaan, kun tiesi että minulla ja miehelläni ei ollut vielä tärpännyt. Se avasi silmäni lopullisesti näkemään sen, miten vähän hän on minusta ilmeisesti milloinkaan välittänyt. Se sattui.
Emme ole enää ystäviä, ja alan vihdoin tajuamaan että parempi niin. Silti ystävän menettäminen sattuu, minä kuitenkin aina aidosti välitin hänestä, vaikka ystävyytemme ei koskaan vastavuoroista ollutkaan, enkä kokenut itse saavani häneltä tukea kun olisin tarvinnut.
Viime sanoikseen minulle ystäväni lateli määritelmänsä oikeasta ystävästä: ”OIKEA ystävä ei tuomitse, arvostele vaan hyväksyy toisen oli se tehny mitä hyvänsä.” Minä en siis ollut OIKEA ystävä, ilmeisestikkin. Mitä mieltä tästä olette, onko asia näin? Pitäisikö ystävältään todellakin hyväksyä aivan mitä tahansa?
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän vuodatukseni. Hyvää joulun odotusta!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on surkea ystävä. Tai näin ainakin esität hänet. Välitätkö oikeasti hänestä?
Jos nyt jostain käsittämättömästä syystä todella välität hänestä, niin olisi ehkä parempi vuodattaa tämä kaikki hänelle. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu, ja miten sinä suhtaudut hänen elämäänsä. ÄLÄ SYYLLISTÄ, vaan koita avata oikeaa keskustelua.