Lähestysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen korosti kristittyjen yhteyttä Valtakunnallisten Lähestysjuhlien symposiumissa.
Oulussa vietetään tänä viikonloppuna Valtakunnallisia Lähetysjuhlia. Eilen pidetyssä teologisessa symposiumissa julkaisiin Suomen Lähetysseuran teologinen asiakirja Elämään ja oikeudenmukaisuuteen. Siinä tuodaan vahvasti esille, että evankeliumi kuuluu kaikille.
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen oli yksi symposiumissa puhuneista. Hän huomautti, että Kristuksen kirkkoon kuuluvat kaikki uskovat, katsomatta kirkkokuntaan tai kansallisuuteen. Samalla hän otti kantaa vihapuheisiin ja ekumenian vähenemiseen.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vihapuhe-haivyttaa-kristittyjen-todistuksen/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisää linkistä.
86795
Kannattaa lukea aikamme ilmiöistä.
Suosittelen.